Miten teillä maksetaan menot perheessä (avioliitto)
Mietin että miten se teillä toimii jos esim molemmat saa rahaa eri aikaan kuusta.
Kuka maksaa vuokran tai lainan lyhennyksen tai muut laskut?
Meillä yleensä menee niin että eletään sen rahoilla kenellä sattuu olemaan, mutta ei jakaudu ihan tasaisesti.
Esim. Mies pyytää laittamaan rahaa hänelle ja maksan hänen elämistään ja kulujaan jonkun verran. Saatan kuukaudessa laittaa 100-200€ muiden kulujen lisäksi. Nämä ovatkin vain hänelle.
Maksan lasten asiat ja tarpeet rahoista mitä saan, ja sitten kun kaikki on loppu, ja mies saa rahaa, käy hän vähän pihiksi.
Antaa rahaa yleensä joka päivä 20 tai 30 euroa ruokaan lapsille ja muuhun kotitalouden menoon, eli ei minulle itselleni käyttöön, kuten minä annan hänelle, kun sanon että voisi antaa nyt takaisin mitä olen itse antanut hänelle.
Kerralla ei ikinä anna isompia summia, vaan pimittää rahaa, ja käyttää omiin juttuihinsa.
Ei kovin usein tee ruokaostoksia.
Meillä tulot aika samat.
En siis voi suunnitella esim viikon ruoka ostoksia tuolla tapaa, vaan joka päivä joudun ostamaan sille päivälle vähän jotain.
Meillä 3 pientä lasta ja vaippoja kuluu myös.
Onko tämä teidän mielestä ihan normaali käytäntö?
Olen harkinnut jopa Asumuseroa kun tuntuu että raha asioista tulee vaan riitaa, ja en pysty mitenkään pysymään niistä kärryillä. Sekö on muitakin ongelmia.
Kommentit (115)
Kaikki tulot tulee yhteiselle tilille ja siitä maksetaan kaikki menot.
Me maksamme yhteiset kulut tulojen suhteessa. Laskimme joskus tarkemmin säännölliset kulut ja siitä syntyi summa, minkä vaimo maksaa tililleni kerran kuussa, kun minä maksan kaikki laskut. Noihin kuuluu myös ruokamenot. Ei kuittien laskeminen kerran kuussa montaa minuuttia vie.
Tuo toimi aikoinaan exän kanssa ja on toiminut nykyisenvaimon kanssa jo neljännesvuosisadan, eikä ole koskaan tarvinnut rahasta riidellä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tulot tulee yhteiselle tilille ja siitä maksetaan kaikki menot.
Jatkan sen verran, että joka kuukausi automaattisesti siirtyy sama summa kummankin säästö/sijoitus/rahastotilille.
Eipä ole pitkän avioliiton aikana tarvinnut miettiä kuka mitäkin maksaa. Ja on ollut monia vaiheita. Kumpikin on ollut pitkällä ulkomaankomennuksella ja toinen on ottanut "virkavapaata" ja huolehtinut arjesta. Sairauttakin on ollut ja perhevapaita. Yhteiset rahat aina, lapset kasvatettu aikuisiksi, autettu ensiasunnon ostossa. Varallisuus on kasvanut huomaamattaan.
Ei missään nimessä yhtä yhteistä tiliä. Molemmilla omat tilit, johon tulee oma palkka. Yhteinen taloustili, johon molemmat siirtää sovitun summan. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Kyllä oma tili pitää olla omalle palkalle. Ei kannata tätä asiaa oppia kantapään kautta.
Meillä on taloustili johon molemmat maksavat tulojen suhteessa. Minä teen töitä kotoa käsin ja minulla on työhuone, joten maksan 2/3 vuokrasta samoin sähköstä.
Maksamme ruokakulut puoliksi taloustililtä ja lisäksi molemmat maksavat omat erikoisruokavalionsa ja herkkunsa, meille tämä on toiminut parhaiten, niin ei tule sanomista. Tasaamme tilit kerran kuussa, käymme kaupassa vain noin kerran viikossa. Toiminut hyvin koska olemme säästäväisiä.
Ei ole koskaan ollut riitaa rahasta, koska molemmat käyttävät omat rahansa sitten kuten haluaa, mies tykkää pukeutua paremmin kuin minä, joten hänellä isommat vaatekulut, itse ostan Relovesta niin säästän.
Kutsumme toisiamme leffaan ja lenkille ja kutsuja maksaa. Toiminut meillä ja molemmille kertynyt vähän säästöjäkin.
Ex-vaimon kanssa toimittiin niin, että laitettiin tietty määrä rahaa tilille mistä meni kaikki pakolliset kulut. Loput meni pääosin minun pussista. Ja sitten erossa toki vei puolet. No tyhmästä päästä kärsii koko lompakko.
Lopeta rahan antaminen miehen omiin menoihin
Onko sillä mitään väliä, onko normaalia vai ei. Kysymys kuuluukin : onko reilua, tasapuolista ja oikeudenmukaista?Miksi ihmeessä sinä suostut siihen, että ostat omillasi kaikki ruuat ym. arkiostot?
