tyylikkäät... osa 3

ku lukee Priskun viestiä :' (



Voimaa jakelen nyt isolla kädellä. Mä tiedän kuinka tyhjä olo voi tuollaisen tapauksen jälkeen olla. Sitä miettii koko ajan kuinka olis itse voinut estää tapahtuneen. Juuri niinkuin sä kirjotit, miksen nähnyt - oikeasti ei sitä voi kukaan nähdä - ihminen jos ei kerro niin ei sitä voi tietää. Pitkän aikaa tosiaan menee kun vaan miettii jos olisin voinut aavistaa, jos olisin voinut tehdä jotain. Se päivä kun itselleen saa sen vakuutettua, että minä en olis voinu tehdä mitään, alkaa haavojen parantuminen. Siihen menee aikaa ja sen aikaa elää vain päivä kerrallaan.

Läheisille jää paljon kysymyksiä eikä niihin löydy vastauksia. Itse olen kokenut melko vastaavaa reilu 10 vuotta sitten, kyse ei ollut itsemurhasta mutta itseaiheutettu kuolema kuitenkin oli. Tässä tapauksessa mukana liikkui huumeet, aseet jne. enkä mä mitään huomannut vaikka olin niin lähelllä...

Priscu; En voi edes kuvitella miten kauheaa tuo on..Toivon että vaikka oletkin muiden läheistesi tukena ollut niin pystyt itsekin purkamaan oloasi. Ei kukaan ihminen ole, eikä tarvitse ollakaan, niin vahva että tuollaisen asian kestäisi vain hiljaa tukien muita. Täällä riittää kuuntelevia korvia ja tukijoita, muista se. Voimia toivottelen teille! *lämmin halaus*

toivotan sulle ja koko perheellenne voimia jaksaa. Rimpe osasi kyllä todella hienosti sinulle kirjoittaa, sait varmasti jonkinverran lohtua hänen sanoistaan.



mä voin hyvin ajatella miten moni saattaa tämän ikävän tapahtuman keskellä olettaa sun olevan se vahva lenkki joka auttaa muita jo hoitaa asioita. koska sä tunnut niin vahvalta ihmiseltä. mutta, tässä tilanteessa sun ei tarvii olla vahva. sulla on ihan yhtälailla oikeus surra ja kaivata lohdutusta kuin muillakin. miehesi osaa varmasti sua tukea ja kuunnella, uskon niin. ja meille voit tietty purkaa tänne kaikkea mieltä vaivaavaa.



ja vielä prisku kulta, ethän ole itsellesi liian ankara? sä et olisi voinut huomata mitään, koska hän ei halunnut kenenkään huomaavan mitään. et ole siis vastuussa. useinhan on niin että ne jotka uhkailevat itsemurhalla, eivät sitä ihka oikeesti tee ja ne taas jotka sen ihka oikeesti haluavat tehdä, varovat kaikin keinoin paljastamasta kenellekään mitään. joten hän on varmaan käyttäytynyt ihan normaalisti eikä kukaan olisi saattannut arvata.



mutta uskon kyllä että päässäsi pyörii paljon kaikenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia, jotka sun on vaan käytävä läpi. minäkin uskon että tuska kyllä pienenee ajan kuluessa vaikkei nyt siltä tunnukaan.



paljon voimia teille koko perheelle!



sannuska kp1/24-28 (eli juu, täi päätti tulla tänään ja lyhentää jälleen kiertoa) ja yk 3 alkaa...

täällä ollaan... rauhottavat nupissa, olo tasasempi.



tutti, bee-ee, milenna, sannuska, rimpe... lots of thanks.



Miten mä voisin ikinä tarpeeksi sanoa miten SUURI tuki te olette tytöt. ISO KIITOS siskot.



Sannuska: taidan olla ankara itselleni, kaikessa suhteessa, aina ollutkin :( se ei ole hyvä asia.



Värjäsin hiukset, kävin pitkässä kuumassa suihkussa, mies laittoi mun lempiruokaa... itkettiin ja halittiin ja puhuttiin ja nauroinkin vähän... kirjotin kirjeen tytölleni, katselin sen vauvakuvia, pieni pullea tytöntyllerö, iso neiti harvahammas, kaunis nuori riparilainen, kihlakuva, hänen siskon lapsen ristiäisissä otettu kuva kuukausi sitten... voi saakelin saakeli!!!luen uudelleen kirjoittamaani kirjettä hänelle, luen sen haudalla sitten. voi PERKELE tää sattuu niin helvetisti. VITTU SAATANA!!!!!



priscilla



miksi tällästä tapahtuu??????

Priscu: Huuda, itke, sure! Sure surusi kunnolla,anna pahan tulla pois, älä patoa tunteitasi! Sinä olet taatusti tehnyt kaiken mikä tehtävissä oli!

Kysyit miksi? Sitä ei kukaan valitettavasti osaa kertoa. Mutta yksi asia on varma: Hänen on nyt hyvä olla.

Täällä me olemme sinua varten! Sinä olet meitä tsempannut ja päiviämme piristänyt, nyt on meidän vuoro yrittää auttaa! *itku silmässä halaa*



Sannuska: Tämä pahoittelee täin vuoksi!



