Ei käydä katsomassa vanhaa ja sairasta isovanhempaa, ettei jää huonoja muistoja

Miksi pitää kuolla kivuissaan? Silloin on jotain pielessä hoidossa. Kunnon tropit ettei tarvitse pelätä ja tuntea kipua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää kuolla kivuissaan? Silloin on jotain pielessä hoidossa. Kunnon tropit ettei tarvitse pelätä ja tuntea kipua.

Ei ketään kiinnosta. Paatunutta hoito näinä päivinä. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini menehtyi kesällä. Hoitokodista pyysivät, että menisin paikalle viimeisinä päivinä. Istuin siellä yhden päivän. Niinpä viimeisin muistoni äidistäni on puoliksi tajuton ihminen, joka ei tunnistanut minua eikä pystynyt enää puhumaan niin, että puheesta olisi saanut selvää. 

Ainoa hyöty vierailusta oli, että ajoittain levoton äitini rauhoittui, kun joku oli vierellä.

"Ainoa hyöty". Just. Eikö koko käynnin pointtina kuuluisi juuri olla se, että olet siellä et itsesi, vaan kuolevan äitisi takia? Mitä väliä, että tuo on viimeinen muistosi, kun muistoja on paljon muitakin, oletettavasti parempia sellaisia. Ihmiselämä koostuu monesta hetkestä. 

Toinen isoäitini oli mielisairaalassa. Lapselle sitä ei toki kerrottu vaan paikka esiteltiin vanhainkotina. Minut kyörättiin vuoteen viereen ja hän tarttui pitkillä koukkukynsillään hiuksiini eikä päästänyt irti. Pelkäsin järjettömän paljon sen jälkeen vanhoja naisia ja vanhainkoteja. Oma äitini oli dementikko, jota pidettiiin hengissä fyysisesti. Toivoin koko ajan että hän pääsisi taivaaseen. Hän kuoli kuitenkin sairaalassa, onneksi, nopeaan sairauteen. En ollut paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Todella surullista lukea tällaista...

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää kuolla kivuissaan? Silloin on jotain pielessä hoidossa. Kunnon tropit ettei tarvitse pelätä ja tuntea kipua.

Tunnen entisestä elämästä ihmisiä joilla on mahdollisuus saada hoitoa kipuihin ja olen miettinyt että otan heihin yhteyttä jos omat vanhempani eivät saa kunnon kivun lievitystä loppuaikoinaan.

Miksi te takerrutte vain hyviin muistoihin ettekä kestä niitä huonoja?

Sairaalassa tai hoivakodissa kannattaa käydä katsomassa kuolevaa myös siksi että samalla voi tarkistaa miten hoito pelaa ja mitä hoitomaksuilla saa. Yllätyskäynnit saattavat paljastaa pahojakin laiminlyöntejä, mutta jos hoitohenkilökunta tietää että tuon vanhuksen luona käydään säännöllisesti, hoitajatkin ehkä tekevät työnsä paremmin, jotta heistä ei valitettaisi aviin eikä soiteltaisi Iltalehteen.

Kävin äitini luona hänen viimeisinä päivinä. Vaikka äiti ei enään tunnistanut minua hänen hengitys raihoittui kun pidin kädestä kiinni. Näin kävi myös viimeisenä iltana. Sitten yhdessä vaiheessa äitini silmistä näki että silmät eivät enään nähneet eli aivot eivät kyenneet näkemään. Lähdin pois. Olisin saanut olla mutta silloin koin asian olevan jo ohitse. Seuraavana aamuna äiti kuoli. Kuolema tuli, vaikka kukaan ei sanonut, kipulääkkeen antamisen jälkeen. Itse koen että armomurha mutta olen iloinen että äiti ei tuntenut enään kipuja. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi te takerrutte vain hyviin muistoihin ettekä kestä niitä huonoja?

Sairaalassa tai hoivakodissa kannattaa käydä katsomassa kuolevaa myös siksi että samalla voi tarkistaa miten hoito pelaa ja mitä hoitomaksuilla saa. Yllätyskäynnit saattavat paljastaa pahojakin laiminlyöntejä, mutta jos hoitohenkilökunta tietää että tuon vanhuksen luona käydään säännöllisesti, hoitajatkin ehkä tekevät työnsä paremmin, jotta heistä ei valitettaisi aviin eikä soiteltaisi Iltalehteen.

Tämä on ainoa syy käynteihin, ettei joudu kidutetuksi loppuaikanaan. 

