Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkälaiset lohdutuksen sanat saavat näkemään punaista?
19.12.2024 |
Ilrapäivälehdessä oli äiti, jonka taapero oli kuollut, mutta jotkut lohdutuksen sanat saivat hänet näkemään punaista.
En päässyt lukemaan juttua maksumuurin vuoksi, mutta jäin miettimään, että jos joku toinen ihminen haluaa lohduttaa surussa, niin mitä ihmettä sellaista voi sanoa, että siitä suuttuu? Kuolemantapauksissahan (etenkin lapsen) kuitenkin kaikki ovat aidosti pahoillaan ja haluavat auttaa ja tukea.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää "voimia" silloin kun olen romahdustilassa.
Minä olen usein myötäelänyt juuri noin. MITÄ sinun mielestäsi olisi parempi sanoa?
Ihan sivusta, mutta olla vaikka sanomatta tuota. Se on sellainen noi voivoi mennäänkö nyt mun asioihin toteamus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kaikella on tarkoitus!"
Voivittusaatananperkele, mikä tarkoitus on sillä, että kukaan viidestä lapsesta ei ole terve?
Vierailija kirjoitti:
"Kaikella on tarkoitus!"
Voivittusaatananperkele, mikä tarkoitus on sillä, että kukaan viidestä lapsesta ei ole terve?
Ärsyttää muuten elämässä just tämä. Sain vakituisen työn, kyllä mutta sairastut heti niin vakavasti, että sinusta tulee pysyvästi työkyvytön. Sain helposti lapsia, kyllä mutta jokainen on vakavasi sairas eikä niistä tule ikinä itsenäisesti pärjääviä ihmisiä eikä löydä töitä. Ylipäätään sain syntyä tänne, kyllä mutta olet koko elämäsi sairas. Sait helposti monta parisuhdetta, kyllä mutta joka ikisessä minua petettiin ja pahoinpideltiin. Siis elämässä on aina se MUTTA. Ja kaikella sillä on tietysti se tarkoitus ja tarkoitus on saada niiden entisten sairausien päälle mitä oli lapsena, lisää sairauksia jotka johtuu traumoista. Joskus se tarkoitus on vain paska ja sitä ilman voisi elää, se ei ole mikään siunaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi niin isäni kuoli. En tykännyt siitä kun naapurit setä ja täti tulivat säälimään minua pihalla ja halusivat halata minua kun olin kaverin kanssa leikkimässä pihalla. Olin hauraimmillani ja fyysinen lähelle tuleminen oli liikaa. Tarkoittivat hyvää mutta aika ja paikka oli väärä. Hajosin ihan täysin ja juoksin itkemään talon nurkan taakse. Olisin vaan halunnut olla ja murehtia omassa rauhassa. Inhoan tuollaista tekopyhää lässyttämistä.
Juuri siksi etäinen otan osaa on todella hyvä ja paikallaan. Monet sanovat että se on jäykkä ja ontto, mutta olen itse oppinut että ihminen voi olla todella hauraassa tilassa, tai missä vain tilassa, eikä pysty ja jaksa ottaa vastaan oikein mitään. On hienoa sekä sanojalle että surijalle että on fraasi jonka voi sanoa ja kaikki ymmärtävät sen.
Tuo on myös yksi, että näillekin on aikansa ja paikkansa. Esimerkiksi töissä en haluaisi osanottoja tai edes myötätuntoisia katseita. Toki sitä ei kaikista voi tietää, mutta itse kerroin sen aikanaan whatsapp-ryhmässä etukäteen. Että arvostan tosi paljon tukeanne, mutta toivon, että työpaikalle palattuani olette täysin normaalisti ja puhutte vain töistä ja muusta. Tätä kunnioitettiin ja työstä tulikin tärkeä henkireikä. Sain muuta ajateltavaa ja nauroinkin, vasta kotimatkalla tuli itku.
Ota itsestäsi niskasta kiinni. Isäni sanoi minulle, kun yritin ta p paa itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikkapa sellaista että nyt se kuollut lapsi on Jumalan luona. Tai että onhan teillä jälleennäkemisen toivoa.Tai että ainahan te voitte tehdä uuden lapsen. Tai että kylä te pian unohdatte sen kuolleen lapsenne ja menette elämässänne eteenpäin. Että elämä jatkuu. Että suru menee aikanaan ohi. Ja jos ei mene niin sen kanssa oppii elämään. Että hyvä kun kuoli.
Kaikki eivät todellakaan toivo surevalle hyvää.
Kuollut lapsi todellakin menee sinne Jumalan luo. Jos ketään lohduttaa.
Itseäni ärsytti suunnattomasti kun sairastuin niin että jouduin luopumaan muutamasta itselleni tärkeästä tavasta (tyyliin en saa syödä enää ikinä jotain) ja yksi tuttava vähätteli tyyliin no mitä väliä, noihan on pikkujuttuja! Kysyin sitten et lopettaako hänkin niiden syömisen? Vastaus oli: no en, ei minun tarvi!
mutta tulit kuitenkin vähättelemään minun suruani kun joudun jostain luopumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuollaisesta tapauksesta tulee ensimmäisenä mieleen kommentti, että onneksi hän ei ollut teidän ainut lapsi. Juttua en minäkään näe, mutta noin on oikeasti "lohdutettu" omaa ystävääni.
Mun äiti mietti mun veljen kuoltua noin- Että onneksi on edelleen toinen lapsi elossa. Se suru on suunnaton ja pohjaton, ja siihen jotain lohtua yrittää löytää.