-Rimpe-

Mä inhoon öitä. Kamalia unia, ihan sekoja näin sen mitä nukuin... lähinnä mun lapsista, kun ne oli vauvoja, olin myös raskaana unessa ja vielä mun exälle... olin hirveen onnellinen lapsesta, mut itkin koko ajan kun mulla oli niin kamala ikävä mun nykyistä miestä!! outo uni...



Tänään tehdään ruumiinavaus, että saadaan varmuus mitä on otettu ja kuinka paljon... tänään saa mennä vielä katsomaan sinne tyttöä ja jättää hyvästit. En tiedä mikä on oikea ratkasu, mutta olen päättänyt mennä.



Hyvä puoli tosiaan on tässä se, että nyt hänen on hyvä olla. Kaikesta lukemastani päätellen, hänellä on ollut niin paha olla, että ei ole jaksanut enää elää... siksi niin rankka ratkaisu. En ole vihainen, pettynyt vaan... kunpa hän olisi valinnut toisin, ja mennyt hoitoon. Toisaalta, hän oli käynyt avohoidossa jo kolme vuotta, söi mielialalääkkeitä ja kävi terapiassa, mutta se ei auttanut. Pääsi pieni väsynyt tyttö isän ja äidin luokse, joiden kuolemasta myös vähän aikaa. Voi kun jäljelle jääneet sisko ja veli jaksaisivat ja olisivat onnellisia vielä joskus.



Se on niin kummallista kun katselen vanhoja valokuvia, joissa on nuori äiti ja pieni tyttö... onnellisia, ruskettuneita ja niin elossa... eikä kukaan tiennyt että menee muutama vuosi niin kumpaakaan ei ole enää....



Myös oma kuolemattomuus on nostanut päätään. MINÄ EN HALUA KUOLLA! pelkään että jos minä kuolen tai mun mies, tai lasteni isä. Tai mun lapset... en kestäisi sitä. En todella sitä kestäisi.



-p-

Mie oon kans miettinyt aina tätä kuolemajuttua, aina kun joku on kuollut(esim. mun ukit ja isomummi), jopa näiden julkkiksien kuolemat on saaneet mut miettimään..Sit alkaakin pelottaa vielä elossaolevien puolesta, milloin menetän esim. mummoni, vanhempani, mieheni, tyttäreni ja milloin itse kuolen..Tuntuu ettei siihen oo ikinä valmis..ei varmasti ookaan, mut silti sekin päivä tulee. Sitä vaan ei voi tietää milloin, siksi oon yrittänyt kohdella muita silleen että vaikka ois viimeinen kerta kun nähdään, ei tarviis miettiä et tulipa sanottua/tehtyä pahasti, eikä voi koskaan pyytää anteeks. Menipäs vakavaksi..no, kuitenkin, pitäisi siis iloita elossa olevien kanssa, ja silti saa ikävöidä, kaivata jo taivaaseen siirtyneitä.

menetin siskoni pojan, aivan yhtäkkiä ja ilman ennakko varoitusta.

Muistan kuinka olen työmaan lattialla huutanut kun sain puhelun että nyt on lähdettävä siskon luokse.

Se oli elämäni kauhein kokemus. Nytkin tulee heti itku kun sitä ajattelen. Ja luulen että menee pitkään ennen kuin voin ajatella asiaa ilman itkua. Sitä on niin vaikea ymmärtää kun toinen otetaan pois siinä vaiheessa elämää kun sen olisi pitänyt vasta alkaa. 19 vuotias, koulut ohi, uusi työpaikka, tammikuussa armeijaan. Kaikki jäi kokematta, armeija, kihlat, häät, lapset, oma asunto ym.... Jotenkin olen siitä katkera miksei hänkin saanut kokea kaikkea sitä.

Tämä tapahtui autokolarissa. Ehkä ainut lohtu oli nopea kuolema, hurjan hauskaa juuri ennen onnettomuutta ja ennen kaikkea sai kuolla yhdessä parhaan kaverinsa kanssa. Pakko yritää jotain posiviivista asiasta ajatella.

Vanhemmilla ja meillä sukulaisilla on ollut vaikeaa mutta yhdessä mennään eteenpäin toinen toisiamme tukien niin kauan kun sitä tarvitaan. Puhutaan, itketään, halataan, muistellaan ja nauretaan.

Aivan kun tässä ei olisi ollut tarpeeksi kuoli isämme heinäkuussa. asian ajattelimme niin että poika tarvitsi paappaa luokseen, sieltä pilveltä ne nyt yhdessä suojelevat meidän muiden elämää.

Jotain virsiä/lauluja en voi kuunnella vieläkään ilman itkua esim.517 siinä on kaikki. tai laulua pikkuveli.



Tiedän ettei mitkään sanat voi sua lohduttaa ja auttaa loputtomaan ikävään mutta silti muista ettet ole yksin. turvaa muihin läheiseesi, puhu asiasta niin paljon kun jaksat ja pystyt, yhä uudestaan ja uudestaan. Olet meidän ajatuksissamme ja lähetämme sinulle sen avulla voimaa ja halauksia.

Sinun ei tarvitse olla vahva. Kukaan ei ole tälläisen asian kanssa. ikävä ja asioiden läpikäýminen vie voimaa mutta samalla antaa voimaa tilalle. Rakas ystävä, lämmin halaus sinulle kyynelten läpi.