Minä olen käynyt ja käyn katsomassa kuolevia, jopa kuoleman hetkellä. En ymmärrä miksi kuolevaa ei käydä katsomassa ja etenkään en ymmärrä miksi ei voi olla saattamassa kun henki poistuu. Sitten kyllä ajetaan ruumisauton perässä saattamassa suljettua arkkua. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käynyt ja käyn katsomassa kuolevia, jopa kuoleman hetkellä. En ymmärrä miksi kuolevaa ei käydä katsomassa ja etenkään en ymmärrä miksi ei voi olla saattamassa kun henki poistuu. Sitten kyllä ajetaan ruumisauton perässä saattamassa suljettua arkkua. 

Täähän se ois. 

Ei käydä katsomassa vuosiin kun ei pysty, mut kylläpä hautajaisissa sitten itketään, mitä tekopyhyyttä!! Se ihminen on kuollut niille, jotka ei käy katsomassa rakastaan jo sillä hetkellä kun muistisairaus tullut ja ei enää tavata.

Vierailija kirjoitti:

Ei käydä katsomassa vuosiin kun ei pysty, mut kylläpä hautajaisissa sitten itketään, mitä tekopyhyyttä!! Se ihminen on kuollut niille, jotka ei käy katsomassa rakastaan jo sillä hetkellä kun muistisairaus tullut ja ei enää tavata.

Muistisairas ei ikävöi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Kuolema on ainutkertainen tilanne. Miksi silloin ei ole ketään vierellä? Jätätte toisen yksin, toivottavasti tekin kuolette yksin kivuissa ja peloissan ne!

Milo. 😭

😭

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut. Kun oma äitini oli palliatiivisella osastolla ja teki kuolemaa, kävin häntä katsomassa kuukausien ajan, kunnes en enää jaksanut. Kun ihminen ei enää syönyt, ei puhunut, ei tuntenut ja laihtui luurangoksi ja ei ollut enää hereillä tai tajuissaan. Tässä vaiheessa tajusin että jos vielä menen katsomaan, saan ne huonot muistot. Äitini kuoli 3 päivän päästä tästä päätöksestä. 

Mikään ei olisi muuttunut äitini viime hetkillä, vaikka olisin roikkunut siellä sairaalassa ne 3 päivää. Kaikki tärkeä oli sanottu jo niiden edeltävien vuosien aikana.

En ymmärrä. Minä kävin katsomassa vielä kuoleman jälkeenkin.

Muistisairas voi jopa pelätä omaa lastaan, älkää tuomitko ihmisiä jos ette ymmärrä että tilanteita on erilaisia. Yksi vanhus sai aina hysteerisen kohtauksen kun aikuiset lapset kävivät häntä katsomassa. Huusi miksi päästätte noita ihmisiä hänen lähelleen joita ei tunne ja piti vaan sylissään kulahtanutta villapaitaa, jonka kuvitteli ilmeisesti olevansa hänen lapsensa kun tuuditti sitä. Välillä huusi täyttä itkua ja ilmeisesti se "lapsi" eli villapaita hänen sylissään menehtyi aina silloin tällöin.

Joillekin muistisairas on jo menehtynyt ja hyvästä syystä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Olen kuullut, mutta ne henkilöt, joita ei haluttu viedä vanhusta katsomaan, olivat lapsia. Haluttiin, että lapsille jää kauniit muistot.

No, näin mumman sairaana ennen kuolemaa, olin lapsi, eikä se millään tavalla pyyhkinyt pois vanhoja hyviä muistoja.

Tyypillinen osoitus nykyajan ihmisten minä minä-itsekkyydestä.

Oli oikein järkevää käydä katsomassa vanhempaani loppuun asti. Se teki selväksi ettei minua vanhainkotiin pistetä. Jos olisin tiennyt niin ei olisi äitiänikään laitettu, loppuajat varsinkin oli kamalat.

Vierailija kirjoitti:

Äitini menehtyi kesällä. Hoitokodista pyysivät, että menisin paikalle viimeisinä päivinä. Istuin siellä yhden päivän. Niinpä viimeisin muistoni äidistäni on puoliksi tajuton ihminen, joka ei tunnistanut minua eikä pystynyt enää puhumaan niin, että puheesta olisi saanut selvää. 

Ainoa hyöty vierailusta oli, että ajoittain levoton äitini rauhoittui, kun joku oli vierellä.

'Ainoa hyöty"? No eikö se nyt ollut korvaamattoman tärkeä asia. Voi jmlauta teitä joitakin