Ei käydä katsomassa vanhaa ja sairasta isovanhempaa, ettei jää huonoja muistoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopetin vierailut mummini luo. Hän oli vuodeosastolla, ja ihan vihannes. Itkin joka kerta, kun lähdin. Sitten päätin, etten enää mene. Halusin muistaa ja muistan vieläkin meidän hyvät keskustelut keittiön pöydän ääressä.

Samoin. Meistä sisaruksista ei kukaan käynyt katsomassa paitsi yksi. Ja tämä sisarus ei ole vieläkään päässyt menetyksestä yli ja syyllistää meitä kun ei käyty katsomassa. Luulen että hänenkin tuskansa olisi lievempää jos ei muistaisi noita huonoja aikoja. Kukaan ei häntä pakottanut.

Ihmettelen alapeukkuja. Olen kokenut saman ja ei ollut mitään hyötyä käydä katsomassa ihmistä joka oli täysin eloton lukuunottamatta sitä että hengittää. Toivoisin että Suomeen saataisiin eutanasia. Vihanneksena olo on pahinta mitä voi käydä. Joillakin pelaa vielä pää ja se on ihan hirveää. Onneksi oma vanhempi sai vahvat lääkkeet ja oli täysin pihalla. Kyllä sen katseesta tietää onko ihminen enää tässä maailmassa ja ei.

Vierailija kirjoitti:

Te, joitten mielestä on vastenmielistä käydä katsomassa elämänsä loppusuoralla olevaa vanhusta, muistakaa, että olette jossain vaiheessa itse samassa tilassa. Älkää sitten vaatiko, että teitä pitää käydä katsomassa ja pitämässä kädestä loppuun asti.

Mutta kun se mummo tai vaari on henkensä heittänyt, niin sitten olette kyllä vaatimassa perintöjä. Hävetkää!

Minulla on kirjoitettu valmiiksi kirje lapsille etten vaadi heitä olemaan vierelläni loppuun asti, jos se on heille parempi. 

Vierailija kirjoitti:

Te, joitten mielestä on vastenmielistä käydä katsomassa elämänsä loppusuoralla olevaa vanhusta, muistakaa, että olette jossain vaiheessa itse samassa tilassa. Älkää sitten vaatiko, että teitä pitää käydä katsomassa ja pitämässä kädestä loppuun asti.

Mutta kun se mummo tai vaari on henkensä heittänyt, niin sitten olette kyllä vaatimassa perintöjä. Hävetkää!

En vaadi. Käykää katsomassa minua silloin kun olen terve, älkääkä silloin kun minä olen sairas ja elämäni loppuvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, joitten mielestä on vastenmielistä käydä katsomassa elämänsä loppusuoralla olevaa vanhusta, muistakaa, että olette jossain vaiheessa itse samassa tilassa. Älkää sitten vaatiko, että teitä pitää käydä katsomassa ja pitämässä kädestä loppuun asti.

Mutta kun se mummo tai vaari on henkensä heittänyt, niin sitten olette kyllä vaatimassa perintöjä. Hävetkää!

En vaadi. Käykää katsomassa minua silloin kun olen terve, älkääkä silloin kun minä olen sairas ja elämäni loppuvaiheessa.

Tämä on hyvä, unohdin tuohon aiemmin mainita tosiaan että itsekin sanonut että vietetään aikaa niin paljon kuin mahdollista silloin kun en ole vielä kuoleman kielissä. Ja näin ollaan tehtykin. Ei haittaisi yhtään jos loppumatkan elämässä menen yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Tästä tuli mieleen että unohtaako vanhus lapsensa siksi että käyvät harvoin ja muistaa hoitajat koska tavallaan elää heidän kanssaan. Eli olisiko ratkaisu että vanhus muuttaisi lastensa luokse kun muisti alkaa pettämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Tästä tuli mieleen että unohtaako vanhus lapsensa siksi että käyvät harvoin ja muistaa hoitajat koska tavallaan elää heidän kanssaan. Eli olisiko ratkaisu että vanhus muuttaisi lastensa luokse kun muisti alkaa pettämään.

Jos lapsilla on aikaa ja halua hoitaa muistisairasta ehkä väkivaltaistakin vanhusta 24/7. Epäilen ettei näitä löydy. Varsinkaan jos omat lapset ovat vielä siinä iässä että heitä pitää hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää kuolla kivuissaan? Silloin on jotain pielessä hoidossa. Kunnon tropit ettei tarvitse pelätä ja tuntea kipua.

