Laaja-alaiset oppimisvaikeudet

Tunnen monta nuorta, joilla on tuo diagnoosi. Sitähän kutsutaan roskakoridiagnoosiksi. Se annetaan, kun muuta ei keksitä. Ennen heitä kutsuttiin heikkolahjaisiksi. 

Yksikään näistä nuorista ei selviydy tämän päivän työelämästä. Yksi ei selviytynyt siivousalan opinnoista ja jäi kotiin masentumaan. Hänen vahvuutensa ovat ihmissuhteissa ja hän haluaisi psykologiksi, mutta ei hänellä ole mitään mahdollisuuksia sellaiseen tai edes mihinkään vastaavaan. Tulevaisuus tulee olemaan psykiatrian poliklinikan asiakkuus vaihtuvin diagnoosein ja lääkityksin.

Yksi kävi erityisammattikoulussa talohuoltajaksi, ts. talkkariksi. Hän eksyy jopa omassa kotikaupunginosassaan, jossa on asunut ikänsä. En kyllä näe mahdollisuuksia työllistymiseen. Ajokorttia hän ei saa. Onnekseen hän on lievästi kehitysvammainen ja saa asua tuetusti. Masennusta on ja päihteitä.

Eräs on niin ikään lievästi kehitysvammainen, mikä todettiin jo vauvana. Hän on ainoa, joka sai eläkkeen heti 18 täytettyään. Mutta koska hänelläkin on vahva itsemääräämisoikeus, niin hän mm. myy itseään ja käyttää päihteitä. Hänellä on todettu vaikea masennus.

"Eräs on niin ikään lievästi kehitysvammainen, mikä todettiin jo vauvana. Hän on ainoa, joka sai eläkkeen heti 18 täytettyään. Mutta koska hänelläkin on vahva itsemääräämisoikeus, niin hän mm. myy itseään ja käyttää päihteitä. Hänellä on todettu vaikea masennus."

Heikkolahjaisetkin kuuluivat ennen vajaavaltaisuuden piiriin, jolloin välttyivät iljettävien hamppien hyväksikäytöltä. Nyt kun ovat nykyään normaaliälyisen kirjoissa, niin heistä on tullut täysin väliinputoajia. Heillä on itsääräämisoikeus, sama pätee kehitysvammaisiin. Juuri tämä kehitysvammaisten tasapäistäminen on ongelmallista, mm. saa syödä itsensä pulskaan kuntoon ostamalla joka päivä Arnoldsin donitseja, koti on kuin kaatopaikka, voidaan olla normaaliälyisen kirjoilla päihdepuolella tai jopa vankilassa. Todella hienoa, kun saa olla itsenäinen ja samanlainen, mutta millä hinnalla. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen monta nuorta, joilla on tuo diagnoosi. Sitähän kutsutaan roskakoridiagnoosiksi. Se annetaan, kun muuta ei keksitä. Ennen heitä kutsuttiin heikkolahjaisiksi. 

Yksikään näistä nuorista ei selviydy tämän päivän työelämästä. Yksi ei selviytynyt siivousalan opinnoista ja jäi kotiin masentumaan. Hänen vahvuutensa ovat ihmissuhteissa ja hän haluaisi psykologiksi, mutta ei hänellä ole mitään mahdollisuuksia sellaiseen tai edes mihinkään vastaavaan. Tulevaisuus tulee olemaan psykiatrian poliklinikan asiakkuus vaihtuvin diagnoosein ja lääkityksin.

Yksi kävi erityisammattikoulussa talohuoltajaksi, ts. talkkariksi. Hän eksyy jopa omassa kotikaupunginosassaan, jossa on asunut ikänsä. En kyllä näe mahdollisuuksia työllistymiseen. Ajokorttia hän ei saa. Onnekseen hän on lievästi kehitysvammainen ja saa asua tuetusti. Masennusta on ja päihteitä.

Eräs on niin ikään lievästi kehitysvammainen, mikä todettiin jo vauva

Sisareni työskentelee ammatillisessa erityisoppilaitoksessa, jossa opettaa merkonomiopiskelijoita ja opiskelijoita on kahdentyyppisiä: niitä, joilla on oikeasti mahdollisuus pärjätä tavallisilla työmarkkinoilla ja olisi ollut potentiaalia jopa AMKiin asti. Toinen ääripää on sitten lievästi kehitysvammainen opiskelija, joka ei osaa edes kellonaikoja ja kuukausia eikä ymmärrä edes perusyhteen- ja vähennyslaskuja sekä kertotauluja. Jälkimmäinen opiskelijaryhmä päätyy lopulta tk-eläkkeelle tai työkeskukseen. Ja täällä missä minä asun, on Liven erityisammattiopisto, jossa on mahdollista kouluttautua jopa lähihoitajaksi, eikä sinne oteta ihan heikkolahjaisia ja kehitysvammaisia vaan opiskelija-aines on enemmän sellaista, joilla on pienempiä kognitiivisia haasteita, joita voi kuntouttaa erilaisten tukitoimien avulla jolloin omat haasteet eivät ole tiellä käytännön työssä. Opiskelijoiden lukivaikeudet tai näkövamma voidaan korkeintaan huomioida, mutta lääkematematiikasta ei voi mitään helpotusta antaa. Onhan joissain erityisammattikouluissa jopa logistiikkapuoli, jossa voi ajaa rekkakortin eikä siellä tasankaan opiskele vaikeasti vammaiset tai lievästikään kehitysvammaiset. 

