Laaja-alaiset oppimisvaikeudet

Minulla on diagnoosina laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja autismi. Sitä ennen on ollut vaikka mitä diagnooseja, jopa lievä kehitysvamma ja vieläpä kaksi kertaa: ensin hyvin pienenä kunnes diagnoosi tarkentui vaikea-asteiseksi semanttis-pragmaattiseksi dysfasiaksi autismin piirtein ja viidennellä luokalla lastenpsykiatrian poliklinikalla oli minua koskevaan lausuntoon painettu kolme leimaa: lievä älyllinen kehitysvamma, autismi ja ahdistuneisuushäiriö. Kävin jopa kehitysvammapoliklinikalla, jonka koin itselleni vastenmielisenä paikkana ja koin, että minua yritettiin änkeä tiettyyn muottiin. Lopulta koko kehitysvamma-diagnoosi kumottiin, sillä jopa kehitysvammapsykologi tuli siihen tulokseen, että en olekaan lievästi kehitysvammainen, vaan kognitioni on enemmän laaja-alaisten oppimisvaikeuksien tasolla epätasaisine kykyprofiileineen.

Kävin esikoulun kahteen kertaan ja ala-aste alkoi kokonaan pienluokalla. Alkuperäinen suunnitelma oli, että opetussuunnitelmani olisi yksilöllistetty kokonaan, mutta niin ei koskaan käynyt lukuun ottamatta matematiikkaa. Ei minulla ole mitään hajua, minkälaisin arvosanoin suoriuduin ala-asteelta, mutta lastenpsykiatrin lausunnosta sain sellaisen vaikutelman, että hyvät arvosanat varmaan (ei kuitenkaan kymppejä) sain, kun tunnollisesti ja ahkerasti luin kokeisiin ja hyvällä muistilla pärjäsin, mitä en muistanut itsestäni. Ainoastaan jäi mieleen stressi ja se, että hoin kuinka en jaksanut lukea kokeisiin. Yläasteelle siirtyessä siirryin lähes kokonaan isoon ryhmään lukuun ottamatta matematiikkaa, josta sain arvosanan 7*. Ilman *-merkintää olisin taatusti ollut ihan pihalla ja saanut jopa nelosia arvosanaksi. Arvosanat ilman yksilöllistämisiä vaihteli 6-8 välillä, ja keskiarvo oli lopulta 7,5.

Tietokone oli ainoa asia peruskoululaisena, jota jaksoin selata, ja periaatteessa elin "kiven sisällä" omasta tahdosta. Elin myös pelimaailmoissa. Toki ala-astelaisena edes johonkin osallistuin: kuoroon ja näytelmäkerhoon, mutta ei niissä tullut muodustettua kaverisuhteita. Oli toki joitain, joiden kanssa tulin toimeen. Muuten koko lapsuus- ja nuoruusaika meni neljän seinän sisällä istuen tietokoneen ääressä.

Tuntuukin välillä, että olen täysin teinin tasolla lähes 30-vuotiaana. Koen olevani pihalla kaikesta. Pihalla sosiaalisista kuvioista, vaikka osaan tervehtiä, tiedän miten työhakemuksia laaditaan, tiedän miten haen Kelan etuuksia ja tiedän, miten varaan ajan lääkäriin. Olenhan asunut omassa asunnossa jo yli 10 vuotta. Olin peruskoululaisena niin ujo, ja muistan kun lastenpsykiatri ja muut aikuiset olivat huolestuneet kaverittomuudestani, jolloin he tuumivat, että olen tainnut tottua yksinäisyyteen, jolloin purskahdin itkuun. Miten minun oli niin vaikeaa sanoa niin helppoa, vain kahdella sanalla alkavaa lausetta: "Olen ujo". Toiseksi en olisi keksinyt mitään puhuttavaa muiden kanssa, ja pelkäsin, että joko olin liian hiljainen tai sitten puhuin liikaa. Ja miksiköhän minusta tuli ujo? Minulle auottiin päätä asiasta, johon olin täysin syytön. Kestin vielä sen, että minulle tehtiin kaulaan palovamma, mutta se, että mentiin ihan oikeasti henkilökohtaisuuksiin oli aika paha. Ja koko jutusta sitten moni laverteli toiselle paikkakunnalle ja uudessa koulussa. Tuntui kuin minusta olisi tullut jotenkin saastainen, vaikka tiedän etten ole. Ryhmätyöt olivat yhtä kidutusta, ja olisin halunnut tehdä yksilötehtäviä.

