Lue keskustelun säännöt.
Miten oppisin pois piheydestä?
20.12.2024 |
Elin lapsuuteni todella köyhässä yksinhuoltajaperheessä. Ei ollut ollenkaan tavatonta, että ruoka tai hygieniatarvikkeet vain loppuivat kesken kuukauden ja niitä ei sitten saanut ennen seuraavaa palkkapäivää. Melkein tuntuu, että aina oli WC-paperi tms. lopussa.
Olen koko aikuisikäni työskennellyt ja kouluttautunut työn ohessa enemmän. Olen nykyisin vähän päälle 40 vuotiaana hyvin palkatussa työssä ja rahaa jää paljon käyttöön. Meillä on velaton omakotitalo, autot ja kesämökki ja silti olen nyt herännyt siihen, että säästän kaikessa edelleen ja jotenkin ehkä pelkään rahan loppuvan.
Etsin kaupassa aina edullisimmat tuotteet, säästän sähkössä ja olen ostanut esim. puhelimeni käytettynä. En jotenkin osaa käyttää rahaa itseeni tai nauttia siitä. Lapsiini osaan kyllä rahaa käyttää ja haluan mahdollistaa heille asioita, joita en itse voinut lapsena saada. Miten voisin päästä irti syyllisyydestä ja pelosta, jos käytän itse ansaitsemiani rahoja itseni hyväksi?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa vikaa, ainakin (aikuisten) lasteni mielestä. Silloin en pihistellyt mistään kun olivat alaikaisiä, hommasin pelit, mopot yms. Nyt säästän joka asiassa vaikka rahaa on enemmän käytettävissä.
Mullaki lapset jo melko isoja ja ihmettelevät aina, miksi en osta itselleni mitään. Jotenkin se säästäminenkin on aika nautinnollista, mutta menen kyllä liiallisuuksiin sen kanssa. Ap.
Ostatko vaatteita, itsellesi? Käytkö kampaajalla? Meikkaatko?
Matkustatteko?
Vaatteita ostan vain alesta ja vain jos tarvitsen. Kampaajalla käyn kerran vuodessa ja värjään hiukset ja kulmat itse. Käytän vain ripsaria töissä, muuten en meikkaa. Matkustelemme 1-3x/ vuosi. Matkoihin pystyn käyttämään rahaa ilman syyllisyyttä, koska ajattelen niiden ilahduttavan lapsia ja miestä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No monet on rahoissaan juuri sen piheyden takia.Sama palkka riittää eri tyypeillä kovin eri tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Joka kuu jää ylimääräistä, koska ostan asiat vain tarjouksesta, kirpparilta tai punalaputettuina. Jätän asioita tekemättä jos ne maksavat. Toki mulla ei kyllä ole kesämökkiä eikä velatonta asuntoa. Ylimääräistä rahaa olen laittanut ylimääräiseen lainanlyhentämiseen ja rahastoihin. Rahastoissa on ihan kiitettävä summa jo rahaa; saisin ne myymällä itseni lainattomaksi. Koen huonoa omaatuntoa jos ostan jotain jota ilmankin pärjäisin. Kuljen reikäisissä vaatteissa bussilla.
Kuulostapa tutulta! Muullakin on rahat rahastoissa ja säästötilillä. Vaatteet on monta vuotta vanhoja ja esim. kampaajalla raaskin käydä kerran vuodessa. Tarpeen tullen värjään hiukset itse kotona. Ap.
Se että vaatteet ovat monta vuotta vanhoja on pelkästään hyvä asia. Pikamuoti on kamala saastuttaja. Laadukkaat vaatteet kestävät vuosia, jopa vuosikymmeniä. Miksi se Hämeessä pitäisi hankkia esim uusi talvitakki, jos entinen on edelleen hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on ollut köyhä lapsuus ja kyllä siitä on jäänyt joku sellainen taloudellisen turvattomuuden tunne. Jotkut ihmiset pystyvät elämään ihan huolettomasti, vaikka heillä ei olisi säästöjä ollenkaan. Minulla olisi kuristava tunne kurkussa koko ajan ja tuntisin eläväni aivan veitsen terällä. Vasta kun säästöjä/sijoituksia alkoi olla sen verran, että niillä pärjäisi koko loppuelämän, aloin vihdoin uskoa, että ne rahat riittää ja voi lakata murehtimasta.
