Lue keskustelun säännöt.
Miten oppisin pois piheydestä?
20.12.2024 |
Elin lapsuuteni todella köyhässä yksinhuoltajaperheessä. Ei ollut ollenkaan tavatonta, että ruoka tai hygieniatarvikkeet vain loppuivat kesken kuukauden ja niitä ei sitten saanut ennen seuraavaa palkkapäivää. Melkein tuntuu, että aina oli WC-paperi tms. lopussa.
Olen koko aikuisikäni työskennellyt ja kouluttautunut työn ohessa enemmän. Olen nykyisin vähän päälle 40 vuotiaana hyvin palkatussa työssä ja rahaa jää paljon käyttöön. Meillä on velaton omakotitalo, autot ja kesämökki ja silti olen nyt herännyt siihen, että säästän kaikessa edelleen ja jotenkin ehkä pelkään rahan loppuvan.
Etsin kaupassa aina edullisimmat tuotteet, säästän sähkössä ja olen ostanut esim. puhelimeni käytettynä. En jotenkin osaa käyttää rahaa itseeni tai nauttia siitä. Lapsiini osaan kyllä rahaa käyttää ja haluan mahdollistaa heille asioita, joita en itse voinut lapsena saada. Miten voisin päästä irti syyllisyydestä ja pelosta, jos käytän itse ansaitsemiani rahoja itseni hyväksi?
Kommentit (93)
Mun on sata kertaa helpompi laittaa rahaa elämyksiin kuin materiaan. Tyyliin konserttilippuihin. Ruokakustannuksissa voisin päästä paljon vähemmällä vaikka oonkin aika pieniruokainen. Maksan ilomielin siitä että saan safkaa eteeni nopeasti ja vaivatta. Tosin mulla arki onkin niin kiireistä että ruoanlaittoon ei todella jää aikaa kun töissä/työmatkalla menee se 12-14h/päivä. Mut kulahtaneet vaatteet ja risaiset puhelimet on mulle vähän liiankin tuttuja. N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samaa ongelmaa.
Ostan ruokakaupassa halvinta mahdollista, saatan kävellä pitkänkin matkan säästääkseni bussilipun hinnan, värjään hiukset kotona ja vaatekaapissa on paljon +10 vuotta vanhoja vaatteita.
Ja sitten toinen puoli minussa ostaa Chanelin laukun, koska se tuottaa iloa ja sen arvo nousee. Sijoitusasuntoja ja osakkeita ostan myös, enkä niiden suhteen ole pihi. Mutta auta armias jos maitopurkin hinta on noussut tai täytyy käydä kampaajalla tasoittamassa tukkaa, kyllä harmittaa tuhlata rahaa moiseen!Olen myös havainnut, että piheys on myös osin epärationaalista. Pitäisi ennemminkin säästää isoista menoista ja kuluttaa pieniin, eikä päinvastoin.
Muutaman vuoden terapiatyöskentely voi auttaa muuttamaan ajatusmaailmaa ja pääsemään eroon syyllisyydestä.
Järkevä rahankäyttö on enemmänkin fiksu toimintatapa.
Auttaisiko, jos määrittelet "turhille" hankinnoille oman vuosibudjetin? Esim. saan kuluttaa 2% nettopalkasta palveluihin ja harrastuksiin?
Täällä toinen pihi, enkä koe tätä ongelmana. Tosin en tunne syyllisyyttä kuluttamiini asioihin, mutta yhteisten matkojen suunnitteluun käytän paljon aikaa, jotta saan parhaan vastineen rahalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karmeeta olisi sellaisen kanssa eläminen jolla saituus menisi ihan äärettömyyksiin tinkien jo perustarpeistakin ja määräten puolisonkin rahan käyttöä niin ettei saa mitään ostaa.
En määrää puolison rahan käytöstä, vaan hän saa käyttää rahansa ihan mihin haluaa. Siirrämme molemmat yhteiselle taloustilille sovitun summan ja sen jälkeen kumpikin saa käyttää loput rahansa aivan miten haluaa. En myöskään vahdi miehen ruokaostoksia taloustililtä, mutta itse katson todella tarkkaan tarjoukset ja kilohinnat ja teen ostoslistoja myös tarjousten perusteella. Lasten vaatteissa tai tarvikkeista en pihistelevät, vaan pyrin ostamaan mahdollisimman laadukkaita tuotteita. Ap
En minäkään puolison rahankäyttöön puutu. Ennemminkin olen kateellinen, että puoliso osaa olla samaan aikaan sekä huoleton, että järkevä rahankä
Sama. Olen kateellinen puolisoni tavasta nauttia rahoistaan. Hän voi ostaa haluamansa moottoripyörän tms. ilman samanlaisia tunnonvaivoja, joita minä koen ostaessani jotain itselleni. Ap.
