Lue keskustelun säännöt.
Miten joku voi tehdä lapsen vielä nelikymppisenä?
29.12.2024 |
Tätä ihmettelen nyt kun olen itse 44-vuotias ja vähintään esivaihdevuodet jyllää ja voimat on loppu. Omat lapseni ovat jo tukevasti aikuisia. En käsitä, miten joku voi jaksaa nelikymppisenä ja vanhempana pikkulapsiarkea, kun hyvä jos itse jaksan työpäivän ja sitten vain maata suunnilleen sohvalla. Ehkä vielä ymmärtää, jos on pitkään haaveillut lapsesta ja saa sitten kauan toivotun esikoisen, mutta jos isoja lapsia n jo ennestään, niin kuka voi haluta aloittaa jälleen saman rumban.
Kommentit (195)
Lapset ovat ihania mutta on eri asia elää sitä lapsiperhearkea keski-iässä... Siis haluta elää sitä kun tietää mitä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kollega teki kuudennen lapsen 42v. Hyvin näytti jaksavan. Nyt on mummi ja hoitelee lapsenlapsia aktiivisesti.
Äitien homma ei lopu koskaan. Moni unelmoi kuinka hauskaa on sitten, kun lapset ovat aikuisia ja heidän kanssaan on mukavaa. Todellisuudessa silloin tulevat lapsenlapset ja heidän hoitonsa. Eikä jaksaminen silloin enää olekaan samalla tasolla.
Outo luulo. Ei lastenlapsia ole mikään pakko hoitaa eikä varsinkaan jaksamisensa kustannuksella. Koskee niin vaareja kuin mummoja. Nykyään on päivähoito-oikeus kaikilla lapsilla.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat ihania mutta on eri asia elää sitä lapsiperhearkea keski-iässä... Siis haluta elää sitä kun tietää mitä se on.
Elän lapsiperhearkea keski-ikäisenä. Mikä siinä on ongelma? Elän elämäni parasta aikaa.
Mä olen 52 eikä lasten hankkiminen tietenkään ole enää ajankohtaista, mutta en tajua miksen jaksaisi hoitaa lasta nytkään. Ihan samalla lailla jaksan kaikkea kuin parikymmentä vuotta sittenkin. Tavallaan ehkä paremminkin, koska nykyään elän terveellisemmin. Mitä teille ihmiset tapahtuu, kun ootte jo nelikymppisenä ihan voimattomia?
Kun meidän äippä oli 4-kymppinen, me kaikki kolme lasta olimme aikuisia ja omillamme. Minä jo avioliitossa ja tein äidistä nuoren mummin. Meillä noin, mutta jollakin voi olla toisinkin päin.
T. Tytär
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen kollega teki kuudennen lapsen 42v. Hyvin näytti jaksavan. Nyt on mummi ja hoitelee lapsenlapsia aktiivisesti.
Äitien homma ei lopu koskaan. Moni unelmoi kuinka hauskaa on sitten, kun lapset ovat aikuisia ja heidän kanssaan on mukavaa. Todellisuudessa silloin tulevat lapsenlapset ja heidän hoitonsa. Eikä jaksaminen silloin enää olekaan samalla tasolla.
Mitä ihmettä? Lapseni ovat aikuisia ja lähes aikuisia ja heidän kanssaan on hauskaa. En koe, että äidin hommien pitäisikään loppua koskaan, minusta on mukavaa olla äiti. Ja toivon olevani myös isoäiti jonain päivänä. Ei se ole mikään kauhulla odottamani kurjuus.
Olen 42 ja raskaana. En koe olevani väsynyt tai raihnainen millään tavalla. Ei ole ollut mitään raskausvaivoja, ja salilla käyn edelleen. Tässähän sitä pysyy virkeänä eikä pääse jumahtamaan sohvalle. Odotan aktiivisia vuosia tulevaisuudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 52 eikä lasten hankkiminen tietenkään ole enää ajankohtaista, mutta en tajua miksen jaksaisi hoitaa lasta nytkään. Ihan samalla lailla jaksan kaikkea kuin parikymmentä vuotta sittenkin. Tavallaan ehkä paremminkin, koska nykyään elän terveellisemmin. Mitä teille ihmiset tapahtuu, kun ootte jo nelikymppisenä ihan voimattomia?
