Syöpää ei voiteta taistelulla

Siinä Hesarin artikkelissa nämä tutkijat kirjoittivat että toivoon takertuminen on vaarallista. Syöpäpotilas voi kyllä toivoa että hoito tehoaa, mutta toivominen ei saa hoitoa tehoamaan, eivätkä kaikki parane syövästä.

Syöpäpotilas ei taistele. Tutkijat ja lääkärit taistelevat, eivätkä hekään aina voita.

Taistelua käydään yksilöinä ja yhteisönä syöpää vastaan. Joskus se taistelu vain hävitään kaikista ponnisteluista huolimatta ja tullaan hyvänä kakkosena maaliin kuten pieni ja sisukas Suomi aikanaan.

Kaksi lähiomaisista tuo on vienyt, yksi selvisi jatkoajalle - sillähän me kaikki täällä ollaan.

Meidän elimistössämme syntyy päivittäin syöpäsoluja, joiden kimppuun omat solumme käyvät ja nujertavat ne. Se on taistelu. Jos elimistömme puolustusjärjestelmä ei toimi kunnolla ja/tai tehokkaasti, syöpäsolut pääsevät lisääntymään. Meidän ihmisten taas tulisi elää mahdollisimman tasapainoista elämää, jotta tuo puolustusjärjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Joillakin ihmisillä on sitten sattunut elämän lottoarvonnassa huono tuuri ja hän on saanut geenperimän, joka altistaa voimakkaasti syövälle. Toiset ovat saaneet geeniperimän, jossa kuollaan nuorena sydänsairauksiin jne. Silti näidenkin ihmisten elimistöt taistelevat viimeiseen saakka. ja olisihan se hyvä, jos ihminenkin auttaisi omilla valinnoillaan tuossa taistelussa. Esimerkiksi nykyisin tiedetään, että tupakointi, myös passiivinen altistaa syöville, alkoholi pienissäkin määrissä ja myös ylipaino tai epäterveellinen ruoka. Kaikki valinnat mitä me teemme todellakin on osa taistelua. Joskus taistelun tuloksena on syövätön keho, joskus taistelun tuloksena on lisävuosi, tai vaikka lisäpäivä. syövättömät potilaat ovat voittaneet taistelun, mutta ei voida sanoa, että syöpään kuolleet olisivat hävinneet, sillä hekin ovat voineet saada lisäpäiviä.

On turha siis takertua käsiteisiin. Antakaa ihmisten itsensä kuvata syöpäprosessiaan miten haluaa. On nimittäin myös loukkaavaa sanoa syöpäsairaalle, joka kertoo taistelevansa syöpää vastaan, että ei se mikään taistelu ole. Hänelle se on sitä, jos hän niin kuvaa.

https://yle.fi/aihe/a/20-10002395

Vierailija kirjoitti:

Siinä Hesarin artikkelissa nämä tutkijat kirjoittivat että toivoon takertuminen on vaarallista. Syöpäpotilas voi kyllä toivoa että hoito tehoaa, mutta toivominen ei saa hoitoa tehoamaan, eivätkä kaikki parane syövästä.

Syöpäpotilas ei taistele. Tutkijat ja lääkärit taistelevat, eivätkä hekään aina voita.

Kyllä se syöpäpotilaan keho taistelee ja kipuilee ja potilas yrittää sen kanssa elää. Toivo ei paranna, mutta auttaa toipumisessa ja tekee hoidoistakin siedettävämpiä vrt. epätoivoon.

"Stressi voi säädellä tiettyjen tuumoreiden kasvua immuunivasteeseen vaikuttamalla. Nyt 27 tutkijan ryhmä esittää, että stressi pystyy myös suoraan kiihdyttämään syöpäsolujen kasvua (Nature Medicine 2006:8, 939)." https://www.duodecimlehti.fi/duo96047

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa ihmisen motivaatio ja "taistelutahto" on tärkeässä osassa. Se nostaa elimistön tiettyjä hormonitasoja, sellaisia, jotka liittyvät mm. immuunipuolustukseen ja immuunpuolustos taas on tärkeässä osassa sairauksista toipumisessa.

 

Ja koska tässä ketjussa on mielensä pahoittajia, niin heti laitan disclaimerin: en väittänyt äsken, että ne potilaat, jotka syöpään kuolivat, eivät olisi motivoituneet hoitoonsa tai halunneensa parantua.

 

Mielellä vain on tärkeä rooli kaikkien sairauksien hoidossa. On eri asia, että takertuuko potilas ajatukseen, että olen sairas, en voi tehdä sitä ja tätä, voi minua parkaa, vai lähteekö potilas ajattelemaan, että ok, en voi nyt tehdä kaikkea, mutta kai nyt jotain on, mitä voin tehdä. SItten hän etsii tekemistä itselleen. Ahdistavat ajatukset ja negatiivisiin asioihin takertuminen lisää elimistön stressitasoja ja tämä taas vaikeuttaa/hidastaa sairauksista

Kerrotko vielä mitä ne nämä tietyt hormooni tasot ovat ja mitkä sisäelimet niitä tuottaa. Laita myös lähde

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä Hesarin artikkelissa nämä tutkijat kirjoittivat että toivoon takertuminen on vaarallista. Syöpäpotilas voi kyllä toivoa että hoito tehoaa, mutta toivominen ei saa hoitoa tehoamaan, eivätkä kaikki parane syövästä.