En tiedä. Minulla on laaja-alainen elämisvaikeus.

Elämämkoulussa menestyy kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen monta nuorta, joilla on tuo diagnoosi. Sitähän kutsutaan roskakoridiagnoosiksi. Se annetaan, kun muuta ei keksitä. Ennen heitä kutsuttiin heikkolahjaisiksi. 

Yksikään näistä nuorista ei selviydy tämän päivän työelämästä. Yksi ei selviytynyt siivousalan opinnoista ja jäi kotiin masentumaan. Hänen vahvuutensa ovat ihmissuhteissa ja hän haluaisi psykologiksi, mutta ei hänellä ole mitään mahdollisuuksia sellaiseen tai edes mihinkään vastaavaan. Tulevaisuus tulee olemaan psykiatrian poliklinikan asiakkuus vaihtuvin diagnoosein ja lääkityksin.

Yksi kävi erityisammattikoulussa talohuoltajaksi, ts. talkkariksi. Hän eksyy jopa omassa kotikaupunginosassaan, jossa on asunut ikänsä. En kyllä näe mahdollisuuksia työllistymiseen. Ajokorttia hän ei saa. Onnekseen hän on lievästi kehitysvammainen ja saa asua tuetusti. Masennusta on ja päihteitä.

Eräs on niin ikään

Olen saanut samanlaisen kuvan näistä erityisammattioppilaitoksista. Ainakin näistä, jota opiskelevat sovelletusti siivoojan tai merkonomin tutkinnon, mutta ei osata alkeitakaan myynnistä, markkinoinnista ja reskontrasta tai hygieniasta. Perhetuttu käynyt samaisen ammattikoulun siivoojaksi opiskellen. Häneltä tutkintoa mukautettiin ja joitain asioita jopa karsittiin. Ei ole todellakaan samanveroinen tavallisessa ammattikoulussa olevan tutkinnon kanssa. Liven ja Kiipulan lähihoitajaopiskelijat voikin olla ihan potentiaalisia työmarkkinoilla, mitä olen kuullut. 

Vierailija kirjoitti:

Moni heitä pystyy oppimaan jonkinlaisen työn josta suoriutua itsenäisesti, osa tarvitsee avustajan työssä, mitä harvemmin kuitenkaan voidaan toteuttaa. Kelan tuet vaihtelee niin paljon, oli sitten minkälainen työkyvyn vievä ongelma tahansa, että joku saa eläkettä ja joku toinen samassa tilanteessa on työtön työnhakija, jota ei sitten kuitenkaan voida edes työllistää...

Kyllä se aika mahdottomuus on, kun opintoihin kuuluu nykyään paljon itseohjautuvuutta. Jopa siivoojallakin pitää olla tutkinto. 

Nyky-yhteiskunnassa ei ole enää sellaisia hommia, joissa pärjäisi ilman luku- tai laskutaitoa. Sääliksi käy niitä, joilla ei ole riittävää kapasiteettia oppia. 

Jokainen ei todellakaan ole oman onnensa seppä.

Vierailija kirjoitti:

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

On totta, että minulla on ollut enemmän tai vähemmän jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ehkä äidilläni on jotain ollut, ja olen eroperheen lapsi. Muistikuvani ovat näistä hyvin hämärät, kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja lapsuudenaikaisia, minua koskevia lausuntoja lukiessa olen voinut saada tästäkin jotain selkoa. Ainakin yli 20 vuotta vanhasta lausunnosta tulee ilmi äidin väsymys, jonka uskon johtuneen vaikeasti sairaasta sisaruksesta ja isäni riippuvuudesta. Olin alle 5-vuotias vanhempieni erotessa. Silti minulla on muita sisaruksia, jotka ovat hankkineet ammatit, että eipä heihin yksinhuoltajuus ole vaikuttanut, vaikka ainahan sitä sanotaan yksinhuoltajuutta riskitekijäksi lasten koulumenestymiseen yms.

