Mikä on paras tapa hoitaa tilanne kun varattuna rakastuu toiseen?

Vierailija kirjoitti:

Ihastumiset tulee ja menee. Ei se elämä sen parempaa ole jonku toisen kans. Ihastuminen on yleensä ensin ihastumista johonkin mielikuvaan, että joku on ihana ja vastustamaton. Vasta myöhemmin, kun on viettänyt toisen kanssa aikaa, huomaa, että onko se todellista. Ja, että jaksaako se tunne kantaa pidemmälle. 

Ite on jokaisen päätettävä, minkälaisessa suhteessa haluaa elää. Jos homma ei toimi, nii ei lasten takia kannata väkisin yrittää. Sun puolisollaki on oikeus suhteeseen, jossa saa olla rakastettu. 

Höpöhöpö. Väitätkö tosissasi, että on ihan sama kenen kanssa on suhteessa, jos kerran elämä ei voi olla parempaa jonkun toisen kanssa? Kyllä se nyt on vaan fakta, että kaikkien ihmisten kanssa ei voi sopia yhtä hyvin yhteen. Joskus se sopivin kumppani tulee vastaan silloin, kun olet jo suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme vuotta kesti ihastuminen/rakastuminen toiseen. Soveliaisuuden rajoja ylitettiin, mutta sänkyyn en koskaan suostunut.

Nyt olen ikionnellinen että en kertonut puolisolleni ja päätin sisukkaasti odotella tunteen haalistumista, pikkuhiljaa irti päästämällä. Henkilö ei vieläkään kokonaan ole mielestä poissa mutta ikipäivänä en perushyvää perhe-elämääni ja kunnollista puolisoani vaihtaisi häneen. Kiduttavat olivat ne vuodet, täynnä kaipuuta ja huonoa omaatuntoa. 

Olet itsekäs. Jos olisin puolisosi, niin en olisi ikionnellinen... Haluisin erota jos kumppanilla on vuosikausia joku muu mielessä.

Itsekäs jos valitsee puolison ja perheen ja väkisin tukahduttaa tunteet? Mielenkiintoinen näkemys.

On se itsekästä, koska ei ole annettu kumppanille asiassa valinnanvapautta. Itse olisin lähtenyt liitosta, jos mun kumppani haaveilis vuosikaudet jostain toisesta ja edelleenkin välillä. En halua olla mikään velvollisuus ja kokisin tuollaisen petoksena, jota ei voi unohtaa.

Aito rakkaus pysyy, vaikka sen olisi löytänyt ensimmäisenä. Se jos mikä on hienoa nykymaailmassa jos olisi sellaisen löytänyt 

Vierailija kirjoitti:

Aito rakkaus pysyy, vaikka sen olisi löytänyt ensimmäisenä. Se jos mikä on hienoa nykymaailmassa jos olisi sellaisen löytänyt 

Tietenkin pysyy. Osa taas löytää sen aidon rakkauden valitettavasti vasta sen jälkeen kun on jo ehtinyt sitoutua johonkuhun toiseen kuka mistäkin syystä. Tämän tilanteen hoitamiseen Ap kaipaa apuja, joita on vain tullut aika vähän tänne triggeröityneiden vihaisten purkausten, tunteidenkuohunnan ja mesoamisen sekaan.

Niin eiköhän jokainen tapaus ole omanlaisensa eikä voi yleistää. Mutta jos joku olisi sitoutunut ensimmäiseen niin kuulostaa että silloin on kyse hänen kohdallaan aidosta rakkaudesta keneen on sitoutunut. Tietysti ei voi sanoa sinun puolestasi että jos sinä jäät johonkin mihin olet sitoutunut vaikka et rakasta. Silloin kyllä minä ainakin kertoisin puolisolleni että en rakasta häntä enkä jäisi minkään muun syyn takia. Mutta jos haet joitain muita syitä olla siinä niin sinä kannat vastuun ja se kertoo myös sinun moraalistasi. 

