Kun kapitalismi petti Amerikan: kansa juhlii ja lahjoittaa rahaa vakuutusyhtiön toimitusjohtajan kadulle kylmäverisesti teloittaneelle
Reuters kertoo tänään julkaistussa uutisessa, että UnitedHealthcare vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murhasta syytettyä Luigi Mangionea juhlitaan sankarina ympäri maata ja hänelle tehdään rahalahjoituksia oikeudenkäyntikuluja varten. FBI:n mukaan kansan reaktio tähän rikokseen on ollut täysin poikkeuksellinen, vaikka monet amerikkalaiset ovatkin turhautuneita maan vakuutuksien varassa pyörivään terveydenhoitoon.
Mangionen manifestossa viitataan yksityisiin terveysjätteihin ahneina parasiitteina ja vedotaan terveydenhoidon korkeisiin kuluihin, joista huolimatta sairauksiin ei välttämättä saa hoitoa eikä elinajanodote pitene rahalla. Ihmisten kommenteissa kiteytetään tekoa juhlivien ajatusmaailma toteamalla, että nämä toimitusjohtajat tapppavat enemmän ihmisiä kokoushuoneista käsin kuin kukaan kadulla.
Jotain on mennyt pieleen yhteiskunnassa, jossa brutaalia murhaa juhlitaan sankaritekona, oli sen motiivi mikä tahansa. Toisaalta, jo aikojen alusta lähtien ja jokaisen sivilisaation romahduksen kohdalla on nähty sama ilmiö: kansa kääntyy väkivallan puoleen, kun se kokee itsensä nurkkaan ajetuksi, elämänsä uhatuksi ja perustarpeet täyttämättömiksi.
Mitä mieltä täällä ollaan tästä keissistä? Luigi Mangione: sankari, vai rikollinen?
Kommentit (265)
Tämä firma evää 32 prosenttia vakuutuksista. Jos on erästä tubettajaa uskominen, USA: ssa kuolee vuosittain 70 000 - 100 000 ihmistä näiden kaikkien yhtiöiden eväämisten takia.
Kuin laillistettua rikollisuutta. Kuinka tämä ei ole tapahtunut jo aiemmin...
Vierailija kirjoitti:
Ironisesti monissa kommenteissa vaaditaan julkista verovaroin kustannettua terveydenhoitoa, kuten Suomessa on, mutta meillä samalla hallitus ajaa sitä alas ja ohjaa rahaa yksityisille firmoille Kela-korvausten kautta. Orpon hallitus leikkaa pois kolmasosan, tai jopa puolet kaikista päivystyksistä ja terveyskeskuksista. Myös leikkauksia ja hoitoja karsitaan pois toimipisteiltä.
Kokkareet yrittää ajaa tänne samanlaista järjestelmää, jossa käytännössä kaikki on yksityistä, myös "palvelun" tarkastaminen on yksityistetty.
Amerikoissa laissa on kirjattu ettei yhtiöiden omistajilla saa olla taloudellisia intressejä, eli omistajilla ei saisi olla sairaalan osakkeita, ei vakuutusosakkeita, eikä asiaa valvovan lakifirman osakkeita. Mutta, valvonta on ulkoistettu ihmisille, eli yhtiöille itselleen, eikä valtio valvo sitä mitenkään.
Tuosta on hieno tarina kun miamilainen mies sairastui kurkkusyöpään ja halusi saada vakuutusrahat, mutta vakuutusyhtiö katsoi että se oli oikeutettu korvaamaan vain halvimman hoidon. Hoitava lääkäri oli taas todennut että halvin hoito ei tehoa, mutta kuten Suomessa, hoitavaa lääkäriä ei uskottu, vaan vakuutusyhtiön oma "riippumaton" lääkäri oli todennut että halvin hoito tehoaa.
Tuo mies ei ollutkaan ihan tavallinen tallianen, vaan hänellä oli lakifirma joka hoiti näitä asioita.
Hän sai todistetuksi että valuutusyhtiön on maksettava hoidot, mutta, yhä edelleen tuon tapauksen jälkeenkin, järjestelmässä on tuo republikaanien säätämä valuvika jossa ketut on omien kanaloidensa vartijoina!
aivan sama tapahtui EU:ssa, rikas rahastava EU eliitti tuhosi ahneudella koko EU:n pysyvästi