Johan jo viidennen luokan aikaisessa lastenpsykiatrin lausunnossa diagnoosina on ahdistuneisuushäiriö lievän kehitysvamman ja autismin lisäksi. Mahtuu tuohon kimaraan omat epäilykset transsukukupuolisuudestani ja haluni syntyä pojaksi, josta puhuin kuudennella ja vielä seitsemännellä luokalla kunnes kuoppasin ne ajatukset. En missään nimessä halua olla keinotekoisesti muokattu ihminen. Se oli vain joku vaihe, epävarman, ruman tytön älynväläys. Toki näitä ei koskaan puitu psykiatrialla, enkä olisi halunnutkaan. Muistan viidennen luokan ajoilta, miten kaikki keskustelu pyöri laulajan uran haaveiden ympärillä ja tällä onnistuin myös sivuuttamaan psykologin kysymyksen koskien isääni, että miksi en ole halunnut hänen luokse. Ajatukset pyöri myös pelimaailmoissa. En tasankaan halunnut, enkä uskaltanut kertoa, koska omissa kuvitelmissani pelkäsin saavani vihat niskaan ja loukanneeni isääni. Ihan omassa päässä tuli keksittyä, että jos kerron, niin joudun vaikeuksiin, mihin oli ihan looginen selitys sillä isän naisystävä oli kuin kävelevä aikapommi, selvinpäinkin jopa raivosi minulle ilman mitään syytä. Itkin aina, kun isän naisystävä alkoi käyttäytymään väkivalloin isääni kohtaan ja uhkasi kuolemalla. Oli niin hankalaa avata suu koko ja muutenkin hankalista aiheista psykiatrin edessä. En ollut isäni takia siellä lastenpsykiatrian poliklinikalla, vaan siitä syystä, kun huoli heräsi miten helposti olin kavereiden jujuteltavissa, minulta jopa varastettiin käteistä ja siitä viidennen luokan lausunnosta tulee ilmi, että käsitykseni syy-seuraussuhteista oli heikko. Herätti sekin huolenaihetta, kun aloin tarkkailemaan syömistäni ja laihduttamaan. Syynä oli silloin ulkonäköpaineet, en tuntenut itseäni kauniiksi. Käytös muistutti enemmän ortoreksiaa kuin anoreksiaa, ja samanlaista käytöstä ollut aikuisiällä, mikä on liittynyt enemmän terveellisen syömisen tavoitteluun pilkun tarkkaan. Samaisessa psykiatrin lausunnossa oli mainintaa, että tunne-elämän taitoni olivat pienen lapsen tasolla.

- nro. 61

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

On totta, että minulla on ollut enemmän tai vähemmän jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ehkä äidilläni on jotain ollut, ja olen eroperheen lapsi. Muistikuvani ovat näistä hyvin hämärät, kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja lapsuudenaikaisia, minua koskevia lausuntoja lukiessa olen voinut saada tästäkin jotain selkoa. Ainakin yli 20 vuotta vanhasta lausunnosta tulee ilmi äidin väsymys, jonka uskon johtuneen vaikeasti sairaasta sisaruksesta ja isäni riippuvuudesta. Olin alle 5-vuotias vanhempieni erotessa. Silti minulla on muita sisaruksia, jotka ovat hankkineet ammatit, että eipä heihin yksinhuoltajuus ole vaikuttanut, vaikka ainahan sitä sano

Paniikkihäiriö voi olla myös mahdollinen, mutta siitä ei koskaan (?) tehty diagnoosia. Muistan sen, että minulla oli erilaisia pelkoja. En tiedä, oliko sellaisia varhaislapsuudessa, ellei lasketa mörön pelkäämistä. Muistan neljännellä luokalla pelkojeni alkaneen, pelkäsin ensin yläastelaisia, mihin oli syynsä, sillä minulle selvästi jo silloin jotkut piilevästi aukoivat päätä. Tietysti luokkatoverit olivat menneet lavertelemaan yläasteelle minusta ja minua vältettiin kuin ruttoa, mikä viidennellä luokalla pahentui. Sain myös lesbon ja jopa sen yhden leiman ilman, että olisin edes ketään poikaa pitänyt kädestä. Toinen pelko oli se, että jos joku näki minun kävelevän toimintaterapiaan. En koskaan kertonut äidilleni tai kenellekään opettajalleni noista leimoista, jotka sain ilman syytä. No ok, oli minua yksi henkilö, jonka kanssa olin koulussa ja vapaa-ajalla, syyttänyt tyhjästä: lähetin hänelle mukamas törkykuvan, lähetin hänelle mukamas aamuyöllä viestiä ja piirsin mukamas opettajista alastonkuvia. Serkkuni hän osasi kääntää minua vastaan, ja mukaan lähti pari koulututtua. Koin silloin vain helpommaksi antaa periksi ja todeta, että kyllä, minä piirsin ne kuvat, vaikken oikeasti piirtänyt, enkä lähettänyt mitään törkykuvaa. Yksi neljää vastaan, oli helppoa valita se pienin riesa. Onneksi tuokin sotku saatiin selvitettyä ja alettiin taas tulla toimeen keskenään. Annoin uuden mahdollisuuden. Kirjoittamani vain kielii sen, että olen ollut pelkkä altavastaaja, joka ei ole uskaltanut eikä osannut puolustautua tai sanoa mitään vastaan.  

