Miten tässä nyt näin kävi, pörssiin sijoittaminen
Valmistuin maisteriksi huhtikuussa 2015 ja onnekseni sain heti alaani vastaavan työpaikan. Olin tuolloin 23 vuotias ja ajatuksenani oli heti aloittaa säästäminen, kun vanhemmat ja viisaammat olivat niin neuvoneet. Tavoitteena oli päästä rakentamaan omakotitaloa viimeistään kun olen 35 vuotias. Ruusunpunainen unelma oli, että olisin säästänyt tuohon mennessä noin 100.000 euroa ja ne olisivat tuottaneet sen verran, ettei lainaa olisi tarvinnut ottaa juuri lainkaan. Sanottakoon jo tässä vaiheessa, että tontti minulla on sukutilasta lohkaistuna, joten siihen ei kulu rahaa.
Aloitin säästämisen 400 euron kuukausittaisella summalla tarkoituksena kasvattaa säästösummaa palkan kohentuessa ja olen koko ajan ostanut puolen vuoden välein Helsingin pörssin osakkeita. Ajan saatossa olen siis ostanut säännöllisesti 2.500 - 4.300 eurolla osakkeita. Ostot ovat jakautuneet 3 - 5 eri osakkeeseen per ostokerta.
Nyt on tilanne sellainen, että olen säästöillä ostanut osakkeita yhteensä noin 81.000 eurolla. Osinkoja olen saanut näiden vuosien aikana vajaa 9.000 euroa nettona ja niilläkin olen ostanut lisää osakkeita. Osakesalkkuni arvo on tänään 20.12.2024 kaikkien ostopalkkioiden ja kulujen jälkeen 68.933 euroa.
Miten helvetissä tässä on käynyt näin. Aikaa tuohon tavoitteeseen on vielä vajaa kaksi vuotta ja en todellakaan lähde tuollaisella pesämunalla rakentamaan. On kyllä petetty ja huijattu olo.
Kommentit (156)
Mulla tavoitteena 100 000 ennen kun täytän 40v. Aloitin 22-vuotiaana. En omista osakkeita, varoja nyt noin 72 000 ja vielä 5 vuotta aikaa. Ei paljon inflaatio kiinnosta kun vaakakupissa on se, että käy noin kun sulle. En myöskään aio rakentaa taloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
400 euroa jaettuna 3-5 osakkeeseen? Eli noin 10% pääomasta välityspalkkioihin? Vaikea tuolla strategialla on voittaa.
Kyllä Helsingin pörssi on kuitenkin se pääsyyllinen tässä tapauksessa. Miksei ihmisiä valisteta tästä? Kuinka moni piensijoittaja on menettänyt rahansa? Samaan aikaan jenkkilässä unelmatuotot. Meidän Helsingin pörssi on uppoava laiva.
Kyllä sijoittajaa valistetaan sijoittamisen vaaroista, mutta jokainen on itse vastuussa siitä mihin rahansa tunkee.
Avasin asuntosäästötilin jo amiskan viimeisellä vuodella kun olin ilta ja viikonlopputöissä. 8 vuoden säästämisen jälkeen, muutama satanen kuukaudessa sain lainan ja ostettua kaksion rivitalosta, ei tarvinnut sen kummemmin lainaa rukoilla. Kohta maksettu pois.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tavoitteena 100 000 ennen kun täytän 40v. Aloitin 22-vuotiaana. En omista osakkeita, varoja nyt noin 72 000 ja vielä 5 vuotta aikaa. Ei paljon inflaatio kiinnosta kun vaakakupissa on se, että käy noin kun sulle. En myöskään aio rakentaa taloa.
Käärinliinoihin käärittäväksikö sitä rahaa säästät?
Vierailija kirjoitti:
Mulla tavoitteena 100 000 ennen kun täytän 40v. Aloitin 22-vuotiaana. En omista osakkeita, varoja nyt noin 72 000 ja vielä 5 vuotta aikaa. Ei paljon inflaatio kiinnosta kun vaakakupissa on se, että käy noin kun sulle. En myöskään aio rakentaa taloa.
Mulla tavoitteena miljoona. Vuosi vielä aikaa. Tällä hetkellä dansken rahastossa 2700e, mut oon välillä rahapulassa nostellut niitä. Kyllä se voi vielä onnistua ku vain sijoittaa säännöllisesti.
