Oudot oireet kurkussa, leuan aluella ja suussa. Kohtalotovereita?
Minulla on ollut outoa oirehdintaa jo jonkun aikaa. Tutkimuksiin menossa, mutta aika vasta parin viikon päästä.
Kurkussa vasemmalla ylhäällä palan tunnetta, tuntuu, että ruoka jää kurkkuun vasemmalle kiinni. Kurkku tuntuu usein ahtaalta.
Leuka pistelee vasemmalta, huuli myös pistelee ja puutuu.Kaulan alueella samalla puolella kipuja.
Leuasta myöskin vasemmalta, lähtee kipua alaspäin. Myös poskiontelossa oiretta.
Kitalaki ja kieli tuntuu oudolta. Tunne, että olisi, hullulta kun kuulostaakin, kuplia suussa.
Saman puolen silmä nykinyt jo pari viikkoa.
Suu kuivuu usein puhuessa.
Toivottavasti saan asiallisia vastauksia,sillä oireet todella ahdistaa:(
Kommentit (18)
Kuulostaa siltä, että tämä ei ole oikea paikka kysyä ja toiseksi, voisi olla hyvä hakea akuuttiaikaa.
Eikö ne saaneet sinulle aikaisempaa aikaa. Jos oireet pahenevat eikä niiden kanssa jaksa odottaa, yleensä mennään päivystykseen.
Jos sinulla on paise nielussa ja se vaikeuttaa jopa syömistä, niin se pitää katsoa päivystyksessä mitä sille tehdään.
Jos käyt päivystyksessä saat kuitenkin pitää myös sen ajan joka sinulla on muutaman viikon päästä.
Vierailija kirjoitti:
Suusyöpä. Sen saa suuseksistä.
En usko, että tuo on seksiin liittyvä. Seksin mainitseminen tässä yhteydessä on loukkaavaa.
Parin viikon päästä se sitten selviää tai ainakin tutkimukset alkavat silloin. Palstan valelääkäreiltä ei kannata kysellä. Voimia ja rohkeutta sinulle.
Kysyitkö tekoälyltä? Kirjoita kysymys googleen niin saat jonkinlaisia vastauksia mutta ei se lääkärissä käyntiä muuksi muuta.
Jos yhtään tuntuu siltä, että oireiden kanssa on liian vaikea olla ja ne pahenevat, kannattaa käydä päivystyksessä. Ihan ymmärrettävää, että tuollaiset oireet voivat outoudessaan olla pelottavia. Ainakin voit soittaa päivystysnumeroon ja kysyä neuvoa, jos olet kahden vaiheilla.
Pidä huoli itsestäsi, hengessä mukana.
Nielukivi tai tulehtunut nielukivi, joka alkaa kehittää paisetta. Voi olla näkyvä tai näkymättömissä nielussa. Voi olla myös neurologinen oire tai liittyä verenkiertoon.
Vierailija kirjoitti:
Parin viikon päästä se sitten selviää tai ainakin tutkimukset alkavat silloin. Palstan valelääkäreiltä ei kannata kysellä. Voimia ja rohkeutta sinulle.
Jos ihmisen on vaikea syödä, niin ei siinä paria viikkoa kiduta kotona. Turha päivystyksessä käyntiä on pelätä.
Kannattaa mennä varmuuden vuoksi HIV-testiin.
Pahanlaatuinen kasvain. Se on menoa.
Proppu tai proppuja nielussa? Hammas tulehtunut? Nielupaise? Ongelmia kilpirauhasen kanssa? Refluksi? Näistä jotain lottoan. T. Palsta-lääkäri
Sanoisin, että refluksitauti voi aiheuttaa noita.