Ei käydä katsomassa vanhaa ja sairasta isovanhempaa, ettei jää huonoja muistoja

Olen kuullut, mutta ne henkilöt, joita ei haluttu viedä vanhusta katsomaan, olivat lapsia. Haluttiin, että lapsille jää kauniit muistot.

Olen kuullut. Kun oma äitini oli palliatiivisella osastolla ja teki kuolemaa, kävin häntä katsomassa kuukausien ajan, kunnes en enää jaksanut. Kun ihminen ei enää syönyt, ei puhunut, ei tuntenut ja laihtui luurangoksi ja ei ollut enää hereillä tai tajuissaan. Tässä vaiheessa tajusin että jos vielä menen katsomaan, saan ne huonot muistot. Äitini kuoli 3 päivän päästä tästä päätöksestä. 

Mikään ei olisi muuttunut äitini viime hetkillä, vaikka olisin roikkunut siellä sairaalassa ne 3 päivää. Kaikki tärkeä oli sanottu jo niiden edeltävien vuosien aikana.

Äitini menehtyi kesällä. Hoitokodista pyysivät, että menisin paikalle viimeisinä päivinä. Istuin siellä yhden päivän. Niinpä viimeisin muistoni äidistäni on puoliksi tajuton ihminen, joka ei tunnistanut minua eikä pystynyt enää puhumaan niin, että puheesta olisi saanut selvää. 

Ainoa hyöty vierailusta oli, että ajoittain levoton äitini rauhoittui, kun joku oli vierellä.

Mä olen käynyt viimeksi viime vuoden syksynä katsomassa isoäitiäni. Yli 90-vuotias, täysin muistisairauden viemä ihminen. Kuoret jäljellä ja sydän ei vaan anna periksi. Ei tiedä enää tuon taivaallistakaan mistään. Ennen muistisairauden nujerrusta hän oli eloisa ihminen, oli aktiivisesti eläkeläisten toiminnoissa mukana, paras tietämäni kokki, ahkera lenkkeilijä ja pihahommien tekijä. Värjäsi vielä yli 80-vuotiaana tukkaansa punaiseksi. Ja näin kamala loppu iski hänelle. Voi elää vielä vaikka 10 vuotta tuollaisena. Kyllä itse haluaisin lähteä saappaat jalassa tai sitten ottaisin mielelläni eutanasian ajoissa jos saisin vakavan diagnoosin. En tajua miksi elinaikaa halutaan niin kovasti pitkittää, kun se loppu on suurimmalla osalla niin ikävä.

No ei tarvitse. Eikö hänen oma lapsi voi käydä tai lapset. Sukulaiset.

Olen ollut lapsena tuota todistamassa ja muistan isovanhemmasta juurikin nuo hetket sairaalassa. Isovanhempi ei ollut enää kuukausiin tunnistanut yhtään lapsistaan ja vielä vähemmän lastenlapsiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut. Kun oma äitini oli palliatiivisella osastolla ja teki kuolemaa, kävin häntä katsomassa kuukausien ajan, kunnes en enää jaksanut. Kun ihminen ei enää syönyt, ei puhunut, ei tuntenut ja laihtui luurangoksi ja ei ollut enää hereillä tai tajuissaan. Tässä vaiheessa tajusin että jos vielä menen katsomaan, saan ne huonot muistot. Äitini kuoli 3 päivän päästä tästä päätöksestä. 

Mikään ei olisi muuttunut äitini viime hetkillä, vaikka olisin roikkunut siellä sairaalassa ne 3 päivää. Kaikki tärkeä oli sanottu jo niiden edeltävien vuosien aikana.

Äitisi ehkä kuitenkin ymmärsi, että olet tärkeä ihminen, vaikka ei tuntenut. 

Voi olla sen vanhuksen omakin toive, näin myös itse haluaisin.

Vierailija kirjoitti:

No ei tarvitse. Eikö hänen oma lapsi voi käydä tai lapset. Sukulaiset.

No nämä sukulaiset juuri yleensä näin sanookin. 

Jos ihminen ei ole missään tolkuissaan, niin ehkei sillä ole väliäkään.

Tuollainen on ainakin ihan provona esiintynyt avausena täällä palstalla.

En ymmärrä. Kuolema on ainutkertainen tilanne. Miksi silloin ei ole ketään vierellä? Jätätte toisen yksin, toivottavasti tekin kuolette yksin kivuissa ja peloissan ne!