Olen sijottanut alle vuoden. Suurin moka, että tykkään poimia suoria osakeomistuksia. "Tylsät" passiiviset indeksirahasto-osuuteni tuottivat viime vuonna hyvää voittoa, mutta osakkeita olen jo myynyt pois tappiolla. Pahin huti oli Neste. Aika moni muukin osake laski vuoden aikana 5-10%, osassa osinko pehmensi laskua. Vain muutaman tupakkayhtiön kurssi on noussut hienosti ja hyvä osinko.
Myyn lisää osakkeita pois, kunhan kurssit nousevat, ja siirrän vapautuvat rahat indeksirahastoihin. Sillä enhän minä osannut poimia viime vuonna voittajia, kuten Tesla tai Palantir. Nvidiankin myin liian aikaisin pois, kun nousua oli vasta 15%.
AP ei tiedä mitä sijoittaminen on ja miksi siitä ehkä saa tuottoa. Ei ehkä kannattaisi sijoittaa muodin mukana jos ei edes tiedä mitä on tekemässä.
Rautalangasta: Sijoittaminen saattaa tuottaa koska siihen liittyy riskejä.
Nyt riskit ovat realisoituneet kuten monille käy. Kaikki eivöt suinkaan saa tuottoja sijoituksilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi juttu, mitä voisi kokeilla, olisi Nordealla ja Mandatumilla pelailu. Etenkin Nordea tänään halpa. Pidät joko pitkään tai pelailet kurssimuutoksilla. Tulee ihan ok tuotto, jos ostat Nordeaa 70 tonnilla kurssiin 10,30 ja myyt aina kun kurssi esim. 10,60. Teet sitten tätä halvalla ostoa monta kertaa vuodessa. Nyt tosin osinkokausi lähenee Tai pidät 70t potin lähelle osinkopäivää ja katsot onko kurssi noussut 10,30 lukemista enemmän kuin osinko. Jos noussut esim. selvästi yli euron, niin myyt ennen osinkopäivää ja ostat myöhemmin taas halvalla takaisin.
Mantan kohdalla sama peli: ostat esim. 4,20 tai alle ja myyt aina kun esim. 4,40. Tai pidät pitkään ja nostelet vain osinkoja. Näin voi siis tehdä, mutta vastuu lukijalla, että onko tuo hänen juttunsa. En ole ennustaja ja muutenkin vain maallikko.
Vaatii aktiivista seurantaa, jos aikoo ruveta treidaamaan. Miettisin tosi
Sama aika minkä valtaosa meistä käyttää instan reelsien aivottomaan selaamiseen tuottaa tod näk kuitenkin jotakin pörssipelissä
Syy on Helsingin pörssissä. Ihan harmittaa miten surkea se on. Siksi olenkin aikalailla siirtynyt Yhdysvaltojen pörssiin, joka on hyvä myös treidaukseen! Siellä tapahtuu myös hyvässä.
Vierailija kirjoitti:
Syy on Helsingin pörssissä. Ihan harmittaa miten surkea se on. Siksi olenkin aikalailla siirtynyt Yhdysvaltojen pörssiin, joka on hyvä myös treidaukseen! Siellä tapahtuu myös hyvässä.
On joo. Ihan paska. Vain 170% kasvu viidessä OST vuodessa. Ihan paska tosiaan.
Sanoinko joettä hesuli on ihan surkea!
Kannattaa muistaa että liimatukat on vain töissä tulkitsemassa rahan liikkeitä, eivät ohjaamassa rahan liikkeitä.
sulla ihan hyvä tilanne, hyvä pesämuna. Itse olin reissannut tuossa iässä kaikki rahani. Thaimaa oli muuten tosi siisti paikka 90-luvun lopulla. Malediiveilläkin tuli käytyä. Nyt oon 50v ja persauki, justjajust pyörii raha palkasta asuntolainaan jne. lainaa tietty on.
Mutta miten käy nyt, kun Trump vallassa?
Amerikan indeksit mielessä. Nyt hyvä ostohetki.
Itse sijoitan vain moskovan pörssiin. Minulla on velaton asunto moskovan keskustassa ja datsa krimillä.
Itse sijoitan Ladoihin. Teen myös hyvät tilit myymällä kopekoita. Arvokasta metallia.
Noin 80%. Asia on tutkittu.