Tuo paniikkihäiriö tuli puheeksi uudelleen ammattikoulussa ammatillisen erityisopettajan (kävin ihan tavallista ammattikoulua) osalta, kun kerroin epämiellyttävistä tuntemuksistani suorittaessani à la carte-harjoittelua. Sama teema tuli esiin suorittaesani valinnaista palvelutalon keittiöllä, mikä ei kiinnostanut, kun työpaikkaohjaaja huomasi käteni vapinan annostellessani asukkaille ruokaa lautaselle. Työpaikkaohjaaja totesi tuolloin minun menneen ihan sekaisin, mistä hän oli ihan oikeassa. Hän oli onneksi aika ymmärtäväinen työpaikkaohjaaja, vaikka olin alkuun silleen, että ei niin suoraan saa sanoa asioita, että ei kiinnosta ja kuinka ei voi keskittyä. Lopulta suoriuduin siitäkin harjoittelusa arvosanalla H2 (tuohon aikaan oli kolmiporteinen arviointiasteikko). Kävimme silloin yhdessä keskustelua työstä ja opiskelusta, kun hän kuuli opettajani kautta kuinka olin aikeissa keskeyttää opinnot. Työpaikkaohjaaja antoi aluksi arvion, että pärjäisin sellaisessa työssä, jossa olisi muita ihmisiä, jolloin totesin suoraan, että pärjäsin oikein hyvin suorittaessani kahvilapalvelut-nimistä valinnaista.  

 

- 61

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

On totta, että minulla on ollut enemmän tai vähemmän jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ehkä äidilläni on jotain ollut, ja olen eroperheen lapsi. Muistikuvani ovat näistä hyvin hämärät, kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja lapsuudenaikaisia, minua koskevia lausuntoja lukiessa olen voinut saada tästäkin jotain selkoa. Ainakin yli 20 vuotta vanhasta lausunnosta tulee ilmi äidin väsymys, jonka uskon johtuneen vaikeasti sairaasta sisaruksesta ja isäni riippuvuudesta. Olin alle 5-vuotias vanhempieni erotessa. Silti minulla on muita sisaruksia, jotka ovat hankkineet ammatit, että eipä heihin yksinh

Masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta voin olla aivan varma, vaikken koskaan päässyt edes tutkimuksiin asti näihin liittyen. Yritin saada diagnoosit, sillä se olisi ollut minulle helpotus ja tie avun saamiseen. Annoin yläasteella itselleni diagnoosit lievä masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Otin kuraattorilla puheeksi masennusepäilyni ja tein tällöin masennustestin, jonka tulokset olivat päinvastaiset, johon totesin, että masennus on ihan omin silmin havaittavissa. Äidilleni kun puhuin sosiaalisten tilanteiden pelosta perusteluna sen, kuinka pelotti käydä lähikaupassa, niin hänen suhtautuminen oli "Älä höpsi tuollaisia". Pienen paikkakunnan kaupassa käyminen ja kylällä liikkuminenkin pelotti minua, koska oli aina riski kohdata koulututtuja, jotka aukoivat päätä. Toisen asteen opinnot aloitettua ja kuljettuani bussilla kaupunkiin, kävin kaupassa kaupungissa. Onneksi pääsin alle vuodessa muuttamaan kaupunkiin, niin koki itsensä vapaaksi edes jostakin. Mutta auttoiko se mitään? Ei se minun huonoa itsetuntoa ja epävarmuutta ole parantanut. Onko mikään ihmekään, että olisin mieluummin tehnyt yksilötehtäviä ryhmätöiden sijaan. Olisin käynyt vaikka kotikoulua, jos äidilläni olisi ollut resursseja kotiopetuksen järjestämiseen.  

Työpaikat ovat olleet ainoita, joissa olen tuntenut kuuluvani joukkoon toisin kuin peruskoulussa. Viimeksi sain kehuja keikkatyössä ja myymäläpäällikkö kertoikin pitävänsä minut poolissa, ja työvuoroehdotuksia olen saanutkin. Olen saanut kuulla olevani tekevä ihminen. Olen oppinut siellä myymälässä hyödyllisiä taitoja, joita tulen tarvitsemaan kaupan alalla, jos saan jostain ihan vakituisen työpaikan, mm. tuotteiden vaihto-/palautustoiminnot. Minulle ei tule mieleen yhtään hetkeä työpaikalta, jossa olisin saanut kokea esimiehen tai työkavereiden osalta syrjintää. Eikä kukaan ole huomannut, että minussa on jotain outoa, vaikkei tarkoitus ole vetää mitään teatteria vaikka pyrkinyt vaikuttamaan muiden silmissä ns. normaalilta.

