Lue keskustelun säännöt.
Miehen ADHD ja olen aivan loppu
26.12.2024 |
Mieheni on 34-vuotias ja saanut vasta keväällä ADHD-diagnoosin ja siihen lääkityksen. Meillä on 3,5-vuotias lapsi. itse olen 40v. Miehelläni on mielestäni ollut aina ADHD-oireita, mutta ennen lapsen tuloa ne eivät häirinneet elämää vielä niin paljon, että olisin kokenut sen ongelmaksi kovin usein. Vielä hoitovapaalla ollessanikin homma pyöri aika hyvin, koska kykenin käyttämään niin paljon aikaa ja jaksamista kodinhoitoon yms. En halunnut painostaa miestä hakemaan diagnoosia saati syömään lääkkeitä, mutta olen onnellinen, että viime vuonna tapahtuneen burnoutin seurauksena hän vihdoin hakeutui tutkimuksiin ja sai diagnoosin sekä aloitti lääkityksen.
Mutta nyt kun aikaa on tässä kulunut jo lääkityksen aloittamisesta, huomaan että olen itse aivan uupunut. Koen siis joutuneeni monella tavalla kannattelemaan perhettämme lapsen syntymästä saakka. Mieheni ei siihen pysty, tai ehkä enemmänkin ei halua ottaa vastuuta tietyistä asioista. Koen sen epäreiluna ja kohtuuttomana minua kohtaan. Lyhyesti siis arkipäivän rutiineissa, yleisessä aikataulujen ja päivittäisten askareiden pyörittämisessä miehelläni on todella isoja vaikeuksia. Hän ei kykene esim. viemään lasta ajoissa päiväkotiin, vaikka on sovittu että lapselle olisi helpompaa jäädä aina samaan aikaan ja tuttuun tilanteeseen.
Mies ei onnistu huolehtimaan että meillä on ruokaa kotona, joten minä hoidan ruokaostokset ja pääosin myös ruuanlaiton. Tai jos mies menee kauppaan, hänellä kuluu 30 min. sijaan 2 tuntia ja puolet tarvittavista unohtuu kauppaan. Varmaan jokainen tajuaa, että käytännössä yhtälö ei toimi, jos vaikka minun vapaailtanani (ollaan sovittu että joka toisena päivänä on kummallakin vapaailta, jolloin toinen huolehtii lapsesta ja kodista jne.) miehen kauppareissu vie koko illan. Mielestäni on ihan järkevää siis jakaa töitä molempien vahvuuksien ja mieltymysten mukaan, mutta minulla on tosi paljon päivittäistä "pientä" työtä, kuten juuri vaatehuolto ja ruuanlaitto, jotka on pakko hoitaa ja joita ei voi siirtää myöhemmäksi jos ei vaikka jaksasisi tai vain huvittaisi.
Viikonloppuisin esim. lapsen ulosvienti on aivan toivotonta. Lapsemme on tosi vilkas ja tykkää sekä tarvitsee päivittäistä ulkoilua ja liikkumista, mutta usein käy niin, että jollen itse ota ohjia käsiini, mies haahuilee ja vitkuttelee ympäri kämppää, kunnes on enää puoli tuntia aikaa lounaaseen. Sen seurauksena lapsen päiväunet siirtyvät ja hän alkaa olla liian väsynyt, mikä johtaa kiukutteluun ja huonoon syömiseen sekä päiväunille nukahtamisen vaikeutumisena ja pitkittymisenä.
Miehelläni on myös isoja vaikeuksia olla päättäväinen ja napakka kasvatuksessaan. Hän on tosi hyvä innostamaan, kannustamaan ja rohkaisemaan, mutta rajojen asettaminen, jämäkkyys ja lapselta jonkin vaatiminen tai pettymysten tuottaminen on aivan onnetonta. Enkä siis tarkoita, että lasta pitäisi itkettää ehdoin tahdoin, mutta esimerkiksi joskus herkkujen syömisen rajaaminen tai leikkien lopettaminen ja pukemaan lähtö aiheuttaa kiukkukohtauksen, joka on ihan normaalia ja jossa pitäisi mielestäni vain sanoa lapselle että ymmärtää harmituksen, mutta että nyt puetaan.