Rehellisesti kerrot asian ja jätät puolison. Jos taas olet rakastunut vain ns. kaukaa katsellen, eikä ole mitään suhdetta eikä tuo rakkautesi kohde tiedä, niin silloin ehdit vielä ottaa etäisyyttä ja katkaista yhteyden tuohon toiseen. Mutta tiedosta, että kun sinulla on tarve rakastua liittosi ulkopuolella, niin liitto ei ole kunnossa ja se olisi myös kumppanisi rehellisyyden nimissä hyvä tietää. 

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muukin joka tietää mitä rakkaus on. Kuten sanoit, rakkaus on ja pysyy. Ja vaikka hän asuisi toisella puolella maapalloa, hänen onnensa on minun / sinun onni. Sen voi päättää keneen ja mihin sitoutuu, mutta sitä ei voi päättää ketä rakastaa.

Tämän takia en lähde enää kuin hyvin kevyisiin suhteisiin. Koska jos toinen onkin sellainen, että kokee arkistuneen suhteen aikana koetun uutuudenviehätys-ihastuksen "elämänsä rakkaudeksi", niin sitten revittäisiin koko elämä eron myötä.

Ihastus on ihastus. Rakkaus on mielestäni sitten sitä, mikä muodostuu vasta yhdessäollessa, kun pitää toisesta aidosti vielä siinäkin vaiheessa, kun on nähnyt tämän kaikki huonotkin puolet aamupiereskelyineen, ja silti kokee mitä suurinta rakkautta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muukin joka tietää mitä rakkaus on. Kuten sanoit, rakkaus on ja pysyy. Ja vaikka hän asuisi toisella puolella maapalloa, hänen onnensa on minun / sinun onni. Sen voi päättää keneen ja mihin sitoutuu, mutta sitä ei voi päättää ketä rakastaa.

Tämän takia en lähde enää kuin hyvin kevyisiin suhteisiin. Koska jos toinen onkin sellainen, että kokee arkistuneen suhteen aikana koetun uutuudenviehätys-ihastuksen "elämänsä rakkaudeksi", niin sitten revittäisiin koko elämä eron myötä.

Ihastus on ihastus. Rakkaus on mielestäni sitten sitä, mikä muodostuu vasta yhdessäollessa, kun pitää toisesta aidosti vielä siinäkin vaiheessa, kun on nähnyt tämän kaikki huonotkin puolet aamupiereskelyineen, ja silti kokee mitä suurinta rakkautta. 

Ei, vaan se minkä sinä katsoisit uutuudenviehätys-ihastukseksi voi olla se kerran elämässä rakkaus, joka osui kohdalle valitettavasti juuri sinun kanssasi. Se rakkaus joka syvenee ja syvenee ajan kanssa sekä kestää kepeästi ne aamupiereskelyt. Rakkaudella ei ole mitään vaikeuksia siinä. Siitä voi olla samaa mieltä. Unohdat kolikon toisen puolen. Se nykyinen suhde voi olla se, joka perustuu vaikkapa nyt alkuihastukseen ja uutuudenviehätykseen. Eihän sillä ole mitään tekoa siinä vaiheessa jos löytää sen jonka kanssa todella natsaa ja rakastaa. Silloin kaikkien paras on erota. Eroamattomuus ei jo valmiiksi rakkaudenta suhdetta muuta rakkaudelliseksi.

Tietenkin asia on eri jos ihastuu jatkuvasti ja suhteessa kuin suhteessa tiuhaan. Silloin kyseenalaistisin sekä ihastukset että ne suhteet joissa olisin.

Tuossa edellisessä tapauksessa jos rakkaus ei ole alunperin perustunut aidolle rakkaudelle vaan alkuhuumalle, niin eroaisin tietysti. Eroaisin kyllä ilman mitään uutta suhdettakaan, ja siis näin varmaan moni normaalisti tekee. Mutta edelleen voi sitä silti olla löytänyt jo alunperinkin sen johon on aidosti rakastunut, ei se poissulje sitä. Sellaisessa tilanteessa on mahdollista löytää rakkaus uudelleen jos sen on kadottanut jossain vaiheessa. Koska sielu on kuolematon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli olet ihastunut ja perhe ei paina vaa'assa yhtään? Viisaat ohittaa ihastukset ja keskittyy vahvistamaan omaa parisuhdettaan.

Ainahan sanotaan että ihastuksia tulee ja menee. Siihen uskoin itsekin noin vuoden.

