*** SYYS04, SE ON MAANANTAI TAAS ***
Kommentit (28)
Puoli 7 tänä aamuna herätys. Mies oli jo noussut joten se oli Onnin kanssa. Mä luulen, että vaippa oli TAAS vuotanut kun itse nousin, Onnilta oli otettu yökkärin alla oleva body pois ja laitettu kuiva vaippa, uudelleen nukahtamisen toivossa. Eli taitaa olla nyt sellainen ongelma (luulisin) että tulee aamusta niin iso pissa, että tulee läpi. Vaipat on samoja muumeja ku ennenkin. Painoraja muistaakseni 14kg asti. Pitänee vaihtaa merkkiä...
Juu Kerppu, meillä on hillitön pino bodyja (tyhmä sana kirjoittaa taivutettuna). En jotenkin osaa olla ilman niitä. Tai siis en osaa olla laittamatta Onnille. Vaikkei vaippaakaan olis, laitan bodyn aina alupaidaksi. Vaipan kanssa jotenkin " kuuluu" olla body vaikkei tietysti ole välttämättömyys. No, jospa sitä hiljalleen oppis niistä eroon. Jos ei ostais enää uusia. Viime kesältä on myös iso pino t-paitoja kaapissa. Oli niin hellettä, että ostin sitten monta t-paitaa vaikka lyhythihaisia bodyjakin oli ja sitten ne kaikki t-paidat jäi käyttämättä. Niihin vois tietty siirtyä tässä keväämmällä.
No nyt kai täytyy mennä pihalle. Yleensä katson Elämä käsissä (koukussa, myönnän) mutta kun on niin aikaisin herätty, parempi mennä jo pihalle. Toivottavasti tähän meidän (sinänsä mitättömään) ongelmaan löytyy pian ratkaisu ja meillä alettais taas nukkua edes puoli kasiin... Aamut on aikaistunut kertalaakista 2 tunnilla niin kyllä se vähän vaikuttaa mielenvireyteen.
Hyvää alkanutta viikkoa. Minä oon ollut ihan sekaisin päivistä tovin aikaa. Viime viikolla elin jo helmikuun viimeistä viikkoa ja iski paniikki yks päivä, että pitää kirjoittaa työhakemus just heti, kun haku päättyy 28.2. No sehän on vasta ylihuomenna. Mutta onpa joku muukin ollut sekaisin; tuossa vieressä seinällä oleva kalenteri väittää, että huomenna olis laskiaistiistai!!! Eikö se ollut oikeasti jo viime viikolla?!?
T-P
Nyt vauva nukkuu ja isoveikka katsoo TT, aamusta selvitty, lounaankin jo isompi ja äiti syöneet, vähän sain murusia keittiönlattialta imuroituakin ja yksi koneellinen pyykkiäkin pyörinyt. Vauva ollut rauhallinen, syönyt ja nukkunut, niin oon ehtinyt leikkiä junaradalla pikku-V:n kanssa.
Pottailu on muuten totaalisen out syysherralla. Tarroista viis välittää, potan heitti kaaressa kun sitä ehdottelin sairaalasta tullessa, ilman vaatteita ei halua olla, haluaa vaipan! Ja arvatkaa kun eilen olin pesemässä isonherran pyllyä vessassa, sanoi että haluaa tuonne (osoitti vauna hoitotasoa pesukoneen päällä) no isovauva nostettiin tasolle ja siellä laitettii vaippa. OLipa koomisen näköinen kun on ensin hoidellut siinä vastasyntynyttä, niin kyllä taapero näytti isolta tasolla, jalat jäi kokonaan ulkopuolelle. Maitoa olisi halunnut aamulla vauvan pullosta, tai siis siitä johon pumppaan ylimääräistä, noo annoin juoda siitä pullosta (ilman tuttia) aamumaidon. Selvästi kokeilee, mitkä asiat on sallittuja, mitkä on vain vauvaa varten.
Aamulla kuiteskin halusi pitää pientä sylissä ja silittää ja heti jos vauva alkaa itsekä tulee sanomaan " vauvaan sattuu" .
