Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkälaiset lohdutuksen sanat saavat näkemään punaista?
19.12.2024 |
Ilrapäivälehdessä oli äiti, jonka taapero oli kuollut, mutta jotkut lohdutuksen sanat saivat hänet näkemään punaista.
En päässyt lukemaan juttua maksumuurin vuoksi, mutta jäin miettimään, että jos joku toinen ihminen haluaa lohduttaa surussa, niin mitä ihmettä sellaista voi sanoa, että siitä suuttuu? Kuolemantapauksissahan (etenkin lapsen) kuitenkin kaikki ovat aidosti pahoillaan ja haluavat auttaa ja tukea.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli verrattu lemmikin kuolemaan. Toinen lohduttaja isoisänsä kuolemaan. Siis nämä olivat jutun mukaan ne loukkaavat lohdutukset.
Ikävää. Ymmärrän, että eivät ole sama asia, mutta näissäkin se lohduttaja on koettanut parhaansa mukaan samaistua tilanteeseen oman kokemuksensa kautta.
Eikä minusta myöskään lohdunsaaja voi arvottaa, että hänen surunsa on raskaampi kuin toisen suru. Yksi ihminen voi rakastaa lemmikkiään paljon paljon enemmän, kuin joku toinen ihminen omaa lastaan. Lisäksi jos lemmikki tai lapsi on ainoa, niin kyllä se ihan oikeasti ja konkreettisesti on suurempi menetys ja murhe, kuin jos jäljelle jää muutakin lemmikkejä / lapsia.
Samoin isoisä. Jos hän on läheinen ja hänen kanssaan ollaan päivittäin tekemisissä, niin onhan se suurempi menetys kuin isoisä, jota et ole tavannut 15 vuoteen ja jäljelle jää läheisempiäkin
Vinkki: Vaikka oma pää on siellä rekun hanurissa, niin älä silti vertaa ihmisiä lemmikkiin, ellei se menetyksen kokenut ole myös piski-ihminen. Erittäin loukkaavaa normaalille ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi ettei sano muuta kuin otan osaa.
Muistan kun lähiomainen siirrettiin saattohoitoon, elinikää oli korkeintaan muutama viikko. Lyhensin työaikaani ja lähipomo sanoi, että täällä on tosi moni samassa tilanteessa ja he käyvät silti töissä ihan normaalisti.
Kyllähän näistä tilanteista kai sketsihuumoriakin saisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää "voimia" silloin kun olen romahdustilassa.
Minä olen usein myötäelänyt juuri noin. MITÄ sinun mielestäsi olisi parempi sanoa?
Joskus on parempi olla sanomatta mitään, kuin lausua latteuksia.
Elä itke, huomenna lyyään piä kivveen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli verrattu lemmikin kuolemaan. Toinen lohduttaja isoisänsä kuolemaan. Siis nämä olivat jutun mukaan ne loukkaavat lohdutukset.
Ikävää. Ymmärrän, että eivät ole sama asia, mutta näissäkin se lohduttaja on koettanut parhaansa mukaan samaistua tilanteeseen oman kokemuksensa kautta.
Eikä minusta myöskään lohdunsaaja voi arvottaa, että hänen surunsa on raskaampi kuin toisen suru. Yksi ihminen voi rakastaa lemmikkiään paljon paljon enemmän, kuin joku toinen ihminen omaa lastaan. Lisäksi jos lemmikki tai lapsi on ainoa, niin kyllä se ihan oikeasti ja konkreettisesti on suurempi menetys ja murhe, kuin jos jäljelle jää muutakin lemmikkejä / lapsia.
Samoin isoisä. Jos hän on läheinen ja hänen kanssaan ollaan päivittäin tekemisissä, niin onhan se suurempi menetys kuin isoisä, jota et ole tav
"Vinkki: Vaikka oma pää on siellä rekun hanurissa, niin älä silti vertaa ihmisiä lemmikkiin, ellei se menetyksen kokenut ole myös piski-ihminen. Erittäin loukkaavaa normaalille ihmiselle."
Niinpä. Villakourani Rekku ja oma äiti, samanarvoiset ja yhtä rakkaat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parempi ettei sano muuta kuin otan osaa.
Muistan kun lähiomainen siirrettiin saattohoitoon, elinikää oli korkeintaan muutama viikko. Lyhensin työaikaani ja lähipomo sanoi, että täällä on tosi moni samassa tilanteessa ja he käyvät silti töissä ihan normaalisti.
Kyllähän näistä tilanteista kai sketsihuumoriakin saisi.
"Ihan samassa tilanteessa"? Ihan varmasti...
Kun olin lapsi niin isäni kuoli. En tykännyt siitä kun naapurit setä ja täti tulivat säälimään minua pihalla ja halusivat halata minua kun olin kaverin kanssa leikkimässä pihalla. Olin hauraimmillani ja fyysinen lähelle tuleminen oli liikaa. Tarkoittivat hyvää mutta aika ja paikka oli väärä. Hajosin ihan täysin ja juoksin itkemään talon nurkan taakse. Olisin vaan halunnut olla ja murehtia omassa rauhassa. Inhoan tuollaista tekopyhää lässyttämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten VOI sanoa, jos haluaa lohduttaa?
"Otan osaa" "Olen pahoillani" Ja mieluummin kuin "ymmärrän, kun minullekin kävi asia x" vaikka näin: "En pysty edes kuvittelemaan tuskaa, mitä käyt läpi" Nekin voivat loukata, kun on kovin herkillä, mutta ehkä eivät kuitenkaan saa näkemään niin helposti kerrassaan punaista. Nyrkkisääntönä, älä yritä sanoillasi vähentää tai poistaa toisen surua, vaan ainoastaan osoittaa myötätuntoa.