Jatkan vielä toisessa viestikentässä. Jos huomaatte kirjoitusvirheitä, niin johtuu todennäköisesti silmäsärystä, pääkivusta ja väsymyksestä, kun ollut neljä päivää peräkkäin keikkavuorossa ja joutunut altistamaan silmiäni liian kirkkaalle kassanäytölle ja samalla työtilassa ollut liian kirkkaat loisteputkivalot. Kärsin nykyään valonarkuudesta.

En ole nytkään aikuisena kiinnostunut menemään baareihin, mihinkään tapahtumiin tai muihin. En vain saa muiden jutuista mitään irti, koska pidän monien juttuja liian pinnallisina eikä oikein yleisenä hyväksytty white trash-meininki ja muu rappio vetoa minuun. Netti on ainoa paikka, josta etsin keskusteluja jopa sellaisista asioista, joista ei nykyisessä ilmapiirissä voi puhua. Tuo selittäänekin varmaan sen, miksi niin suosin miehiä kavereina, mutta ei minulla oikein ole niitäkään, enkä osaa olla oma-aloitteinen. En ole koskaan osannut olla oma-aloitteinen kaverisuhteiden luomisessa live-elämässä. Oli kyse mistä vaan, niin aina jos mietin sanovani jotain ja valmistelen sanojani, niin paikan päällä en saakaan niitä sanotuksi. Viidennellä luokalla valmistelin itseäni kuraattorille kertomaan, kuinka koulumatkalla en saanut istumapaikkaa bussissa, sillä jokainen esti pääsyni, mutta kun olin paikan päällä, niin olinkin silleen, että ei tässä nyt oikein mitään asiaa ollut. Viime aikoina olen valmistellut itseäni puhumaan perheenjäsenen kanssa siitä, että voisiko hän maksaa minulle enemmän hänen yrityksellä tuuraamisesta sen sijaan, että antaisi yhdestä päivästä säälittävän parikymppiä käteen tai muutamasta päivästä 30-40 euroa käteen vedoten siihen, että ruoan lisäksi haluaisin selkävaivaisena päästä hierontaan ja säästää mahdollisiin terveydenhuollon kuluihin. No olenko saanut aikaiseksi? No en. Paikan päällä unohdan vain koko jutun.

Nykyään olen keikkatyöläinen. Haaveeni on ollut, että saisin myyjänä keskimääräisen summan kuukaudessa (noin 2000 e/kk, toki voi olla paikkakohtaista), mutta tuntuu että se ei koskaan toteudu, vaikka olen satoja hakemuksia rustaillut, olen hakenut netistä tietoa miten CV laaditaan, mitä asioita (sukupuoli, kotipaikkakunta, ikä) ei tarvitse mainita työhakemuksessa ja olen toiminut ohjeiden mukaisesti, mutta silti harvaan olen päässyt edes haastateltavaksi. Niin toivoisin, että saisin katettua Sjögrenin oireyhtymään liittyvät kulut, silmissäni on koko ajan vikaa, en pysty enää mitä tahansa moskaa tunkemaan suuhuni tai muuten suu kuivuu, puhe vaikeutuu ja on myös refluksia enkä voi ihooni hieroa mitä tahansa kemikaaleja, tai muuten tulee ihottumia. Tietysti hankkisin säännöllisellä kuukausipalkalla itselleni kuntosalijäsenyyden. Valitettavasti vain silmien terveyteen en pysty käyttämään rahaa enkä kuntosalijäsenyyteen. Silmälasit ovat aivan kalliit ja jos haluaisin saada itselleni oikein erikoislinsseillä varustetut silmälasit, niin ne maksaa älyttömästi. Olisikin vika kuulossa, niin yhteiskunta tulisi heti apuun.