Vierailija kirjoitti:

Hyi millaisia olette. Annatte läheisenne kuolla yksin. Vieläpä sellaisen joka on kantanut ja antanut teille elämän. Hyi helvetti mitä

epäsikiöitä

Jos mä olisin halunnut varmistaa, että olen paikalla sillä hetkellä, kun äiti kuolee, mun olisi pitänyt istua äidin sängyn vierellä 24 tuntia vuorokaudessa kolmen viikon ajan. Äiti olisi kyllä saattanut kuolla jo sitä ennenkin, mutta tuon 3 viikkoa oli siis saattohoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen on ainakin ihan provona esiintynyt avausena täällä palstalla.

Ei tuo välttämättä ole provo. Omassakin perheessäni on noin sanottu. Äitini sanoi noin. Hän nyt on muutenkin sellainen ihminen, joka välttelee vaikeiden tunteiden kohtaamista. Sellaisia on Suomessa paljon. 

Olen kuullut. Vanha sukulainen on itse traumatisoitunut nähtyään omat vanhempansa huonossa kunnossa. Ei myöskään haluaisi että häntä mennään katsomaan, koska tuntee että ei itse enää ole täysissä voimissaan, eikä halua että muut näkevät hänet "heikkona". Luulee säästävänsä muita "huonoilta muistoilta", vaikka oikeasti muille tulee vaan paha mieli kun eivät saa enää tavata häntä. Ja hän ei oikeasti ole edes kovin huonossa kunnossa. Asuu itsekseen, kävelee, syö, peseytyy ja hoitaa vessa-asiansa itse. On myös suht terävä päästään esim. muistaa kaikkien tuttujen syntymäpäivät ym., hieman lähimuisti heikentynyt viime aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut. Vanha sukulainen on itse traumatisoitunut nähtyään omat vanhempansa huonossa kunnossa. Ei myöskään haluaisi että häntä mennään katsomaan, koska tuntee että ei itse enää ole täysissä voimissaan, eikä halua että muut näkevät hänet "heikkona". Luulee säästävänsä muita "huonoilta muistoilta", vaikka oikeasti muille tulee vaan paha mieli kun eivät saa enää tavata häntä. Ja hän ei oikeasti ole edes kovin huonossa kunnossa. Asuu itsekseen, kävelee, syö, peseytyy ja hoitaa vessa-asiansa itse. On myös suht terävä päästään esim. muistaa kaikkien tuttujen syntymäpäivät ym., hieman lähimuisti heikentynyt viime aikoina.

Tämä henkilö voi olla arka ja masentunut. Mielestäni sellainen, joka kuitenkin ehkä ilahtuisi, kun matalalla profiililla edes joku läheinen menisi pikku herkkujen kanssa käymään.

Olen kuullut. En kannata kyseistä ajatusta. Ennen ihmiset kuolivat kotiinsa, eivätkä lapset siitä traumatisoituneet.

Vierailija kirjoitti:

Äitini menehtyi kesällä. Hoitokodista pyysivät, että menisin paikalle viimeisinä päivinä. Istuin siellä yhden päivän. Niinpä viimeisin muistoni äidistäni on puoliksi tajuton ihminen, joka ei tunnistanut minua eikä pystynyt enää puhumaan niin, että puheesta olisi saanut selvää. 

Ainoa hyöty vierailusta oli, että ajoittain levoton äitini rauhoittui, kun joku oli vierellä.

"Ainoa hyöty" että kuoleva ihminen rauhoittui läsnäolostasi? Onko tuo huono asia? Kuulostaa siltä että sinusta se olisi huono asia tai sitten tulkitsen tekstinsävysi ihan väärin? 

Olen kuullut ja huomannut asian. Olen vanhuspuolella töissä.

Silloin kun omat vanhempani eivät minua enää tunnista niin en käy heitä katsomassa. Miksi ihmeessä kävisin, heille minua ei ole eikä heitäkään minulle. Ovat jo silloin tavallaan jo menneet. Toki velvollisuudet hoidan hautajaiset sun muut kun kroppa seuraa perässä henkisen poistumisen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Kuolema on ainutkertainen tilanne. Miksi silloin ei ole ketään vierellä? Jätätte toisen yksin, toivottavasti tekin kuolette yksin kivuissa ja peloissan ne!

Milo. 😭