Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miehen ADHD ja olen aivan loppu
26.12.2024 |
Mieheni on 34-vuotias ja saanut vasta keväällä ADHD-diagnoosin ja siihen lääkityksen. Meillä on 3,5-vuotias lapsi. itse olen 40v. Miehelläni on mielestäni ollut aina ADHD-oireita, mutta ennen lapsen tuloa ne eivät häirinneet elämää vielä niin paljon, että olisin kokenut sen ongelmaksi kovin usein. Vielä hoitovapaalla ollessanikin homma pyöri aika hyvin, koska kykenin käyttämään niin paljon aikaa ja jaksamista kodinhoitoon yms. En halunnut painostaa miestä hakemaan diagnoosia saati syömään lääkkeitä, mutta olen onnellinen, että viime vuonna tapahtuneen burnoutin seurauksena hän vihdoin hakeutui tutkimuksiin ja sai diagnoosin sekä aloitti lääkityksen.
Mutta nyt kun aikaa on tässä kulunut jo lääkityksen aloittamisesta, huomaan että olen itse aivan uupunut. Koen siis joutuneeni monella tavalla kannattelemaan perhettämme lapsen syntymästä saakka. Mieheni ei siihen pysty, tai ehkä enemmänkin ei halua ottaa vastuuta tietyistä asioista. Koen sen epäreiluna ja kohtuuttomana minua kohtaan. Lyhyesti siis arkipäivän rutiineissa, yleisessä aikataulujen ja päivittäisten askareiden pyörittämisessä miehelläni on todella isoja vaikeuksia. Hän ei kykene esim. viemään lasta ajoissa päiväkotiin, vaikka on sovittu että lapselle olisi helpompaa jäädä aina samaan aikaan ja tuttuun tilanteeseen.
Mies ei onnistu huolehtimaan että meillä on ruokaa kotona, joten minä hoidan ruokaostokset ja pääosin myös ruuanlaiton. Tai jos mies menee kauppaan, hänellä kuluu 30 min. sijaan 2 tuntia ja puolet tarvittavista unohtuu kauppaan. Varmaan jokainen tajuaa, että käytännössä yhtälö ei toimi, jos vaikka minun vapaailtanani (ollaan sovittu että joka toisena päivänä on kummallakin vapaailta, jolloin toinen huolehtii lapsesta ja kodista jne.) miehen kauppareissu vie koko illan. Mielestäni on ihan järkevää siis jakaa töitä molempien vahvuuksien ja mieltymysten mukaan, mutta minulla on tosi paljon päivittäistä "pientä" työtä, kuten juuri vaatehuolto ja ruuanlaitto, jotka on pakko hoitaa ja joita ei voi siirtää myöhemmäksi jos ei vaikka jaksasisi tai vain huvittaisi.
Viikonloppuisin esim. lapsen ulosvienti on aivan toivotonta. Lapsemme on tosi vilkas ja tykkää sekä tarvitsee päivittäistä ulkoilua ja liikkumista, mutta usein käy niin, että jollen itse ota ohjia käsiini, mies haahuilee ja vitkuttelee ympäri kämppää, kunnes on enää puoli tuntia aikaa lounaaseen. Sen seurauksena lapsen päiväunet siirtyvät ja hän alkaa olla liian väsynyt, mikä johtaa kiukutteluun ja huonoon syömiseen sekä päiväunille nukahtamisen vaikeutumisena ja pitkittymisenä.
Miehelläni on myös isoja vaikeuksia olla päättäväinen ja napakka kasvatuksessaan. Hän on tosi hyvä innostamaan, kannustamaan ja rohkaisemaan, mutta rajojen asettaminen, jämäkkyys ja lapselta jonkin vaatiminen tai pettymysten tuottaminen on aivan onnetonta. Enkä siis tarkoita, että lasta pitäisi itkettää ehdoin tahdoin, mutta esimerkiksi joskus herkkujen syömisen rajaaminen tai leikkien lopettaminen ja pukemaan lähtö aiheuttaa kiukkukohtauksen, joka on ihan normaalia ja jossa pitäisi mielestäni vain sanoa lapselle että ymmärtää harmituksen, mutta että nyt puetaan.