No nyt on mentävä, kauheesti väsyttää, jospa isompi nukkuin päiväunet niin sais itekkin mennä vaakatasoon hetkeksi.
ÄQ, mitä kuuluu tielle, saitko pikkuiselle aikaa fysioterapeutille?
tiivii ja pienet
Mentiin sitten korvaklinikalle aamulla pitkän kaavan mukaan: Autolla asemalle, junalla Pasilaan, sieltä bussilla Meilahteen. Ja takaisin ratikalla ja junalla ja autolla. Huhhuijaa, en kyllä ihan heti lähde huvikseen Lillin kanssa kahdestaan junaan. Neiti pisti ihan hösseliksi, makasi lattialla pitkin pituutta ja venkuloi makaroonina ja koko ajan piti keksiä viihdykettä että neiti ei olisi lähtenyt kirmaamaan pitkin junan käytäviä.
Korvaklinikalla oli oikein mukava vastaanotto. Lillin korvat imettiin, putsattiin ja vuotava korva huuhdeltiin suolaiuoksella. Torstaina uudestaan sama käsittely. Lilli oli oikein reipas, itki tietysti kun korvaa imettiin, mutta ei riuhtonut eikä protestoinut. Nyt yritetään hoitaa korvaa tipoilla, ja jos ei korva parane niin sitten mietitään sitä kitarisan poistoa. Niin Mari, Lillillä on kitarisa vielä tallella, hän oli niin pieni kun korvat putkitettiin että niin pieniltä ei ole tapana ottaa kitarisaa pois.
Ihanaa silti että huomenna pääsee jo töihin :-) Mies lupasi alustavasti järjestää sen torstain niin että hän veisi Lillin silloin korvaklinikalle ja minä saisin olla töissä.
Lilli nukahti matkan rasituksista matkalla autolta kotiovelle :-) joten hän jäi rattaisiin nukkumaan. Minun pieni iso tyttö. Muistelen vaan että Lilliä ei pienenäkään juuri voinut rattaissa nukuttaa, hän paleli aina ihan sama miten paljon oli vaatteita päällä. Taidan mennä heittämään vielä viltin tytön ja rattaiden päälle.
Mukavaa maanantain jatkoa kaikille!
Puss och kram,
Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Vielä vajaa 3h tuntia sitten juttelin kaverin kanssa keittiönpöydän äärellä, että onneksi on ollu meidän kakarat terveinä. Ja kerroin, että veljen koko perhe oksentaa ja ripuloi, kun veli just soitti. Vajaa tunti sitten mittasin Onnilta kuumeen, kun vaikutti yhtäkkiä niin kuumalta käsiä myöten kun hetki sitten ne oli ihan jäässä. 38,1 astetta. Vein sänkyyn äsken ja nukahti samantien. Oikein itse halusi sinne, olis halunnut jo hiukka aiemmin mutta piti keräillä leluja ja kaveri oli vielä puhelimessa niin en voinut viedä sänkyyn. Toki on väsynytkin lyhyen yön jälkeen mutta viehän se kuume veronsa. Ja toivottavasti jääkin pelkäksi kuumeeksi. Kuumeisen potilaan kanssa kyllä pärjää mutta oksennusta en tahdo!
Kaveri nukuttelee pihalle omaa lastaan, sen aikaa tässä kirjoittelen. Aikamoinen matka Ankkiksella lääkäriin. Minä jo ihan pelihousujani revin syksyllä kun piti vajaan tunnin matka ajaa bussilla.
Nyt laitteleen meille äideille purtavaa kun päivän paras hetki koittaa.
T-P
PS. Kuinkahan tuon kuumeen kanssa taas pitää olla, kun on ollut joskus se pissatulehdus? Viime keväänähän oli 6 päivää kuumetta mutta tulehdusta ei ollu. Mietin vaan, että jos ei muita oireita tuu niin pitää kai soitella sit lääkäri aikaa. Pissa oli eilen yhdesti vähän punaista ja vähän sitä ihmettelin. Söi vaan yhden pienen palan punajuurta eilen Onni, eikä ennenkään kai ole noin vähästä värjäytynyt. Pitää kai tarkkailla.