Kommentit (103)
Lapsen kasvatuksesta pitää keskustella. Se ei voi mennä noin. Tällaisia ongelmia on muillakin kuin nepsyperheillä, eivät läheskään kaikki ole mitään luontaisia kasvattajia. Ja varsinkin, jos lapsen kanssa on vähän.
Miehesi ei muutu erilaiseksi, hän on tuollainen, ja arki pitää järjestää sen mukaan. Vaatimustasoa pitää laskea. Miehellesi aina joka viikko samat asiat tehtäväksi samalla tavalla. Aikataulutuksessa pitää jotenkin usuttaa ulkopuolelta, nyt tehdään se ja nyt tehdään tämä. Sinä joudut kantamaan enemmän vastuuta joistain asioista kuin miehesi, jos haluat että ne hoituvat hyvin.
Miehesi on toivottavasti hyvä tai edes siedettävä jossain tai joissain asioissa, joita pitää tehdä. Laita hänet vastuuseen niistä töistä. Ei ole niin, että molempien on tehtävä täsmälleen samoja kotitöitä sama määrä. Oman isäni kohdalla hän yksin imuroi, tamppasi matot, ajoi autoa, pilkkoi puita, lämmitti saunan. Äiti ei koskenut imuriin kymmeniin vuosiin. Isä kyllä kävi kaupassakin enemmän, ostokset eivät aina olleet välttämättä sitä mitä äiti olisi ostanut, mutta toisaalta aika samojahan suurin osa ostoksista on viikosta toiseen. Hän pesi pyykkiä koneella, mutta ei kovin hyvin, ripusti lakanat ulos narulle jne. Kävi asioilla, siihen aikaan piti jonottaa joka paikassa. Minulla molemmat vanhemmat olivat vuorotyössä, joten isä sitten pärjäili lasten kanssa yksin kotona miten pärjäili. Isä oli hyvä leikkimään, piirtämään, laulamaan ja luki mielellään ääneen. Näissä häneltä meni vähemmän hermot kuin normaalielämässä. Lautapelejä hänen kanssaan oli vaikea pelata, kun ei pystynyt noudattamaan sääntöjä. Ei ollut oireiltaan kyllä läheskään noin vaikea tapaus kuin sinun miehesi.
Pikkulapsiaika on lyhyt. Koululaisen kanssa on helpompaa.
Jos eroatte, niin saat pärjätä yksin ja jännätä, kun lapsi on isällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulemma amfetamiini on hyvä lääke ad/hd oireisiin. 🤓
Tuo ole mitään ADHD:ta, vaan tyypillistä miesten harjoittamaa vastuunpakoilua. Varsinkin nyt kun hänellä on lääkitys käytössä. Miesten on niin helppo vedota eri syihin, miksi se lasten- ja kodinhoito ei kiinnosta.
Ja mulla itsellä on ADHD-diagnoosi, niin kumma että mulla naisena onnistuu arjen pyörittäminen ja iäkkäiden vanhempien asioiden hoitaminen, onnistui jo ennen lääkitystä. Lapset olen sentään älynnyt jättää hankkimatta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma amfetamiini on hyvä lääke ad/hd oireisiin. 🤓
Kuulemma jotkut oppivat peruskoilussa lukemaan. Sinä et kumminkaan?
Olen itse adhd-äiti ja lapsella myös sama. Ehdotan myös, että tietyt selkeät, samoina toistuvat hommat miehelle, ei niin että on epämääräinen läjä asioita jotka hoidetaan yhdessä.
Kotiin voi tehdä ihan kirjallisen aikataulun, jonka mukaan tietyt arkiasiat tehdään aina samaan aikaan ja samalla tavalla. Vähän niin kuin päiväkodissa ja koulussa. Siitä ei lipsu niin helposti. Voi laittaa vaikka kännykkään muistutuksetkin hoidettavista rutiineista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulu mennä noin. Pitää pystyä keskustelemaan asioista. Voit myös hakea ulkopuolista apua tilanteeseen.