Kommentit (103)
Jonkinlaista nepsyvalmennusta tai terapiaa suosittelisin, perheenä. On aika rankkaa saada adhd-diagnoosi ja lääkkeet, mutta ei mitään keskusteluapua. Pelkät lääkkeet eivät riitä, tarvitaan myös käytännön tukea ja elämän muokkaamista. Ymmärrän miestäsi. Hän ei ole tahallaan tuollainen. Adhd:n kanssa ei myöskään toimi käytännöt jotka toimivat neurotyypillisillä, eli kaikki "normaaleille" ihmisille tarkoitetut ohjeet ja vinkit pitää heittää romukoppaan. Voi olla myös mahdollista ettei määrätty lääke sovi, niitäkin on monenlaisia ja oikea löytyy vain kokeilemalla. Ja jos diagnoosi on saatu vasta viime keväänä, se on todella tuore asia eikä mikään että "on kulunut jo näin kauan". Eihän siitä ole vielä vuottakaan!
t. aikuisena diagnoosin saanut autisti, mutta en saanut mitään terapiaa tai tukea ja rankkaa on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkähän takia toinen alkaa parisuhteessa odottaa, että asiat tehdään hänen tavallaan ja kehittää sitten ongelman siitä ettei toinen teekään asioita samalla lailla kuin hän itse. On todella helppo syyttää adhd:ta, koska hänellä on adhd - vähän liiankin helppoa.
Outoa, ettei ADHD-ihminen halua ITSE muutosta siihen, että kaikilla perheenjäsenillä olisi hyvä olla ja arki sujuisi hyvin.
Siksi pakostakin tulee mieleen, että ADHD-ihmiset menevät diagnoosin taakse, ettei tarvitse tehdä juuri mitään eli tekemättömyys/päättömyys arjessa on tahallista.
Jospa lopettaisi vaan se lääkityksen. Toisekseen vuorotyöläisten lapset eivät mene hoitoon joka päivä samaan aikaan, eikä ole mikään ongelma. Sinä olet tehnyt asioista ongelman
Vierailija kirjoitti:
Huomio-/hyperaktiivisuushäiriö (ADHD, joka tunnetaan myös nimellä hyperkineettinen häiriö) on yleinen hermoston kehityshäiriö, joka vaikuttaa lapsiin ja aikuisiin maailmanlaajuisesti. ADHD:llä on pääosin geneettinen etiologia, joka sisältää yleisiä ja harvinaisia geneettisiä muunnelmia.
ADHD-diagnoosi on luotettava ja pätevä, kun sitä arvioidaan tavanomaisilla diagnostisilla kriteereillä. ADHD:n parantavia hoitoja ei ole olemassa, mutta näyttöön perustuvat hoidot vähentävät merkittävästi oireita ja/tai.
Laajat tutkimukset, jotka kattavat useita tutkimustasoja geneettisistä käyttäytymistutkimuksiin, ovat pyrkineet purkamaan tarkkaavaisuusvaje-hyperaktiivisuushäiriön (ADHD) mekaanisia perusteita pyrkien kehittämään tehokkaita hoitoja tähän
Korostamme, että ADHD on erittäin heterogeeninen häiriö, jolla on useita etiologioita ja joka edellyttää monitekijäistä ulottuvuutta fenotyyppiä kiinteän kaksijakoi
Perinnöllisyysarvio pohjautuvat vain kaksostutkimuksiin, jotka antavat epäluotettavia ja epäsuoria populaatiotason periytyvyysarvioita. Se ei oikeastaan kerro etiologiasta mitään, vain siitä että häiriön periytyvyyttä kannattaa ehkä tutkia. Kaikkihan kuitenkin tietävät, ettei geenien ja ympäristön vaikutusta voi matemaattisesti erottaa toisistaan, koska ne ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa. Molelyyligeneettisissä tutkimuksissa nuo populaatiotason periytyvyysarvioita eli assosioaatioiden kyky selittää populaatiotasolla häiriön vaihtelua on niin olematon, ettei geenitutkimuksista ole tähän mennessä ollut mitään kliinistä hyötyä. Esimerkiksi polygeeniset riskitekijät selittävät parhaimmillaankin vain 5% häiriön vaihtelusta. Et voi mitenkään tuollaisen tutkimusnäytön pohjalta olettaa mitään häiriö etiologiasta.
