Oliko oikea rangaistus päiväkodissa?
Poika oli mennyt leikkimökin taakse piiloon pihalla laulutuokion aikana. Rangaistukseksi poika laitettiin heti ulkoilun jälkeen nukkumaan, ja sai lounaan vasta kun toiset söivät välipalaa.
Ei ole oma poikani, mutta mielestäni päiväkodissa ei pitäisi rankaista tuolla tavalla. Muutenkaan en hyväksy rankaisukeinona jättää ilman ruokaa, ellei teko liity syömiseen.
Mielestäni ihmisen perustarpeet ja rankaisu pitää erottaa toisistaan.
Mitä mieltä muut olette?
Kommentit (16)
Tuossa tapauksessa teko ja rangaistus eivät liity tai ole mitenkään suhteessa toisiinsa.
että tuo rangaistus ei nyt ihan ajanut asiaa, eli että lapsi olisi tajunnut miksi teko oli tyhmä.
ja pitää vaikka väkisin siinä paikallaan,mutta ruokaa olisi pitänyt saada ajallaan.
t. lh
jätäppä itse syömättä ruoka ulkoilun jälkeen ja kokeile nukkua.. miten lasta voi rankaista nälällä? sehän ihan fyysinen kuritus tai siihen verrattavissa!
pi kun jos olis vaikka vaan häirinnyt laulutuntia huutelemalla tms pientä
Kuulostaa sille, että jos pitää paikkansa, niin on siinä sitten ollut aika pahasti vanhanaikainen ja mokaileva hoitaja asiaa ajamassa.
Jos lapsi on ollut yliväsynyt niin nukkumaan panemisen ymmärtää. Silloin myös ateria on ehkä siirtynyt myöhemmäksi ts. välipalalle (tarjotaan nukkuma-ajan jälkeen?Täälläpäin ainakin).
Silloin kyseinen tapahtumasarja ei ole välttämättä rangaistus. Kyse onkin siitä, onko asiaa selvitetty lapsen kanssa muuten? Luulisi, että ainakin asiasta olisi puhuttu lapsen kanssa.
Muussa tapauksessa kummallinen päiväkoti teilläpäin.
Joitakin rangaistuksia tulee käytettyä väärin, esim. lapsen täytyy mennä sänkyyn rangaistukseksi jostain teosta. Sängynhän täytyisi olla kiva paikka että sinne on kiva mennä sitten nukkumaan kun sen aika on. En käyttäisi nukkumista rangaistuksena. Ruokaa olisi annettava. Täytyisi tulla esille ettei lapsi ole tehnyt oikein, ja ei ainakaan samana päivänä ekstra kivaa sääntäjen rikkojalle.
Ensinnäkin se lapsi alkaa tästä lähtien syömään aina kun ruokaa näkeekin, jos tekee jotain väärin ja joutuu sitten olemaan nälässä.. No toimii siinä mielessä jos huono syömään. Mutta toistaapa sitä sitten koko elämänsä.. Huoh!!
Tuollaisesta päiväkodista lähtis meidän poika pois.. Ja toisekseen.. Eihän sänkyä saa käyttää rangaistuksena.. Eihän se lapsi opi sitten nukkumisestakaan koskaan nauttimaan ja ne lapsena opitut asiasta siirtyy sinne aikuisuuteen myös..
Meillä jos lapsi laitetaan rangaistukseksi sänkyyn, turha kuvitellakaan, että sinne oppii ikinä nukkumaan.. sehän on rangaistus, että joutuu nukkumaan!!
Voi kamaluus..
puhuisin kyllä tuosta rangaisuksesta päiväkodin, vaikka oma lapsi ei olisikaan kyseessä. tekisin selväksi että minun lastani ei ruuan ja nukkumisen avulla rangaista.
rankaisemaan.
Tuliko mieleesi ollenkaan,että hoitajat ovat olleet oikeasti huolestuneita ku poikasi keksi typerän tempun.
Kuulostaa kun lapsesi ei ole ihan normaali vai onko erityisryhmässä?
Kyllä oikein tarhassa tekivät vai olisiko pitänyt vain kehua lastasi?
Ja saihan lapsesi sen ruuan kuitenkin.
Saipahan vielä miettiä sitä temppua ruuan aikana.
Hyväksy,että lastasi voi kasvattaa päiväkoti päivisin jos lapsesi on siellä.
Ei se lapsi siihen kuole tai näe edes nälkää että saa lounaan pari tuntia myöhässä.
Toivon vain että vanhemmat eivät vähättele pojan karkaamista, sen takia että ovat vihaisia päiväkodille. Seuraavalla karkureissulla poika voi päätyä auton alle tai heikoille jäille. Se olisi paljon kovempi rangaistus.
jonkun laulutuokion aikana. Hoitajat puhutteluun, ei todellakaan ole lapsen vika.
Missä hoitajat ja heidän silmänsä olivat?
Vaan sitä mitä tuollainen aiheuttaa eteenpäin.. Olkoon vaikka koko päivän syömättä ja menköön nukkumaan heti yöunille.. Mutta sitä ihmetellään onko tuollaisen rangaistuksen käyttö ollenkaan fiksua!!
Mitä se aiheuttaa tulevaisuudessa.. ja olkoonkin, että vain yhden kerran.. Mutta eiköhän tuo rangaistus ole käytäntö tuossa päiväkodissa ja todella anokrektikkoja ja bulimikkoja kasvattava tyyli!!
meillä joutuu hetkeksi jäähylle omaan tuoliin asioita pohtimaan ja sitten jutellaan. Ja illalla kerrotaan vanhemmille..
Mun mielestä muutenkaan ruasta ei saa tehdä mitään taisteluvälinettä tai vallankäytön muotoa. ruoka ja ruokailu tuntuu muutenkin olevan nykypäivinä niin kompleksisia asioita meille kaikille.