Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miehen ADHD ja olen aivan loppu
26.12.2024 |
Mieheni on 34-vuotias ja saanut vasta keväällä ADHD-diagnoosin ja siihen lääkityksen. Meillä on 3,5-vuotias lapsi. itse olen 40v. Miehelläni on mielestäni ollut aina ADHD-oireita, mutta ennen lapsen tuloa ne eivät häirinneet elämää vielä niin paljon, että olisin kokenut sen ongelmaksi kovin usein. Vielä hoitovapaalla ollessanikin homma pyöri aika hyvin, koska kykenin käyttämään niin paljon aikaa ja jaksamista kodinhoitoon yms. En halunnut painostaa miestä hakemaan diagnoosia saati syömään lääkkeitä, mutta olen onnellinen, että viime vuonna tapahtuneen burnoutin seurauksena hän vihdoin hakeutui tutkimuksiin ja sai diagnoosin sekä aloitti lääkityksen.
Mutta nyt kun aikaa on tässä kulunut jo lääkityksen aloittamisesta, huomaan että olen itse aivan uupunut. Koen siis joutuneeni monella tavalla kannattelemaan perhettämme lapsen syntymästä saakka. Mieheni ei siihen pysty, tai ehkä enemmänkin ei halua ottaa vastuuta tietyistä asioista. Koen sen epäreiluna ja kohtuuttomana minua kohtaan. Lyhyesti siis arkipäivän rutiineissa, yleisessä aikataulujen ja päivittäisten askareiden pyörittämisessä miehelläni on todella isoja vaikeuksia. Hän ei kykene esim. viemään lasta ajoissa päiväkotiin, vaikka on sovittu että lapselle olisi helpompaa jäädä aina samaan aikaan ja tuttuun tilanteeseen.
Mies ei onnistu huolehtimaan että meillä on ruokaa kotona, joten minä hoidan ruokaostokset ja pääosin myös ruuanlaiton. Tai jos mies menee kauppaan, hänellä kuluu 30 min. sijaan 2 tuntia ja puolet tarvittavista unohtuu kauppaan. Varmaan jokainen tajuaa, että käytännössä yhtälö ei toimi, jos vaikka minun vapaailtanani (ollaan sovittu että joka toisena päivänä on kummallakin vapaailta, jolloin toinen huolehtii lapsesta ja kodista jne.) miehen kauppareissu vie koko illan. Mielestäni on ihan järkevää siis jakaa töitä molempien vahvuuksien ja mieltymysten mukaan, mutta minulla on tosi paljon päivittäistä "pientä" työtä, kuten juuri vaatehuolto ja ruuanlaitto, jotka on pakko hoitaa ja joita ei voi siirtää myöhemmäksi jos ei vaikka jaksasisi tai vain huvittaisi.
Viikonloppuisin esim. lapsen ulosvienti on aivan toivotonta. Lapsemme on tosi vilkas ja tykkää sekä tarvitsee päivittäistä ulkoilua ja liikkumista, mutta usein käy niin, että jollen itse ota ohjia käsiini, mies haahuilee ja vitkuttelee ympäri kämppää, kunnes on enää puoli tuntia aikaa lounaaseen. Sen seurauksena lapsen päiväunet siirtyvät ja hän alkaa olla liian väsynyt, mikä johtaa kiukutteluun ja huonoon syömiseen sekä päiväunille nukahtamisen vaikeutumisena ja pitkittymisenä.
Miehelläni on myös isoja vaikeuksia olla päättäväinen ja napakka kasvatuksessaan. Hän on tosi hyvä innostamaan, kannustamaan ja rohkaisemaan, mutta rajojen asettaminen, jämäkkyys ja lapselta jonkin vaatiminen tai pettymysten tuottaminen on aivan onnetonta. Enkä siis tarkoita, että lasta pitäisi itkettää ehdoin tahdoin, mutta esimerkiksi joskus herkkujen syömisen rajaaminen tai leikkien lopettaminen ja pukemaan lähtö aiheuttaa kiukkukohtauksen, joka on ihan normaalia ja jossa pitäisi mielestäni vain sanoa lapselle että ymmärtää harmituksen, mutta että nyt puetaan.