Aivokuvantamistutkimuksissa ollaan myös löydetty mullistavia ja lupaavia yhteyksiä vuosikymmeniä, niiden ainoa heikkous on siinä, että tuloksia ei kyetä toistamaan, efektikoot eivät ole riittävän suuria ja lukuisia sekoittavia tekijöitä ei ole kyetty tai haluttu kontrolloida. Ryhmätason korrelaatiot tai erot eivät kerro vielä mitään yksilötason poikkeavuudesta. Aivokuvantamistutkimuksissa on myös paljon analyysimetodeihin liittyvää joustavuutta, ja se millä menetelmällä analysoit dataa voi olla valtava merkitys tuloksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, sinulle tosiaan olisi tarpeen saada vertaistukea. Se auttaisi jaksamaan tilanteessa paremmin. Minuakin harmittaa, että täällä on paljon ilkeitä kommentoijia, sillä ei ADHD ole mikään paha asia. Minulla on paljon uskomattoman rakkaita ja rakastettavia ADHD-läheisiä ja ystäviä. Joskus se neuroepätyypillisen ihmisen toiminta turhauttaa valtavan paljon, kun se menee niin eri logiikalla. Ei sitä voi kieltää, mutta tässä kannattaa valita taistelunsa. Tarkastelkaa kummankin vahvuuksia ja jakakaa arjen toiminnot sen mukaan. Hoida vaikka sinä ne kauppakäynnit ja jos mies vaikka kävisi lapsen kanssa jossain liikunnallisessa harrastuksessa yhdessä, niin molemmilla voisi illat hieman rauhoittua?
Kun arjen onnistuu tekemään ADHD-ystävälliseksi, se toimii paljon sujuvammin. Edellä oli jollakulla hyviä vinkkejä omakohtaisen kokemuksen tuomalla ymmärryksellä; kaikki mahdollinen kannattaa valmistella ja ennakoida. Myös tehdä asioita juurikin sen mukaan, miten miehesi (ja ehkä myös lapsesi) luontainen vire kulkee. Valitse keskusteluihin hetket, jolloin miehesi on mahdollisimman vastaanottavainen ja koeta esittää asiat niin, että hän saa niistä kiinni. Kuten sanoit, hän on fiksu ja mukava. Siitä kannattaa pitää kiinni, pitää vain jaksaa kokeilla ja löytää juuri teille sopivimmat keinot arjen pyöritykseen.
Vaikka meidänkin perheessä isän toiminta on aika ajoin käynyt niin äidin kuin meidän aikuisten lastenkin hermoille, ei voi kyllin korostaa, miten rakastava ja hyvä isä ja puoliso hän on kuitenkin ollut. Perheemme on ollut onnellinen ja se on kaikkein tärkeintä.
Ap on yksinäinen autistiretardi jolla ei ole muuta elämää kuin av. Joulunpyhinä on palstalle tullut useita samanlaisia ketjuja, katsokaa vaikka tämä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ttu mies taas sitä tätä ja tuota. Jos ei kelpaa nii lähe kävelemään! Ja jos kelpaa nii lopeta se itkeminen johonkin foorumille nettiin!
Ryhdistäydy ja lopeta se valittaminen! Vaihtoehdot yllä.
Vierailija kirjoitti:
Olen adhd.
Teidän pitää tehdä rutiinit kodinhoitoon. Sitten sitä pitää noudattaa. Se vie aikaa. itse suunnittelu, testaus ja sitten rutiinilistan rukkaus havaittujen ongelmien suhteen.