Hellou,
Voi Lilli parkaa:( Toivottavasti korvat pian ovat kunnossa!
Kiva että Tiiviillä sujuu!Motti reagoi samalla tavalla kuin kerroit V:n tehneen ihan vain jos meillä vierailee vauva tai käymme vauva perheessä kylässä. Perjantaina olimme katsomassa 10kk ikäistä ja taas on viikonlopun maannut rento " vauva" silmät kiinni sängyllä vaipanvaihdon yhteydessä ja inissytkin vielä:D
Äitikuun, Simamin, Allin, Ramikan kuulumisia nyt ainakin kaipaan pitkästä aikaa!
Meillä on takana loistava viikonloppu(rauhallinen & urheilullinen) sekä kaksi muutaman taputuksen ja sängyn vaihdon siivittämää yötä, aivan luxusta. Mieli on mitä virkein!
Marille on ihan pakko sanoa, vaikka ei varmaankaan pitäisi, että onko teillä koskaan mietitty tuon jatkuvan sairastelun, valvomisen ja korvatulehdusten yhteyttä maitoallergiaan? Oletko lukenut kirjaa Irti tulehduskierteestä? Meillä täällämain jo ihan tavalliset korvalääkäritkin uskovat/ ovat todenneet tuon yhteyden ja minusta on hälyttävää jos putkituskaan ei auta. Siis ei kaikilla tietenkään näin ole, mutta se on asia jota kannattaa miettiä.
T-P: Tämä ei tule lohduttamaan sinua yhtään;), mutta luulen että aikaisempi valoisuus ja keväthuuma se näitä taaperoitakin liikuttaa. Motti on myös alkanut varhentaa heräilyä koko ajan ja viime vuodesta muistan, että maaliskuun puolivälistä alkaen herättiin aina kuudelta kesään saakka.
Tänään aamulla kävi palotarkastaja ja mies oli sen takia vielä kotona. Palotarkastaja pyysi sitten miestä lähtemään tarktorilla parin kilometrin päähän auttamaan vanhaa miestä, joka oli ajanut autolla ojaan. Mies meni ja vanhus, n. 70-80v kertoi, että kukaan ei ollut pysähtynyt ollenkaan ennen palotarkastajaa ja vaikka hän oli jollekin maasturille heiluttanut köyttä, oli vaan ajanut ohi. Uskomattoman törkeää!
Motteroinen ja mies olivat yhdessä lanseeranneet Motin motorisiin taitoihin vauhtikuperkeikan. Ensin voimistelun perusasento, sitten kunnon vauhti ja vauhdista ympäri. Täällä kieriikin koko ajan pieni pallo nimeltä Motti. Kiipeää myös jaloilla meitä vasten ja tekee siitä voltin taaksepäin. Mies on edelleen taitava kaikessa tuollaisessa, minä en ole koskaan ikinä ollutkaan vaikka muuten olen urheillut paljon, joten en voi kuin ihmetellä.
Kahvi on valmiina, tenttikirjan pariin:)
Aavis ja Motti
Onnille ja Lillille tervehtymistä ja Yniksen tytöille ja muillekin!
Tiivii, kiva että pvä sujunut!
helli, voimia sinne!
Hilu, miten Lintsulla meni hoidossa?