Nyt on mennyt 11 vuotta. Miten tämän voi ohittaa?? Usko huviksesi, ei ole ollut helppoa, mieluusti olisin koko ajan ollut rakastunut mieheeni, olisi helpointa itsellenikin.

Kenellekään en ole tästä kertonut. En siis ole tehnyt asialle mitään.

Miten tunteet ohitetaan? Järkihän tässä itsellekin on sanonut että älä tee mitään. Mutta ei ihminen voi valita sitä keneen rakastuu. Jos muuta väittää, ei tiedä mitä rakkaus on.

Näin nyt keittiöpsykologin pätevyydellä miettisin, että jos näet sitä ihastustasi usein (työpaikka, harrastus tms.), mutta niin että pysyy sinull

Näinpä ja kyllähän se työpaikkaihastuskin menee aina ohi ja etenkin jos vaihtaa työpaikkaa, oli varattu tai sinkku. Joillakin enemmän taipumusta ihastella tai kerätä ihailua, ja tuohon kaikkeen voi itsekin vaikuttaa tai olla vaikuttamatta. Oma päätös. 

Vierailija kirjoitti:

Aito rakkaus pysyy, vaikka sen olisi löytänyt ensimmäisenä. Se jos mikä on hienoa nykymaailmassa jos olisi sellaisen löytänyt 

Aito rakkaushan on siihen, kenelle ne tunteesi luovutat,ketä haluat rakastaa ja ketä pidät ns.  parhaana.

Jokuhan voi olla niinkin kehittymätön, että ei näe vikaa itsessään ja ottaa vaan muiden ihailun vastaan ja vaihtaa kumppania, koska siellä  nähdään se oma itse paremmassa valossa.  Kun nykyisen kanssa  on vaikka se tilanne, että se näkee ne puutteet ja huomauttaa niistä... 

"Rakasta, kärsi ja unhoita, se on määräys kohtalon.."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muukin joka tietää mitä rakkaus on. Kuten sanoit, rakkaus on ja pysyy. Ja vaikka hän asuisi toisella puolella maapalloa, hänen onnensa on minun / sinun onni. Sen voi päättää keneen ja mihin sitoutuu, mutta sitä ei voi päättää ketä rakastaa.

Tämän takia en lähde enää kuin hyvin kevyisiin suhteisiin. Koska jos toinen onkin sellainen, että kokee arkistuneen suhteen aikana koetun uutuudenviehätys-ihastuksen "elämänsä rakkaudeksi", niin sitten revittäisiin koko elämä eron myötä.

Ihastus on ihastus. Rakkaus on mielestäni sitten sitä, mikä muodostuu vasta yhdessäollessa, kun pitää toisesta aidosti vielä siinäkin vaiheessa, kun on nähnyt tämän kaikki huonotkin puolet aamupiereskelyineen, ja silti kokee mitä suurinta rakkautta. 

Minusta rakkaus on sitä, että tiedostaa itsellään olevan hyvän miehen/naisen ja haluaa olla hänen kanssaan, vaikkei tällä hetkellä pitäisi hänestä lainkaan. Esimerkiksi juuri tuon aamupiereskelyn takia.

 

Jaa, riittääkö se tai pitäisikö sen riittää, että toinen on hyvä? Mitä jos joku rakastaisi sitä sinun *ihan hyvää* kumppaniasi paljon enemmän kuin sinä? Jos joku kokisi joka päivä olevansa onnensa kukkuloilla hänen kanssaan? Sinä kuitenkin olet päättänyt pitää hänet kun on ihan hyvä. Hän ei tule koskaan kokemaan muuta kuin sen sinun kädenlämpöisen tykkäämisen. Vähän plääh elämäntarina minun mielestä. Oletko varma että tuo on se mitä hänkin ihan oikeasti haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muukin joka tietää mitä rakkaus on. Kuten sanoit, rakkaus on ja pysyy. Ja vaikka hän asuisi toisella puolella maapalloa, hänen onnensa on minun / sinun onni. Sen voi päättää keneen ja mihin sitoutuu, mutta sitä ei voi päättää ketä rakastaa.