Kaikki tärkeät asiat hoidetaan edellisiltana. Esimerkiksi lapsen tavaroiden laittaminen valmiiksi, lapsen vaatteiden alitseminen ja aamiainenkin laitetaan valmiiksi niin pitkälle kuin sen voi tehdä. Aamuisin ei tehdä mitään muuta kuin lapsen aamiainen (ellei sitä saa päivähodossa) ja lapsen vieminen päivähoitoon. Aamut tehdään aina samalla rutiinilla. Tämä auttaa myös lasta.
alkakaa tilaamaan ruoat kaupasta kotiinkuljetuksella. ilman muuta ruokien vastaanottamisesta vastaat sinä, ainakin aluksi (kirjoitan tätä siinä ajatuksessa, että teillä opetellaa tuossa vaiheessa vielä arjen rutiineja ja miehesi on voinut unohtaa olla kotona ruokia vastaanottamassa)
onko miehelläsi jotain tiet
Miksi kaikki saatanan ADHD-vammaiset pystyy kuitenkin kirjoittamaan tuhatsanaisia kommentteja paskaketjuihin jouluna???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ei tule muuttumaan. Sen tosiasian kanssa sinä elät tai teet muutoksen omaan elämääsi. Ei se estä sinua rakastamasta, että päätät lopettaa jotain sellaista, joka nyt sinua stressaa.
Esimerkiksi kaupassa käynti. Ryhtykää suunnittelemaa talouttanne niin, että käytte kaupassa kerran viikossa ja ostatte silloin kaiken tarpeellisen. Ei se estä tarvittaessa jonkun puuttuneen tavaran tai tarjouksen noutamista.
Oletettavasti mies ei käy töissä, jos hän voi jäädä vetelehtimään kotiin niin, että ei vie lasta päiväkotiin. Hänelle voisi olla joku kuntouttava juttu hyvä, että pääsisi jollakin tavalla päivärytmiin. Pystyisikö mies edes siivoamaan? Älä edes odota, että mies pukisi lapsen ulos, jos itse voit tehdä sen nopeammin. Pue lapsi, työnnä ulos mies perään. On sitten yksi harmi vähemmän.
Hae apua omiin ongelmiisi muualta, koska miehesi lisää niitä eikä voi millään tavalla olla avuksi.
Mitä paskaa väännät.
Suuri adhd ihmisiä käy töissä. Ja myös koulutetuilla, myös akateemisilla ihmisillä voi olla adhd.
Adhd ei tarkoita sitä, että ihmine olis tyhmä, tai vajaaälyinen tai vaikkapa mielenterveysongelmainen.
Adhd voi olla ja onkin älykäs, niin matemaattisesti, kuin kielellisesti.
Eri asia, jos adhd:hen liittyy muitakin sairauksia siis kehitysvammaisuutta, psyykkisiä häiriöitä, jne.
Pelkkä adhd ei tee ihmistä työkyvytöntä.
ADHD tekee noi ongelmat. Oiskohan miehen mahdollista saada jotain kuntoutusta? Lääkkeet yksinään ei auta, vaan pitäis saada keinoja millä arki alkaa toimia. On todella epäreilua että sä hoidat lasta ja miestä siinä sivussa tällä hetkellä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kusipäät kirjoittelee täällä addhd:sta ja autismista. Joista kummastakaan eivät todella yhtään mitään.
Ovat lukeneet ilkeitä, pirullisia, höperoöiden kirjoittamia kommentteja eri palstoilla.
Luulen että sellainen kirjoitettu on totta.
Pilaatte lasten, nuorten ja aikuisten elämää, mainetta, kun pösilöinä oksennatte tänne aivojenne paskaa.
Teidän lapsi kuulostaa täysin normaalilta 3.5v lapselta, lapsen kuuluukin olla energinen, eikä hän vielä voi hallita hyvin tunteitaan ja noin pieni lapsi tarvitsee ehdottomasti rutiinit ja säännöt, joista molempien vanhempien pitäisi pitää kiinni. Isän käytös tässä selkeästi on sellainen asia mihin pitäisi puuttua. Neuvolasta voisi kysyä vaikka perhetyöntekijää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoida ensin oma itsest ja perhees kuntoon. Neuvo vasta sitten muita. Tollo.
Tavallinen adhd, muutoin terve aikuinen adhd aikuinen, ei mitään kuntousra tarvitse.
Hän selvinyt aikuiseksi ongelmansa kanssa. Siis lapsuuden, nuoruuden, opiskelun, ammatin hankkimisen.
Hän on avioitunut, hankkinut lapsen /lapsia.
Miten helvetissä hän muka nyt yhtä-äkkiä tarvitsisikin jotain hiton kuntoutusta.
Kun on puolet elämässään selvinnyt noin hyvin?