Meillä oli kiva viikonloppu vieraiden kanssa ja mä olin la 6 tuntia ostoksilla ilman lapsia, aivan ihanaa! :) Anoppi tulee sunnuntaina ja on useamman pvän. Mulla ollut jotenkin mieli maassa. Tänään oli kp päivä, Nean kans oltii puistossa ja kaupassa. Muistelin sitä, et raskausaikana eniten stressasin juuri puistossa käyntejä, mut en kyl voinu kuvitella, et näin hankalaa tulis olemaan. Taas oli jotenkin niin ikävä niitä aikoja, kun sai olla vaan Nean kanssa.. Ja tänään Nea alko itkee, ku Mini kirku sitterissä. Tuli sellanen olo, et taasko tää alkaa, kun jo pitkään menny paremmin. Ja noi iltanukutukset. En ihan oikeesti kohta jaksa tota, et 2 tuntia pitää kannella ja en tiedä, et miten sen sais muuten nukahtamaan. Eilen yritin istua Mini sylissä ja silitellä ja taputella, huus kuin sika.. Hyvä asia on se, että Gefilus bakteerit alkaa kai pelittää, nyt ilman Levolacia tehny kakkaa, tosin suurella vaivalla ja aika kovaa, mut silti. Kunpa se maha nyt alkais toimimaa.. Suruuni oon syömyt suklaajäätelöä ja sipsejä ja pengoin vielä kaappeja, josko jotain ois vielä löytyny.. Taistellen jätin Pätkis-pussin kauppaan..
Jatu, kiva et mummisi voi hyvin! Ja kiva, et Typy viihtyy pikkareissa! :)
Tea, ymmärrän et ihana tunne, et Venna rohkaistunut! Mäkin iloitsen joka krt, kun Nea reippaana menee leikkimään muiden kanssa. Aikuisia ei juuri kammoksu, mut ne lapset edelleen..
Mini heräs, moi..
Enkeli1 ja Nea+Mini
Tsau piiiiitkästä aikaa! Ja ihan keskellä kirkasta päivää kirjoitan. Juuri tuossa vaihdoimme vahtivuoroa miehen kanssa, isompi tähtisilmä sairastui taas. Reilu viikko sitten olivat oksenustaudissa, nyt kuumetta ja yskää. Yli 39 huiteli yöllä :O Ei ole kai koskaan ollutkaan niin korkealla. Miehellä on iltatuuri niin oon aamut töissä ja puoli kahdeksi kotiin. Neljän pintaan olisi neuvolaan meno isomman kanssa, jotta saa todistuksen töihin. Onneksi mummi aikoo tulla katsomaan pienempää siksi aikaa. Huonosti sattuu vaan töiden kannalta taas, ois kiirettä ja kuunvaihdekin, vaan minkäs teet. Lapset first, kun ei oo muita vaihtoehtojakaan. Huomenna ois ollut kuvauskin päiväkodilla, torstai olisi varapäivä...Toivottavasti sinne parantuvat.
T-P:n taaperoisella paranemista ja Ankkiksen Lillille myös. Huih se korvaimuri on karsee vekotin, kammo on tullut pienenä ja isona tyttönäkin pitää hammasta purra etten karkuun juokse. Viimeksikin oli pokassa pitämistä kun lapset tietty katsoivat vieressä ja kannustivat mammaa olemaan reipas :))
Tässähän tää arki pyörii työn ja kodin väliä, sairastellen aina välillä. Oma motivaatio on nollassa, kun ei oo päässyt kuukauteen liikkumaan sitkaan flunssan takia ja enpä sitten pääse huomennakaan. Sillä uhallakin ettei nuha oo täysin poissa oisin mennyt, niin ottaa kupoliin tää toimettomuus ja liikkumattomuus. Vaan paranen siis kunnolla väkisinkin.
Mites teillä muilla onnistuu nuo palapelit taaperoiltanne? Meillä Nyttynen on tosi taitava ikäisekseen, tai ainakin niin sanovat. Tekee helpostikin 48 palan Tomi Traktori palapelejä, usien jopa nopeampaa kuin 1,5v vanhempi veljensä. jotenkin osaa hahmottaa palatkin oikein päin sujuvasti. Itse en ees moisia tarjonnut isommalle kuin vasta viime syksynä saivat ekan noin ison. Nuppipalapelejä ei ees halua tehdä monestikaan :)
Outoa ja jopa hermostuttavaa olla kotona tähän aikaan, pojat nukkuvat vielä. Puolen tunnin päästä voisi herätellä reppanat.
Haleja kaikille, mielessä oottee vaan kertakaikkiaan ei kone ole kiinnostanut aikoihin, töissä saa tuijottaa tarpeeksi. Mies taas asuu koneella (pitihän se joku haukkimisaihekin johdattaa, grrrr...)
