Rehellisesti, olisitkö jäänyt hämmästelemään 'mahtavaa' aaltoa Thaimaassa

Vierailija kirjoitti:

En olisi. Olen nopeajärkinen muutenkin ja yllättävissä tai vaarallisissa tilanteissa teen päätelmiä sipernopeasti.

 

Olisin tajunnut vaaran jo veden lähtiessä vetäytymään enkä talsinut merenpohjaan ällistelemään simpukoita ja uponneita veneitä. Tajuan intuitiolla, että valtameri tai koko maailman meret on yksi iso vesikulho ja jos sitä keikauttaa niin vaikka yksi kulhon sisäreuna hetkeksi paljastuu, siellä kauempana se vesi on edelleen ja tulee kohta alas vasta-aaltona, mikä hölskähtää myös kulhon reunaa ylemmäs kuin tyyni vesi.

 

Kokisin äärimmäisen huonoksi oloni tietäen olevani metrejä tai kymmeniä metrejä alempana kuin valtameren vesimassaa jossain vain vähän matkan päässä ilman patoja välissä. Loiskahdusefektin tiedostaen tajuaisin että on syytä olla paljon ylenpänä.

Kuutiokilometrien vesimassojen vyörymisen vaara ei myöskään ole vähimmässäkään määrin epäselvä min

Helppo sanoa jälkeenpäin 

Vierailija kirjoitti:

Olisin lähtenyt samantien pois. Kyllä koulussa se jo opetetaan että mikäli vesi pakenee pois merelle niin hyökyaalto tulee ja miten siinä tilanteessa kuuluu toimia. 

Ei opetettu ennen v 2004

Se aalto näytti itseasiassa ihan tavalliselta aallolta, rannalta katsoen ei mitenkään osannut hahmottaa sitä minkälainen se oli todellisuudessa, eikä sitä veden voimaa. Veden vetäytyessäkin tunnelma oli ihan rauhallinen, ei siellä kukaan huutanut että tsunami tulee tai mitään sellaista, lähinnä katsottiin kiinnostuneena, että mitä tapahtuu.

Vasta sitten kun aalto oli lähellä alkoi tuntua että pitäisi lähteä kauemmas rannasta, veli sanoi, että nyt lähdetään. Vielä tässäkin vaiheessa itsekin keräilin ihan rauhassa mukaan tavaroita, kameran ja vaatteita. Oikeastaan vasta sitten kun oltiin lähdetty kävelemään poispäin alkoi tunnelma muuttua toisenlaiseksi, hätääntyneeksi, ihmiset huomasi aallon, alkoivat juosta ja huutaa toisiaan. Tämä tapahtui ihan hetkessä, sinä aikana kun käveltiin rannalta hotellin pihalle.

Siihen aikaan moisista tsunameista ollut tietoakaan, joten ehkäpä olisin jäänyt vain ihmettelemään paikalleni, ellei joku sisäinen vaaran pelko olisi laukaissut, jotain pelon tunnetta niin kuin esim käärmeen tai hämähäkin nähdessä.