Tämän takia en lähde enää kuin hyvin kevyisiin suhteisiin. Koska jos toinen onkin sellainen, että kokee arkistuneen suhteen aikana koetun uutuudenviehätys-ihastuksen "elämänsä rakkaudeksi", niin sitten revittäisiin koko elämä eron myötä.

Ihastus on ihastus. Rakkaus on mielestäni sitten sitä, mikä muodostuu vasta yhdessäollessa, kun pitää toisesta aidosti vielä siinäkin vaiheessa, kun on nähnyt tämän kaikki huonotkin puolet aamupiereskelyineen, ja silti kokee mitä suurinta rakkautta. 

Ei, vaan se minkä sinä katsoisit uutuudenviehätys-ihastukseksi voi olla se kerran elämässä rakkaus, joka osui kohdalle valitettavasti juuri sinun kanssasi. Se rakkaus joka syvenee ja syvenee ajan kanssa sekä kestää kepeästi ne aamupiereskelyt. Rakkaudella ei ole mitään vaikeuksia siinä. Siitä voi olla samaa mieltä. Unohdat kolikon toisen puolen. Se nykyinen suhde voi olla se, joka perustuu vaikkapa nyt alkuihastukseen ja uutuudenviehätykseen. Eihän sillä ole mitään tekoa siinä vaiheessa jos löytää sen jonka kanssa todella natsaa ja rakastaa. Silloin kaikkien paras on erota. Eroamattomuus ei jo valmiiksi rakkaudenta suhdetta muuta rakkaudelliseksi.

Eihän sitä voi mitenkään alussa tietää, mikä on alkuhuumaa ja uutuudenviehätystä  ja mikä sitten se "oikea rakkaus".

Tuolla sinun perustelullasi siis pitäisi varmuuden vuoksi juosta jokaisen ihastuksen perään eroten edellisestä.

Tuohon viimeiseen lauseeseen, jos suhde on ollut rakkaudeton (siis oikeasti, eikä vain se alkuhuuma mennyt), niin sellaisestako ei voi erota ilman kolmansia osapuolia? Yksinoloko pelottaa vai mikä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muukin joka tietää mitä rakkaus on. Kuten sanoit, rakkaus on ja pysyy. Ja vaikka hän asuisi toisella puolella maapalloa, hänen onnensa on minun / sinun onni. Sen voi päättää keneen ja mihin sitoutuu, mutta sitä ei voi päättää ketä rakastaa.

Tämän takia en lähde enää kuin hyvin kevyisiin suhteisiin. Koska jos toinen onkin sellainen, että kokee arkistuneen suhteen aikana koetun uutuudenviehätys-ihastuksen "elämänsä rakkaudeksi", niin sitten revittäisiin koko elämä eron myötä.

Ihastus on ihastus. Rakkaus on mielestäni sitten sitä, mikä muodostuu vasta yhdessäollessa, kun pitää toisesta aidosti vielä siinäkin vaiheessa, kun on nähnyt tämän kaikki huonotkin puolet aamupiereskelyineen, ja silti kokee mitä suurinta rakkautta. 

Eihän sitä voi mitenkään alussa tietää, mikä on alkuhuumaa ja uutuudenviehätystä  ja mikä sitten se "oikea rakkaus".

Tuolla sinun perustelullasi siis pitäisi varmuuden vuoksi juosta jokaisen ihastuksen perään eroten edellisestä.

Kyllä suurin osa sen eron haaleanlämpimän ihan hyvän ihastuksen tai suhteen ja sen elämänsä rakkauden välillä huomaa. Niistä jotka ovat sen kokeneet. Ihan alussakin jo. Ennen voi tietenkin sekoittaa himon tai jonkun vähän isomman ihastuksen rakkauteen ja vaihtaa. Siinä ei kukaan kuitenkaan häviä, koska ei se suhde josta pois vaihdetaan ole silloinkaan rakkautta.

Aidossa rakkaudessa on sen verran kontrastia aiempaan että koettuaan on vaikea sekoittaa sitä muuhun tai olla tuntematta eroa aiempaan. Osa kokee sen heti eikä siis eroa tai liiemmin ihastu muihin tai jos ihastuvat niin eivät edes mieti lähtemistä. Osa kokee sen vasta myöhemmin. Osa ei koe sitä koskaan ja siksi ihmettelevät miksi lähdetään periaatteessa ihan hyvästä suhteesta vaihtamaan rakkauden perässä. Osa ensimmäisen ja kolmannen ryhmän ihmisistä sitten kommentoivat kuin sinä. Puhtaasta kokemuksen tai ymmärryksen puutteesta.

