Kun kapitalismi petti Amerikan: kansa juhlii ja lahjoittaa rahaa vakuutusyhtiön toimitusjohtajan kadulle kylmäverisesti teloittaneelle
Reuters kertoo tänään julkaistussa uutisessa, että UnitedHealthcare vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murhasta syytettyä Luigi Mangionea juhlitaan sankarina ympäri maata ja hänelle tehdään rahalahjoituksia oikeudenkäyntikuluja varten. FBI:n mukaan kansan reaktio tähän rikokseen on ollut täysin poikkeuksellinen, vaikka monet amerikkalaiset ovatkin turhautuneita maan vakuutuksien varassa pyörivään terveydenhoitoon.
Mangionen manifestossa viitataan yksityisiin terveysjätteihin ahneina parasiitteina ja vedotaan terveydenhoidon korkeisiin kuluihin, joista huolimatta sairauksiin ei välttämättä saa hoitoa eikä elinajanodote pitene rahalla. Ihmisten kommenteissa kiteytetään tekoa juhlivien ajatusmaailma toteamalla, että nämä toimitusjohtajat tapppavat enemmän ihmisiä kokoushuoneista käsin kuin kukaan kadulla.
Jotain on mennyt pieleen yhteiskunnassa, jossa brutaalia murhaa juhlitaan sankaritekona, oli sen motiivi mikä tahansa. Toisaalta, jo aikojen alusta lähtien ja jokaisen sivilisaation romahduksen kohdalla on nähty sama ilmiö: kansa kääntyy väkivallan puoleen, kun se kokee itsensä nurkkaan ajetuksi, elämänsä uhatuksi ja perustarpeet täyttämättömiksi.
Mitä mieltä täällä ollaan tästä keissistä? Luigi Mangione: sankari, vai rikollinen?
Kommentit (265)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpo ja Satonen ovat tätä vakuutusperustaista terveydenhuoltoa Suomeen ajamassa. Kokoomuksen unelma.
Sellainen on mm Sveitsissä. Ja samalla yksi maailman laadukkaimmista terveydenhuollon kokonaispalveluista.
Sveitsi on parasiitti
Sankari uudistaisi järjestelmän paremmaksi. Tämä teko ei sitä tee. Tappoi vain ihmisen. Kaikki jatkuu kuten ennen murhaa.
Tätä vakuutusyhtiön toimitusjohtajaa ei erota Hitleristä mikään. Myös hän teki tietoisesti päätöksiä evätä vakuutus ihmisiltä tietäen, että ilman hoitoa nämä kuolee. Myöskään Hitler ei itse konkreettisesti murhannut kymmeniä miljoonia ihmisiä vaan teki päätöksiä tietäen että nämä ihmiset kuolee. Olemme vuosikymmeniä pitäneet ajatusleikkiä jos saisit mennä ajassa taaksepäin ja ampua Hitlerin, ampuisitko? Hän ampui aikamme Hitlereistä yhden. Hän on sankari.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei vaadi, että Yhdysvalloista pitäisi olla ehdottomasti vakuutusyhtiön asiakas.
Voit perustaa vaikkapa oman sairaalan tai tervesysosuuskunnan, jos vakuutusyhtiöt niin harmittavat.
Suomessa on toisin, vaikka kuinka puuhaisit oman terveydenhuollon, niin verot senkun juoksevat vain.
Niin, säästää rahat ja maksaa parhaiten tarjoavalle hoivasta. Voi mennä vaikka Kuubaan säästyneillä rahoilla tekemään hammasremontin, siellähän on sellainen järjestelmä jossa kukaan ei tienaa sairaanhoidolla, lääkäritkin opiskelee ja paiskii töitä ympäri kellon ihan kutsumuksesta
Vierailija kirjoitti:
Yhtiö tekee tällä hetkellä noin 12% voittoa, joka on toki ihan terve tulos. Yhtiön omavaraisuusaste oon 83%, joka on sekin hyvä. Mutta, yhtiöllä on myös tappiollisia vuosineljänneksiä lähihistoriassaan.
Vakuutusyhtiöhän toimii niin, että jokainen vakuutettu valitsee itselleen palveluntarjoajan, yleensä hinnan sekä vakuutuksen kattavuuden pohjalta. Mahdolliset vahinko/hoitokulukorvaukset maksetaan kaikkien vakuutettujen yhdessä maksamasta potista. Vakuutusyhtiö siis valvoo jokaisen vakuuttamansa etua kun arvioi tarkasti korvausvaatimusten aiheellisuutta.