Kerro?
Yks asia mitä kannattaa todellakin harkita ois omat asunnot. Omasta kokemuksesta tää helpotti elämää todella paljon. Kun elämä ei pyöri vaan puolison ongelmien ympärillä. 8v asuttiin yhdessä ja kolme vuotta nyt mennyt eri osoitteissa. Lapset jäi luokseni tietysti. Ja oon katunut miksi en tehnyt tätä aiemmin. Lasten isä on tän kolme vuotta osallistunut oman jaksamisen mukaan lasten elämään.
Vierailija kirjoitti:
Hoida ensin oma itsest ja perhees kuntoon. Neuvo vasta sitten muita. Tollo.
Tavallinen adhd, muutoin terve aikuinen adhd aikuinen, ei mitään kuntousra tarvitse.
Hän selvinyt aikuiseksi ongelmansa kanssa. Siis lapsuuden, nuoruuden, opiskelun, ammatin hankkimisen.
Hän on avioitunut, hankkinut lapsen /lapsia.
Miten helvetissä hän muka nyt yhtä-äkkiä tarvitsisikin jotain hiton kuntoutusta.
Kun on puolet elämässään selvinnyt noin hyvin?
Kerro?
Tää isä oli työterveyshuollon kautta tutkimuksissa, joten silloin ei voida sanoa että töissä ois menny hyvin, jos niiden takia on palanut loppuun. Mielenterveys on asia mitä kannattaa hoitaa ajoissa. Lääkkeet ovat vaa yks keino siihen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ole mitään ADHD:ta, vaan tyypillistä miesten harjoittamaa vastuunpakoilua. Varsinkin nyt kun hänellä on lääkitys käytössä. Miesten on niin helppo vedota eri syihin, miksi se lasten- ja kodinhoito ei kiinnosta.
Ja mulla itsellä on ADHD-diagnoosi, niin kumma että mulla naisena onnistuu arjen pyörittäminen ja iäkkäiden vanhempien asioiden hoitaminen, onnistui jo ennen lääkitystä. Lapset olen sentään älynnyt jättää hankkimatta.
Olen samaa mieltä, että esimerkiksi lapsen maanittelu ei johdu adhd:sta, vaan haluttomuudesta (kykenemättömyydestä?) kohdata lapsen vastarintaa. Se ei nyt adhd:hen kuulu, tai adhd ei sitä aiheuta. Sen sijaan mitä tämän kommentin kirjoittaja sanoo... että kyllä pitäisi onnistua kun hänelläkin onnistuu. Oletko miettinyt, että myös adhd-ihmiset ovat erilaisia? Esimerkiksi minulla on adhd, ja aivan samojen asioiden kanssa kamppailen kuin ap:n puoliso. Vaikka miten yrittäisin parantaa. Vaikkapa se haahuilu pukiessa. Kun piuhat ei yhdisty päässä sillä tavalla, että pukeminen ja lähtö olisivat jokin sujuva jatkumo, niin eivät vain yhdisty. Jos "normaalilla" ihmisellä menee vaikka näin: sukka jalkaan, toinen sukka, housut, takki, kengät... Mulla voi mennä vaikka näin: sukka jalkaan, hei, munhan piti laittaa pyykit! Toinen sukka jalkaan, hei, tässä on sotkukasa, minäpä äkkiä vien nämä tavarat paikalleen. Hei nythän olisi kiva vilkaista äkkiä päivän uutiset. Mitäs mä olinkaan tekemässä? *pää lyö tyhjää minuuttitolkulla* ainiin, ulos! Mitä pitäisi tehdä että pääsee ulos? *seison eteisessä jähmettyneenä* ainiin housutko tarviis, mihis mä oon ne laittanut viimeksi? Mulle arki ja asioiden hoito on aivan kaoottista. Sun casesta tulee mieleen myös adhd muotidiagnoosina ja adhd:n ylidiagnosointi... Noh, mistä näitä tietää.