"Kuulostaa niin tutulta. Suhde rahaan on täysin kieroutunut. Siirryin heti katastrofiajatteluun, kun tiskikone viime viikolla hajosi, vaikka taloustilillämme on varattuna rahaa tällaisiin sattumiin ja kone oli monta vuotta vanha ja tapahtuma oli täysin odotettavissa. Ap."
Hörähdin oikein nauruun tuon "Siirryin heti katastrofiajatteluun"-lausahduksen kanssa. Otan sen heti käytöön. Jospa se toisi vähän huumoria ja inhimillisyyttä rahankäyttöön. Kiitos siitä. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä syyllistä itseäsi hyvä ihminen, täällä Suomessakin on ylikulutusta ihan liikaa. Muista vanha sanonta: Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Moni muukin saisi ottaa sinusta oppia.
I Finland är problemet med "suuret tulot" det, att beskattaren gärna norpar mera än 50 % av dem + socialavgifterna. Därav "pienet menot". Trots att man bor i ett normalt land och har hyfsade inkomster, sitter en viss selektivitet kvar. Man snålar per produkt- eller kvalitetsgrupp. Om t.ex. en ost eller en korv normalt kostar 30 €/kg och man får den för 18 €/kg så köper jag. Samma gäller dyrare produkter inklusive fastighet. Man skall alltid få för stålarna, annars får det vara.
Vierailija kirjoitti:
Helposti.
Olen itse paininut piheyden kanssa samoista syistä kunnes välähti:
Miksi en voisi elää välillä tuhlailevaa elämää mutta turvallisesti?
Joten avasin itselleni muiden tilien lisäksi pelkän tuhlailutilin jonne siirrän välillä tietyn summan ja vietän kerran pari vuodessa tuhlausviikonlopun.
Ihana idea. Tämän taidan toteuttaa! Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän kaikki hinnat kaupassa. Jos joku on alennuksessa, mutta vain yhden sentin, huomaan sen kyllä. Ihan kiusallani en osta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samaa ongelmaa.
Ostan ruokakaupassa halvinta mahdollista, saatan kävellä pitkänkin matkan säästääkseni bussilipun hinnan, värjään hiukset kotona ja vaatekaapissa on paljon +10 vuotta vanhoja vaatteita.
Ja sitten toinen puoli minussa ostaa Chanelin laukun, koska se tuottaa iloa ja sen arvo nousee. Sijoitusasuntoja ja osakkeita ostan myös, enkä niiden suhteen ole pihi. Mutta auta armias jos maitopurkin hinta on noussut tai täytyy käydä kampaajalla tasoittamassa tukkaa, kyllä harmittaa tuhlata rahaa moiseen!
Mun pitäisi päästä tuohon toiseen puoleen myös ja osata myös käyttää rahaa vaikka sitten siihen Chanelin laukkuun. Muuten kuulosti tosi tutulta tuo maitopurkin himan tarkkailu yms. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turhan krääsän ostaminen on vahingollista ja merkkituotteet pinnallista pelleilyä. Mutta jos syöt ulkona, käyt hierojalla, kampaajalla, kosmetologilla tmv. tuet samalla yrittäjää, työllistät ja autat yhteiskuntaa. Ehkä tämä ajatus voisi auttaa sinua sallimaan hemmottelua itsellesikin.
Tämä on kyllä totta myös. Eli voisi lähteä pohtimaan sitä, että minun rahankäyttöni hyödyttääkin yritystä. Ap.
Mulla oli joskus toinen työ. Työtä tein ihan mielenkiinnosta ja oppimismielessä. Palkka oli pieni, ja pärjäsin hyvin ilmankin. Sovin itseni kanssa, että siitä tulevan palkan tuhlaan johonkin. Aluksi käytinkin, mutta lopulta mulla ei ollut mitään ostettavaa. Siispä raha kertyi tilille.
Nr11.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin ettei siitä parane. Tosi karmeata katsoa kun tuttu on samanlainen ja sillä ei ole edes lapsia jotka perisivät hänet. Sanoisin että psyykkinen ongelma. Sulla sentään lapsia jotka voi tuhlata säästämäsi rahat jotka jää heille perinnöksi.