Meillä on ollut aina yhteiset rahat ja oma tilit. On ollut myös yhteinen tili. Harvemmin on tässä vuosikymmenten aikana siirretty rahaa suoraan toisen tilille. Se tuossa aloittajan mallissa on kaikkein hassuinta. Siis sen lisäksi, että ei voi suunnitella taloutta etukäteen, kun pitää anoa rahaa mieheltä. Tietenkin voisit jättää antamatta miehelle rahaa ja sen sijaan käyttää sen etukäteen suunnittelemiisi ruokaostoksiin.
Toivottavasti edes mies on kadehdittavan komea ja seksi hyvää, kun sinun kannattaa kustantaa hänen omaa kulutustaan tinkimällä omastasi.
Vierailija kirjoitti:
Käytättehän ehkäisyä?
Mitäpä luulet ovatko käyttäneet?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tulot tulee yhteiselle tilille ja siitä maksetaan kaikki menot.
Tämä on toiseksi huonoin vaihtoehto sen jälkeen, mitä aloitta toteuttaa. Yhteinen tili edellyttäisi ehdotonta luottamusta, yhtä suuria tuloja ja ennen kaikkea samanlaisia arvoja ja toimintatapoja niin rahankäytössä kuin elämässä.
Kunnon kallumeininkiä, voi hyvää päivää
50/50 laitetaan samat nettosummat yhteiselle taloustilille ja sieltä maksetaan kaikki yhteinen.
Ei palkkapäivillä klenterimielessä ole tässä merkitystä.
Meillä on yhteinen tili mihin kumpikin siirtää saman summan kuukausittain. Tältä tililtä maksetaan asumisen juoksevat ja kiinteät kulut, eli sähkö, vesi, netti, jätehuolto. Lisäksi tältä tililtä maksetaan yhteiset asiat, eli huonekalut, puutarhatarvikkeet, remppatarvikkeet jne. Kummallakin on oma asuntolaina, ja kumpikin vastaa niiden lyhentämisestä. Koska ei ole lapsia, ruokaostokset tehdään niin että jaetaan yhteisten aterioiden tarvikkeet n. tasan kaupassa. Muuten kumpikin ostaa omat ruuat (toinen tekee lounasta kotona, toinen syö viikolla töissä) ja herkut. Hyvin toimiva ja selkeä järjestely.
Minä maksan lähes kaiken miehen satunnaisia kauppareissuja lukuunottamatta. Kuun lopussa teen kirjanpidon ja veloitan mieheltä hänen osuuden, niin kulut menee tasan. Tiedän kyllä, että maksan enemmän, koska mies käyttää minua enemmän ruokaa ja sähköä. Samoin miehen vakuutukset ovat kallimmat, mutta en viitsi nipottaa.
Meillä yhteinen tili, jolta siirretään sama summa kummankin rahastoon, on toiminut hyvin.
Kun kaikki tulot tulevat yhdelle tilille ja siitä maksetaan kaikki menot, niin fi tarvitse miettiä, kumpi maksaa.
Näin on pystytty hankkimaan oman asunnon ja mökin lisäksi mm. useita sijoitusasuntoja.
Meillä miehellä netto 8000e kk, mulla 1500e kk. Mies maksaa kaikki talon kulut ja käy kaupassa parina päivänä viikossa. Mä käyn kaupassa parina päivänä ja hoidan kaikki lasten kulut. Mulla menee kaikki mitä tulee, en tiedä paljonko miehellä on säästössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki yhteiset kulut (asuminen, ruoka, lapset jne) maksetaan nettotulojen suhteessa. Laskuja varten molemmat laittaa yhteiselle tilille etukäteen sovitun summan joka palkasta ja laskut maksetaan suoraveloituksella sieltä tililtä. Ruoat jne maksaa se kumpi sattuu köymään kaupassa. Noin kerran viikossa lasketaan kuitit yhteen ja se joka on maksanut vähemmän maksaa toiselle tasinkoa. Hyvin om sujunut, ei ikinä riitaa rahasta. Huom kaikki kodin tavarat, lasten vaatteet yms sovitaan etukäteen tyyliin poika tarvii uudet ulkokengät. Minkälaiset ostetaan ja mistä? Onko väliä tässä vai ensi kuussa?
Tasinkoa? Kuulostaa vähän raskaalta. Kuitit helposti häviää.
Mihin ne kuitit häviäisi? Ei pidä olla huolimaton.
eri
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehellä netto 8000e kk, mulla 1500e kk. Mies maksaa kaikki talon kulut ja käy kaupassa parina päivänä viikossa. Mä käyn kaupassa parina päivänä ja hoidan kaikki lasten kulut. Mulla menee kaikki mitä tulee, en tiedä paljonko miehellä on säästössä.
Toivottavasti talo on miehen nimissä ja teillä avioehto jos hän maksaa talosta kaiken.
Yhteinen tili on, johon molempien kaikki tulot tulee ja josta molempien kaikki menot maksetaan. Avioliittoon on menty, jotta ollaan yhtä ja samaa "tiimiä". Ei ole mun rahoja ja sun rahoja, vaan kaikki on yhteistä.