Muistuu vieläkin mieleen yli kymmenen vuoden takainen käynti kehitysvammapoliklinikalla ollessani jo täysi-ikäinen, minne menin ensimmäistä kertaa itse ilman huoltajaa. Tuli silloin täytettyä samalla lomake, jolloin kieltäydyin, ettei kyseisen poliklinikan tiedot saa levitä terveyskeskuksen tietoon, sillä pelkäsin, että ne tiedot tulisi ilmi työnantajalle ja näin ollen menettäisin mahdollisuuden oikeaan palkkatyöhön. Tiedän kyllä, että ei tervydenhuollon henkilökunta saa potilasasiakirjoja lähettää työpaikoille tai edes TE-keskukselle.

 

- 61

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

On totta, että minulla on ollut enemmän tai vähemmän jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ehkä äidilläni on jotain ollut, ja olen eroperheen lapsi. Muistikuvani ovat näistä hyvin hämärät, kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja lapsuudenaikaisia, minua koskevia lausuntoja lukiessa olen voinut saada tästäkin jotain selkoa. Ainakin yli 20 vuotta vanhasta lausunnosta tulee ilmi äidin väsymys, jonka uskon johtuneen vaikeasti sairaasta sisaruksesta ja isäni riippuvuudesta. Olin alle 5-vuotias vanhempieni erotessa. Silti minulla on muita sisaruksia, jotk

Tuosta analyyttisuudestani: kukaan ei ole oikeassa elämässä minua sellaiseksi kutsunut kuin tuntemattomat ihmiset täällä netissä. Ammattikoulun kuraattori oli ainoa ihminen, joka luonnehti minua analyyttiseksi. Hän sai minusta fiksun kuvan ja mietti, että voisiko minulle löytyä ammattikorkeakoulusta joku ala. Miksi kukaan muu ei ole sitten huomannut tätä oletettua fiksuuttani? Ei äiti, ei psykologit, ei lääkärit, ei foniatri eikä opettajat. Vai annanko ulkoisella habituksellani sen vaikutelman? Totesin muuten sille kuraattorille, että suhtaudun oppimisvaikeuksiini rationaalisesti ja jos diagnoosina on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, niin en ole hullu, että edes miettisin ammattikorkeakoulua. Kerroin, että minua koskevissa lausunnoissa on ihan mustaa valkoisella nämä diagnoosit ja olimme käyneet koulupsykologin kanssa läpi minua koskevia peruskouluaikaisia lausuntoja. Yritin tosiaan opiskella ravintola-alan ja kaupan alan opintojen välissä toistakin alaa, mikä meni vituralleen käytännössä, teoria oli ok tasolla, vaikka tuntui alkuun heprealta lastensuojelun lakipykälät kunnes jotenkin oivalsin, että mitä ne tarkoittivat konkretiassa. Ihan kuin olisi vierasta kieltä kääntänyt suomelle. Sosiaalisesti olen kuitenkin tumpelo, varsinkin verbaalisesti kun pitää käyttää suutaan. En ole oikein uskottava auktokriteetti enkä saa konfliktitilanteita ratkaistua. Peruskäytöstavat tietysti hallussa ja tapanani on aina ollut pyrkiä tulla toimeen jokaisen kanssa.

Muistan vielä tuoreet testien tulokset yli neljän vuoden takaa koulupsykologilla käydessä ennen opintojen keskeyttämistä: yleistieto hyvä, matriisitehtävä (kutsun sitä Mensa-testiksi, tein joskus vitsillä ilmaisversion, vaikka otin sen tosissaan) keskitasoa, kielelliset taidot alle ikätasolla, työmuistissa epätasaisuutta. Oli myös nopeaa nimeämistä ja muuta sen tyylistä. Lieviä hahmotuksen vaikeuksia puna-valkoisiapalikoita kootessa ja käteni vapisi jatkaessani kynällä kuviota ajastimen ollessa päällä. Prosessointinopeus heikkoa keskitasoa ja älykkyysprofiili heikon ja heikon keskitason välimaastossa, joten laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat ihan perusteltu diagnoosi minun kohdalla.

- 61

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

On totta, että minulla on ollut enemmän tai vähemmän jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ehkä äidilläni on jotain ollut, ja olen eroperheen lapsi. Muistikuvani ovat näistä hyvin hämärät, kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja lapsuudenaikaisia, minua koskevia lausuntoja lukiessa olen voinut saada tästäkin jotain selkoa. Ainakin yli 20 vuotta vanhasta lausunnosta tulee ilmi äidin väsymys, jonka uskon johtuneen vaikeasti sairaasta sisaruksesta ja isäni riippuvuudesta. Olin alle 5-vuotias vanhempie

 

 

Samaa epätasaisuutta oli ammatinvalintapsykologin nettitesteissä, vaikkei niillä mitään diagnoosia selvitetty, vaan enemmänkin vahvuuksia. Kuviopäättely oli sielläkin keskitasoa. Kuntoutusyksikössä tehdessä kuviopäättely oli taas heikkoa keskitasoa ja äidinkieli ei ollut vahvuuksiani, sanavarasto ei ole laaja kuntoutusyksikön psykologin sanojen mukaan. Ehkä viimeisin heikko tulos kuviopäättelystä, jossa pärjäsin aiemmissa testeissä keskitasoisesti, johtui siitä, että niska ja takamus jumissa tuskailin tietokoneen ääressä istuen testejä tehdessä. Oli myös hiirikäsikin silloin vaivana, ja nytkin sama vaiva, että voi olla näppäimistöllä kirjoittaminen kankeaa.

