Oon kyllästynyt ja surullinen tähän, että mies on vain lapsensa kanssa. Olenko itsekäs?
Ollaan seurusteltu viisi vuotta ja vähän aikaa sitten mentiin naimisiin. Miehen lapsi (11-v.) on meillä joka toinen viikko. Tällöin mies unohtaa, että minäkin olen olemassa. Hän käyttää kaiken vapaa-aikansa poikansa kanssa pelaamiseen ja muuhun yhteiseen tekemiseen. Jos ehdotan jotain kahdenkeskistä kuten vaikka kävelyä tai sarjan jaksoa, olen hänestä itsekäs, koska se olisi pois lapselta. Näin hän siis ajattelee. Itse nään, että heidän aika on tärkeää, mutta meidän yhteistä aikaa ei tule unohtaa kokonaan lapsiviikoilla. Tuntuu, että olen ilmaa vaan. Pitääkö vaan jaksaa ja kestää? Kuunnella naurua ja pleikkarin ääniä olohuoneesta päivästä ja viikosta toiseen? Ja kyllä, olen mukana itsekin, mutta eivät mun sosiaalisuusvarastot ole mitkään pohjattomat. Tarvitsen kumppaniani esim. jakaakseni edes päivän tapahtumia ja aikuisten väliseen keskusteluun.
Silti näinä lapsiviikkoina mies tekee aloitteita iltaisin seksiin, mutta mä en vain ns. pysty siihen kun päivän aikana ei ole välttämättä ollut mitään kontaktia häneen.
Kommentit (105)
No voi, tiesit tilanteen jo ennen naimisiin menoa, nyt sitten märiset. Hyvältä isältä kuulostaa, että tekee lapsen kanssa yhteisiä asioita.
Miksei iltajuttelut riitä sulle? Ja kyllä, olet itsekäs.
No haloo! Kasva nyt aikuiseksi. Seksiäkin olis lapsiviikolla tarjolla, mut läheisyys ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
No voi, tiesit tilanteen jo ennen naimisiin menoa, nyt sitten märiset. Hyvältä isältä kuulostaa, että tekee lapsen kanssa yhteisiä asioita.
Mies lukee lapselle iltasadun vieläkin joka ilta ja odotan häntä sängyssä. Usein olen jo nukahtamassa siinä vaiheessa kun hän viimein tulee ja tekee mahdollisesti aloitteen seksiin. Siinä vaiheessa ei tule mitään järkevää keskustelua aikaiseksi, varsinkin kun olen usein huonolla tuulella, jos olen ollut koko illan taas yksin.
Ap
Lienee baitti. Jos roolit olisivat päinvastoin, niin kuin ne varmaan useimmissa uusperheissä ovat, olisit rohkea ja perheestäsi välittävä nainen.
Odota muutama vuosi, niin kaverit vievät voiton iskän kanssa pelailusta.
Ymmärrän sua aivan täysin. Mulla on aika samanlainen tilanne. Mä ratkaisin sen niin että tosiaankin siis totuin siihen että en enää halunnutkaan aikaa miehen kanssa enää silloin kun lapsi on paikalla. Mutta kyllä se edelleen vähän kirpaisee.
Mun mielestä normaaliin elämään kuuluu sekin että lapsi on joskus myös hetkiä itsekseen ja aikuisillakin on jotakin yhteistä aikaa, esimerkiksi pieniä keskustelun hetkiä, joku yhteinen sarja 30min tai vaikka 30 min kävely. Tuntuu aika ikävältä että sinut unohdetaan kokonaisen viikon ajaksi.
Mä en itsekään tee niin että olisin tuntikausia putkeen omien lasteni kanssa. Mun lapset tekee välillä muutakin eikä ole mussa koko päivää ihan kiinni. Ja mä kaipaan aikuisten välistä vuorovaikutusta myös.
Mutta ei, mun mies ei tätä oppinut. Mun piti sopeutua. Mutta mä luen kirjoja ja nautin omasta ajasta. Tosin hylätyltä kyllä tuntuu vieläkin.
Niin meilläkin oli, että ex mies pyhitti elämänsä joka toisen viikonlopun pe-su kahdelle lapselleen. Olin silloin täysin ulkopuolinen ja lastenhoitaja korkeintaan. Tätä kesti 10 vuotta kunnes varhais teini-ikäiset eivät olleetkaan enää kiinnostuneita isänsä luo tulemisesta ja 24h yhdessäolosta. Mies masentui ja muustakin elämästämme tuli vaikeaa. Kun nämä lapset vielä laittoivat muutaman vuoden päästä välit täysin poikki vihaisesti käyttäytyvään ja haukkuvaan isäänsä, niin minäkin tein rarkaisuni.
Kuulehan ap, sinulla on joka toinen viikko kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa koko ajan ja sitten jaksat nillittää siitä, että lapsiviikolla mies huomioi lapsensa ja viettää aikaa lapsen kanssa. Kyllä ydinperheessäkin täytyy huomioida lapset ja viettää aikaa heidän kanssaan ja ihan joka viikko. Kasva aikuiseksi!
Miten tämä tilanne on tullut sulle yllätyksenä vasta avioliiton jälkeen?
Nyt on kyllä epäkypsää. Lapset ennen kumppania, se täytyy vaan hyväksyä. Teillähän on joka toinen viikko parisuhdeaikaa. Älkää hankkiko lisää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä tilanne on tullut sulle yllätyksenä vasta avioliiton jälkeen?
Minkä avioliiton?
Vierailija kirjoitti:
Kuulehan ap, sinulla on joka toinen viikko kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa koko ajan ja sitten jaksat nillittää siitä, että lapsiviikolla mies huomioi lapsensa ja viettää aikaa lapsen kanssa. Kyllä ydinperheessäkin täytyy huomioida lapset ja viettää aikaa heidän kanssaan ja ihan joka viikko. Kasva aikuiseksi!
Tollasta uusperheessä on.
Jos tuo lapsi olisi teidän yhteinen, olisit hyvin onnellinen omistautuvasta isästä. Nyt olet vain kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä tilanne on tullut sulle yllätyksenä vasta avioliiton jälkeen?
Minkä avioliiton?
Avauksessa sanoi menneensä naimisiin.
Sanoin olevani kyllästynyt. En yllättynyt.
Mentiin naimisiin, koska haluttiin. En ajattele, että naimisiin voi mennä vain, jos kumppani on täydellinen. En minäkään ole. Sitä paitsi hänhän ei ole tavallaan tehnyt mitään väärää. Minulla on ajatus, että olen ulkopuolinen.
Ap
Sulla on ollut viisi vuotta aikaa rakentaa hyvä suhde puolisosi lapsen kanssa. Tarvitsetko vielä viisi vuotta lisää vai koska ajattelit aloittaa?
Olisit miettinyt asiaa ennen avioliittoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä tilanne on tullut sulle yllätyksenä vasta avioliiton jälkeen?
Minkä avioliiton?
Ollaan seurusteltu viisi vuotta ja vähän aikaa sitten mentiin naimisiin. = Aloituksen eka lause
Kasva aikuiseksi nyt hyvä nainen. Äläkä hanki lapsia miehen kanssa missään tapauksessa.