Tarvitsen kuitenkin sellaista asiaa kuin ruoka, enkä mitä tahansa viljoja ja karrageenisotkuja voi syödä. Ei siinä oikein pysty käyttämään rahaa silmien terveyteen. Jo syöminen on tuskallista, sillä joudun näillä hampailla tunnustelemaan, että ruoka pilkkoutuu ja menee pieninä palasina kurkusta alas tai muuten tuntuu, että ruoka jää kurkkuun. Vielä en sentään tarvitse syömiseen avustusta. Tämäkin on ihan Sjögreniin oireyhtymään liittyvää, josta sain diagnoosin 22-vuotiaana. Perheenjäsenen yrityksellä tuuraaminen on käynyt minulle kuormittavaksi silmäoireiden takia laitteista tulevasta sinivalosta ja kun laitteet pitävät kovaa ääntä, niin joudun puhumaan kovempaa, jolloin suuni kuivuu täysin. Pystyin vielä 22-vuotiaana olemaan sinivaloa suodattavien ruutujen äärellä, mutta en oikein enää.

- 61

Olen kysynyt itseltäni, että mitä voin enää opiskella, kun on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, on ihottumia, on näköongelmia, on kuivasilmäisyyttä, päähän koskee nykyään herkemmin, on käsissä vapinaa (kiitos vain à la carte-harjoittelun, tämä ikävä muisto seurasi myös palvelutalon keittiöllä suoritettavaan harjoitteluun, jossa käteni vapisi annostellessani palvelutalon asukkaille ruokia lautaselle). En pystyisi tekemään töitä siivoojana tai välinehuoltajana, koska saisin helvetinmoiset päänsäryt kemikaalien hajuista (tämä oireilu alkoi noin 6 vuotta sitten henkilöstöravintolassa työskennellessä) ja atoppisen ihottuman takia. Tämä on juurikin se syy, minkä takia käytän hajusteettomia tai luonnollisia tuotteita. Toinen on myös se, että tukehdun herkästi pölyyn. Sen olen huomannut, että ääneni kärsii ja tuntuu, ettei jaksaisi puhua kurkun kuivuuden takia. Astmaa minulle ei ole. Kolmantena ja tämä on mielestäni pahinta: silmäni ovat nykyään ihan ristissä ja sen myötä päähänkin koskee. Olen tehnyt keikkavuoroja myymälässä, jossa tykkään kyllä olla, vaikka en ole urheilullinen mutta minulla koskee nykyään hitosti päähän kun kassanäytöt ovat kirkkailla ruuduilla varustettuja ja siihen vielä päälle myymälään kiinnitetyt loisteputkivalot, niin oireet vain pahenee. Silmälihakset jumissa, silmiä kuivaa, koko ajan joutuu räpyttelemään eikä silmätippojen laittaminen auta mitään. Nämä oireet alkoi ollessani 24-vuotias ja silmälaseja olen vaihtanut kuin sukkia, nyt käytän monitehoja. On käynyt jopa sellaisia tilanteita, että olen joutunut laittamaan EAN-koodilla varustetun numerosarjan lähelle silmiäni ja sitten katse liimattuna kiinni näppäimistöön, jotta sai näppäiltyä EAN-koodin, kun ei tuotetta löytynyt. Näkövammaa minulla ei ole, mutta tuntuu että tarvitsen jonkun lukusuurennuslasin. Enkä pääse työterveyteen, kun en ole täyttänyt 6 kk työssäoloehtoa, missä voisin kartoittaa suojalasien mahdollisuutta. Turha haaveilla itsestään tummenevista linsseistä, silmälääkärin mielestä turhat. Ajokorttia tuskin saan näillä silmillä.

