Mietin kokoajan ikääntymistä

Nelikymppisenä on parasta. Ei jaksa välittää, mitä muut ajattelevat.

Ap: Ihan täyttä p.skaa tuo huolesi. Olen nyt 60v ja elämä parhaimmillaan, oikeastaan vasta vähän alle neljäkymppisenä alkoi edelleenkin jatkuva paras vaihe elämässäni. Elä tätä päivää, älä eilistä tai huomista.

Vierailija kirjoitti:

Ihan todellinen pelko. Ikääntyminen on traagista. siinä neljänkympin korvilla alkaa kroppa mennä hitaasti alaspäin. Naisilla hormonitoiminnan muutokset, hiustenlähtö, ihon veltostuminen, aivosumu.. pääkään ei pelaa enää niin kuin ennen. Se mitä voi ja kannattaa tehdä, on syödä terveellisesti ja liikkua aktiivisesti, sillä saa vääjäämätöntä hidastettua. 

Mitä väliä? Kun ymmärrät, että miehetkin ikääntyy, et koe ikkääntymistä kriisinä.

Säilyin tyttömäisen näköiseksi noin 37-vuotiaaksi asti. Sitten tapahtui jotain ja nyt 41-vuotiaana näyn ikäiseltäni. Kukaan ei enää luule nuoremmaksi. Jotain tapahtuu kasvoissa, leukalinja jotenkin pehmenee ja kasvot valahtaa. Myös vartalon malli muuttunut täysin, vyötärölle kertyy rasvaa. Onhan tämä iso muutos, mutta ei oikein mitään voi tehdä kuin hyväksyä se. Ja aina olen elänyt terveellisesti ja liikkunut paljon.

Uskotteko, että esim joku Martina Aitolehti ehtii voivotella ikävuosiaan? Menkää ja eläkää täysillä tekin, terveys ja nuorekkuus tulee kyllä perässä.

Oma elämäni ei ole ikinä ollut yhtä täyttä ja kivaa kuin nyt 42-vuotiaana. Jos kulahtanut naama alkaa joskus harmittaa tai näkyä liikaa, haen vähän botoxia ja jatkan elämää.

Ikäkriisi ja vasta 32 vuotta!!! Olet nyt nuorimmillasi. Nauti! Huomenna olet taas päivän vanhempi. Karta aurinkoa ja päihteitä, syö vihanneksia ja marjoja, liiku. Siinä se. Vanheneminen on ainoa konsti elää pitkään.

Jokaisella sen muutoksen huomaa nelikymppisenä. Ei näytä enää samalta kuin ennen. Mutta voi ajatella että kauneus muuttuu. Vanhempanakin voi olla kaunis. 

Kun pääsee yli siitä shokista (itselle tuli noin 42-vuotiaana) ettei näytä enää samalta kuin ennen, niin helpottaa. Jotain on muuttunut ja sen kanssa vain elettävä. Terveys kuitenkin pääasia.

Mä oon 58 ja mietin vanhuutta. Muistan että ensimmäinen ikäkriisi tuli 26- vuotiaana.

Ne on käännekohtia, niitä tulee useita ja niihin kannattaa pysähtyä. Viisaus kolkuttaa oveen.

26- vuotiaana tajusin että se on endimmäisen lapsen aika. Se jäi viimeiseksi. Myöhemmin on tullut muita oivalluksia. 

 

Vierailija kirjoitti:

Yks pahimpia juttuja mitä ikääntyminen eli nämä vaihevuodet on nyt 42 v tuonut mukanaan on unettomuus! Herään useita kertoja yössä ja uni on huonolaatuista. Ennen nukuin 8 h. Siispä koko ajan väsyttää. Ja menkat on vielä säännölliset (kierto lyhentynyt) että tätä vielä vuosikausia edessä.

Lisäksi hikoilen kuin pieni sika, hiki haisee hirveälle, hikoilen myös nivusista, karvaa kasvaa ties missä.. 

Vähän samanlaista, syksyn aikana ilmaantunut mitä oudompia oireita jotka oletettavasti kielii alkavista vaihdevuosista. Olen yrittänyt ajatella että tämä on muutosvaihetta mutta tätähän saattaa todellakin kestää vuosia.

N47

Mulle on tullut sellainen olo, että niillä jotka suhtautuu vanhenemiseen myönteisesti, on jotain positiivistakin mitä se tuo mukanaan. Mitä jos siinä vanhenemisessa ei ole omalla kohdalla mitään hyvää mitä odottaa?

Olen ap:n kanssa samoja ikiä. Olen jo vuosia sitten oppinut olemaan välittämättä liikaa muiden mielipiteistä, eli siinäkään ei ole enää mitään odotettavaa. Ulkonäkö on mulle tosi tärkeä. Siis en laittaudu hirveästi, mutta haluan että perusteet on kunnossa, niin ei pahemmin tarvi yrittää mitään epäkohtia peitelläkään. Koska ei mulla oikeen ole muutakaan paitsi hyvä ammatti, mutta sen olen omalla työlläni ansainnut eikä mun tarvi vanheta sen takia enää yhtään enempää. Työ ei ole mikään elämän tarkoitus. Ei ole perhettä. Ja erittäin epätodennäköisesti enää tuleekaan. Niin mitä ihmeen hyvää tässä on enää odotettavaa? Mulle on vuosikaudet kerrottu, että joku erityinen ihminen puolisoksi vaan tulee vastaan jostain, mutta ei kaikille käy niin, enkä osaa sellaisesta edes unelmoida.