Erona ap:hen, että raaskin kyllä ostaa kaikenlaista tarpeellista ja joskus tarpeetontakin.
Minä miettisin tarkkaan, mikä olisi sellaista, mikä tuo elämään todellista iloa. Minun on vaikea nähdä, mitä iloa uudesta talvitakista on, jos nykyinenkin on vielä ihan käyttökelpoinen. Miettisin ennemmin jotain, mikä olisi parannus nykyiseen. Meillä luksusta arkeen tuo kunnollinen espressokone, jolla teen joka aamu laten aamukahviksi. Pavut tietenkin jauhetaan tuoreeltaan.<
Hyviä ajatuksia. Talvitakki on ehjä kyllä, mutta ei enää niin mieluinen, joten siksi olen uudesta jo tovin haaveillut. Itseäni ehkä ilahduttaisi, jos kävisin lounaalla vaikka kerran viikossa. Syön töissä aina eväitä, koska lounaat ovat mielestäni hirvittävän kalliita. Ruokia voisi varmasti ostaa hieman huolettomammin. Ap.
Tuo kuulostaa minusta ihan vaan järkevältä rahankäytöltä. Sen sijaan ostaminen vain ostamisen takia ei kuulosta järkevältä lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Joka kuu jää ylimääräistä, koska ostan asiat vain tarjouksesta, kirpparilta tai punalaputettuina. Jätän asioita tekemättä jos ne maksavat. Toki mulla ei kyllä ole kesämökkiä eikä velatonta asuntoa. Ylimääräistä rahaa olen laittanut ylimääräiseen lainanlyhentämiseen ja rahastoihin. Rahastoissa on ihan kiitettävä summa jo rahaa; saisin ne myymällä itseni lainattomaksi. Koen huonoa omaatuntoa jos ostan jotain jota ilmankin pärjäisin. Kuljen reikäisissä vaatteissa bussilla.
Kuulostapa tutulta! Muullakin on rahat rahastoissa ja säästötilillä. Vaatteet on monta vuotta vanhoja ja esim. kampaajalla raaskin käydä kerran vuodessa. Tarpeen tullen värjään hiukset itse kotona. Ap.
Se että vaatteet ovat monta vuotta vanhoja on pelkästään hyvä asia. Pikamuoti on kamala saastuttaja. Laadukka
Miksi ihmeessä pitäisi*
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap kysyt muilta millä päästä eroon jostain kun voisit käyttää omaa älykkyyttäsi ongelmiisi jos sellaista on. Jos sulla ei ole omaa älykkyyttä ratkaista ongelmaasi niin ei me muut voida sille mitään vaikka sanottaisiin mitä tahansa.
Jos osaisin ongelman ratkaista itse, en luonnollisesti kysyisi neuvoa siihen. Joskus on itse liian lähellä omaa tilannettaan, eikä näe sitä selvästi. Tällöin asian ulkopuolinen osaa katsoa asiaa tuoreesta näkökulmasta. Haen myös ehkä vertaistukea ja rohkaisua rahan käyttöön. Älykkyyteenitai sen puutteeseen en ota kantaa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piheys on kamala tauti, josta kärsin itsekin. Köyhän avioeroperheen lapsena oli pienempi viikkoraha kuin kavereilla 80-luvulla. 90-luku meni armeijassa, opiskellessa ja työttömänä, joten rahasta oli aina pulaa.
Lopulta pääsin koulutustanivastaaviin, hyväpalkkaisiin töihin. Silti suhteeni rahaan on kieroutunut. Olen 30 vuotta säästänyt ja sijoittanut kuin olisin juuri putoamassa takaisin nuoruuden köyhyyteen. Nyt on melkein miljoonan omaisuus ja 6000€/kk palkka varmassa työpaikassa.
Silti ostin juuri 8€:n talvitakin itselleni ja olin varma, että jätän joulun väliin, kun piti 20 vuotta vanha auto korjauttaa, huollattaa ja katsastuttaa. Asiaa ei yhtään helpottanut, että maksoin koko lystin pelkillä töistä saamillani kilometrikorvauksilla.
Tuskin pääsen tästä eroon ainakaan ennen eläkeikää. Onneksi vaimolla on vielä enemmän omaisuutta ja hän on vielä pihimpi kuin minä. Vakka on siis löytänyt kantensa.
