Estynyt mies?

Olen ulkoisesti itsevarman oloinen nainen, mutta sisäisesti rikkinäinen ja huono itseluottamus. Olen naimisissa miehen kanssa, ja rakkautta riittää molemmin puolin, mutta seksielämä ei ole henkisesti tyydyttävää, vaikka haluja on molemmilla. Mies on meistä kahdesta estyneempi ja kokemattomampi, itse olen rohkeampi heittäytyjä ja aktiivinen sängyssä.

Mies on seksin ajan usein silmät kiinni, vähän niin kuin omissa maailmoissaan. Tuntuu, ettei hän keskity minuun tai halua "tutkia" minua. Olen monta kertaa pyytänyt, että hän katsoisi minua ja huomioisi seksissä, mutta hän ei oikein kykene siihen. Hänen on vaikea katsoa minua alasti esim. saunassa. Omien sanojensa mukaan hän on vaan häveliäs, ja kääntää siksi katseensa pois. Minä taas epävarmana tulkitsen, että vartaloni ällöttää, eikä hän pysty siksi katsomaan.

Toivoisin, että mies olisi vähän rohkeampi, himoitsisi minua katseellaan, puristelisi ja puhuisi tuhmia. Myös kehuja ja rohkaisua kaipaisin. Kun pyydän häntä hyväilemään minua, se tuntuu väkinäiseltä, tuntuu että hän ei nauti hyväilystäni, vaan tekee niin pelkästään minun mielikseni. Hän ei nauti tai anna itselleen lupaa nauttia vartalostani. Hän kuitenkin nauttii, kun minä hyväilen häntä. 

Tämä kaikki estyneisyys alkaa tarttua minuunkin, ei tee mieli enää olla alasti miehen kanssa tai pyytää hyväilyjä häneltä. Miehellä on kuitenkin kovat seksihalut, joten rakkaudesta autan häntä purkamaan paineita, useimmiten niin, että minulla on vaatteet päällä ja tyydytän hänet. 

Itse suren hukkaan valuvaa naiseuttani. Kaipaisin huomiota ja naiseuteni "palvontaa". Toivoisin, että mies auttaisi minua puhkeamaan kukkaan, mutta tässä taitaa käydä niin, että kuihdun ja lakastun.

Olemme keskustelleet aiheesta sen sata kertaa avoimesti, olen kertonut mistä pidän ja mitä toivoisin. Mies aina välillä yrittää parhaansa, mutta siinä on mukana väkinäisyyttä, ja minun on vaikea nauttia, kun aistin sen väkinäisyyden. On vaikea vastaanottaa hellyyttä, ja huomaan itselläni marttyyrimaista "ei tartte minun takia" -asennetta, eli vikaa on kyllä minussakin.

Ollaan solmussa tämän kanssa, minusta on tulossa estyneempi ja epävarmempi ja myös katkeruutta ilmenee. En halua, että mies joutuu elämään puutteessa, ja siksi pyrin edelleen hoitamaan "aviolliset velvollisuudet". Intohimon liekki puuttuu, enkä tiedä, miten sen saisi syttymään. Ehkä olen liian riippuvainen mieheni huomiosta, ehkä minun pitäisi vain itse saada itseni "puhkeamaan kukkaan", ja lakata välittämästä miehen huomiosta ja mielipiteestä.

Kaipaan ehkä liikaa hänen hyväksyntäänsä, johtuen lapsuuden vaille jäämisistä. Itseriittoisuus myös pelottaa minua, pelkään, että etäännyn liiaksi miehestäni, jos lakkaan välittämästä siitä, mitä hän minusta ajattelee. Ja ajattelen, että parisuhde on parhaimmillaan hoitava, siinä pitäisi olla molemminpuolista hyväksyntää, silloinkin kun ihminen on alastomimmillaan. Minun mieheni kuitenkin kääntää katseensa pois kun riisuudun, joten mitä tästä pitäisi tulkita? 

Lisään vielä, että fyysisesti seksi on sinällään hyvää, eli en kaipaa mieheltä mitään teknisiä suorituksia, vaan pelkästään henkisellä puolella tyydytys jää vajaaksi. Pidän miehestäni ja hänen vartalostaan ja osoitan sen hänelle monin tavoin, mutta en koe itse saavani samaa vastavuoroisesti. Saan orgasmin helposti, eli se ei ole ongelma, kärsin vaillejäämisestä vain henkisellä puolella. 

Tuli pitkä sepustus, lähinnä itseäni varten puran pahaa oloani asian tiimoilta, mutta saa toki heittää tähän näkökulmaakin. Mielellään rakentavia näkökulmia.