Miten tässä nyt näin kävi, pörssiin sijoittaminen
Valmistuin maisteriksi huhtikuussa 2015 ja onnekseni sain heti alaani vastaavan työpaikan. Olin tuolloin 23 vuotias ja ajatuksenani oli heti aloittaa säästäminen, kun vanhemmat ja viisaammat olivat niin neuvoneet. Tavoitteena oli päästä rakentamaan omakotitaloa viimeistään kun olen 35 vuotias. Ruusunpunainen unelma oli, että olisin säästänyt tuohon mennessä noin 100.000 euroa ja ne olisivat tuottaneet sen verran, ettei lainaa olisi tarvinnut ottaa juuri lainkaan. Sanottakoon jo tässä vaiheessa, että tontti minulla on sukutilasta lohkaistuna, joten siihen ei kulu rahaa.
Aloitin säästämisen 400 euron kuukausittaisella summalla tarkoituksena kasvattaa säästösummaa palkan kohentuessa ja olen koko ajan ostanut puolen vuoden välein Helsingin pörssin osakkeita. Ajan saatossa olen siis ostanut säännöllisesti 2.500 - 4.300 eurolla osakkeita. Ostot ovat jakautuneet 3 - 5 eri osakkeeseen per ostokerta.
Nyt on tilanne sellainen, että olen säästöillä ostanut osakkeita yhteensä noin 81.000 eurolla. Osinkoja olen saanut näiden vuosien aikana vajaa 9.000 euroa nettona ja niilläkin olen ostanut lisää osakkeita. Osakesalkkuni arvo on tänään 20.12.2024 kaikkien ostopalkkioiden ja kulujen jälkeen 68.933 euroa.
Miten helvetissä tässä on käynyt näin. Aikaa tuohon tavoitteeseen on vielä vajaa kaksi vuotta ja en todellakaan lähde tuollaisella pesämunalla rakentamaan. On kyllä petetty ja huijattu olo.
Kommentit (156)
Osakepoiminta on vaikeaa. Mulla ei ainakaan riitä taidot siihen, siksi indeksi.
Olet tehnyt muuten kaiken oikein, mutta Helsingin pörssi ollut se ainoa virhe. Samat rahat melkein mihin tahansa muuhun pörssiin olisivat tuottaneet kymmeniä prosentteja, Yhdysvaltojen pörssissä tuolla pesämunalla miljoonakin mahdollisuuksien rajoissa.
Siis mitä, eikö sijoittamisessa olekaan pelkkiä voittajia? Ei voi olla.
400 euroa jaettuna 3-5 osakkeeseen? Eli noin 10% pääomasta välityspalkkioihin? Vaikea tuolla strategialla on voittaa.
Vierailija kirjoitti:
400 euroa jaettuna 3-5 osakkeeseen? Eli noin 10% pääomasta välityspalkkioihin? Vaikea tuolla strategialla on voittaa.
Kyllä Helsingin pörssi on kuitenkin se pääsyyllinen tässä tapauksessa. Miksei ihmisiä valisteta tästä? Kuinka moni piensijoittaja on menettänyt rahansa? Samaan aikaan jenkkilässä unelmatuotot. Meidän Helsingin pörssi on uppoava laiva.
Vierailija kirjoitti:
400 euroa jaettuna 3-5 osakkeeseen? Eli noin 10% pääomasta välityspalkkioihin? Vaikea tuolla strategialla on voittaa.
Sori, en lukenut huolellisesti.
Sarjassamme otin miljoonan lainan ja ostin koko summalla Talvivaaraa tai teknoaikana Nokiaa
Pörsseissä on alkamassa iso romhdus kun Trump astuu valtaan ja sota USA:n ja Kiinan välillä kiihtyy taloussodasta aseelliseksi konfliktiksi.
Suomen pörssi luonnollisesti kärsii taas kaikkein eniten siinä taistossa.
Vaikka on kuinka kympin tyttö, niin maailma ei ole sinulle mitään velkaa...
Sulta puuttuu korjoituksesta ja laskukaavoista väliviiva, eli numeroissa miinus. Et ottanut huomioon kuluja, vaan luotit pankkiiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
400 euroa jaettuna 3-5 osakkeeseen? Eli noin 10% pääomasta välityspalkkioihin? Vaikea tuolla strategialla on voittaa.
Kyllä Helsingin pörssi on kuitenkin se pääsyyllinen tässä tapauksessa. Miksei ihmisiä valisteta tästä? Kuinka moni piensijoittaja on menettänyt rahansa? Samaan aikaan jenkkilässä unelmatuotot. Meidän Helsingin pörssi on uppoava laiva.
Mun ensimmäiset opit on Rahapodista. Kyllä siellä puhuttiin kaikenlaisesta hajauttamisesta. Mutta kyllä eri pörssien eroja voisi painottaa enemmänkin. Muutenkin puhumisen säästämisestä ja sijoittamisesta pitäisi puhua enemmän.

En näköjään kirjoitakaan huolellisesti.
Ilmeisesti olen tehnyt huonoja valintoja osakkeita ostaessani. Huonoimpia ovat olleet
Nokian Renkaat
Neste
Finnair
Ylivoimaisesti paras ja edes jotain tuottanut, kun laskee myös osingot
Nordea
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
400 euroa jaettuna 3-5 osakkeeseen? Eli noin 10% pääomasta välityspalkkioihin? Vaikea tuolla strategialla on voittaa.
Kyllä Helsingin pörssi on kuitenkin se pääsyyllinen tässä tapauksessa. Miksei ihmisiä valisteta tästä? Kuinka moni piensijoittaja on menettänyt rahansa? Samaan aikaan jenkkilässä unelmatuotot. Meidän Helsingin pörssi on uppoava laiva.
Mun ensimmäiset opit on Rahapodista. Kyllä siellä puhuttiin kaikenlaisesta hajauttamisesta. Mutta kyllä eri pörssien eroja voisi painottaa enemmänkin. Muutenkin puhumisen säästämisestä ja sijoittamisesta pitäisi puhua enemmän.
En näköjään kirjoitakaan huolellisesti.
Mulla oli äidinkielessä vain kasi todistuksessa. Kyllä hävettää vieläkin, koska kaikki muut numerot olivat kymppejä.
Ei kannata sijoittaa osakkeisiin jos ei aktiivisesti seuraa ja tunne yrityksiä.
Eikä missään nimessä kannata sijoittaa vain Helsingin pörssiin.
Hajautettua riskisijoitusta ulkomaisiin pörsseihin tai riskirahastoihin. Hyvin on tullut muualta kuin kotimaisista ja yhdestä ruotsalaisesta maltillisen riskin rahastosta.
Ja ne jotka haukkuvat minua idiootiksi, niin en ole kauppatieteilijä ja sijoittaminen ei ole varmasti vahvin alani. En kuitenkaan usko olevani ainoa Suomessa, joka on pitäytynyt kotimaisissa osakkeissa. Ilmeisesti se on ollut suurin virheeni.
N33
Nyt kannattaa oikeasti ottaa ulos ne rahastot/osakkeet. Keväällä rytisee kunnolla. Koronapudotus on pientä siihen verrattuna. Ensimmäiset merkit on alkaneet näkyä jo, koska shorttaajat on vahvistamassa asemiaan.
Hesuli
Maantieteellinen hajautus puuttuu.