Sama ongelma ja olen pian 70v. Olen hyvätuloinen ja varallisuutta mukavasti, mutta pihistän kaikesta ja ajattelen, etten ansaitse mitään parempaa. Ja olen myös lapseton. Kaikesta tulee huono omatunto, jos jotakin ostan. Ja siksi törsään hyväntekeväisyyteen mieluimmin, kuin itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan sitä kuluttaa tosiaan palveluihin, elämyksiin ja kokemuksiin. Ei kaiken ostamisen tarvitse olla niin ympäristöä kuormittavaa. Minulle kuulostaa ap siltä, että onko kyse muustakin, että säästäminen on esim. kaventanut elämänpiiriäsi tai ystävyyksiä? Tulee mieleen eräs ystäväni, joka ei koskaan tule ystäväporukan mukana syömään ravintolaan, koska haluaa säästää nekin rahat (vaikka on hyväpalkkaisessa työssä ka taloudellisesti vakaa elämä). Ajattelen, että hänen kohdallaan se säästäminen vaikuttaa kyllä siihen, että jää monenlaisten kokemusten ulkopuolelle. Ja hän muutenkin persoonana pidättyväinen ja kontrolloi itseään paljon, silti toki mukava ihminen, mutta tavallaan se pihiys näkyy monessa muussakin asiassa (yli)kontrollintarpeena.
Vierailija kirjoitti:
Karmeeta olisi sellaisen kanssa eläminen jolla saituus menisi ihan äärettömyyksiin tinkien jo perustarpeistakin ja määräten puolisonkin rahan käyttöä niin ettei saa mitään ostaa.
En määrää puolison rahan käytöstä, vaan hän saa käyttää rahansa ihan mihin haluaa. Siirrämme molemmat yhteiselle taloustilille sovitun summan ja sen jälkeen kumpikin saa käyttää loput rahansa aivan miten haluaa. En myöskään vahdi miehen ruokaostoksia taloustililtä, mutta itse katson todella tarkkaan tarjoukset ja kilohinnat ja teen ostoslistoja myös tarjousten perusteella. Lasten vaatteissa tai tarvikkeista en pihistelevät, vaan pyrin ostamaan mahdollisimman laadukkaita tuotteita. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti.
Olen itse paininut piheyden kanssa samoista syistä kunnes välähti:
Miksi en voisi elää välillä tuhlailevaa elämää mutta turvallisesti?
Joten avasin itselleni muiden tilien lisäksi pelkän tuhlailutilin jonne siirrän välillä tietyn summan ja vietän kerran pari vuodessa tuhlausviikonlopun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karmeeta olisi sellaisen kanssa eläminen jolla saituus menisi ihan äärettömyyksiin tinkien jo perustarpeistakin ja määräten puolisonkin rahan käyttöä niin ettei saa mitään ostaa.
En määrää puolison rahan käytöstä, vaan hän saa käyttää rahansa ihan mihin haluaa. Siirrämme molemmat yhteiselle taloustilille sovitun summan ja sen jälkeen kumpikin saa käyttää loput rahansa aivan miten haluaa. En myöskään vahdi miehen ruokaostoksia taloustililtä, mutta itse katson todella tarkkaan tarjoukset ja kilohinnat ja teen ostoslistoja myös tarjousten perusteella. Lasten vaatteissa tai tarvikkeista en pihistelevät, vaan pyrin ostamaan mahdollisimman laadukkaita tuotteita. Ap
En minäkään puolison rahankäyttöön puutu. Ennemminkin olen kateellinen, että puoliso osaa olla samaan aikaan sekä huoleton, että järkevä rahankäyttäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän samaa ongelmaa.
Ostan ruokakaupassa halvinta mahdollista, saatan kävellä pitkänkin matkan säästääkseni bussilipun hinnan, värjään hiukset kotona ja vaatekaapissa on paljon +10 vuotta vanhoja vaatteita.
Ja sitten toinen puoli minussa ostaa Chanelin laukun, koska se tuottaa iloa ja sen arvo nousee. Sijoitusasuntoja ja osakkeita ostan myös, enkä niiden suhteen ole pihi. Mutta auta armias jos maitopurkin hinta on noussut tai täytyy käydä kampaajalla tasoittamassa tukkaa, kyllä harmittaa tuhlata rahaa moiseen!