Tasapaino vastuullisen korvauskäytännön ja vakuutuslupauksen välillä on joskus vaikea löytää, kyllä, mutta ei vakuutusyhtiökään voi hövelisti maksaa kaikkea mitä pyydetään. Ymmärrättehän markkinatalouden vihaajat, että ne korvaukset maksetaan sinun ja minun maksamista vakuutusmaksuista ja jos ne eivät riitä niin nostetaan maksuja.
Yhtiö tekee voittoa. Eli se tärkein pointti ensin?
Tämä on juuri se syy, miksi jyrkkä ei näille toimijoille sivistyneissä yhteiskunnissa.
Elämän perustarpeilla keinottelu tulisi lainsäädännöllä kieltää.
Vasemmisto juhlii, koska koostuu reppanoista. Sellaisista jotka haaveilevat tekevänsä samanlaisen teon. Heistä on korkeintaan painamaan liipaisinta kotona pötköttelyn lomassa. Heistä ei ole pitkäjänteiseen työhön.
Vierailija kirjoitti:
Sankari uudistaisi järjestelmän paremmaksi. Tämä teko ei sitä tee. Tappoi vain ihmisen. Kaikki jatkuu kuten ennen murhaa.
Sai asian isosti uutisiin. USAn kansasta 99% vihaa vakuutusyhtiöitä. Siellä vakuutusyhtiöit kusettavat aina. Ihan sama oletko maksanut kaikki maksut, niin keksivät tekosyyn olla maksamatta korvauksia.
Elon Musk riensi puolustamaan vakuutusyhtöitä ja sanoi että yritysten on tehtävä voittoa omistajille keinoja kaihtamatta. Se avasi miljoonan Musk fanin silmät ja sai heidät kääntymään sankariaan vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ironisesti monissa kommenteissa vaaditaan julkista verovaroin kustannettua terveydenhoitoa, kuten Suomessa on, mutta meillä samalla hallitus ajaa sitä alas ja ohjaa rahaa yksityisille firmoille Kela-korvausten kautta. Orpon hallitus leikkaa pois kolmasosan, tai jopa puolet kaikista päivystyksistä ja terveyskeskuksista. Myös leikkauksia ja hoitoja karsitaan pois toimipisteiltä.
On laskettu, että verovaroin kustannuttu terveydenhuolto säästäisi 430 miljardia vuosittain Usalta. Mutta kun on se ideologia, että köyhän pitää kärsiä ja kuolla.Orjatyövoimaa pitää saada joka tekee työtä vain kustantaakseen terveysvakuutuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Sankari uudistaisi järjestelmän paremmaksi. Tämä teko ei sitä tee. Tappoi vain ihmisen. Kaikki jatkuu kuten ennen murhaa.
Taidat olla väärässä, jutusta poimittua:
At a panel at the Reuters NEXT conference in New York on Wednesday, executives from Pfizer and Amazon said health care companies are taking a step back to better understand patients' experiences.
"Our health system needs to be better ... There's a lot of things that should cause a lot of outrage," Amazon Pharmacy Chief Medical Officer Vin Gupta said.
Näin käy, kun valtio on päättänyt panostaa pysstyihin, ei terveyspalveluihin. Suomessa sama suunta - pv:lla piikki auki näemmä ikuisesti ja sote ajetaan alas. Palvelut heikkenevät, yksityinen ja vakuutukset kallistuvat.
Kukaan ei estä vasemmistoa perustamasta niitä voittoa tavoittelemattomia yrityksiä jotka nostavat työntekijöiden palkat pilviin ja korjaavat kaikki yhteiskunnan ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto juhlii, koska koostuu reppanoista. Sellaisista jotka haaveilevat tekevänsä samanlaisen teon. Heistä on korkeintaan painamaan liipaisinta kotona pötköttelyn lomassa. Heistä ei ole pitkäjänteiseen työhön.
Voi lapsi pieni, USAssa oikeistokonservatiivi vihaa vakuutusyhtiöitä siinä missä muutkin. Viha vakuutusyhtöitä kohtaan yhdistää koko USAn kansaa pl. miljardöörit.