Tuttis kera säihkysilmien
Tänään sai aamulla huomata miten totutuista tavoista poikkeaminen ei sovi typylle!Normaaliaamuna poika syö,pesee,pukee ja matkaan..typyn nappaan sängystä pesulle ja me syödään ku on poika viety..mutta tänään tuli Aerosmithin liput myyntii ysiltä ja oli pakko olla koneella!Typy kitis ja natis,poika oli tosi ihana ja parhaansa teki että typy viihty!!!
Liput sain ja ihan hyvillä paikoilla,vähä kirpas ku oli 70e kpl(varsinki ku miettii markkoina),mut jostain on vaan pakko maksaa!!
Typyn jumpassa oltiin,siel oli kauheesti lapsia ja typy siitä ihan villiinty!Huh!Jäätiin myös hetkeks perhepuistoon leikkimään..ihan kivasti kyllä leikki :-)
Pojan tarhassa on kaikki omat hoitajat pois,kiva!!Ennen hiihtolomaa puhuivat miten levotonryhmä se on ja tää tekee hyvää ku ei ole omia paikalla..näkyy sit myös kotona :-/ ja pojan paras tarhakamu tuli ilosesti aamulla kertomaa et hänel on kihomatoja pyllyssä!!Kiva!
PAranemista potilaille,tiukasti tuntuu taudit pyörivän :-(
Täytys kaupankautta tarhalle mennä-ei kiva..Nyt kuuluu " äiti"
jatu
Mies lähti viemään Eetä lääkäriin kuume oli äsken 40.1. Viime yönä taas oksensikin, koko päivänä ei ole hymyä irronnut...
Aavis: tietysti saa sanoa. Itsekkin olen tässä miettinyt että mitä voisi lasten eteen tehdä 8otammeko käsidesin käyttöön tms.). Voisiko korvatulehdukset olla ainoa merkki maitoallergiasta? Eehän siis nukkuu hyvin. Pienenpi aa valvottaa.
Käytiin katsomassa kahta asuntoa, toinen liian pieni ja toinen kauheessa kunnossa - ei kiitos
Jos ryhdistäytyisin ja kirjoittaisin Marttojen vuosikokuos pöytäkirjan...
Mari
kiitos huhuiluista, kiirettä pitää enkä nytkään ehdi jäädä... luin pinot pikana ja taas menox... Mutta siis kiitos hyvää kuuluu,palaan paremmalla ajalla...
äq
Onni nukkuu toisia päikkäreitään. Johan tuo reilun tunnin olikin hereillä. Oksua odotelessa... Tai siis kammoksuen kuulostelen koko ajan mutta olis kai se jo oksentanut. Otti mehua välipalaksi ja kun kaveri lähti, Onni nukahti mun syliin sohvalle. Vein sitten jatkamaan unia sänkyynsä. Voi pientä. Kuume onneksi ihan maltillisissa lukemissa mutta voimat se vie silti.
Aavis: Joo, Onnikin heräs viime huhtikuussa joka ikinen aamu VIIMEISTÄÄN kl 6, usein aikaisemminkin. Ja nukkumaan meni 21-22. Eikä nukkunut kesälläkään yli seiskaan varmaan ikinä. Muistan ne kesäaamut, kun ihanassa aamuauringonpaisteessa istuttiin sisällä, äitini keitteli aamukahveja ennen seiskaa ja mun ajatukset päässä oli aika mustia vaikka kesä oli siis kauneimmillaan. Sen verran söi naista nuo aikaiset aamut. Mutta tämä muutos tuli niin kuin veitsellä leikaten, siksi en vielä suostu uskomaan, että tämä on kevään merkkejä;) Katsellaan.