Voi kai se niinkin olla. Tosiaan jääpähän lapsille, jos en opi itse rahojani käyttämään. Lähinnä olen vähän surullinen itseni puolesta tästä asiasta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Karmeeta olisi sellaisen kanssa eläminen jolla saituus menisi ihan äärettömyyksiin tinkien jo perustarpeistakin ja määräten puolisonkin rahan käyttöä niin ettei saa mitään ostaa.
^ Mulla on kaveri joka on hyvässä ammatissa, käy kuuttakymmentä ja on saita ärsyttävyyteen asti.
- Hakee minulta vaatteita jotka kirpalle viemässä, vastavuoroisesti kävin hänen kirpputori vaatteilla, no, se ainoa jonka olisin ottanut, eipä raskinutkaan luopua...
- Itse laitan merkkipäivinä kivat ajatuksella mietityt lahjat hänelle. Itse sain hänen vanhan, käytetyn tavaransa jonka pisti kiertoon...
-Aina kuljetaan minun autolla ja polttoaineilla. Ei edes tarjoudu maksamaan.
-Kaikesta pitää saada maksimaalinen hyöty. Tosi rasittavaa, tuntuu jopa että ystävyys katkeaa siihen että toisella on vain taloudellinen hyöty koko ajan raksuttamassa.
Eikä siinä mitään jos olisi luontoa ja ekologisuutta arvostavat, mutta ei. Ahneus on se määrittävin luonteenpiirre.
Aloittajalle sanoisin. Relax, et penniikään vie mukanasi kun täältä lähdet, lelli itseäsi, perhettä ja ystäviäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun on sata kertaa helpompi laittaa rahaa elämyksiin kuin materiaan. Tyyliin konserttilippuihin. Ruokakustannuksissa voisin päästä paljon vähemmällä vaikka oonkin aika pieniruokainen. Maksan ilomielin siitä että saan safkaa eteeni nopeasti ja vaivatta. Tosin mulla arki onkin niin kiireistä että ruoanlaittoon ei todella jää aikaa kun töissä/työmatkalla menee se 12-14h/päivä. Mut kulahtaneet vaatteet ja risaiset puhelimet on mulle vähän liiankin tuttuja. N32
Mulle on vaikeita nuo elämyksetkin, vaikka niihin on ehkä ihan pikkuisen helpompi laittaa rahaa, kun yleensä niihin liittyy myös lapset, mies tai ystävät. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman vuoden terapiatyöskentely voi auttaa muuttamaan ajatusmaailmaa ja pääsemään eroon syyllisyydestä.
Järkevä rahankäyttö on enemmänkin fiksu toimintatapa.
Auttaisiko, jos määrittelet "turhille" hankinnoille oman vuosibudjetin? Esim. saan kuluttaa 2% nettopalkasta palveluihin ja harrastuksiin?
Täällä toinen pihi, enkä koe tätä ongelmana. Tosin en tunne syyllisyyttä kuluttamiini asioihin, mutta yhteisten matkojen suunnitteluun käytän paljon aikaa, jotta saan parhaan vastineen rahalle.
Joku tällainen systeemi voisi tosiaan helpottaa ajattelua. Perustan huvitusrahaston itselleni ja katson, että myös tuhlaan sen.
Mietin ihan samaa, kun en raaski ostaa jouluksi suolakeksejä ja homejuustoa. Enkä oikein mitään muutakaan ruokaa.
Köyhän lapsuuden jälkeen tienasin, sijoitin ja säästin kunnes täytin 50. Nyt käytän rahaa.
Miksi sitä säästäisi kuolinpäiville?
Valitettavasti pihiys paistaa läpi ennemmin tai myöhemmin ihmissuhteissa ja antaa epämiellyttävän kuvan ihmisestä.
Pihiyteen yhdistyy ja yhdistetään ahneus, itsekkyys, itsekeskeisyys, laskelmointi ja kaavamaisuus vain muitakin mainitakseni ja mikään näistä ei kyllä ihmistä ylennä?
Lisäksi se on itselle ja ympäristölle todella rasittavaa.
Sanoisin ettei siitä parane. Tosi karmeata katsoa kun tuttu on samanlainen ja sillä ei ole edes lapsia jotka perisivät hänet. Sanoisin että psyykkinen ongelma. Sulla sentään lapsia jotka voi tuhlata säästämäsi rahat jotka jää heille perinnöksi.