Olin omasta toiveesta ammatillisessa kuntoutuksessa yli 2 vuotta sitten. Jo siellä tuli selväksi: joku käden ja silmän yhteistyötä edellyttävä työ sopisi minulle, eikä mitään teoreettista alaa suositeltu. En olisi hullukaan, että hakisin yliopistoon. No, suunnitelmat muuttui. Välinehuoltajan ja varastotyöntekijän tilalle tuli merkonomi, vaikka ensin pelkäsin, että mitä jos merkonomiksi opiskelu on samanlaista kuin lukiossa eikä minulle suositeltu teoreettista alaa. No, en minä käsilläkään osaa oikein mitään luoda. En osaa rakentaa, en korjata, en meikata ja kakutkin läsähtäisi, jo ravintola-alaa opiskellessa käteni vapisi pursotuksia tehdessä. Yläasteen kotitaloustunneilla pärjäsin lopulta kasin tasaoisesti, aluksi tarvitsin siellä avustajaa. Käsityössä en koskaan pärjännyt ja sukat sain kudottua kädestä pitäen seitsemännen luokan keväällä, kun muut saivat hupparin valmiiksi ommeltua. Hyvä, kun osaan kotona laittaa ruokaa. Myymälässä työskentely on tässä mielessä helpompaa, että ei tarvitse mitään käsillä osata, kunhan osaa laittaa miesten takit oikeaan paikkaan ja naisten treenihosuut oikeaan paikkaan myymälää siivotessa.

- 61

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

On totta, että minulla on ollut enemmän tai vähemmän jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia. Ehkä äidilläni on jotain ollut, ja olen eroperheen lapsi. Muistikuvani ovat näistä hyvin hämärät, kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja lapsuudenaikaisia, minua koskevia lausuntoja lukiessa olen voinut saada tästäkin jotain selkoa. Ainakin yli 20 vuotta vanhasta lausunnosta tulee ilmi äidin väsymys, jonka uskon johtuneen vaikeasti sairaasta sisaruksesta ja

Huomaan kyllä, että joku tarkkuutta vaativa työ ja sellainen introverttiluonteinen sisätyö sopisi minulle hyvin, kunhan siinä ei tarvitse vaivata itseään matikkapäällä. Ainoita asioita, joita osaan numeroiden kanssa katsoa tarkkaan on se, että en ole näppäillyt ylimääräisiä nollia tilinumeroon ja viitenumeroon laskuja maksaessa ja että summa on oikea sekä se, että osaan antaa oikean summan rahaa takaisin asiakkaalle ja huomaan puuttuvan rahamäärän. Kunhan vain tästä silmävammastani ei vaan mitään haittaa ole. Välillä sitä on miettinyt, että mitä jos olisin saanut enemmän resursseja piirtämiseen, ja hyvä piirtotaitoni huomattiin ollessani lapsi. Olin kuvataiteessa 9:n oppilas, valinnaiseksi en saanut kuvataidetta. Tein neljännellä tai viidennellä luokalla omaa sarjakuvalehteä. Kyllä sitä miettii, että mitä tuosta olisi kehkeytynyt ilman vapisevia käsiä ja tyhjää päätä. Ajatellut, että todennäköisesti tekisin jotain Suomi-satiiria ja karikatyyreja suomalaisista arkityypeistä ja perheistä, ja vaikutteeni tulisivat mm. Kari Suomalaisen sarjakuvista sekä yhdysvaltalaisista aikuisten animaatiosarjoista, joissa stereotypisoidaan keskiluokkaisia perheitä. Taiteen tekeminenkin olisi voinut olla sopiva työ sen tuoman vapauden takia. Tuo musta huumori näköjään on lajini, jota ymmärrän ja jolle nauran. Ehkä siksi helppoja lajeja ymmärrettäviksi, koska niissä käydään ihan todellisia asioita, faktoja läpi. Ei mitään fiktiota, jota en oikein ymmärrä enkä hirveämmin kiinnostunut mistään tarinamaisesta kerronnasta. Enemmän sellainen faktoihin perustuva asia vetoaa minuun enemmän.