Kommentit (103)
Eikö sinulla ap todellakaan ole muuta tekemistä kuin istua pöytäkoneella ja naputella paskoja novelleja palstalle joita KUKAAN ei lue?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloppuisin sinä voit hoitaa miehen ja lapsen ulos, koska olet hyvä siinä, miehesi ulkoilkoon sitten. Tai jos menet itse ulos, niin miehesi imuroikoon tai pyykätköön sen ajan. Jos et ole tyytyväinen miehen tapaan käydä kaupassa, niin joudut käymään itse. Ei kai kaupassa tarvitse käydä kuin pari kertaa viikossa, että ei se silloin ole suuri ero onko siellä tunnin vai kaksi. Jos on kauppalista, niin ei unohdu niin paljon ostoksia.
Tuo, että kummallakin on joka toinen ilta vapaata kuulostaa utopialta. Eikä se tunnu ainakaan rentouttavan sinua. Milloin teillä silloin on yhteistä aikaa miehen kanssa? Pitäkää molemmat yksi vapaailta viikossa, silloin voit lähteä jonnekin pois kotoa. Muuten hoitakaa yhdessä kotihommia ja loppuilta katsokaa yhdessä sohvalla telkkaa tai rakenrakaa Brion rautatietä.
Kuulostaa adhdlta. Enpä voi sanoa paljon muuta kuin sen että ADHD ihmiselle paras puoliso on toinen ADHD tai jotenkin neuroepätyypillinen ihminen. Itselläni näin. En voisi itse elää hermoromahduksen partaalla olevan nentin kanssa. Mutta koska olet tuossa tilanteessa, ei sulla ole vaihtoehtoja kuin löysätä pipoa ja alkaa elää osittain itse epästrukturaalisesti miehen kanssa. Ei täysin, mutta osittain. Et kestä elää hänen kanssa jos et mukaudu siihen kaaokseen edes vähän. Hänellä kun tila on tosiaan aivoista johtuvaa niin ei hän pysty kauhean paljon korjaamaan niitä suurimpia ongelmia. Ja teidän välinen rakkaus siitä eniten kärsii jos teitä molempia vaan stressaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse adhd-äiti ja lapsella myös sama. Ehdotan myös, että tietyt selkeät, samoina toistuvat hommat miehelle, ei niin että on epämääräinen läjä asioita jotka hoidetaan yhdessä.
Kotiin voi tehdä ihan kirjallisen aikataulun, jonka mukaan tietyt arkiasiat tehdään aina samaan aikaan ja samalla tavalla. Vähän niin kuin päiväkodissa ja koulussa. Siitä ei lipsu niin helposti. Voi laittaa vaikka kännykkään muistutuksetkin hoidettavista rutiineista.
KIITOS! Tätä itseasiassa on kokeiltukin jo pariin otteeseen, mm. viime lomalla mies itse ehdotti "lukujärjestyksen" tekoa, että mitä suunnilleen halutaan tehdä ja minäkin päivänä. En tiedä olisiko semmoinen sitten syytä olla arkipäivissäkin, voisihan sitä ehdottaa. Vähän kyllä meinaa väsyttää ajatuskin alkaa tehdä arkeen lukkareita aikuiselle ihmiselle, mutta jos sillä saadaan homma rullaamaan ja rauha maahan niin e
Yhdeksältä nukkumaan. Olet kuin pikkuvauva!
Vierailija kirjoitti:
Mieheni käyttää näissä tilanteissa kohtuuttoman pitkiä aikoja lapsen hyvittelyyn ja maanitteluun, että saisi lapsen puolelleen eikä tarvitsisi kohdata lapsen kiukkua. Uloslähdöt venyvät usein 45min. kestäviksi taisteluiksi, joissa lapsi vetelee naruista ja pelleilee, juoksee karkuun, piiloutuu ja heittäytyy lattialle makaamaan - lyhyesti siis kokeilee kaikki keinot, ettei tarvitsisi ainakaan tehdä, mitä häneltä pyydetään. Lisäksi mies on jäänyt viime aikoina kiinni siitä, että lahjoo lasta tekemään asioita, tyyliin "jos puet päälle, saat katsoa pädiä," tai "jos syöt kolme lusikallista saat jäätelön." Mielestäni kasvatustyyli on todella haitallinen, sillä lapsi on jo oppinut, ettei tarvitse tehdä edes normaaleja päivittäisiä asioita ilman palkintoja ja lisäksi hän mielestäni heittäytyy tahalteen hankalaksi, koska silloin pääsee katsomaan pädiä tms. eli käyttäytyy manipulatiivisesti. Ja se ei tietenkään ole lapsen vika, vaan hän tek
Opettele LYHENTÄMÄÄN. Olet takuulla aivan hirveä nalkuttaja ja selittelijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta minä lähtisin lätkimään. En kuuntelisi sinua hetkeäkään. Vaadit täysin mahdottomia. Vastatkoon terveet, millaiseksi miehen kuuluisi muuttua, minä voin vain vastata vain, että se ei tule muuttumaan.