Myyjän työ on ainoa, mitä pystyn kerta kaikkiaan tekemään toisin kuin tarjoilijan töitä, joita tein aiemmin. Olin jopa suorittanut merkonominn tutkinnon ok arvosanoin. Tuntuu vain, että haaveeni kirpputorilla työskentelystä tai erikoismyymälässä jäävät vaan haaveeksi, enkä voi omia kiinnostuksen kohteita hyödyntää. Ensimmäinen opiskelemani tutkinto oli hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, jonka meinasin ensin keskeyttää johtuen itselleni epämiellyttävistä harjoitteluista, erityisesti à la carte-tarjoilu, josta sain traumoja. Lykkäsin monta kertaa kyseistä harjoittelua selän ollessa jatkuvasti kipeä ja käteni ollessa jatkuvasti punaisina ja haavoilla, kun olin astiapuolellakin auttamassa. Muistan vieläkin sen hetken, kun kannoin kädet vapisten kahtakin lautasta. En pystynyt kantamaan kolmatta lautasta kyynärvarren ja ranteen päällä, mitä yksi työtoveri ihmetteli. Niin, katso kun olen tälläinen sirokroppainen nainen, terveydenhoitajan sanoja lainaten "pienelle tytölle se voikin olla raskasta". En voi tajuta, miten olen tuollaisesta asiasta saanut traumoja. Vieläkin muistan, kun opettajille sanoin vastahakoisesti, että en halua siihen painajaiseen. Ennen työpäivän alkuakin olin pukuhuoneessa peloissani ja välillä sulkeuduin työpaikan vessaan pelkojeni takia, hyvä kun osasin pidätellä itkuani lautasia kantaessa. Itkukohtaukset sain lähinnä opettajan ja opon edessä, ja kotonakin itkin siitä, kun sänkyyn asettuminen tai sieltä nouseminen oli vaikeaa todella kipeän selän takia.

Piti vielä jatkaa kolmannessä viestikentässä. Kiitos ja anteeksi, jos olen hankala persoona.

- 61 & 62

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhistuttaa tällä hetkellä niiden lasten kohtalo, joilta ei kotona vaadita mitään koulunkäynnin ja oppimisen eteen. Jos vaan viihtyy kotona pelilaitteen kanssa, ei opi juuri mitään. Mikä onkaan näiden tulevien aikuisten kohtalo? Töihin ei pääse, jos ei ole kykyjä.

Eihän niiltä saa vaatia koulussakaan mitään! Ei saa koskaan tulla paha mieli. Sen vuoksi vaikkapa kasiluokkalainen tekee kolmosluokan matematiikkaa. 

Se taas johtuu siitä, että nykyisin alakoulu on pelkkää leikkimistä. Esimerkiksi kokeita ei pidetä lainkaan. Todistus tulee vain keväisin, eikä välttämättä numeroita tule kuin kutosen keväällä. Kun mukulat pelmahtavat yläkouluun, menee melkein koko yläkoulu siihen, että aletaan opettaa asioita, jotka olisi pitänyt oppia jo siellä kolmannella luokalla viimeistään. Useimmat yläkou

Idioluutio on totta.

Vierailija kirjoitti:

Ei pääse eläkkeelle. 

Hevosmiehet kyllä pääsevät heti 18 vuoden iässä, kun eivät osaa edes lukea riittävästi ja äo on noin 80.

Vierailija kirjoitti:

Sitä se teettää kun äiti ja isä ovat sisaruksia tai serkkuja keskenään.

Moniosaajat tunnettuja serkkuliitoista ja näiden kanssa suomalaiset sitten lisääntyvät, hyi. Paljon näkee nykyään tummapaahtoisia lapsia, joita suomalainen äiti työntää rattaissa. Ei ihme miksi eivät menesty koulussa ja siksi oppimistulokset ovat heikot. Niillä on suoraan sanottuna laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, mutta toki niiden lapsista tulee lääkäreitä, kun ovat sentään päässeet koulusta vaikka todistuksessa on vitosia eikä osata sanaakaan suomea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhistuttaa tällä hetkellä niiden lasten kohtalo, joilta ei kotona vaadita mitään koulunkäynnin ja oppimisen eteen. Jos vaan viihtyy kotona pelilaitteen kanssa, ei opi juuri mitään. Mikä onkaan näiden tulevien aikuisten kohtalo? Töihin ei pääse, jos ei ole kykyjä.