Eikös koko Luigin osallisuus ole aika epäselvä? Että olisi syntipukki. Tyyliin FBI oho löysi hänet mäkkäristä, missä hänellä oli päivällisellä mukana murha-ase, muutama muu ase, väärät ja oikeat henkkarit, raivokas manifesti, huumeita toki, sekä taskussa oli musta rosvonaamio ja iso juuttusäkki, jonka kylkeen oli kirjailtu dollarin merkki...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sankari uudistaisi järjestelmän paremmaksi. Tämä teko ei sitä tee. Tappoi vain ihmisen. Kaikki jatkuu kuten ennen murhaa.
Sai asian isosti uutisiin. USAn kansasta 99% vihaa vakuutusyhtiöitä. Siellä vakuutusyhtiöit kusettavat aina. Ihan sama oletko maksanut kaikki maksut, niin keksivät tekosyyn olla maksamatta korvauksia.
Elon Musk riensi puolustamaan vakuutusyhtöitä ja sanoi että yritysten on tehtävä voittoa omistajille keinoja kaihtamatta. Se avasi miljoonan Musk fanin silmät ja sai heidät kääntymään sankariaan vastaan.
Tämä vakuutusyhtiö oli kehittänyt automaattisen hylkyjärjestelmän joka hylkää 92% vakuutusvaatimuksista jotka oikeasti pitäisi korvata. Korvauspäätöksiä siis käsittelee hylkyautomaatti ja lopussa ihminen jolla ei ole minkäänlaista lääketieteen koulutusta jos päätöksen haluaa korjauttaa.
Vasemmistolaiset vinkuvat että muiden pitää tehdä sitä ja tätä. Itse ovat liian kiireisiä kotisohvalla?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei estä vasemmistoa perustamasta niitä voittoa tavoittelemattomia yrityksiä jotka nostavat työntekijöiden palkat pilviin ja korjaavat kaikki yhteiskunnan ongelmat.
Mikä on ihmisellä päässä vikana kun näkee kaikki asiat oikeisto-vasemmisto akselilla? Kai ymmärrät että PS on puhdas kommunisti puolue amerikasta katsottuna. Sinäkin olet kommari joten turha alkaa jeesustelemaan.
Usassa kuolee vuosittain yli 60 000 ihmistä sairauksiin jotka olisi helposti hoidettavissa, koska vakuutusyhtiöt hylkää elintärkeitä hoitoja ja lääkityksiä.
On tuo amerikan systeemi silti 1000 kertaa parempi kuin suomalainen julkinen verorahojenhaaskausjärjestelmä, jossa kukaan ei saa muuta hoitoa kuin jonotusta ja buranaa. Useimmat eivät saa edes aikaa julkiselle.
Vierailija kirjoitti:
Eikös koko Luigin osallisuus ole aika epäselvä? Että olisi syntipukki. Tyyliin FBI oho löysi hänet mäkkäristä, missä hänellä oli päivällisellä mukana murha-ase, muutama muu ase, väärät ja oikeat henkkarit, raivokas manifesti, huumeita toki, sekä taskussa oli musta rosvonaamio ja iso juuttusäkki, jonka kylkeen oli kirjailtu dollarin merkki...
Taitaa olla maailman ainoa tappaja joka kulkee kaikki todisteet mukanaan useamman päivän ajan. Vähän kuin itsemurha-teroilta löytyy täysin ehjä passi vaikka kaikki ympäriltä on räjähtänyt pieniksi paloiksi.
ööh, miten se vakuutus vastaa sinun huoleesi yöpäivystyksen saatavuudesta Varkaudessa? Ei se yksityinenkään pidä päivystystä auki paikkakunnalla jossa ei ole asiakkaita tuomaan sille päivystykselle riittävää kuormitusta.
Sen sijaan jos kyse on hoitojonoista niin niitä on mullekin käytetty argumenttina vakuutuksen puolesta. Miten jonoja paransi se, että Marinin hallitus kielsi hyvinvointialueita hankkimasta palvelua tarvittaessa yksityiseltä palveluntarjoajalta? Siis jonot lyhenevät kun otetaan 30% hoitokapasiteetista pois yhtälöstä -tai makuutetaan 10% vajaakäytöllä kuolevalla paikkakunnalla?