Kirjoitettavaa riitti ja oli pakko kopioida iso osa tekstistä, koska tällä hiirikädellä kirjoittelu on aika kankeaa ja sormetkin jumissa.

- 61

Samanlainen roskakoridiagnoosi on monimuotoinen kehityshäiriö F83. Kuten neuropsykologi totesi aikoinaan niin kyseisen diagnoosin alle mahtuu monenlaisia ihmisiä. Pojallamme oli tuo diagnoosi pitkään vaikka jo 13v alkoi näkymään että kuilu ikätovereihin kasvoi reippaasti. Keva-diagnoosista oli tuolloin puhetta, mutta jostain kumman syystä neuropsykologi vetäytyi siitä ensin kunnes pojan ollessa 15v lievä keva-dg vahvistettiin ja samalla kartoitettiin toimintakyky. Hyvä näin, sai avustajan kun puuttui omatoimisuus ja arkiset asiatkin tuotti hankaluuksia. Opettelimme pojan kanssa tutut reitit ja kuvien ja listojen avulla arjen taitoja. Kelloa ei vieläkään tunne, vaikka on yli 20v. On onni että sai tuon keva-diagnoosin ja tällöin oli aivan selvää, että kävi valma-vuoden Luovilla ja siellä opiskeli myös kiinteistönhoitoa. Ei jaksa tehdä pitkiä työpäiviä ja pärjää rajatussa tehtävässä. Tarvitsi ohjausta ja neuvontaa käytännön työssä. On nyt eläkkeellä ja tulevaisuus vielä auki, voisiko päästä johonkin rajattuun työtehtävään. Tietysti äitinä tiedän että nykyään työpaikkoja ei tahdo irrota normaaliälyisillekään. Toimintakeskuksella käyminen tuo jonkinlaisia rutiineja elämään ja tehnyt siellä pihatöitä, joista nauttii.  Poika on urheilullisesti taitava, oli koululaisena mukana tavislasten jalkapallo-ryhmässä. Oli siellä myös hankaluutensa ja tarvitsi rohkaisua, oli jonon jatkona jäljittelemässä muita. Erityisryhmille suunnatussa ryhmässä hänen ei tarvitse kokea tällaisia paineita. 

Opena hymyilytti lukea psykologin lausuntoa: "Prosessointinopeus erittäin heikkoa. Nopea nimeäminen sitä ja tätä tasoa, hahmotus tätä ja tuota tasoa jne." Ikävä asia kauniisti ilmaistuna. Kyllä siinä tämäkin ope tunsi itsensä aivan typeräksi lukiessaan psykologin lausuntoa, jolloin kysyin että mistä sanankäänteistä voin päätellä, mikä on se todellinen syy oppilaan vaikeuksiin. Jos puhutaan laaja-alaisista oppimisvaikeuksista = matala älykkyys. Aiheesta on tehty tabu. Kukaan ei puhu liikuntavammaisista henkilöistä laaja-alaisia kävelyvaikeuksia kärsivinä henkilöinä, mutta sen sijaan matalasta äo:sta pitää tehdä tabu. Tämä ei palvele yhtään sitä, jota asia koskee. Puhutaan vaan, että henkilöllä on haasteita asioissa x ja y ja on heikkoa prosessointinopeutta. Asia ei aukea helposti asianomaisillekaan, vaan voidaan uskoa lapsen olevan "vain" lukihäiriöinen. Näiden oppilaiden hankaluudet alkavat jo tehtävänannosta. Ei edes ymmärretä, mitä pitäisi ymmärtää. He sitten notkuvat ison ryhmän seassa oppimatta edes lukemaan ja kirjoittamaan. Nykyään koulussa on niin paljon tuen tarvitsoija, ettei resurssit täysin riitä. Kolmiportainen tukimalli ja todellisuudessa tukipapereista on vain vessapaperiksi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kokeilla, millainen tapa oppia uusia asioita sopii itselle parhaiten. Kaikille ei sovi kaikki oppimistyylit. 

Oppisvaikeuksien kanssa kamppailevat joutuvat tehdä oppimisen eteen kovan työn. Se työ kannattaa.

Tämä ei päde laaja-alaisten oppimisvaikeuksien kohdalla joka on kaiken kattavampi tilanne toisin kuin matikkaan tai kieliin sijoittuvat oppimisvaikeudet. Ainoastaan vahvasti tuettuna jatkuvassa erityisopetuksessa lapsi pärjää.

On niin aina inhottavaa kuulla vaikka hyvää tarkoitetaan että kuinka lapsen erilaisuus voi aikuisena olla supervoima tai he tuntevat jonkun professorin/sairaanhoitajan/minkä tahansa koulutetun, jolla on lukivaikeus tai cp yms. Totta kai se voi olla mahdollista että sillä professorilla/sairaanhoitajalla voi olla lukivaikeus mutta jos lapsella on tutkitusti kognitiivinen suoriutuminen heikkoa muttei vielä kehitysvammatasoa, sitä on vaikeaa monen käsittää.