Ap:lle mulla ei ole oikein muuta vinkkejä kuin arjen sujuvoittaminen ja rutiinien luominen. Esimerkiksi tavaroiden vähentäminen ja selkeät, mielellään nimikoidut paikat tavaroille. Voisiko puolison kanssa yhdessä opetella rutiineja? Se on auttanut itseäni. Että on ne samanlaiset, riittävän helpot rutiinit, jotka toistuvat. Ehkä perheneuvoltasta voisi myös pyytää apua? Oman kokemukseni mukaan apua ja psykoedukaatiota on adhd-aikuisille todella huonosti saatavilla, mutta ehkä esim. neuropsykiatrisiin häiriöihin erikoistunut terapeutti/hoitaja/psykiatri voisi olla hyvä, jos sellaiseen on varaa. Osalla heistä on erityisosaamisena nimenomaan psykoedukaatio. Tsemppiä! Tiedän, että me adhd-ihmiset emme ole kaikkein helpoimpia puolisoita... Mutta myös opettelemalla voi helpottaa arkea. Ja näissä keskusteluissa, tiedän, että adhd ihmisten tunnesäätelyn vaikeudet näkyvät, mutta tärkeää olisi nimenomaan edetä sellaisella sopivan pehmeällä ja lempeällä kulmalla. Olemme yleensä kuulleet koko elämämme olevamme epäonnistuneita luusereita, joten sellainen tietty lempeys noista asioista huomauttaessa on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Teidän lapsi kuulostaa täysin normaalilta 3.5v lapselta, lapsen kuuluukin olla energinen, eikä hän vielä voi hallita hyvin tunteitaan ja noin pieni lapsi tarvitsee ehdottomasti rutiinit ja säännöt, joista molempien vanhempien pitäisi pitää kiinni. Isän käytös tässä selkeästi on sellainen asia mihin pitäisi puuttua. Neuvolasta voisi kysyä vaikka perhetyöntekijää...
Perhetyöntekijää? :D Ai että olisi hyötyä, kun pitäisi olla töistä ja päiväkodista poissa ja joku tulisi sohvalle istumaan ja kirjoittamaan raporttia, mitä kaikkea perhe tekee väärin? Voisi antaa vaikka nämä samat neuvot kuin täällä, tai todennäköisesti huonommat.
Miksi näissä keskusteluissa aina ehdotus on että vaimo askartelee seinälle päiväkalenterin, ruokalistat, tilaa ruokaostokset netissä... jos mies kokisi arjen hankalaksi, hänen pitäisi olla itse aloitteellinen kompensaatiokeinojen suunnitteluun. Nyt mies on vain tyytyväinen nykytilaan, jossa vaimo hoitaa ja suunnittelee kaiken.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos! Joo mieheni on todella älykös, karismaattinen ja hauska, ne ovat siis syitä, miksi rakastuin ja yhä häntä rakastan ja myös miksi menestyy työssään. Kotiin vaan ei jää aina kauheasti paukkuja ja tuntuu ettei se arki rutiineineen edes häntä kiinnosta. Se saa mut tosi surulliseksi, koska olen hyvin omistautuva äiti ja kumppani ja tuntuu, että tällä hetkellä miestä ei kiinnosta minä tai lapsi juurikaan. Tutustun noihin adhd-liiton matskuihin ja vertaistuesta voisi todellakin olla apua. Kaipaan rakentavaa keskustelua ja käytännön toimivia niksejä, joilla helpottaa arkea. Huomaa että tälläkin palstalla on jostain syystä tosi paljon vihaisia ja ilkeitä ihmisiä, jotka vain purkavat pahaa oloaan, kiitos sinulle ja parille muulle, joilla on ollut jotain lohdullista ja avuliasta sanottavaa.
Ja lapsella on nepsy-piirteitä, minulla myös, mutta omista pulmistani huolimatta minulle (mahdollisesti tunnollisempana temperamentiltani) on langennut aika monessa asiassa tuo vastuunkantajan rooli. Ennen kaikkea lapsen takia tässä yhä ollaan, muuten varmaan ei toisaalta oltaisi näin isoissa pulmissa, koska lapsi on lisännyt molemmilla arjen kuormittuneisuuttaa, toisaalta en myöskään tiedä, jaksaisinko jäädä ilman lasta vaikka kovasti rakastankin. Omat tarpeet on olleet niin sivuosassa niin pitkään ja on kuin tyhjiin puhallettu olo.