En tiedä onko miehesi mennyt tavallaan adhd diagnoosinsa taakse ja sanonut että ei voi muuttua tai tehdä toisin koska on adhd. Jokaisen pitää ottaa vastuu itsestään ja varsinkin lapsistaan oli mitä tahansa taustalla. Tietyt asiat ovat vaikeita ja sitten mietitään yhdessä, että miten asiat saisi sujumaan helpoiten. Mutta tässäkin pitää olla valmis tekemään vaikeita asioita ja ottaa myös rakentavaa kritiikkiä vastaan. Kaikki ei ole luontaisia lahkakkuuksia vanhemmuudessa, mutta sitten opetellaan.
Kuka täällä näin joulun kunniaksi näitä romaaneita kirjoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, mutta minä lähtisin lätkimään. En kuuntelisi sinua hetkeäkään. Vaadit täysin mahdottomia. Vastatkoon terveet, millaiseksi miehen kuuluisi muuttua, minä voin vain vastata vain, että se ei tule muuttumaan.
Jos olisin miehesi, kippaisin sinut ulos tai lähtisin itse. Lapsen hoitaisin vähintään puoliksi. Ei ole mitään ongelmia kantaa vastuuta suuremmistakaan kokonaisuuksista, vaikka päässä surisee, kun asiat saa suunnitella ja toteuttaa itse. Se auttaisi sinunkin miestäsi. Tosin, jos hänellä ei ole halua sitoutua, se ei silloin auta. Mutta sossu auttaa tapaamisissa jos maalaisjärki loppuu. Sinusta ei ole auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse adhd-äiti ja lapsella myös sama. Ehdotan myös, että tietyt selkeät, samoina toistuvat hommat miehelle, ei niin että on epämääräinen läjä asioita jotka hoidetaan yhdessä.
Kotiin voi tehdä ihan kirjallisen aikataulun, jonka mukaan tietyt arkiasiat tehdään aina samaan aikaan ja samalla tavalla. Vähän niin kuin päiväkodissa ja koulussa. Siitä ei lipsu niin helposti. Voi laittaa vaikka kännykkään muistutuksetkin hoidettavista rutiineista.
KIITOS! Tätä itseasiassa on kokeiltukin jo pariin otteeseen, mm. viime lomalla mies itse ehdotti "lukujärjestyksen" tekoa, että mitä suunnilleen halutaan tehdä ja minäkin päivänä. En tiedä olisiko semmoinen sitten syytä olla arkipäivissäkin, voisihan sitä ehdottaa. Vähän kyllä meinaa väsyttää ajatuskin alkaa tehdä arkeen lukkareita aikuiselle ihmiselle, mutta jos sillä saadaan homma rullaamaan ja rauha maahan niin ehdottomasti vaivan arvoista. Vielä kun löytyisi sopiva aika ja paikka keskustella ja sopia tämmöisestä järjestelystä, kun mies on usein tosi haluton minkäänlaisiin perhepalavereihin. Paitsi iltakymmeneltä, kun itse olisin halunnut mennä nukkumaan jo yhdeksältä... t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ole mitään ADHD:ta, vaan tyypillistä miesten harjoittamaa vastuunpakoilua. Varsinkin nyt kun hänellä on lääkitys käytössä. Miesten on niin helppo vedota eri syihin, miksi se lasten- ja kodinhoito ei kiinnosta.
Ja mulla itsellä on ADHD-diagnoosi, niin kumma että mulla naisena onnistuu arjen pyörittäminen ja iäkkäiden vanhempien asioiden hoitaminen, onnistui jo ennen lääkitystä. Lapset olen sentään älynnyt jättää hankkimatta.
Tämä. Sorry ap mutta kuullostaa vaan klassiselta teen-asiat-niin-vaikeaksi-ettei-vaimo-enää-pyydä-mitään- menolta.
Jos ei miehen yritykset tuosta parane niin anna deadline ja muuta sitten omaan asuntoon. Tai mieluummin hommaa miehelle uusi koti ja lähetä sinne. Mies raskauttaa sun elämää. Sulla on oikea lapsi ja mieslapsi.
