"Älä sitten tuo mitään tullessasi" kun menet vieraaksi, miten toimit?
Jos sinut olisi kutsuttu jouluna syömään ja saisit myöhemmin kutsujalta tuollaisen viestin. Minä ainakin toimin kuten kutsuja toivoo. Tämäkin oli jonkun (ulkopuolisen) mielestä väärin toimittu.
Miksi asioista pitäisi tehdä vaikeita? En ymmärrä.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin edelliset, kohteliasta olisi silti viedä jotain pientä, ellei kyseessä ole niin tuttu ihminen, että siellä käy muutenkin jatkuvasti ja päinvastoin, jolloin kehotus voi olla ihan konkreettinen.
On mahdollista, että kutsuja sanoo noin kursaillakseen, tai sitten he ovat sitä porukkaa, joka ei toivo mitään ylimääräistä krääsää tai suklaakonvehteja tms viemisiä, tai jos ovat vaikka absolutisteja, niin se viinikin voi olla joillekin epätoivottu tuominen.
Voisi kyllä ajatella, että useimmille kukka olisi mieluinen tuliainen siitä huolimatta. Vaikka kaunis leikkokukkakimppu, joka ilahduttaa aikansa ja sitten sen voi laittaa roskiin.
Jotkut ovat allergisia kukille.
Vierailija kirjoitti:
Joulukukkia saa 5 eurolla.
Jos on rahat todella vähissä, niin 5 eurolla saa jo ruokatarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Tulisi mieleen että pidetäänkö minua jotenkin alemman tason osallistujana joka vie aina huonoimmat tuliaiset.
Aika raskas tyyli ajatella. Itselleni tulee tällä tavalla ajattelevista, että teet niin tai näin, se on todennäköisesti aina väärinpäin.
Kysehän on vain siitä, että toinen on kutsunut ihmisiä syömään ja haluaa tehdä itse tarjottavat. Ikävää käytöstä mielestäni, jos siitä loukkaantuu ainakaan näkyvästi. Jokseenkin rajatonta.
Jos on kutsuttu syömään ja sanotaan noin, veisin isäntäväelle jotain, mistä he voivat nauttia myöhemmin keskenään, makeisia, kukkia, kahvia, jne. Jotain, mistä toivottavasti tietäisin heidän pitävän. Vieraiden kestitseminen on työlästä, joten vien aina jotain vähän kuin vaivanpalkkaa ja osoitan myös sanoin, että arvostan kutsua. Olen itse laiska kutsumaan vieraita juuri siksi, kun siitä on kovasti vaivaa, joten arvostan paljon niitä kutsuja, joita itse joskus saan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veisin itseni vain, mutta olisin avulias ja kohtelias.
Niin kutsuja minullekin sanoi että "mitään ei tarvitse tosiaan tuoda, kunhan tuot itsesi".
Ei tarvitse tuoda mitään, mutta jos haluat antaa itsestäsi hyvän kuvan, niin viet jotain. Ei niiden ainesten osto kaupasta ilmaista ole. Maksaa helposti satasia, ja vaati myös paljon aikaa ja työtä.
Jos haluat antaa itsestäsi hyvän kuvan niin noudatat kutsujan toivetta. Jos haluaa jotain viedä niin ei ainakaan ruokaa.
Vähän riippuu kuka tuon sanoo. Anopille ei ruokaa kannata viedä. Hän kokkaa niin paljon, että yli jää ja niiden ruokien on oltava hänen resepteillään tehtyjä. Kukkia inhoaa, suklaasta valittaa eikä juo alkoholia. Joten, kun hän sanoo ei tuomisia ja viet melkein mitä tahansa niin suuttuu. Kantapääopiston kautta on tämä opittu.
Äidilleni veisin sen kukan ja osallistuisin tarjoiluihinkin. Sovitaan siellä käydessä kuka tuo mitäkin. Muille sukulaisille veisin jotain myös.

Äitisi ei sitten taida sanoa, että älä tuo mitään, jos yhdessä sovitte kuka tuo mitäkin? Anoppisi puolestaan sanoo, että älä tuo mitään ja suuttuu kun tuot.