Eihän niiltä saa vaatia koulussakaan mitään! Ei saa koskaan tulla paha mieli. Sen vuoksi vaikkapa kasiluokkalainen tekee kolmosluokan matematiikkaa. 

Se taas johtuu siitä, että nykyisin alakoulu on pelkkää leikkimistä. Esimerkiksi kokeita ei pidetä lainkaan. Todistus tulee vain keväisin, eikä välttämättä numeroita tule kuin kutosen keväällä. Kun mukulat pelmahtavat yläkouluun, menee melkein koko yläkoulu siihen, että aletaan opettaa asioita, jotka olisi pitänyt oppia jo siellä kolmannella luokalla viimeistään. Useimmat yläkou

Lähipiirissä nähtyä: ykkösluokkalainen ei osannut lukea ja kirjoittaa. Silti löytyi kalliit älylaitteet. Pelaaminen tuotti perheessä riitaa ja mitä vanhemmat tekivät? Poistivat pelit ja tilalle mukamas kehittävämmät. Olisikin ollut edes se EkaPeli, mutta ei niin ei. Neuvoja tämä perhe ei ottanut vastaan. Omapa on häpeänsä. Eikä kyse ole mistään poikkeustapauksesta vaan tällaisia lapsia syntyy kasvavissa määrin niin, että yläkoululsta päästyäkään ei ole riittävää lukutaitoa. 

OnlyFansia voi tehdä jokainen työkseen. Tiedä vaikka saisi 3000 e/kk. Tai sitten alkaa tubettajaksi. 

Eräs niistä diagnooseista joilla pääsee heittäen jonon ohi ammattikorkeakouluun ja siellä on jo päättötodistuskin valmiina odottelemassa.

Moni heitä pystyy oppimaan jonkinlaisen työn josta suoriutua itsenäisesti, osa tarvitsee avustajan työssä, mitä harvemmin kuitenkaan voidaan toteuttaa. Kelan tuet vaihtelee niin paljon, oli sitten minkälainen työkyvyn vievä ongelma tahansa, että joku saa eläkettä ja joku toinen samassa tilanteessa on työtön työnhakija, jota ei sitten kuitenkaan voida edes työllistää...

Vierailija kirjoitti:

Olen kysynyt itseltäni, että mitä voin enää opiskella, kun on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, on ihottumia, on näköongelmia, on kuivasilmäisyyttä, päähän koskee nykyään herkemmin, on käsissä vapinaa (kiitos vain à la carte-harjoittelun, tämä ikävä muisto seurasi myös palvelutalon keittiöllä suoritettavaan harjoitteluun, jossa käteni vapisi annostellessani palvelutalon asukkaille ruokia lautaselle). En pystyisi tekemään töitä siivoojana tai välinehuoltajana, koska saisin helvetinmoiset päänsäryt kemikaalien hajuista (tämä oireilu alkoi noin 6 vuotta sitten henkilöstöravintolassa työskennellessä) ja atoppisen ihottuman takia. Tämä on juurikin se syy, minkä takia käytän hajusteettomia tai luonnollisia tuotteita. Toinen on myös se, että tukehdun herkästi pölyyn. Sen olen huomannut, että ääneni kärsii ja tuntuu, ettei jaksaisi puhua kurkun kuivuuden takia. Astmaa minulle ei ole. Kolmantena ja tämä on mielestäni pahinta: silmäni ova

Oma yritys, luonnontieteiden markkinointia kotoa käsin....

Tuo on lähinnä ikävä diagnoosi väliinputoajille, sama mitä ennen kutsuttiin heikkolahjaiseksi. Ei saa kehitysviivästymä-diagnoosiin kuuluvia tukitoimia, kun ylittää rajan täpärästi. Silti elämä ja pärjääminen on vaikeampaa kuin muilla.

Jos epäillään laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, niin kannattaa suoraan pyrkiä saamaan diagnoosi kehitysvammasta.