Kun sillä tavalla rakastaa, ei tule halua lähteä katselemaan voisiko jonkun muun kanssa olla parempaa. Ei ole mitään mitä vastaan joutua taistelemaan tai tarvetta pähkäillä olisiko joku uusi ihastus parempi ja lopulta rakkaampi. Aito rakkaus on sen verran vahvaa. Ei siis joudu miettimään kuten Ap miettii nykyisestä puolisosta. Ei tule mitään mielitekoa "varmuuden vuoksi juosta jokaisen ihastuksen perään eroten edellisestä". Oikean rakkauden tunnistaa mm. siitä että ei halua juosta muualle eikä salaisia mielitekoja siihen synny. Ei tarvitse yrittää huijata itseään tai mielenvoimalla yrittää. Toisiin ihastumisesta ei tule mitään mieltäpolttavaa ja piinaavaa dilemmaa jos edes enää kykenee ihastumaan vakavasti toisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin joku muukin joka tietää mitä rakkaus on. Kuten sanoit, rakkaus on ja pysyy. Ja vaikka hän asuisi toisella puolella maapalloa, hänen onnensa on minun / sinun onni. Sen voi päättää keneen ja mihin sitoutuu, mutta sitä ei voi päättää ketä rakastaa.

Tämän takia en lähde enää kuin hyvin kevyisiin suhteisiin. Koska jos toinen onkin sellainen, että kokee arkistuneen suhteen aikana koetun uutuudenviehätys-ihastuksen "elämänsä rakkaudeksi", niin sitten revittäisiin koko elämä eron myötä.

Ihastus on ihastus. Rakkaus on mielestäni sitten sitä, mikä muodostuu vasta yhdessäollessa, kun pitää toisesta aidosti vielä siinäkin vaiheessa, kun on nähnyt tämän kaikki huonotkin puolet aamupiereskelyineen, ja silti ko

 

Kyllä suurin osa sen eron haaleanlämpimän ihan hyvän ihastuksen tai suhteen ja sen elämänsä rakkauden välillä huomaa. Niistä jotka ovat sen kokeneet. Ihan alussakin jo. Ennen voi tietenkin sekoittaa himon tai jonkun vähän isomman ihastuksen rakkauteen ja vaihtaa. Siinä ei kukaan kuitenkaan häviä, koska ei se suhde josta pois vaihdetaan ole silloinkaan rakkautta.

Aidossa rakkaudessa on sen verran kontrastia aiempaan että koettuaan on vaikea sekoittaa sitä muuhun tai olla tuntematta eroa aiempaan. Osa kokee sen heti eikä siis eroa tai liiemmin ihastu muihin tai jos ihastuvat niin eivät edes mieti lähtemistä. Osa kokee sen vasta myöhemmin. Osa ei koe sitä koskaan ja siksi ihmettelevät miksi lähdetään periaatteessa ihan hyvästä suhteesta vaihtamaan rakkauden perässä. Osa ensimmäisen ja kolmannen ryhmän ihmisistä sitten kommentoivat kuin sinä. Puhtaasta kokemuksen tai ymmärryksen puutteesta.

Kun sillä tavalla rakastaa, ei tule halua lähteä katselemaan voisiko jonkun muun kanssa olla parempaa. Ei ole mitään mitä vastaan joutua taistelemaan tai tarvetta pähkäillä olisiko joku uusi ihastus parempi ja lopulta rakkaampi. Aito rakkaus on sen verran vahvaa. Ei siis joudu miettimään kuten Ap miettii nykyisestä puolisosta. Ei tule mitään mielitekoa "varmuuden vuoksi juosta jokaisen ihastuksen perään eroten edellisestä". Oikean rakkauden tunnistaa mm. siitä että ei halua juosta muualle eikä salaisia mielitekoja siihen synny. Ei tarvitse yrittää huijata itseään tai mielenvoimalla yrittää. Toisiin ihastumisesta ei tule mitään mieltäpolttavaa ja piinaavaa dilemmaa jos edes enää kykenee ihastumaan vakavasti toisiin.