Eli ei se sanojasta ole kiinni. Vaan siitä osaako kunnioittaa emännän toivetta. Ei olisi tarvinnut kantapään kautta edes oppia. Riittää kun uskoo mitä toinen sanoo.
Ottaisin silti varalta omia eväitä mukaan, vaikka olisinkin ilmoittanut ruokarajoitteeni. Osa ihmisistä ei ihan ymmärrä, miten helposti allergeenit siirtyvät vaikka ottimen välityksellä astiasta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin edelliset, kohteliasta olisi silti viedä jotain pientä, ellei kyseessä ole niin tuttu ihminen, että siellä käy muutenkin jatkuvasti ja päinvastoin, jolloin kehotus voi olla ihan konkreettinen.
On mahdollista, että kutsuja sanoo noin kursaillakseen, tai sitten he ovat sitä porukkaa, joka ei toivo mitään ylimääräistä krääsää tai suklaakonvehteja tms viemisiä, tai jos ovat vaikka absolutisteja, niin se viinikin voi olla joillekin epätoivottu tuominen.
Voisi kyllä ajatella, että useimmille kukka olisi mieluinen tuliainen siitä huolimatta. Vaikka kaunis leikkokukkakimppu, joka ilahduttaa aikansa ja sitten sen voi laittaa roskiin.
Jotkut ovat allergisia kukille.
Ajattelin ihan samaa, että ei pliis kukkia. Etenkin hyasintin joudun nostamaan ulos pakkaseen samantien, moni muukin kukka joutuu aika nopeasti pois oleskelutilasta. Amaryllis on sentään sopinut.
En todellakaan veisi mitään. En muutenkaan aina ymmärrä viemiskulttuuria. (Joo, olen kirjolla.) Vasta yritän opetella, että onko siis kylään aina kohteliasta viedä jotakin. Silti vaikka se voi ihan vääränlaista ja vain epätoivottu riesa. Ihmiset ottavat hurjia riskejä viemisten kanssa, minä en uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veisin itseni vain, mutta olisin avulias ja kohtelias.
Niin kutsuja minullekin sanoi että "mitään ei tarvitse tosiaan tuoda, kunhan tuot itsesi".
Ei tarvitse tuoda mitään, mutta jos haluat antaa itsestäsi hyvän kuvan, niin viet jotain. Ei niiden ainesten osto kaupasta ilmaista ole. Maksaa helposti satasia, ja vaati myös paljon aikaa ja työtä.
Jos haluat antaa itsestäsi hyvän kuvan niin noudatat kutsujan toivetta. Jos haluaa jotain viedä niin ei ainakaan ruokaa.
Meillä tuo tarkoittaa ettei tarvitse tuoda mitään syötävää siihen illalliseen. Joskus ollaan tehty niin, että vieras tuo vaikka jälkkärin. Vaikka ei tarvitse tuoda mitään, niin viedään sitten vaikka viiniä taikka niitä kukkia. Ei koskaan kuitenkaan mennä tyhjin käsin toisen luo kylään. Menen uudeksi vuodeksi kaverin luo kylään ja sovittiin jo, että minä hoidan jälkkärin. Sen lisäksi vien vielä kuohuviiniä tuliaisiksi.
Erikoista, että suurin osa tulkitsee tuon kirjaimellisesti. Ihan hyvä ohjenuora on varmasti olla tulkitsematta sanomisissa enemmän kuin suomeksi oikeasti sanotaan. Toisaalta sanomme asioita, joita emme tarkoita. Kursailu on etenkin tietyissä ikäluokissa ja tietyissä suunnissa Suomea yleistä. Jopa perisuomalaista. Eli minusta tuo on vain kursailua.

Ei sitten ehkä kannattaisi kurssilla ellei tarkoita tuota.