Tai sitten erilliset diagnoosit useammasta ongelmasta, riippuu tilanteesta. Jos lapsella on samaan aikaan enemmän kuin kolme diagnoosia listasta adhd, autismi, hahmotushäiriö, lukihäiriö, huono näkö/kuulo ja dyskalkulia, niin se voi johtaa epäilyksiin laaja-alaisesta oppimisvaikeudesta, vaikka älykkyys olisi normaali.

Läheisen lapsella kävi noin (samaan aikaan oli kirjolla, adhd ja kärsi lukihäiriöstä, todettiin myös kuulonalenema) ja alkuun koulussa epäiltiin laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, kun ei pärjännyt oikein "missään". Tarvittiin tarkat tutkimukset asian selvittämiseksi ja kävi ilmi, että hän oli matemaattisesti ikätasonsa yläpuolella. Ei vaan tykännyt tehdä matikan tehtäviä tunneilla ja lukemisessa/käytännön jutuissa oli haasteita. Nykyisin lapsi opiskelee lukiossa.

Vierailija kirjoitti:

Onko olemassa myös kapea-alaisia oppimisvaikeuksia? Missä menee kapeiden ja laajojen oppimisvaikeuksien raja/ero? 🤔

Kapea-alainen oppimisvaikeus on esim. matikan tai lukemisen oppimiseen liittyvä oppimisvaikeus, kuten lukihäiriö tms. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet vaikuttavat kaikkeen oppimiseen ja niihin liittyy keskivertoa matalampi älykkyys, joka ei kuitenkaan täytä kehitysvamman kriteerejä. Eli mitattu älykkyysosamäärä on yli 70, mutta todennäköisesti alle 85.

61, kirjoitat liian hyvin ja vaikutat liian analyyttiselta ollaksesi heikkolahjainen. Jos kaikki oppiminen on todella vaikeaa, ei kirjoitustaitokaan ulotu tuolle tasolle. Jotain muita ongelmia sinulla selkeästi on, mt-haasteita ehkä?

Voi pärjätä puhelinmyyjänä, kokkina, siivoojana tai tubettajana.

Vierailija kirjoitti:

Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ovat käytännössä vammaisuutta, vaikka paperilla ovat terveitä. Ennen kehitysvammaisten määrä oli suurempi, kun silloiset heikkolahjaiset luokiteltiin vajaavaltaisuuden piiriin, mikä suojeli heitä kaiken maailman hampeilta. Monelle heikkolahjaiselle jo arkisten asioiden suorittaminen tuottaa hankaluuksia: mitä etuuksia hakea ja mihin on oikeutettu, ei ymmärretä äänestämisen tarkoitusta, koti voi olla kuin kaatopaikka ja ehkäisystä huolehtiminen hankalaa, jolloin riski tulla hyväksikäytetyksi kasvaa. Tällaisia ihmisiä löytyy pahimmassa tapauksessa ilman diagnoosia vankiloista ja päihdepuolelta, mikä ei ole heidän paikka. Osa saa myöhemmin kehitysvamma-diagnoosin, joka on onni, jolloin mukaan tulee tk-eläke, tuettu asuminen ja mahdollisuus jopa tuettuun työllistymiseen, jos jonkinlaista kykyä riittää. 

Tuo on pirullinen säästökeino pitää heikkolahjaisia normaaliälyisen kirjoissa. Liian terveitä kuuluakseen vammaispalveluiden piiriin, mutta eivät ole tarpeeksi pärjääviä selviytyäkseen peruskoulusta. Koko laaja-alaiset oppimisvaikeudet pitäisi yhdistää lievään kevaan, sillä se on konkretiassa sitä. Tällöin säästyttäisiin monelta harmilta ja ongelmalta, mitä seuraa kun ei ole tarpeeksi vammainen. 

Vierailija kirjoitti:

Moni heitä pystyy oppimaan jonkinlaisen työn josta suoriutua itsenäisesti, osa tarvitsee avustajan työssä, mitä harvemmin kuitenkaan voidaan toteuttaa. Kelan tuet vaihtelee niin paljon, oli sitten minkälainen työkyvyn vievä ongelma tahansa, että joku saa eläkettä ja joku toinen samassa tilanteessa on työtön työnhakija, jota ei sitten kuitenkaan voida edes työllistää...