Helpota sun ja lapsen elämää. Voitte sitten joskus yhdessä nähdä ja tehdä jotain. Ei tartte edes erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos syön Adhd-lääkettä, ei mul mene kaupassa yli 2h.
Vika on jossain muualla.
Miehesi ei tule muuttumaan. Sen tosiasian kanssa sinä elät tai teet muutoksen omaan elämääsi. Ei se estä sinua rakastamasta, että päätät lopettaa jotain sellaista, joka nyt sinua stressaa.
Esimerkiksi kaupassa käynti. Ryhtykää suunnittelemaa talouttanne niin, että käytte kaupassa kerran viikossa ja ostatte silloin kaiken tarpeellisen. Ei se estä tarvittaessa jonkun puuttuneen tavaran tai tarjouksen noutamista.
Oletettavasti mies ei käy töissä, jos hän voi jäädä vetelehtimään kotiin niin, että ei vie lasta päiväkotiin. Hänelle voisi olla joku kuntouttava juttu hyvä, että pääsisi jollakin tavalla päivärytmiin. Pystyisikö mies edes siivoamaan? Älä edes odota, että mies pukisi lapsen ulos, jos itse voit tehdä sen nopeammin. Pue lapsi, työnnä ulos mies perään. On sitten yksi harmi vähemmän.
Hae apua omiin ongelmiisi muualta, koska miehesi lisää niitä eikä voi millään tavalla olla avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi pelaako miehesi kauppareissullaan?
Hohhoijaa. Oletatko, että täällä joku jaksaa lukea näin pitkiä viestejä. En minä ainakaan.
Luin kaksi kappaletta ja neuvoni on, että olisit miettinyt älykkäämmin. Älkää alkako suhteeseen adhd:n tai ylipäätään minkään mt-ongelmaisen kanssa. Aina ne siellä taustalla ovat ja iän myötä vain pahenevat.
Ennalta ehkäisy toimivinta.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ei tule muuttumaan. Sen tosiasian kanssa sinä elät tai teet muutoksen omaan elämääsi. Ei se estä sinua rakastamasta, että päätät lopettaa jotain sellaista, joka nyt sinua stressaa.
Esimerkiksi kaupassa käynti. Ryhtykää suunnittelemaa talouttanne niin, että käytte kaupassa kerran viikossa ja ostatte silloin kaiken tarpeellisen. Ei se estä tarvittaessa jonkun puuttuneen tavaran tai tarjouksen noutamista.
Oletettavasti mies ei käy töissä, jos hän voi jäädä vetelehtimään kotiin niin, että ei vie lasta päiväkotiin. Hänelle voisi olla joku kuntouttava juttu hyvä, että pääsisi jollakin tavalla päivärytmiin. Pystyisikö mies edes siivoamaan? Älä edes odota, että mies pukisi lapsen ulos, jos itse voit tehdä sen nopeammin. Pue lapsi, työnnä ulos mies perään. On sitten yksi harmi vähemmän.
Hae apua omiin ongelmiisi muualta, koska miehesi lisää niitä eikä voi millään tavalla olla avuksi.
Mies on kyllä työssä, mutta hänellä on liukuva työaika, joten kun se ei pakota pysymään aikataulussa, ei lapsen vientikään aikataulun mukaan onnistu näemmä. Itse toivoisin, että hänellä olisi työ, joka pakottaisi pitämään aikatauluista kiinni, lapsemme takia. Ja joskus myös itseni, koska myös minun aamuni ovat yhtä kaaosta, kun mies unohtuu sänkyyn makaamaan, suihkuun, ei tajua pestä lapsen peppua, antaa aamupalaa jne. Eli vaikka on sovittu aikataulun kanssa, miten aamun hommat tehdään, mies ei pidä kiinni omasta osuudestaan ja niinpä olen itse myöhässä usein töistä, koska en raaski jättää lasta tyhjään pöytään ilman aamupalaa istumaan kun mies vetelehtii yhä suihkussa tms. Ja sitten laitan sen voileivän ja autan lapselle sukat jalkaan ja olen myöhässä, taas kerran...