Aina ei lääkkeet auta kipuun. Äitini kuoli haimasyöpään ja vaikka sai morfiinia suoraan suoneen, kivut olivat kovat. Siinä vieressä istuessani mietin, että kuolisipa hän pian, koska kenenkään ei pitäisi kärsiä noin. Olimme siskoni kanssa sängyn vieressä, ei käynyt edes muu ajatus mielessäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Tästä tuli mieleen että un

Niin, kukapa olisi valmis siihen, kun on omat lapsetkin ja oma elämä. Töissäkin käytävä ja ovet pitäisi lukita niin ettei vanhus lähde kaduille hortoilemaan. Jostain syystä tämä onnistuu muissa maissa, täällä pistetään vanhainkotiin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Eikö senkin pitäisi olla velvollisuus kuten kuolevan vieressä istuminenkin

Äidilläni oli saattohoidossa joku epileptinen kohtaus menossa, kun astuin  huoneeseen sisään. Puhuin hänelle ja otin kädestä kiinni. Kohtaus päättyi välittömästi. Muuten hän ei juuri enää reagoinut mihinkään. Olin hänen vierellään koko yön, loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Hyi millaisia olette. Annatte läheisenne kuolla yksin. Vieläpä sellaisen joka on kantanut ja antanut teille elämän. Hyi helvetti mitä

epäsikiöitä

Onkohan tällä tavalla ajattelevilla itsellään lapsia. Vai nähdäänkö se oma lapsi todella velvollisena antamaan itselle sama aikanaan mitä on antanut hänelle vauvana/lapsena? Ne ovat kuitenkin asioita, mihin jokainen vanhempi sitoutuu kun lapsen päättää hankkia. Se ei ole mitään, mistä yhdenkään lapsen tulisi olla kiitollinen. Ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Jos itse tekisin kuolemaa sairaalassa, kun lapseni on mahdollisesti minua vanhuuden päivissä auttanut, kenties taloudellista tilannettani hoitanut ja lohduttanut kivussa ja sekavuudessani, niin en todella ehkä haluaisi, että hän joutuisi minut kädestä pitäen ikiuneen saattamaan, jos kokisi sen liian vaikeaksi asiaksi.

Puhun siis ihan puhtaasti siitä, mitä toivon lapsiltani kun itse vanhenen. En toivo heitä mitään mikä ylittää heidän sietokykynsä ja en ajattele, että heidän tulisi antaa minulle oikeastaan yhtään mitään. Toki toivon, että olen osa heidän elämäänsä. 

Minä en käynyt mummoa katsomassa kun laitokseen joutui, miksi olisin mennyt kun ei olisi tuntenut edes, oli jo vielä kotona asuessaan ostellut meille lapsenlapsille potkupukuja, ei tuntenut omia lapsiaankaan. Kerran näin kun setäni toi minun vanhemmilla käymään, oli kuihtunut olemattomiin ja katseli ihmeissään ympärille, jopa pelkäsi minun kaksi vuotiasta lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Niin, kukapa olisi valmis siihen, kun on omat lapsetkin ja oma elämä. Töissäkin käytävä ja ovet pitäisi lukita niin ettei vanhus lähde kaduille hortoilemaan. Jostain syystä tämä onnistuu muissa maissa, täällä pistetään vanhainkotiin..

Näissä muissa maissa ei ole välttämättä samanlaista vanhainkotijärjestelmää kuin täällä. Ja vaikka olisikin niin se maksaa niin paljon ettei siihen ole varaa kuin rikkailla. Jos näissä maissa vanhainkoti olisi halpa niin uskon, että sielläkin vanhukset olisivat sellaisissa.

Kyllä on hurjia kertomuksia. Kukaan ei haluaisi kuolla yksin. Olen ollut niin monen vierellä viimeisten henkäysten aikana. Sitten tulee hiljaisuus. Rauhallisesti hengitys tulee pinnalliseksi ja lopuksi ei ole kuin rauhaan saattaminen.

Se on todella väärin, ettei kuolevia käydä katsomassa ja istuta vierellä. Itse mekin tulemme siihen vaiheeseen. Toivon noile itsekkäille kirjoittajille, että tupsahtavat yksin lumuhankeen, ja siihen jäävät. Ei sen parempaa teille voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi millaisia olette. Annatte läheisenne kuolla yksin. Vieläpä sellaisen joka on kantanut ja antanut teille elämän. Hyi helvetti mitä

epäsikiöitä

Onkohan tällä tavalla ajattelevilla itsellään lapsia. Vai nähdäänkö se oma lapsi todella velvollisena antamaan itselle sama aikanaan mitä on antanut hänelle vauvana/lapsena? Ne ovat kuitenkin asioita, mihin jokainen vanhempi sitoutuu kun lapsen päättää hankkia. Se ei ole mitään, mistä yhdenkään lapsen tulisi olla kiitollinen. Ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Jos itse tekisin kuolemaa sairaalassa, kun lapseni on mahdollisesti minua vanhuuden päivissä auttanut, kenties taloudellista tilannettani hoitanut ja lohduttanut kivussa ja sekavuudessani, niin en todella ehkä haluaisi, että hän joutuisi minut kädestä pitäen ikiuneen saattamaan, jos kokisi sen liian vaikeaksi asiaksi.

Puhun siis ihan puhtaasti si

Viisaita sanoja Minulla ei ole lapsia mutta ajattelen samoin kuin sinä. 

Todella kummallista miten jotkut ihmiset jättävät toisen ihmisen yksin noinkin herkällä hetkellä. Oksettavaa mielestäni. Mummini joutui saattohoitoon pari kuukautta sitten yllättäen, kun hänen kuntonsa romahti leikkauksen jälkeen. 