No ei kyllä laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla tasankaan saa edes sitä avustajaa eikä ole muutenkaan oikeutettu tuettuun työllistymiseen. Kehitysvamma-diagnoosi antaa tähän ainoastaan oikeuden ja tuen saa jopa tavalliselle työpaikalle, jos kykyä riittää. Tällöin voi jättää jopa eläkkeen lepäämään. 

Vierailija kirjoitti:

Voi pärjätä puhelinmyyjänä, kokkina, siivoojana tai tubettajana.

Et ole tosissasi. Joo, puhelinmyynti on  paskaa, koska siihen ei tarvitse koulutusta. Se on oikeasti henkisesti raskas työ monella normaaliälyisellekin. On niin tuurista kiinni pääseekö hyville liksoille. Jotkut ujommatkin ovat voineet jopa pärjätä hyvin puhelinmyynnissä verrattuna niihin sosiaalisiin perhosiin. Kokin työn voi myös unohtaa, sillä työssä pitää hallita kokonaisuuksia (esim. henkilöstöravintolassa useat sadat ruokailijat + kymmenen erikoisruokavaliota) ja organisointia. Siivojanakin pitää nykyään tehdä työtä kello kaulassa ja koulutusta toivotaan työhön hakevalta. Ei tänä päivänä ole sellaisia rutiininomaisia, helppoja avustavia työtehtäviä joihin ennen pääsi ilman koulutusta. Automatisaatio on ne kadottanut. Samaan aikaan meilllä on syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä ja juurikin heikkolahjaiset ovat niitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhistuttaa tällä hetkellä niiden lasten kohtalo, joilta ei kotona vaadita mitään koulunkäynnin ja oppimisen eteen. Jos vaan viihtyy kotona pelilaitteen kanssa, ei opi juuri mitään. Mikä onkaan näiden tulevien aikuisten kohtalo? Töihin ei pääse, jos ei ole kykyjä.

Eihän niiltä saa vaatia koulussakaan mitään! Ei saa koskaan tulla paha mieli. Sen vuoksi vaikkapa kasiluokkalainen tekee kolmosluokan matematiikkaa. 

Se taas johtuu siitä, että nykyisin alakoulu on pelkkää leikkimistä. Esimerkiksi kokeita ei pidetä lainkaan. Todistus tulee vain keväisin, eikä välttämättä numeroita tule kuin kutosen keväällä. Kun mukulat pelmahtavat yläkouluun, menee melkein koko yläkoulu siihen, että aletaan opettaa asioita, jotka olisi pitänyt oppia jo siellä

Ihmisen äo on laskenut 90-luvulta alkaen.

"Suomalaisten älykkyysosamäärä ei enää kasva, vaan se on laskenut 1990-luvun puolivälistä alkaen, väittää älykkyystutkija James R. Flynnin tuore tutkimus.

Tutkimuksesta on uutisoitu viime päivinä useissa eurooppalaisissa tiedotusvälineissä. Uutisten mukaan tutkimuksessa on todettu, että älykkyysosamäärä on kääntynyt selvään laskuun Suomessa, Norjassa ja Tanskassa."

"Euronews haastatteli perjantaina tutkimuksen toista kirjoittajaa Michael Shayeria. Tämän mukaan vahva sosiaalinen voima on vaikuttaa lasten ajattelun kehittymiseen vuosi vuodelta enemmän. Shayer tarkoittaa sosiaalisella voimalla muun muassa pelikonsoleita ja älypuhelimia, jotka ovat muuttaneet tapaa jolla lapset kommunikoivat keskenään.

Shayerin mukaan matematiikka- ja tiedekokeet osoittavat, että nykyään vain viisi prosenttia 14-vuotiaista brittilapsista suoriutuu samoista tehtävistä, jotka joka neljäs samanikäinen selvitti vuonna 1994."