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi pelaako miehesi kauppareissullaan?
Ei pelaa. T. ap (myös äskeinen vastaus siis ap, jäi laittamatta)
Tulee myös mieleen, että mies tahallaan hölmöilee, että ei tarvitse sitten tehdä ollenkaan. Lähtisin siis miehen kanssa yhdessä sinne kauppaan. Auttaisin sen lapsen pukemisessa, sitten mies yksin ulos sen lapsen kanssa. Näin näkisi miten se mies sitten toimii.
AP vaikuttaa kontrollifriikiltä. Ruokatarvikkeet voi tilata kaupasta, niin teen itse. Minulle ADHD - ihmiselle kaupassa käynti on kammottavaa, menen vain jos ihan pakko.
Kotini on siisti, sillä sotkuinen ympäristö ahdistaa liikaa. Pikkulapsi aika on lyhyt, ei se lapsi siitä mene rikki jos asiat eivät joka päivä mene ihan täsmälleen. Tärkeämpää on kodin ilmapiiri. Jos äiti on kiukkuinen ja huonolla tuulella (tai isä, tietysti myös) niin se vahingoittaa lasta paljon enemmän.
Mieheni käyttää näissä tilanteissa kohtuuttoman pitkiä aikoja lapsen hyvittelyyn ja maanitteluun, että saisi lapsen puolelleen eikä tarvitsisi kohdata lapsen kiukkua. Uloslähdöt venyvät usein 45min. kestäviksi taisteluiksi, joissa lapsi vetelee naruista ja pelleilee, juoksee karkuun, piiloutuu ja heittäytyy lattialle makaamaan - lyhyesti siis kokeilee kaikki keinot, ettei tarvitsisi ainakaan tehdä, mitä häneltä pyydetään. Lisäksi mies on jäänyt viime aikoina kiinni siitä, että lahjoo lasta tekemään asioita, tyyliin "jos puet päälle, saat katsoa pädiä," tai "jos syöt kolme lusikallista saat jäätelön." Mielestäni kasvatustyyli on todella haitallinen, sillä lapsi on jo oppinut, ettei tarvitse tehdä edes normaaleja päivittäisiä asioita ilman palkintoja ja lisäksi hän mielestäni heittäytyy tahalteen hankalaksi, koska silloin pääsee katsomaan pädiä tms. eli käyttäytyy manipulatiivisesti. Ja se ei tietenkään ole lapsen vika, vaan hän tekee juuri niinkuin kuka tahansa lapsi tuossa tilanteessa tekisi.
Olen aivan uupunut tilanteeseen, sillä keskustelut eivät auta. Mieheni ei siedä yhtään itseensä kohdistuvaa kriittistä palautetta, vaan vetäytyy kaikesta puolustuskannalle ja kieltäytyy kuuntelemasta, vaikka esittäisin asiani kuinka rakentavasti, kauniisti ja hyvin perustellen. Olen myös välillä saanut pahoja raivokohtauksia ja silloin olen myös huutanut miehelleni, sillä koen olevani aivan neuvoton tilanteessa ja välillä ainoa aikuinen talossa. En todellakaan ole kohtauksista ylpeä, etenkin kun riidat ovat vain lisääntyneet vähitellen ajan mittaan ja lapsemme joutuu kuuntelemaan ja ahdistuu riidoistamme. Olen menettänyt seksuaalisen kiinnostukseni mieheeni aikaa sitten isolta osin juuri siksi, että koen että minulla on kaksi lasta.
Rakastan silti miestäni valtavasti ja meillä on paljon hyvää yhdessä, enkä millään haluaisi rikkoa perhettämme, mutta en vain jaksa enää. Minulla on myös omat ongelmani, mutta koen että niille ei jää tilaa enkä saa myöskään mieheltäni tukea niissä. Onko antaa vertaistukea, vinkkejä mistä hakea apua tai muita ajatuksia tähän meidän tilanteeseen? Etenkin ADHD-diagnoosin saaneiden tai heidän puolisoiden ajatukset olisivat tosi arvokkaita <3