Taaperon ulostamisen pelko -> panttaaminen -> ummetuskierre. Apua! Nyt tarvitaan vertaistukea siskot!
Meidän 2-vuotias on kärsinyt ilmeisestä kakkaamisen pelosta jo muutaman kk:n ajan ja tästä johtuen pidättää kakkaansa useita päiviä, n. 4 pvää, kunnes normaalisti ihan pehmeä kakka kuivuu ja kovettuu suolessa ja ulostaminen muuttuu hankalaksi. Ummetuskierre on valmis. Kovan kakan kakkaaminen taas sattuu enemmän ja taas pelkää seuraavaa kakkaa ja taas alkaa pidättäminen.
Meidän koko perheen elämä pyörii tämän kakka-asian ympärillä. Lääkärilläkin ollaan käyty ja saa 15 ml Levolacia ylläpitoannostuksena, mutta silti onnistuu pidättämään useamman päivän. Kovan kakan takana on kyllä ihan pehmeää tavaraa, mutta aina ehtii kuivahtaa suolessa kovaksi, kun niin kauan pidättelee. Kaikki kärsitään siitä, kun taapero on aivan kuin pistoksissa, kun kakka alkaa painaa suolta ja ei vain anna tulla sen ulos. Juoksee vain ympäri huushollia ja ei jaksa keskittyä mihinkään. Välillä käy jossain seisoaltaan " änkäämässä" ja sama villeily vain jatkuu. Potta-asiat ovat ottaneet täydellisen takapakin tämän asian takia. Ei tahdo enää potalle ollenkaan vaikka pystyy jo hallitsemaan rakkonsa toiminnan täysin. Ei viitsi pakottaakkaan, ettei enää pahemmaksi menisi.
Ruokavaliosta ei pitäisi johtuman, kun syö kaikin puolin terveellistä ja kuitupitoista ruokaa....
Kuullostaako tutulta? Kuinka olette selviytyneet? Alan olla todella tuskissani lapseni puolesta. Koko arki pyörii vain kakan odottelun ympärillä. Sen jälkeen on rauha maassa päivän tai kaksi kun kakka on saatu " synnytettyä" ja sitten taas jatkuu sama tuskastunut meno.
Pliis saman kokeneet, antakaa toivoa. Lääkäri sanoi, että tämä voi kestää vielä PITKÄÄN.
Kommentit (29)
viime kesänä tytön ollessa reilu 2 v. Kakkasi kerran viikossa, panttasi ja alkoi olla jo ns. ohivuotoa eli ripulimaisia vuotoja tukoksen sivuilta.
Tilanne oli paha muutaman kk:den ja tilanne rassasi koko perhettä, varsinkin kun tyttö oli muuten päiväkuiva. Kävimme eräällä naisella joka on saanut koulutuksen kiinalaiseen lääketieteeseen. Sillä päästiin pahimman yli. Olimme erityisruokavaliolla (kiinalaisen lääketieteen mukaan) lisäksi sain hieronta ohjeita ja hieroin niiden mukaan lasta aamuin illoin.
Ikäväksemme ruokavalio kokeilu jouduttiin lopettamaan hoitoon menon vuoksi. Kakka tuli hieman helpommin, mutta edelleen oli pidättämistä.
Soitin neuvolaan ja terveydenhoitaja sanoi, että kokeilkaa muutama viikko ettei kakkaamiseen kiinnitetä mitään huomiota. Ja jos tilanne ei helpota on syytä mennä lääkäriin ja tutkituttaa ettei ole mitään fyysistä ongelmaa. Lisäksi terkka sanoi, että näitä asioita usein pitkitetään turhaan. Sillä mitä pidemmälle ongelma menee, sen vaikeampaa siitä on päästä.
Ei auttanut huomioimattomuuskaan meillä. Ajattelimme vielä kokeilla palkitsemista ennen lääkärille menoa. Tein tytölle tarrataulukon ja jokaisesta tehdystä kakasta sai tarran ja kun koko taulukko on täynnä sai erään todella mieluisen lelun. Alku oli tässäkin vaikeaa, lopulta hirveällä tsemppauksella ja pienellä pakottamisellakin homma alkoi sujumaan. 10 tarraa tuli kuin tulikin (aikamoisella taistelulla tosin.) täyteen. Ehtona isojen tyttöjen lelun saamiseen ja sen pitämiseen on, että jatkossakin kaikki kakat on tehtävä pönttöön/pottaan. Pikku hiljaa asiat lähti luistamaan ja nyt kakka tulee jo ihan hienosti. Lelun saamisesta taitaa olla nyt 4 kuukautta. Tunnustan, että pientä kiristystä täytyi välillä harrastaa tyyliin:" Äitin täytyy sitten viedä lelu takaisin kauppaan..." Kuulostaa pahalta, mutta meillä toimi. Eikä kiristystä tarvinut montaa kertaa " harrastaa."