"Suomen, Norjan ja Tanskan väestön älykkyysosamäärä on laskenut 90-luvun puolivälin jälkeen 0,23 pistettä vuodessa.

Muutos ei ole vielä kovin suuri, mutta pitkällä tähtäimellä vauhti on huomattava. Jos tahti säilyy samana, suomalaisten älykkyysosamäärä laskee seuraavan 30 vuoden aikana 7,49 pistettä, norjalaisten 6,50 pistettä ja tanskalaisten 6,48 pistettä."

Lähde: https://www.ts.fi/uutiset/3786346

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi pärjätä puhelinmyyjänä, kokkina, siivoojana tai tubettajana.

Et ole tosissasi. Joo, puhelinmyynti on  paskaa, koska siihen ei tarvitse koulutusta. Se on oikeasti henkisesti raskas työ monella normaaliälyisellekin. On niin tuurista kiinni pääseekö hyville liksoille. Jotkut ujommatkin ovat voineet jopa pärjätä hyvin puhelinmyynnissä verrattuna niihin sosiaalisiin perhosiin. Kokin työn voi myös unohtaa, sillä työssä pitää hallita kokonaisuuksia (esim. henkilöstöravintolassa useat sadat ruokailijat + kymmenen erikoisruokavaliota) ja organisointia. Siivojanakin pitää nykyään tehdä työtä kello kaulassa ja koulutusta toivotaan työhön hakevalta. Ei tänä päivänä ole sellaisia rutiininomaisia, helppoja avustavia työtehtäviä joihin ennen pääsi ilman koulutusta. Automatisaatio on ne kadottanut. Samaan aikaan meilllä on syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä ja juurikin

Huomaa kyllä tässä keskustelussa amiksen arvostuksen: sen voi suorittaa kuka vain unissaankin ja siksi se on paskaa. Niin ihan kuin lähihoitajana, välinehuoltajana, myyjänä tai sähkömiehenä voi työskennellä kuka vain, koska se on vain naurettava amis, jonne menee tyhmät.

On totta, että nykyinen koulu on peruskoulusta toisen asteen opintoihin ja jopa korkeakouluihin asti pelleilyä mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että lähihoitajana voi työskennellä täysin lääkelaskuista, lapsen diabeteksen hoidosta yms. tietämätön ihminen, välinehuollossa voi ihan ajatella että mitä väliä instrumenttien puhtaudella on, sähkömiehenä turvallisuusasioista piittaamaton henkilö tai myyjänä ihminen, joka ei osaa antaa asiakkaalle takaisin annetusta käteissummasta rahaa.

Ongelma on siinä, että peruskoulussa ei enää omaksuta perustietojakaan, vaikkei kyse ole mistään kvanttifysiikasta. Jopa uimataitokin on lapsille vieras käsite. Luokalle ei ketään jätetä, ettei tule paha mieli. Seuraavalle asteelle voi jatkaa rauhassa, vaikka olisi edellisessä asteessa puutteita. Ei tarvitse mitään vaatia tai muuten tulee paha mieli. Lapsi ei halua opetella englannin aikamuotoja tai yhtälöiden ratkaisua. Jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu, niin älypuhelin repusta esiin ja Tiktokista esiin minuutin mittaiset klipit, joita vaihdetaan aina parempaan. 

Tämä sama pelleily näkyy lukiossakin, jonne mennään naamiaispirskeiden ja prinsessapäivän takia. Erityisopettajat työllistetty loppuun ja selkokielellä pitäisi puhua. Kirjoittaminen ja lukeminen on ihan kuralla, pari lausetta kirjoitetaan mukamas esseevastauksina. Eivät opiskelijaraukat ymmärrä, että pitää oppiakin siellä lukiossa jotain, jos myöhemmät jatko-opinnot kiinnostaa.

Nämä nuoret ei sitten jaksa tehdä pitkiä työpäiviä. Muttereiden avaaminenkin on ihan työlästä ja kun nämä tietotekniikan "nerot" kuulevat sanan "tiedosto", ovat ihan pulassa.