Jos olisin miehesi, kippaisin sinut ulos tai lähtisin itse. Lapsen hoitaisin vähintään puoliksi. Ei ole mitään ongelmia kantaa vastuuta suuremmistakaan kokonaisuuksista, vaikka päässä surisee, kun asiat saa suunnitella ja toteuttaa itse. Se auttaisi sinunkin miestäsi. Tosin, jos hänellä ei ole halua sitoutua, se ei silloin auta. Mutta sossu auttaa tapaamisissa jos maalaisjärki loppuu. Sinusta ei ole auttamaan.
No mikä ap:n miestä sitten auttaisi? Jos ei puoliso pysty auttamaan?
Olisiko perhetyö, nepsyvalmennut, toimintaterapia, mikä?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa meidän arjelta. Minulla on adhd, mutta miehellä ei ole mitään diagnoosia, vaikka olen aika varma, että hänellä on jokin nepsyjuttu. Hän on samanlainen kuin miehesi.
Ollaan oltu yhdessä lähes 20 vuotta. Alussa arjen vaikeudet oli äärimmäisen rasittavia. Ilman lapsia pärjättiin hyvin, mutta lapset sekoitti pakan totaalisesti.
Paljon on tehty töitä, että asiat sujuu. Paljon sääntöjä ja tehtävien jakamista niin, että se tekee kummalta se sujuu paremmin. Mutta kaikista eniten on auttanut se, että hyväksyy toisen karvoineen päivineen, eikä edes yritä muuttaa häntä tai toivoa jonkun olevan toisin. Se nimittäin turhauttaa todella paljon kun näkee vain niitä vikoja ja yrittää saada toista tekemään asiat eri tavalla mihin hän kykenee. Ihminen muuttuu kyllä, mutta hitaasti ja vain jos hän itse näkee muuttumisen tärkeäksi.
Sinun mahdollisuudet on joko muuttua itse tai sopeutua tilanteeseen. Muuttumisella tarkoitan sitä, että anna niiden asioiden olla millä ei ole merkitystä. Katso sormien läpi ja relaat. Sopeudu häneen. Jos et pysty, niin sulla on kahden vuoden päästä paljon turhautunutta vihaa miestä kohtaan ja eroatte. Kolmas vaihtoehto on mennä jonkinlaiseen terapiaan tai johonkin adhd-vertaistukiryhmään, sopeutumisleiriin tms niitä nykyään onkaan. Kaikki adhd-ihmiset ei pysty syömään lääkkeitä, mutta keinoja selviytyä arjesta on paljon. Voitte myös lukea kirjoja joissa saa vinkkejä.
Luettelit paljon miehen vikoja, mutta koita aina välillä miettiä myös niitä hyviä puolia. Niitäkin varmasti on kun kerran mieheen olet joskus rakastunut. Ne on siinä samassa kolikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta minä lähtisin lätkimään. En kuuntelisi sinua hetkeäkään. Vaadit täysin mahdottomia. Vastatkoon terveet, millaiseksi miehen kuuluisi muuttua, minä voin vain vastata vain, että se ei tule muuttumaan.
Jos olisin miehesi, kippaisin sinut ulos tai lähtisin itse. Lapsen hoitaisin vähintään puoliksi. Ei ole mitään ongelmia kantaa vastuuta suuremmistakaan kokonaisuuksista, vaikka päässä surisee, kun asiat saa suunnitella ja toteuttaa itse. Se auttaisi sinunkin miestäsi. Tosin, jos hänellä ei ole halua sitoutua, se ei silloin auta. Mutta sossu auttaa tapaamisissa jos maalaisjärki loppuu. Sinusta ei ole auttamaan.
No mikä ap:n miestä sitten auttaisi? Jos ei puoliso pysty auttamaan?
Olisiko perhetyö, nepsyvalmennut, toimintaterapia, mikä?