Ja "kerro jos voin jotenkin auttaa" sijaan kannattaa esittää konkreettinen avuntarjous. Kysyä vaikka surevan läheiseltä voisiko tehdä ruokaa tai muuta konkreettista tai miten sureva suhtautuisi jos menisi paikan päälle vain halaamaan. Sureva ei välttämättä tiedä itsekään mitä haluaa eikä halua ainakaan "olla vaivaksi".
Uskon että suruun osaa ottava haluaa jotenkin surevaa lohduttaa ja me emme voi tietää surevan tuskaa ja miten hän vastaanottaa sanat.
Siinä on lohtusanojen lausujakin joskus hukassa et mitä sanoo ja kömmähdyksiä sattuu.Surevalla kaikki on niin liki, voi ollla vaan miksi-kysymys, miten eteenpäin kun kaikki on kaaosta jne.
Lämmin osanotto, halaus.Joskus noin on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut menetyksiä ja surua kuin myös saanut osaaottavia sanoja, mielipiteitä, näkemyksiä musertaviin tunteisiini. En sen pohjalta ihan käsitä, miksi tyhmistäkin osanoton sanoista voisi suuttua? Jokainen esittää niitä oman elämänkokemuksensa mukaisesti ja koettavat keksiä edes jotakin, jolla osoittaa olevansa pahoillaan.
Suru saa ihmisen avohaavoille ja usein on tosi sekaisin, pois raiteiltaan, ei oma itsensä, jolloin ihan mistä vain voi itkeä ja suuttua ja käyttäytyä täysin ääliömäisesti. Muistan sen itsestäni ja muistan sen muistakin surijoista.
Jos jutun tarkoitus on opettaa ihmisille käytöstapoja surevaa kohtaan ei se sitä saavuta, sillä se saa vain suurimman osan epävarmaksi mitä sitten pitäisi sanoa ja se olisi oikein.
Iltalehti haastatteli minuakin suruni aikaan ja nyt olen ikionnellinen, ettei sitä ikinä julkaistu(mukaan ei saatu sukulaista, jonka mielipide olisi toimittajan mukaan pitänyt kuulua juttu
No kyllä se tyhmien osanottojen esittäjäkin voi ola hiljaa. Joku "voittehan te tehdä uuden lapsen", se on hyvin ilkeää. En usko, että yksikään lapsensa menettänyt kokisi tuota lohduttavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää "voimia" silloin kun olen romahdustilassa.
Minusta taas tämä on ihan hyvä vaikka joltain vieraammalta sometutulta. Joko voimia tai jaksamista. Läheisemmältä se tulisi helpommin tulkittua "voimia selättämään tämäkin yksin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kaikella on tarkoituksensa."
Noin sanoo vain ihminen jolla ei ole koskaan ollut rankkaa.
En kestäisi jo X tapahtuisi minulle.
No en minäkään tahtoisi kestää mutta pakko on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku jäykkä "otan osaa".
Voi vaan katsoa toista myötätuntoisena ja tarjota apua. Kertoa ominsanoin, että on pahoillaan tapahtuneesta. Sanoo vaikka "mä en osaa sanoa mitään nyt"
Ja jos tuntee ihmisen hyvin ja tietää että on halailijatyyppi, niin halaus. Väkisinhalata ei saa.
Minulla on ystävä, joka jakelee kliseitä, kuten " Elämä kantaa" etc. ja tietää yleensä aina miten kaikkeen pitää reagoida.
Harmillista on, että hänelle ei juurikaan ole tapahtunut mitään kyseisistä asioista ja elämä on ollut tasaisen suuntaista aina.
Olen samaa mieltä kuin monet muut kommentoijat täällä: Älä tarjoa kliseitä, halaa, tarjoa konkreettista apua, ole läsnä sen sijaan.
1) Isäni kuoli, kun olin teini-ikäinen. Sukulainen lähetti omatekemänsä surunvalittelukortin, mihin oli kirjoittanut : " don't worry, be happy".
2) Sisarukseni menehtyi pari vuotta sitten ja olin surun murtama. Siihen eräs ihminen tokaisi erittäin syväluotaavat lohdutuksen sanat: " Ai, mä luulin että oikeesti jotain ikävää olis tapahtunut".
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi niin isäni kuoli. En tykännyt siitä kun naapurit setä ja täti tulivat säälimään minua pihalla ja halusivat halata minua kun olin kaverin kanssa leikkimässä pihalla. Olin hauraimmillani ja fyysinen lähelle tuleminen oli liikaa. Tarkoittivat hyvää mutta aika ja paikka oli väärä. Hajosin ihan täysin ja juoksin itkemään talon nurkan taakse. Olisin vaan halunnut olla ja murehtia omassa rauhassa. Inhoan tuollaista tekopyhää lässyttämistä.
Juuri siksi etäinen otan osaa on todella hyvä ja paikallaan. Monet sanovat että se on jäykkä ja ontto, mutta olen itse oppinut että ihminen voi olla todella hauraassa tilassa, tai missä vain tilassa, eikä pysty ja jaksa ottaa vastaan oikein mitään. On hienoa sekä sanojalle että surijalle että on fraasi jonka voi sanoa ja kaikki ymmärtävät sen.
No hei ei kellekään anneta elämässä enempää kuin tämä kestää kantaa. Samaan aikaan ihmisiä kuolee oman käden kautta ja lopettaa kokonaisia perheitä kun ei enää kestetä sitä kuormaa mikä on saatu.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen usein myötäelänyt juuri noin. MITÄ sinun mielestäsi olisi parempi sanoa?