Eilen käytiin naapurissa 1-v synttäreillä. Talossa oli aikuisia ja lapsia ja Onni alkuun vähän arasteli, halus olla sylissä ja silleen. Sitten kun eka satsi lapsia (2kpl) lähti, Onni jo rohkeni mennä perheen 4-v tytön kanssa leikkimään. Heillä kun menee aina leikit tosi hyvin yksiin. Mutta aina hetken päästä Onni tuli mun tykö ja ujosteli siis jonkin verran. Ei kuitenkaan paljonkaan verrattuna vaikka siihen, miten kerhossa joskus käy, vaikka siellä on tuttuja ihmisiä! Mies sitten illalla totesi nukkumaan mennessä, että miten tuo meidän poika on noin ujo, viitaten tuohon kyläilyyn. Mä nauroin, että mitä muuta voi odottaa tällaisilta vanhemmilta. Ekan kerran siis mies sai pienen tuntuman siitä, miten ujo Onni oikeasti on. Vaikka eilen kyllä ujostelu oli aika laimeaa, joskus kun tuntuu että takertuu niin mun kaulaan, ettei mitään rajaa. Eilinen oli ehkä sellaista " normi" ujostelua, että hetken miettii, mikäs tää paikka on ja sitten mennään. Eli mitähän mies tuumais, jos näkis se todellisen ujon puolen Onnista:)
Mutta juu, mieltä lämmittää tosi paljon joka kerta, jos toimiikin rohkeammin jossain tilanteessa kuin oletan. Vaikken siis mitenkään huolissani ole Onnin ujouden suhteen.
Nyt kai pitää mennä kokkailemaan. Hitsi kun väsyttää ja kun on muutenkin niin maanantain vetämättömyys valloillaan. Ja salille pitää mennä. Yleensä se väsy menee ohi kun katsoo ne kaksi laatusarjaa kolmoselta viiden pintaan;)
Tervehtymistä sairaille tasapuolisesti!
T-P
Olen varmaan aika zombie ilmestys. Nukuin yön huonosti, heräsin viiden jälkeen, että ehdin klo 7 koneella matkaan. 9h työpäivä takana, ollut jo hetken aikaa. Hotellissa tuli kaamea väsymys. Posket punottaa ja paleltaa. Töitäkin voisin hetken vielä tehdä, että saan lisää tunteja kerättyä. Saldo kun on 3h miinuksella koulupäivien takia.
Mies käytti lapset lääkärissä tänään. Esikoisella elämänsä eka korvatulehdus! Pitikin juuri Ankkikselle sanoa, ettei meillä ole ollut. Viikko sittenhän korvat oli vielä ok. Nyt oli tärykalvot olleet pinkeät ja korvat punoittaneet muutenkin. Esikoisella on muutenkin kuulo ollut huonona, kun jatkuvasti kyselee, että mitä, vaikka vieressä kuuntelee. Toivottavasti ab-kuuri auttaa. Pienempi sai myös kuurin, kun itkiessään valutti keltaista räkää lääkärissä. Oli muilta osin ollut vähän epämääräisempi tapaus eikä ois ehkä saanut lääkkeitä.
Mulla on joka illalle menoa, kavereiden tapaamisia siis. Eli enpä kauheasti lepäile täällä. Mutta pääseehän sitä ajoissa nukkumaan, ei se sitä estä. TiPi, toivottavasti säästytte vatsataudilta, että pääset keskiviikkona tulemaan!
T: Ynis
Terveisiä keskussairaalasta.
Tk-päivystyksestä sai ee lähetteen keuhkokuume epäilynä keskussairaalaan. Siinä menikin sitten koko loppu päivä kun matkaa 60km suuntaansa ja siellä tietty vielä odottelua. Mutta uutiset hyviä ei keuhkokuumetta eikä muutakaan bakteeri tulehdusta. Mietittiin jo kumpi jää een kanssa sairaalaan, mutta onneksi siis kotona ollaan. Nyt ee katselee Muumeja :)
Juu Ynis, ei ainakaan vielä ole itseeni mikään tauti iskenyt! Kovasti keskiviikkoa odotellessa siis:)
Onni nukahti päivällä mun syliin ja vein toisille päikyille. Sieltä kun se viiden jälkeen heräs, se oli kuin uus ihminen. Jutteli kovasti ja totesi kesken syönnin että nyt minä oon parantunut, nyt minä ossaan kävellä. Kun ei aikaisemmin yksinkertaisesti jaksanut kävellä kuumeessa. Oli tainnut kuume siis laskea (lääkettä en ollut antanut). Salilla tullessa tilanne olikin taas ihan toinen. Täällä pikku potilas lepäili meidän sängyllä ja oli ihan kuuma taas.