On kamalaa menettää oma lapsi. Jos se lapsi on ainoa, niin ei jää mitään muuta kuin suru. Jos on muita jälkeläisiä, niin jää edes se toivo ja elämä ja jakaminen.
Kuolema on niin hirveä suru. Joskus sanat sopii, ja joskus ei. Ei voi tietää, mistä kukakin punaista näkee. Emme voi tietää, miten toinen kokee.
Osanotto. Se sana riittää. Niin itse koin.
Luin joskus pariskunnasta, joka oli menettänyt pienen lapsensa. Kun tämä tuli esiin heidän käydessään myöhemmin lääkärissä, olivat useat ammattilaiset reagoineet kauhistellen. Olivat vain sanoneet "miten kamalaa!" Pariskunta sanoi sen tuntuneen hirveältä ja he olisivat toivoneet tilalle ihan vain osanottoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lohdutuksen sanat saavat minut näkemään punaista. Lohdutus on perseestä. Minun lapseni on kuollut eikä minua voi lohduttaa. En ole edes pyytänyt lohtua keneltäkään.
En ymmärrä alapeukkuja! Meidän perheestä on myös kuollut lapsi. Ei mitkään sanat lohduta. Meille on onneksi sanottu vain, että ottavat osaa suureen suruun ja menetykseen. Tämä on meille riittänyt. Emme nähneet punaista. Ehkä tämän vuoksi ne alapeukut.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten VOI sanoa, jos haluaa lohduttaa?
Otan osaa suureen suruun ja menetykseen. Ei tarvitse lohduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuollaisesta tapauksesta tulee ensimmäisenä mieleen kommentti, että onneksi hän ei ollut teidän ainut lapsi. Juttua en minäkään näe, mutta noin on oikeasti "lohdutettu" omaa ystävääni.
Minusta tämä on ymmärrettävä ajatus joskaan ei viisas kommentti. Lapsettomana ajattelen että jokainen lapsi on korvaamaton, oma yksilönsä, eikä kukaan voi täyttää tämän paikkaa. Tietenkään. MUTTA muut lapset pitävät elämässä kiinni jollain tasolla, on pakko nousta sängystä ja olla heidän kanssaan...samoin lapsenlapset.
"Parempi kuin pääsi pois" - vaikka siis ei olisi halunnut päästä pois vaan elää vaikka on sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku jäykkä "otan osaa".
Voi vaan katsoa toista myötätuntoisena ja tarjota apua. Kertoa ominsanoin, että on pahoillaan tapahtuneesta. Sanoo vaikka "mä en osaa sanoa mitään nyt"
Ja jos tuntee ihmisen hyvin ja tietää että on halailijatyyppi, niin halaus. Väkisinhalata ei saa.
Otan osaa, on tapa ilmaista suruvalittelu. Olen hoitaja ja tehnyt paljon saattohoitotyötä. Jokainen kuolema on erilainen. Jokainen omainen kokee sen kerran. Mitä luulet minun sanovan?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä, joka jakelee kliseitä, kuten " Elämä kantaa" etc. ja tietää yleensä aina miten kaikkeen pitää reagoida.
Harmillista on, että hänelle ei juurikaan ole tapahtunut mitään kyseisistä asioista ja elämä on ollut tasaisen suuntaista aina.
Olen samaa mieltä kuin monet muut kommentoijat täällä: Älä tarjoa kliseitä, halaa, tarjoa konkreettista apua, ole läsnä sen sijaan.
Älkää antako ohjeita, joita luulette hyväksi surun keskellä! Se mikä sinun mielestä on hyvä, ei tarkoita, että sureva sitä kaipaa. Meidän lapsen kuollessa lohduttavinta oli kliseet. Kukaan ei kotiimme tullessaan alkanut tehdä mitään meidän puolesta, eivät kysyneet edes, että haluatteko, että keitän kahvit?!
Kun surun keskellä olevien luo mennään, täytyy säilyttää kunnioitus. Tämä on meidän kokemus. Meidän puolesta ei olisi voinut tehdä mitään, koska meidän oli kaikki tehtävä itse. Se on se surutyö.
Vierailija kirjoitti:
Ota itsestäsi niskasta kiinni. Isäni sanoi minulle, kun yritin ta p paa itseni.
Niin, et kuollut! Jokainen kantaa vastuun itsestään.
Menetin koirani, joka oli tärkeämpi kuin kukaan ihminen. Sisko lohdutti "lähetään shoppailee, sehän oli vain koira".
Vierailija kirjoitti:
Oli verrattu lemmikin kuolemaan. Toinen lohduttaja isoisänsä kuolemaan. Siis nämä olivat jutun mukaan ne loukkaavat lohdutukset.
Joku prkl räksyttävä rakki???
Alue: Aihe vapaa
Paras tapa lienee se, että sanoo ottavansa osaa. Monenlaisia tapoja toki on ja läheisen kuoleman hetkellä paljastuu joidenkin luonne. Läheiseni kuoli ja hyvä ystäväni ei koskaan kommentoinut asiaa mitenkään. Hänen vanhempansa toivat kukan ja kävivät tuomassa surunvalittelut. Kortissa oli myös ystäväni nimi äitinsä kirjoittamana, hän oli sanonut äidilleen, että laita siihen korttiin minunkin nimi, kun äitinsä oli puhelimessa häneltä kysynyt, tuleeko mukaan viemään surunvalittelut.