Kaikki lähimmät perheenjäsenet olivat sairaalassa viimeisten viikkojen aikana.

Ainoa ihminen jota ei meinattu sairaalahuoneeseen päästään, oli viisi-vuotias pikkuserkkuni (ymmärrettävistä syistä). 12-vuotias pikkuserkkuni suorastaan pakotettiin katsomaan isomummiaan, sillä hän kiittäisi siitä myöhemmin. 

Muistan sen miten kummalliselta sairaalahuoneessa istuminen tuntui. Olin jutellut mummin kanssa viimeksi puhelimessa ennen kuin hänen puhekykynsä katosi. Silitin hänen hiuksiaan, aihekin hänen kasvoilleensa kasvorasvaa, pidin häntä kädestä. Olimme perheeni kanssa hänen vierellään niin pitkään kuin pystyimme. Mummi nukkui pois seuraavana aamuna. 

Hautajaiset pidettiin kuukausi sen jälkeen. 

Kun äitini ei oman surunsa takia pystynyt siihen, hävitin mummin alusvaatteet ja ne vaatteet mitä hän eniten käytti. Ehkä aikuismaisin asia mitä olen tehnyt elämässäni. 

Mummi on aina ollut yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä ja tulee aina olemaan. En tiedä olisinko koskaan antanut itselleni anteeksi sitä, jos en olisi hänen luokseen mennyt perheeni kanssa. 

Ne hyvät muistot kyllä pysyvät siellä mielessä! Vaikka elämän loppu olisikin kamalaa katsottavaa on parempi olla siellä tukena saattamassa viimeiselle matkalle, kuin myöhemmin katua sitä ettei ollut paikalla.

N21

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on hurjia kertomuksia. Kukaan ei haluaisi kuolla yksin. Olen ollut niin monen vierellä viimeisten henkäysten aikana. Sitten tulee hiljaisuus. Rauhallisesti hengitys tulee pinnalliseksi ja lopuksi ei ole kuin rauhaan saattaminen.

Se on todella väärin, ettei kuolevia käydä katsomassa ja istuta vierellä. Itse mekin tulemme siihen vaiheeseen. Toivon noile itsekkäille kirjoittajille, että tupsahtavat yksin lumuhankeen, ja siihen jäävät. Ei sen parempaa teille voi käydä.

Tästä tuli mieleen kun oli ajanjakso elämässä kun kärsin kovista kivuista. En halunnut ketään, en yhtään ketään vierelleni ja välillä toivoin etten enää heräisi aamulla. Minulla on rakkaita ihmisiä paljon, mutta tuolloin todellakin toivoin kuolevani yksin. Aina kun olen heikkona niin en halua muita ympärilleni. Toivon saavani olla vain rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Todella kummallista miten jotkut ihmiset jättävät toisen ihmisen yksin noinkin herkällä hetkellä. Oksettavaa mielestäni. Mummini joutui saattohoitoon pari kuukautta sitten yllättäen, kun hänen kuntonsa romahti leikkauksen jälkeen. 

Kaikki lähimmät perheenjäsenet olivat sairaalassa viimeisten viikkojen aikana.

Ainoa ihminen jota ei meinattu sairaalahuoneeseen päästään, oli viisi-vuotias pikkuserkkuni (ymmärrettävistä syistä). 12-vuotias pikkuserkkuni suorastaan pakotettiin katsomaan isomummiaan, sillä hän kiittäisi siitä myöhemmin. 

Muistan sen miten kummalliselta sairaalahuoneessa istuminen tuntui. Olin jutellut mummin kanssa viimeksi puhelimessa ennen kuin hänen puhekykynsä katosi. Silitin hänen hiuksiaan, aihekin hänen kasvoilleensa kasvorasvaa, pidin häntä kädestä. Olimme perheeni kanssa hänen vierellään niin pitkään kuin pystyimme. Mummi nukkui pois seuraavana aamuna. 

Hautajaiset

Sinulla on oma käsityksesi asioista jollain toisella toinen. Eikä kumpikaan ole väärä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Tuntoaisti ja kuuloaisti sammuvat viimeisinä. Vaikka näyttää ettei henkilö ei enää tunnistaisi tai olisi enää tiedostava, hän silti saattaa kuulla sinut ja tuntea kosketuksen ja aistia että joku on siinä vierellä. Eihän aivotoiminta ole kokonaan sammunut.

 

Pelottava tunne kun vieressä on täysin tuntematon ihminen eikä kukaan niistä hämärästi tutuista ihmisistä joita hoitajiksi kutsutaan.

Mä olen ollut paikalla sellaisessa tilanteessa, kaverina. Kuoleva oli tajuton tai sen kaltaisessa tilassa. Oman lapsensa oli äänen kuullessaan rauhoittui, rentoutui selvästi juttelusta ja silityksestä.

Kyllä ihmiset voi olla julmia läheisilleen. Ei kiinnosta, voi tulla paha mieli, siitä ei ole hyötyä itselle. Eikö pelkuruus hävetä ollenkaan? En mä silti pahaa toivo sellaisillekaan.