Hyvä kirjoitus. Tällä palstalla on mielestäni aika paljon ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet rakkautta. Yleensä he kommentoivat noissa ketjuissa missä kysellään miksi ei kelpaa jollekkin, vaikka käy töissä eikä ole ylipainoinen tms. Ihan ihme juttuja. Eivät jotenkin huomioi tunnepuolta ollenkaan parisuhteen muodostamisessa. Ja toinen missä heihin törmää, on juurikin ketjut joissa mietitään eroa. Heillehän eron syitä ovat vain alkoholismi, pettäminen tai väkivalta, koska tunnepuolta ei heidän liitoissaan ole ollut alun alkaenkaan. Näiden ihmisten on aivan mahdoton ymmärtää mitä ihmiset kokee kun puhutaan rakkaudesta. Heille parisuhde on kuin ikuinen työsopimus. Ja jos se on allekirjoitettu niin se on sitten allekirjoitettu.

Harvempaahan tässä on ihmetyttänyt se, että lähdetään sen oikean aidon rakkauden perään. Enemmän on ihmetelty sitä, että jäädään siihen kädenlämpöiseen suhteeseen haikailemaan, että ai että tuolla meren takana on se miunkii sydämmein.

Eli se, että jatketaan siinä ok suhteessa vuosikausia haikaillen jonnekin muualle. Ei lähdetä, vaikka sitä rakkauttaan ei saisikaan. 

Se jos mikä on sen toisen pettämistä ja hänen elämänsä tuhlailua, hänkin kun voisi vielä löytää sen oikean aidon rakkautensa, jos ei valheellisella hyvällä elämällä sidottaisi haikailijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli olet ihastunut ja perhe ei paina vaa'assa yhtään? Viisaat ohittaa ihastukset ja keskittyy vahvistamaan omaa parisuhdettaan.

Eli haluaisitko olla vain tietämättä jos kumppanisi olisi rakastunut johonkin toiseen?

Kumppani tietää aina ja heti kun ihastut toiseen. Viisaampana odottelee hiljaa kun hormonihuurusi haihtuu. Jokaiseen tunteeseen ei pidä jäädä kiinni eikä mennä mukana. Kerran kun lähdet, takaisin et pääse. Luottamus on mennyt ikuisesti.

toinen kommentoija.

No mitä jos ei haihdu. Jos se kestää vaikka useamman vuoden? Purraanko vain hammasta?

Olen vanhemmiten havainnut että ihmisillä ja etenkin miehillä on vanhemmiten todella paljon sivusuhteita ja romansseja, jopa täydellistä kaksoiselämää. Tämä siksi kun seksi on miehille tärkeää ja uupunut tai vaihdevuosissa kärvistelevä puoliso ei aina jaksa tai kykene vaikka avioliitto olisikin ollut aika hyvä eikä erota haluta. Ja on myös todella yleistä että asiasta ei vaan puhuta, ei kerrota eikä kysellä.

Onko pakko aina kertoa ihan kaikkea ? Mielestäni ei välttämättä. Eikä sivullisten tarvitse puuttua asiaan.

Se että molemmilla on joskus vähän omaakin elämää ei välttämättä tuhoa avioliittoa. Mies voi syyllisyydentunnossa olla jopa parempi kumppani kotona jos sillä on joskusn jotain muutakin säpinää.

Aivan varmaa on että suurimmatkin tunteet latistuu viimeistään kolmessa vuodessa, mutta lapsilla pitää olla kuitenkin koti. Ero on lapsille raskas asia, niin kuin tietysti petetylle puolisollekin.

Kaikki ihastuu joskus pitkän elämän aikana johonkin toiseen. Ja vanhemmat tietää että nuo ihastumiset menevät aivan varmasti ohi.

Kaikki nämä vaihtoehdot joita täällä on lueteltu voivat toteutua. Ja on niitä pitkiä liittoja, joissa rakastetaan loppuun asti ja on niitä pitkiä liittoja, joista olisi kannattanut erota. Jokainen tietää molempia.