Nyt tulee Tealle täsmäkysymys: Onni valittaa kikkaraansa, kun sitä pesee. Itkee ja sanoo, että käy kipeää. Mitäs se nyt siten meinaa??? Pitää varmaan soitella huomenissa lääkäriin sitten. Äsken sanoi kyllä, että on suu kipeä ja päivälläkin valitteli kurkkua. Kurkkuun katsottiin, ei punoita eikä näkynyt muutenkaan mitään. Liekö tämä sitten pissatulehdus..?
Tehdä hutaisin tuossa äsken 2 työhakemusta vartissa. Olen ihan onneton niissä. Niin, kyse ei ole harjoituksen puutteesta. Ei totta tosiaan. Satoja olen värkännyt ja täytyy sanoa, että onnistumisprossa jää aika alhaiseksi:D Ulkomaille lähetin vuonna 2001 kymmeniä hakemuksia ja 2 tärppäsi ja pääsin Thaikkulandiaan työharjoitteluun. Suomeen olen lähettänyt sitten satoja ja taas satoja ja oikeasti tärppejä on ollut alle 5!!! Tosin niistäkin yks poiki töitä vuosiksi Kokkolassa.
No, nyt kai painun suihkuun ja sitten ehkä leffaa katsomaan. Jos jaksaa. Väsyttää kyllä kovasti.
Aavikselle vielä noista aamuista. Niin on ihmismieli huonomuistinen. Että muka Onnin aamut olis kuin veitsellä leikaten aikaistuneet 2h!!! Tarkistin asian (laitan ylös noita öitä kalenteriin, joku pinttymä sekin) ja jopas koko alkuviikon viime viikolla Onni heräs 8 mennessä (kun sitä ennen nukkui 8.30 asti aina). Eli ei se nyt sittenkään ihan yhdessä yössä lyhentynyt. Joten voisin laittaa kevään piikkiin;)
Nyt poistun.
T-P
Yy kaa koli neli, kaikki yhes koos
Siis minä oon yhtenä kappaleena. Jalat särkee, kun oon ollut ihan koko päivän jalkeilla. Virtaa kuin pienessä kylässä, vaihteeksi... Hellantaustakin pesty :DDD
TP, ekana tulee mieleen esinahan tulehdus. Punoitteleeko? Jos on aikaisemmin ollut virtsatietulehduksia, niin onhan sekin sitten näytteellä poissuljettava, ellei ala ihan kunnon räkä- tai oksutauti.
Nyt juustovoileipiä ja Big Love. Siis telkkarista ;)
- tea H38+4 -
Mari, Valman ainoa oire maitoallergiaan on korvien vuoto ja nuha. Aiemmin kyllä reagoi suolistollaan. Koko syksy meni jatkuvassa korva vuodossa ja nuhassa. Vuoden vaihteessa jätettiin maito uudestaa pois ja tyttö oli ekaa kertaa 3 viikkoa terve. Sitten välissä kuumeflunssa ja taas on ollut monta viikkoa terve. Tässä on selvä ero syksyyn, jolloin nuha oli jatkuvaa ja korvat vuoti väh 2 x kuussa. Suosittelen kokeilemaan maidotonta ruokavaliota. Tämän ikäisellä voit vaan jätää maidon pois ja korvata sen halutessasi soija yms. maidolla, jos lapsi vaan suostuu sitä juomaan. Myös astma voi ylläpitää korvavuotoa. Lievää tukkosuutta eivät usein yleisläärit kuule. Hyvä erikoislääkäri kuulee pienemmätkin rohinta. Kokemusta on: korvalääkäri kuunteli että kaikki ok, keuhkolääkäri perään totesi ettei ole.