Mutta mistä itsekään etukäteen tiedät kuinka hyvin jaksaisit? Miltä tuntuu jos et nuku hyvin paria yötä putkeen... Saati pidempää pätkää? Töissä virkeänä olo? Ja kaiken sen mitä nyt hoitelet hienosti, tulee vielä lapsen asiat hoidettavaksi ensisijaisesti ja sitä jatkuu vuositolkulla. Olet saattanut unohtanut että on eri asia elää itselleen, omilla ehdoilla ja aikatauluilla.
Paljon paremmin olen jaksanut pikkulapsiarkea nyt päälle nelikymppisenä, kuin reilusti alle kolmikymppisenä esikoisen aikaan. Lapsi pitää nuorena, kun on pakko pysyä liikkeellä, ulkoilla ja elää terveellisesti. Miehen kanssa just jouluna mietittiin, että on iltatähden myötä jäänyt aika monta litraa viiniäkin lipittämättä 🙊. Nyt kun menojalka ei enää vipata, eikä urahaaveita ole, haluaa vain keskittyä täysin perhe-elämään ja nautin kyllä joka hetkestä teinien ja kolme vuotiaan äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan opetuksia: Lapsia ei voi saada kuin pääsääntöisesti vain ja ainoastaan vääränä aikana kun aina jonkun mielestä liian nuorena tai liian vanhana tai jotenkin epämääräisen vääränä hetkenä ja kohdassa kun saa lapsensa jotain tältä välillä silloin kun sitä tai tätä tuolloin sitten tai sillä hetkellä sitten kun
Moni totta kai voi tiedostaa haluavansa saada lapsen hyvinkin nuorena mutta aina pelkkä oma päätös ja kalenterista katsottu sopiva lapsen saanti hetki ja aika ei onnistu syystä tai toisesta kun luonto, kohtalo, mikä lie kun saattaa toisinaan olla hyvinkin julma ja arvaamaton tässä asiassa.
Eikä yhdenkään lapsen saaminen ainakaan erityisesti vauhditu tai helpotu sillä, että joku ajattelematon ja mahdollisesti täysin ulkopuolinen tai erinomaien läheinen ja hyvää tarkoittava tivaa ja piinaa asiasta kyselemällä ja utelemalla, - Kun eivät kaikki halua saada lapsia välttämättä koskaan ja miksi p
Juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 52 eikä lasten hankkiminen tietenkään ole enää ajankohtaista, mutta en tajua miksen jaksaisi hoitaa lasta nytkään. Ihan samalla lailla jaksan kaikkea kuin parikymmentä vuotta sittenkin. Tavallaan ehkä paremminkin, koska nykyään elän terveellisemmin. Mitä teille ihmiset tapahtuu, kun ootte jo nelikymppisenä ihan voimattomia?
Mutta mistä itsekään etukäteen tiedät kuinka hyvin jaksaisit? Miltä tuntuu jos et nuku hyvin paria yötä putkeen... Saati pidempää pätkää? Töissä virkeänä olo? Ja kaiken sen mitä nyt hoitelet hienosti, tulee vielä lapsen asiat hoidettavaksi ensisijaisesti ja sitä jatkuu vuositolkulla. Olet saattanut unohtanut että on eri asia elää itselleen, omilla ehdoilla ja aikatauluilla.
Tämäkin vielä. Viisikymppiset on niin dementoituneita ilmeisesti, etteivät ymmärrä jaksamistaan. Ainakin jos palstalta kysytään. Sen ikäiset istuvat kiikkustuolissa ja kutovat sukkaa, eivätkä enää muista tai ymmärrä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten oikein olet elämääsi elänyt, jos 44-vuotiaana olet ihan loppu?