Se että saisi elää omanlaista elämää omana itsenään, haasteidensa kanssa. Ja puoliso suhtautuisi realistisesti, ei kuvittelemalla että valitus ja lääkitys saa adhdn katoamaan. Mikään lääkitys tai terapia ei sitä pois vie ja elämäntilanteesta riippuen oireet ja niiden vakavuus aaltoilee. Miksei apn mies saa tehdä mitään omalla tavallaan, lapsi saattaa olla nepsy myös ja nepsyt ymmärtää toisiaan paremmin.
Tässä on nyt väärät ihmiset menneet yhteen. Tiukkapipo on väärin mahdollinen puoliso ADHD ihmiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulee myös mieleen, että mies tahallaan hölmöilee, että ei tarvitse sitten tehdä ollenkaan. Lähtisin siis miehen kanssa yhdessä sinne kauppaan. Auttaisin sen lapsen pukemisessa, sitten mies yksin ulos sen lapsen kanssa. Näin näkisi miten se mies sitten toimii.
Samaa mieltä. Jos mies kykenee kuitenkin töissä käymään ja työnsä hoitamaan kunnialla, ei se toimintakyky oikeasti voi jonnekin kadota sillä hetkellä kun pitäisi kaupassa käydä tai lasta hoitaa.
Mitä se touhuaa kaupassa 2 tuntia. Miehesi kuulostaa vajaaälyiseltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ap todellakaan ole muuta tekemistä kuin istua pöytäkoneella ja naputella paskoja novelleja palstalle joita KUKAAN ei lue?
Luithan sinäkin :D
Vierailija kirjoitti:
Mitä se touhuaa kaupassa 2 tuntia. Miehesi kuulostaa vajaaälyiseltä!
Ja ap:n kaltainen paskaromaanien oksentaja on muka normaali ihminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ap todellakaan ole muuta tekemistä kuin istua pöytäkoneella ja naputella paskoja novelleja palstalle joita KUKAAN ei lue?
Luithan sinäkin :D
En todellakaan lukenut, kyllästyin jo loputtomaan sivun vierittämiseen.
Tässäkin ketjussa näkee sen minkälaisia ihmisiä nentit on. Raivo nousee noista alapeukuista. ADHD ihmisten kirjoitukset tunnistaa koska niissä on monialaista syvyyttä ja siihen ei nentit pysty. Toisaalta tuoreena adhdna ehkä Ap n mieskin vielä kokee sellasen neuroepätyypillisyys-herätyksen johon sisältyy vuosikymmenten patoutuneen v tutuksen purkautuminen nenttejä kohtaan. Ehkä sitä miestä alkaa joku päivä toden teolla ottaa päähän kuunnella jatkuvasti sitä MIKS SÄ TAAS MIKSET KOSKAAN SÄ UNOHDIT TAAS MIKSET SÄ KUUNTELE.
että kummalla tässä on ymmärryksessä vikaa? Jos samoista asioista sanoo toiselle kokoajan. Hokeeko ihmiset sokeillekin että MIKSET SÄ NÄE PAREMMIN? Tai kuuroille että MIKSET SÄ KUULE?
Toivon apn miehelle itsenäistä nenttivapaata parisuhde-elämää, helpottaa kummasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se touhuaa kaupassa 2 tuntia. Miehesi kuulostaa vajaaälyiseltä!
Ja ap:n kaltainen paskaromaanien oksentaja on muka normaali ihminen?
Ime parsaa
Alue: Aihe vapaa
Aivan kuin oma mieheni, hän vain jo sitä ikäluokkaa, että ei adhd:ta diagnosoitu. Neuvoni on, että älä odota mitään, mikä ei ole realistista. Itse olen aina vastannut kauppareissuista. Kun lapset oli syöneet ja nukkuneet, jätin ne iskän kanssa ja hoidin kaupat. Kun rutiinit oli hoidettu, oli ihan sama, mitä tekivät. Samoin huolehdin itse ulkoilut, ainakin menin lasten kanssa edellä ja sanoin, että tule perässä. Unet, ruuat ja muut ajoitukset vastasin itse. Lapset kasvaa, asiat helpottuu. Tietty huomaan, että tässä teinivaiheessa olen se, joka huolehtii säännöistä. Mielestäni on tärkeämpää, että on kiltti ja hyväsydäminen kumppani.