Ankkis, kiva, että korvaklinikalla olin hyvä vastaanotto, meillä ei aina ollut. Lääkärit vaihtuivat joka kerta ja samoin vastaanotto. Meillä korvien puhdistus ja tipat olivat paras apu silloin kun ei mikään ab-auttanut. Mikähän Lillin tulehdusta pitään yllä?
Olin tänään katsomassa sairaalassa 90-vuotiasta mummoani, joka oli saanut aivoveritulpan (tai -vuodon, en tiedä, kun setäni ei oikeen osannut sanoa ja sairaalassa tapasin vain perushoitajia, joilla ei oikein ollut käsitystä tilanteesta). Mummon puhe on epäselvää mongerrusta, mutta selvästi on asiaa. Hän kuitenkin hymyili ja jopa naurahti, kun sanoin, että keräät nyt vaan voimia (yritti lähteä liikkeelle ja piti toppuuttaa). Lähtiessä vilkutti. Kyllä kuule pisti taas miettimään elämää. Ulkona kaunis auringon paste ja sairaalassa makaa vaipoissa älykäs ja aina niin itsenäinen, pitkän elämän elänyt, mummoni puhekyvyttömänä ja riutuneen laihana. Väkisin tulee mieleen muistot 10 vuoden takaa. Toivois, että kaikkien loppuelämä olisi toisenlainen.
PL
Sinillä kuumetta yli 38, Rosa ripuloi ja on kauttaaltaan ihottuman peitossa ja mies oksentaa kuumeisena.
Rosan leuka on karun näköinen. Sai torstaina kerhossa nähtävästi jonkun vauvalta tuttelia leualleen. Kun kotiin päästiin oli leuka vesikelloilla. Raapii leukansa kokoajan rikki, eikä anna parantua rauhassa.
Syvä huokaus. Haluaisin vapaapäivän sekä töistä että kotoa!
Hyvä että Een ei tarvinnut jäädä sairaalaan!
Lila75
Lentokoneessa oli aamulla tosi kylmä. Tulikohan suoraan jostain kylmästä hallista. Nyt on välillä palellut väsyneenä ihan kunnolla. Lopulta tullut kurkku kipeäksi enemmän kuin se on ollut tähän mennessä. Yskittääkin. Saa nähdä saanko yöllä nukuttua. Aion tästä nukkumaan heti kohta. Äsken lilluin kuumassa kylvyssä! Ihanaa, kun hotellihuoneen kylppäristä löytyikin kylpyamme. Vähän lämpenin taas.
Esikoisellakin oli ollut lämpöä. Saa nähdä paheneeko, vai ehtiikö lääkkeet auttaa. Kuumetta meidän perheessä ei ole yleensä koskaan. Toivottavasti saavat kotonakin nukuttua.
T: Ynis ja sairas perhe:(
Rakennusfysiikan ope sanoikin, että pakkasessa ne virukset viihtyy, kun on vähän kuivempaa. Eli se siitä pakkasselityksestä.
Tervehtymistä toivon kaikille! Toivottavasti jossain perheessä ollaan terveitä! Ei varmaan uskalla ilmottautuakaan enää, ettei heti iske taudit:)
T: Ynis
Linkki viikkispinoon: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9688611&p=1&tmode=1&smode…
Osaankohan linkittää? :)
Ida nukkuu yhä kun ei nukkunu eilen päiväunia, oltiin illalla 2h urheiluhallilla kun siellä oli lasten liikunnan ihmemaa. Ida oli aivan onnessaan, ja koko ajan pyöräili, pomppi, juoksi tai potki palloa. Olikin sit aika kuitti illalla, ja nukahti nopeasti. Ida on nyt varmaan kuukauden ajan osannut nukahtaa itse, huutelee toki peittelemään ym.
Hups, Aaro meinaa nukahtaa jumppalelun alle, taidan yrittää saada pojan vielä syömään ja sit ulos nukkumaan. Herää kuitenkin sit ku lähden viemään Idaa puistoon...
Palailen paremmalla ajalla...
Petra, Ida yhä unilla ja Aaro toivottavasti kohta unilla...