Tsemppiä ja voimia. Tiedän että tilanteenne on vaikea.
Meillä ihan samanlainen vaiva oli tytöllä n 1½ vuotiaasta lähes 3-vuotiaaksi asti,eli pitkään voi vaiva jatkua. Meillä tytöllä oli lupa tehdä kakka aina vaippaan, vaikka muuten kävikin pissalla potalla. Kakkaaminen oli pelottava asia ja tyttö kakkasi aina seisaaltaan. Me käytimme päivittäin mallasuutetta ja luumuja. Ratkaisevin käänne parempaan tapahtui kun lisäsimme veden juontia. Päivät aloitimme juomalla ½-1dl vettä tyhjään vatsaan. Veden sai juoda pillillä tai ruiskulla, muuten ei olisi vettä halunnut juoda. Veden avulla kakka alkoi tulla säännöllisemmin. Pelko kakkaamista kohtaan jatkui kuitenkin pitkään ja kakkavaipasta päästiin eroon vasta 3½ vuotiaana. Mutta mitäpäs tuosta, nykyään on oikein reipas kakkkaamisen suhteen (5v nyt). Niin ja lääkärit eivät löytäneet mitään syytä ummetukseen, sitten ummetus vaan meni kolmen vuoden iässä ohi.
Meidän pojalla oli tässä parin kuukauden ajan ongelmia kakkaamisen kanssa. Apteekista ostettava mallasuute oli pelastus meille. Parin viikon ajan annettiin päivittäin noin kolme kertaa ja sitten vähennettiin ja nyt pärjää ilman.
Kokeilkaa!
Pojalla tuo alkoi samaan aikaan, kun rupesi tajuamaan jotain vessa-asioiden päälle. Eli osasi pidättää, ja sittenpähän pidätti. Meillä toimi että otettiin täysi tauko pottajutuissa talven ajaksi (osasi sitä ennen kertoa että pisuttaa) ja aloiteltiiin uudelleen keväällä, kun poika oli n. 2v7kk. Lisäksi meilläkin aivan pakollinen juttu oli/on mallasuute. Apteekista varmisteltiin, että käy pitkäaikaiseen käyttöön. Koko talven oli tuota panttaamista, mutta kakka kuitenkin kulki mallasuutteen ansiosta. On muuten lisäaineeton. Meillä laitettiin sitä iltamaidon sekaan (siis ensin tehtiin liuos).
Sitten keväällä, kun vaippa jätettiin pois poika teki asian sitten yövaippaan. Kehuttiin tottakai hirveästi. Sitten alkoi tulla housuun, jota jatkui koko kesän. Koko ajan oli kuitenkin pari-kolme päivää pidätystä, mikä selvästi teki pojan olon vaikeaksi. Syksyllä (täytti 3) laitoin potalle ja ilmoitin, että jos tulee kakka, tulee kaksi karkkia. Sitten lähdin käymään eri huoneessa. Toisella kerralla poika teki ensimmäistä kertaa vuoteen kakan pottaan, ja sai tietenkin kaksi karkkia. Pikkuhiljaa homma lähti sujumaan, kun puhuttiin asiasta paljon. Kerrottiin, että jos joka päivä käy kakalla niin ei mene masu kovalle. Ja joka päivä laitettiin poika miettimään, onko kakka tulossa vai ei. Pidättämistä jatkui vielä tämänkin jälkeen useamman kuun.
Nyt asia on pojalla hallussa niin hyvin, että mallasuutteen säännöllinen käyttö lopetettiin joulun alla. Silloin tällöin pitää vielä antaa. Ja edelleenkin poika saa kakasta pyttyyn/pottaan kaksi xylitolkarkkia, jos muistaa pyytää. Poika nyt 3,5v.
pidättäminen alkoi vajaa 2 vuotiaana, kaikki keinot kokeiltiin... JA ilmeisesti ongelma alkoi liian hätäisestä pottaharjoittelusta, josta meillä nyt taukoa.