Vierailija kirjoitti:
Piheys on kamala tauti, josta kärsin itsekin. Köyhän avioeroperheen lapsena oli pienempi viikkoraha kuin kavereilla 80-luvulla. 90-luku meni armeijassa, opiskellessa ja työttömänä, joten rahasta oli aina pulaa.
Lopulta pääsin koulutustanivastaaviin, hyväpalkkaisiin töihin. Silti suhteeni rahaan on kieroutunut. Olen 30 vuotta säästänyt ja sijoittanut kuin olisin juuri putoamassa takaisin nuoruuden köyhyyteen. Nyt on melkein miljoonan omaisuus ja 6000€/kk palkka varmassa työpaikassa.
Silti ostin juuri 8€:n talvitakin itselleni ja olin varma, että jätän joulun väliin, kun piti 20 vuotta vanha auto korjauttaa, huollattaa ja katsastuttaa. Asiaa ei yhtään helpottanut, että maksoin koko lystin pelkillä töistä saamillani kilometrikorvauksilla.
Tuskin pääsen tästä eroon ainakaan ennen eläkeikää. Onneksi vaimolla on vielä enemmän omaisuutta ja hän on vielä pihimpi kuin minä. Vakka on siis löytänyt kantensa.<
Kuulostaa niin tutulta. Suhde rahaan on täysin kieroutunut. Siirryin heti katastrofiajatteluun, kun tiskikone viime viikolla hajosi, vaikka taloustilillämme on varattuna rahaa tällaisiin sattumiin ja kone oli monta vuotta vanha ja tapahtuma oli täysin odotettavissa. Ap.
Turhan krääsän ostaminen on vahingollista ja merkkituotteet pinnallista pelleilyä. Mutta jos syöt ulkona, käyt hierojalla, kampaajalla, kosmetologilla tmv. tuet samalla yrittäjää, työllistät ja autat yhteiskuntaa. Ehkä tämä ajatus voisi auttaa sinua sallimaan hemmottelua itsellesikin.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma ja olen pian 70v. Olen hyvätuloinen ja varallisuutta mukavasti, mutta pihistän kaikesta ja ajattelen, etten ansaitse mitään parempaa. Ja olen myös lapseton. Kaikesta tulee huono omatunto, jos jotakin ostan. Ja siksi törsään hyväntekeväisyyteen mieluimmin, kuin itselle.
Minunkin on helpompi laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen kuin itseeni. Tunnen jopa hieman syyllisyyttä omasta hyvästä tilanteestani ja kompensoin sitä lahjoittamalla rahaa moniin hyväntekeväisyyskohteisiin. Ap
Sama juttu. Ei siitä pääse irti. Aina pihi vaikka ei tarvetta. Sinisenköyhä lapsuus ja nuoruus sen teki.
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä kuluttaa tosiaan palveluihin, elämyksiin ja kokemuksiin. Ei kaiken ostamisen tarvitse olla niin ympäristöä kuormittavaa. Minulle kuulostaa ap siltä, että onko kyse muustakin, että säästäminen on esim. kaventanut elämänpiiriäsi tai ystävyyksiä? Tulee mieleen eräs ystäväni, joka ei koskaan tule ystäväporukan mukana syömään ravintolaan, koska haluaa säästää nekin rahat (vaikka on hyväpalkkaisessa työssä ka taloudellisesti vakaa elämä). Ajattelen, että hänen kohdallaan se säästäminen vaikuttaa kyllä siihen, että jää monenlaisten kokemusten ulkopuolelle. Ja hän muutenkin persoonana pidättyväinen ja kontrolloi itseään paljon, silti toki mukava ihminen, mutta tavallaan se pihiys näkyy monessa muussakin asiassa (yli)kontrollintarpeena.
Onneksi pystyn lähtemään ravintolaan tai muihin mieheni tai ystävieni ehdottamiin juttuihin. Baari-illat jätän yleensä väliin, koska se tuntuisi niin kestämättömältä rahan käytöltä. Mutta tietyllä tavalla kyse on juuri siitä kontrollin tarpeesta, joka ehkä näkyy myös turvallisuushakuisuutena muussakin elämässä. Ap.
Miksi ihmeessä pitäisi kuluttaa enemmän kuin tarvitsee?