Se on vähän eri asia saada esikoinen nelikymppisenä kuin saada vaikka kolmas tai neljäs sen jälkeen kun on vuosia jo elänyt lapsiperhe-elämää. Voimavarat ja tilanne voi olla kaikin puolin ihan erilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai miten? No ihan samalla menetelmällä kuin nuorempanakin.
Yli 40v tekevät koeputkilapsia, vuokrakohtulapsia, yms. sodomiaa.
Olen paljon mieluummin kiinni lapsiarhessa keski-ikäisenä kuin nuorena. Olen saanut elää vapaan nuoruuden ja aikuisuuden tähän asti, nyt on rauha keskittyä lapseen. Nuorempana olisin ollut tosi levoton enkä läsnä. Nyt ei ole mitään kiirettä saada lapsia pois jaloista eikä kaipuuta vapauteen
Miulla on isot lapset ja en enää viitsisi tehdä lapsia. Olen sen verran laiska, että en enää jaksaisi sitä valvomista ja vahtimista. Mutta jos ei ois lapsia vielä tai olisi lapset vaikka alle 10-vee, niin ehkä sitä sitten jaksaisi ( = viitsisi).
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon mieluummin kiinni lapsiarhessa keski-ikäisenä kuin nuorena. Olen saanut elää vapaan nuoruuden ja aikuisuuden tähän asti, nyt on rauha keskittyä lapseen. Nuorempana olisin ollut tosi levoton enkä läsnä. Nyt ei ole mitään kiirettä saada lapsia pois jaloista eikä kaipuuta vapauteen
Kyllä se iskee sinuunkin 60+.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon mieluummin kiinni lapsiarhessa keski-ikäisenä kuin nuorena. Olen saanut elää vapaan nuoruuden ja aikuisuuden tähän asti, nyt on rauha keskittyä lapseen. Nuorempana olisin ollut tosi levoton enkä läsnä. Nyt ei ole mitään kiirettä saada lapsia pois jaloista eikä kaipuuta vapauteen
Kyllä se iskee sinuunkin 60+.
Niin mikä iskee? Kyllä kehen tahansa voi iskeä mikä tahansa milloin vain. Ei tulevasta tiedä eikä voi elää siinä ajatuksessa, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua ehkä tuntuu tai tapahtuu jotain. Elämä on tässä ja nyt.
Omat vanhempani saivat kuopuksensa yli 40-vuotiaita, kun meistä muista lapsista vanhimmat olivat jo yli 20-vuotiaita ja nuorinkin 11v. Tuo nuorin lapsi syntyi hätäsektilla keskosena alle kaksi kiloa painavana ja huonokuntoisena 1980-luvun alussa, mutta jäi eloon. Hänellä todettiin autismi, kehitysvamma ja MBD. Hän oli todella vilkas, vaikea saada tottelemaan, uhmakas, kiukutteleva ja kiusasi muita lapsia, esimerkiksi meidän sisarustensa lapsia, jotka olivat häntä nuorempia.
Veli sairastui psyykkisesti teini-iässä, joutui olemaan nuorena aikuisena useita kertoja psykiatrisessa hoidossa ja oli erittäin harhainen, vihainen ja eristäytyvä. Lopulta hän teki itsemurhan reilut 20-vuotiaana ollessaan yksin omassa kodissaan ja hän oli sitä ennen uhkaillut sillä vuosia ennen sitä. Hänen kuolemansa jälkeen selvisi, että kaiken edellä mainitun lisäksi fantasioi seksistä lasten kanssa. Se selvisi hänen jälkeensä jättämissä teksteissä hänen tietokoneellaan. Kaiken kaikkiaan olisi ollut parempi, että hän ei olisi syntynyt.
Olin 38. Raskaus ja synnytys ottivat voimille, mutta nyt lapsi on jo melkein aikuinen ja olen tietysti onnellinen, että hänet vielä sain. Menkat loppuivat vuosi synnytyksen jälkeen, joten viime tippaan jäi!