Meillä vaivaan auttoi liotetut pellavansiemenet ja relatipat. Kakka alkoi tulla kerran päivässä lähes heti pellavansiementen aloituksen jälkeen. Relatipat annan aamulla, sekä aamu että iltapuuroon sekoitetaan liotettuja siemeniä ja sitä limaa (siis vettä, jossa siemenet liotetaan). Siemenet saati se lima ei maistu puuron joukossa miltään. Älä kokeile " raakana" , et joisi sitä limaa itsekään...
Suosittelen tätä " dieettiä"
Meillä meni ihan kauheaksi tuo kakkajuttu. Itkettiin ja kyyhötettiin sohvalla. Sitten oli pakko peräruiskeella auttaa kakka ulos. Tätä kesti siis varmaan puoli vuotta.
Kaikki mahdolliset dufalacit oli kokeiltu, joten lääkäri kutsui...
Lääkärin mukaan hyvin yleistä ja juuri tuolta korvien välistä kiinni. Eli jos mitään allergioita tai suolitukkeutumia ei ole, niin kovasta kakasta aiheutunut kipu saa aikaan sen, että kakalle ei haluta mennä ja sitten kierre on valmis.
Meillä siis tepsi tämä:
Joka aamu pussillinen Movicol junior jauhetta nesteen kanssa (oli tosin niin hirveen makusta, että mehun kanssa ei sitä alas saatu, mutta vinkikisi, vaniljajugurtin joukkoon! )
Sitten vielä Laxoberon tippoja. Aloitettiin 7 tipasta ja pikkuhiljaa vähenneltiin.
Juu, aika stydejä lääkkeitä, mutta viikon kuluttua kakka tuli jo pottaan ja hyvin löysänä...
Pidettiin kirjaa kuukauden ajan annetuista lääkemääristä, kakan määrästä ja laadusta ja sit takas lääkriin näytille.
Meillä hoito tepsi jalääkärin mukaan yllättävän nopeasti. Siis potta kammo on hävinnyt ja kakka luistaa!!!!
Edelleen movicolia tulee aamuisin mutta laksoberon on jo jäänyt pois. Huomenna aloitetaan vähentämään movicolia vain joka toiseen aamuun...
Ja siis ruokavalio normaali, mutta paljon vettä ja leseitä joka ruoan joukkoon!
Niin ja kylppärin seinällä on kakkataulu, johon kakan jälkeen saa aina laittaa tarran!
Tsemppiä, tiedän mitä helvettiä tuo kakkaamattomuus voi olla...
Miellä tyttö myös harrasti tuota panttailua ja sitä käsittämätöntä sinkoilua ja sekoilua kakkahädässä on tässäkin talossa katseltu. Levolacit ja muut ei auttaneet meillä mitään. Apu löytyi Mikrolax- peräruiskeesta. Vaikka kenenkään mieltä ei ylentänyt se peräruiskun laittaminen, oli apu aina varma. Toiminta-aika meillä oli usein kolmen minuutin luokkaa. Ja koska se ruiskun laitto oli tytöstäkin kurja juttu, alkoi kakkaaminen sujua omalla painollaan. Suosittelen noiden pattitilanteiden purkuun lämpimästi.
Peppinetta ja tyttö 3v
Ummetus on todella tuttu vaiva. Ongelmat alkoivat keskimmäisen ollessa puolen vuoden ikäinen. Suostui aluksi kakkaamaan vaan ilman vaippaa ja mielellään veteen. Ei koskaan kylässä. Levolacista ja dufalacista ei näkyvää hyötyä, mutta microlaxi oli loistava! Yhdistettynä veteen (istui punkassa ja nousi sieltä kakkaamaan tai pahimmassa tapauksessa kakkasi veteen). Meillä tyttöä " kakatettiin" ainakin joka toinen päivä. Mielellään joka päivä. Tästäkin huolimatta onnistui saamaan tukoksen suoleen (läpi poikittaisen koolonin). Movicol juniorilla tukos sulatettiin ja nyt meillä on suolen eheyttäminen samalla lääkkeellä menossa. Vaippa jäi kokonaan pois n. 2 vuoden paikkeilla ja nyt tyttö on reilun 3. Joten piiittkäääään voi kestää nämä vaivat. Movicolin jälkeen kakka on kyllä tullut sujuvasti, joten itkua ei kuukausiin enää onneksi ole tullut.
Nuorimmaisella on valitettavasti kanssa tämän suuntaista vaivaa, mutta toistaiseksi levolacilla ja microlaxilla selvitty ja sujuu jo paljon paremmin kun on hyvää kokemusta alla.
Jaksamista!
Hyvät ideat vaan ovat meiltäkin kateissa.... Tyttö nyt 1v7kk.