Eka vuosi koulussa oli lapselle tuskaa, mitä tulee lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen. Kolmannella luokalla oppi lukemaan ja vieläkin viidennellä luokallakin lukeminen hidasta. Ei tässä mikään muu auta kuin katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan sekä kehua lasta vahvuuksissa. Toivon vaan että ei ajaudu mihinkään huonoon seuraan. Työelämä on sitten toinen juttu kun näkee tämän nykytilanteen, ettei niitä töitä saa monet normaaliälyisetkään.

Onkohan kellään muulla kokemusta lapsen laaja-alaisista oppimisvaikeuksista? Tässä tuntee olevansa ihan yksin asian kanssa.

Mikäs se sellanen diagnoosi on kuin monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö? Kun googlettaa niin tuolla sanalla niin aika vähän löytyy tietoa. Kuulostaa niin samalta laaja-alaisten oppimisvaikeuksien kanssa tai sitten itse olen niin hölmö, etten osaa niitä erottaa toisistaan: eli vaikeuksia ei ole pelkästään lukemisessa ja kirjoittamisessa vaan myös matematiikassa, jolloin voidaan puhua monimuotoisesta oppimiskyvyn häiriöstä. Onko erottava tekijä sitten älykkyysosamäärä eli henkilö, jolla on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuden lisäksi matemaattinen oppimisvaikeus, voi olla kuitenkin älykkyydeltään normaali kun taas laaja-alaiset oppimisvaikeudet poissulkevat sen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 23-vuotias nainen ja kärsin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Päiväkodista asti opetussuunnitelmiani mukautettiin, varhaiskasvatuksessa kynäkoulusta alkaen ja lopulta yläasteella siirrettiin osittain erityisluokalle. Ammattikoulun sain vaivoin käytyä kolmessa vuodessa, tarvitsin useita tunteja erityisopetusta ja yto-aineista (ruotsi, matematiikka ja digitaidot) meinasi lopulta jäädä valmistuminen kiinni. Viimeisenä vuotena tenttejä helpotettiin niin, että sain katsoa oikeat vastaukset juuri ennen koetta ja arvailemalla sain lopulta ykkösen arvosanaksi matematiikan tentistä. Digikurssin teki kaveri puolestani, samoin ruotsin. Matematiikka täytyi suorittaa valvotuissa olosuhteissa.

Palkkatöissä en ole ollut päivääkään, erilaisissa työkokeiluissa ja kuntouttavassa toiminnassa kyllä. Ammattikorkeaan pääsin todistuksella opiskelemaan pienelle paikkakunnalle, mutta en saanut yhtään kurssia suoritettua koska en osannut kirjautua edes koulun ve

Mutta osaat kuitenkin kirjoittaa hyvin, jopa moneen tämän päivän nykykoululaiseen verrattuna, joilla jopa yläkoulusta päästessä ymmärrettävä luku- ja kirjoitustaito on hukassa. Olisiko sinulla ennemmin erillisiä oppimisvaikeuksia kuten lukihäiriötä, adhd, dysfasiaa (kielellinen kehityshäiriö), hahmotushäiriötä, kuulonalenemaa, näön heikkoutta ja/tai yms. jotka voisi vaikuttaa niin ettei "mitään" opi.

Vierailija kirjoitti:

Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittavat usein sitä, että on suuria vaikeuksia matemaattisissa tai/ja kielellisissä asioissa. Se ei tarkoita, ettei ihminen voi tehdä mitään. En usko, että laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittavat eläkepäätöstä. 

 

En ole ikinä kuullut, että laaja-alaiset oppimisvaikeudet kulkisivat mitenkään mt-ongelmien kanssa .

Eivät tarkoita, tuon tai-sanan voi ottaa esimerkistäsi suoraan pois. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittavat suuria vaikeuksia matemaattisissa, kielellisissä JA muissa asioissa. Mitatun älykkyysosamäärän tulee olla 70-85, eli korkeampi kuin kehitysvammassa mutta matalampi kuin keskimäärin.

Se on siis termi alhaiselle älykkyydelle, joka ei kuitenkaan täytä kehitysvamman tunnusmerkkejä. Ennen vanhaan heikkolahjainen tarkoitti samaa asiaa. "Pelkkä" dyskalkulia (matemaattinen oppimisvaikeus) tai lukihäiriö on aivan eri asia.

Jos ei tiedä mitä määritelmä oikeasti tarkoittaa, niin voi vain jättää kommentoimatta. Kukaan ei hyödy siitä, että ihmiset veikkaavat asioita sillä perusteella, miltä sana kuulostaa. Se on totta, että eläkepäätöstä tuolla diagnoosilla ei saa ja siitä kärsivät ovat usein väliinputoajia, jotka eivät saa tarpeeksi tukea.