Juhlakutsuun liittyen tuo tarkoittaa selkokielellä: "Älä tuo mitään ruokaa tai mitään mistä ei me pidetä. Älä sekoita meidän tarjoiluja tuomalla jotain omaasi mitä pitää laittaa pöytään. Tuo ihmeessä kuitenkin se kallis viski tai viinipullo tai meille tai lapselle mieleinen juttu, joka ei liity tarjoiluun, jos meidän kutsua arvostat ja haluat tulla toistekin."
Tämä pätee 90% tapauksiin. Joskus näin sanotaan myös kun tiedossa on, että vieraalla ei ole varoja, halutaan auttaa köyhää. Varatonkin vieras ehkä keksii jotain, vaikka niityltä kukkia tai havukransssin.
Juhlakutsu ei ole jokapäiväistä kyläilyä, jossa voi mennä tyhjin käsin.
Ellei tuota tarkoita kirjaimellisesti niin miten tuon oi mieltää kohteliaisuudeksi? Jos edes kutsuja ei ole kohtelias niin miksi sen vieraan pitäisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Ellei tuota tarkoita kirjaimellisesti niin miten tuon oi mieltää kohteliaisuudeksi? Jos edes kutsuja ei ole kohtelias niin miksi sen vieraan pitäisi olla?
Se että kutsuja sanoo "Voitko tuoda jälkiruan" tai "Älä tuo mitään/ei tarvi tuoda mitään", ei ole kohteliaisuus eikä loukkaus. Lähinnä neutraali toteamus.
Se on kutsujan oma koti, jonne hän on halunnut kutsua vieraita syömään ja se noudattaako kutsujan toiveita kun tulee hänen omaan kotiinsa syömään määrittää kyllä puolestaan onko vieras kohtelias. Kutsujahan on ollut jo kohtelias kutsuessaan vieraan!
Sille ettei esimerkiksi jouluna halua vieraan tuovan mitään voi olla monta syytä. Yksi on esimerkiksi se, että jo kokatut jouluruuat vievät paljon jääkaappitilaa itsessään. Toinen voi olla, että kutsuja haluaa hemmotella vierasta ja haluaa tämän todella tulevan vain istumaan ja osallistumaan mukavaan iltaan.
Kyllä tuo "älä tuo mitään" on lähinnä vihjaus siitä että et osaa/pysty kuitenkaan tuoda mitä toivon. Enkä ymmärrä miksi sellaista pitäisi kutsun yhteydessä sanoa ellei sitä oikeasti tarkoita.
En veisi mitään.
Luotan siihen, että puhuja tietää mitä haluaa.
Jos minä sanon, että älä tuo mitään niin tarkoitan sitä.
Jos haluan jollain tavalla osallistuvan, sanon että tuo vaikka jotain pientä tarjottavaa jälkiruokapöytään.
Sitten jos joku tulee aina tyhjin käsin, jonka haluaa osallistuvan, niin voi sanoa ihan suoraan "Hei voisitko sinä hoitaa jälkiruuan tällä kertaa"
Ylipäätään mielestäni tuliaisia/tuomisia ei täydy viedä kuin vauvaperheeseen, mikäli vierailut ovat molemminpuolisia, eli molemmat tapaavat toisiaan suhteellisen usein.
Pariskunnasta se huolehtii viemiset, joka on isäntäperheelle tutumpi (eli ei aika nainen naisen ja miehen suvulle molemmille). Jos siis päivittelet miksi miniä ei tuo mitään niin käännähän ajatus siihen, miksi oma poikasi ei tuo mitään. Oletko kasvattanut huonosti?
Se on turha loukkaantua, jos ei osaa kommunikoida normaalisti ja selkeästi olematta passiivis-aggressiivinen. Sosiaaliset taidot eivät lopulta ole kovin vaikeita.
Kaikesta voi loukkaantua, jos ihmisten käytöstä päättää lukea kuin piru Raamattua. Itse en jaksa sellaisten ihmisten kanssa pahemmin olla tekemisissä. Osaan itse kestiä vieraitani mököttämättä keittiössä kuinka vieraat ovat epäkohteliaita kun eivät tuoneet mitään.
Joulukukkia saa 5 eurolla.