Syöpäpotilas ei taistele. Tutkijat ja lääkärit taistelevat, eivätkä hekään aina voita.

Kyllä se syöpäpotilaan keho taistelee ja kipuilee ja potilas yrittää sen kanssa elää. Toivo ei paranna, mutta auttaa toipumisessa ja tekee hoidoistakin siedettävämpiä vrt. epätoivoon.

Potilas ei ole tietoinen solujensa taistelusta. Ja mitä sinä sanot niille syöpäpotilaille jotka eivät toivu, häh?

Vierailija kirjoitti:

"Stressi voi säädellä tiettyjen tuumoreiden kasvua immuunivasteeseen vaikuttamalla. Nyt 27 tutkijan ryhmä esittää, että stressi pystyy myös suoraan kiihdyttämään syöpäsolujen kasvua (Nature Medicine 2006:8, 939)." https://www.duodecimlehti.fi/duo96047

Näytä minulle stressitön syöpäpotilas.

Uskomushoitojen kannattajat vahingoittavat ihmisiä. 

Taistelu se sekin on.

Elimisto taistelee sen mitä osaa ja pystyy. Osa taistelua on oma tahtosi taistella tautia vastaan.

Sikse edes toivo parantumisesta on tärkeää.

Se on taistelu kuolemaa vastaan jokaisella meistä on vastassa, ennemmin tai myöhemmin. Ja tappio on varma.

-Mein Kampf-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä Hesarin artikkelissa nämä tutkijat kirjoittivat että toivoon takertuminen on vaarallista. Syöpäpotilas voi kyllä toivoa että hoito tehoaa, mutta toivominen ei saa hoitoa tehoamaan, eivätkä kaikki parane syövästä.

Syöpäpotilas ei taistele. Tutkijat ja lääkärit taistelevat, eivätkä hekään aina voita.

Kyllä se syöpäpotilaan keho taistelee ja kipuilee ja potilas yrittää sen kanssa elää. Toivo ei paranna, mutta auttaa toipumisessa ja tekee hoidoistakin siedettävämpiä vrt. epätoivoon.

Potilas ei ole tietoinen solujensa taistelusta. Ja mitä sinä sanot niille syöpäpotilaille jotka eivät toivu, häh?

Kyllä sen kivun kautta se potilas on varmasti ihan perillä siitä, että se keho kamppailee, sen lisäksi on ajatukset mahdollisesta lähestyvästä kuolemasta ja omaisista jotka tänne jäävät. Syövälle jää joskus toiseksi kaikista yrityksistä huolimatta. Silloin se on R.I.P. 

Taistelu joskus hävitään, se ei ole potilaan vika, se on tätä elämää. Ei elämässäkään aina paras voita. Ihmeellinen käsitys, että jos puhutaan kamppailusta syöpää vastaan, niin sille häviäminen olisi joku häpeä. Kyllä normaaliälyiset ihmiset ymmärtävät, että olosuhteet ja sattuma ratkaisevat ja joskus se paraskaan ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.

En usko, että tuosta on mitään tieteellistä näyttöä. Tuskin se potilaan mieliala nyt millään tapaa on ratkaiseva tekijä siinä, että tehoaako hoidot vai ei.

Mieliala, tunteet ja asenne on erittäin merkittävä ja olennainen osa paranemista missä tahansa paranemisprosessissa. Järkyttävää etteivät ihmiset vieläkään ymmärrä tällaisten asioiden merkitystä. 

Minä sairastan parantumatonta syöpää eikä minulla ole toivoa, niin että älä sinä lässytä asiasta josta et mitään tiedä.

Olet siis saattohoidossa. Pahoittelut. Sivusta.

Mitä sitten pitäisi sanoa? Poden syöpää? Sairastan syöpää? Kärsin syövästä?

Noista kaikista tulee mielikuva sängynpohjalla lannistuneena makaavasta ihmisestä jonka toinen jalka on jo haudassa.

Kun taas syöpää vastaan taisteleva lähtee vaikka lapsen kevätjuhlaan tai ruotsin risteilylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saivartelua sanoilla. Kyllä syöpää sairastava taistelee usein elämästä ja kuolemasta. Lääkkeet auttaa jos auttaa, elimistö voittaa tai häviää taistelun syövälle. Ei sillä tarkoiteta sitä että henkisesti olisi luovuttanut jos kuolee.

Ei ole saivartelua. Mitä tarkoitat taistelulla? Taistelu on aktiivista toimintaa. Syöpäpotilas ei voi taistella soluja vastaan millään tavalla, ne joko lisääntyvät tai eivät, täysin riippumatta potilaan omasta tahdosta.

Joskus vaaditaan paljon että kykenee menemään raskaisiin hoitoihin ja sietämään ne järkyttävät sivuoireet. Jotkut jättävät hoidot kesken, koska eivät jaksa niitä oireita. 

Niin. Toiset pelkää jo hammaslääkäriin menoa. Että kyllä se onkin rankkaa nykyajan ihmisille.  Taistelemalla se hammaskin varmaan paranee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saivartelua sanoilla. Kyllä syöpää sairastava taistelee usein elämästä ja kuolemasta. Lääkkeet auttaa jos auttaa, elimistö voittaa tai häviää taistelun syövälle. Ei sillä tarkoiteta sitä että henkisesti olisi luovuttanut jos kuolee.

Ei ole saivartelua. Mitä tarkoitat taistelulla? Taistelu on aktiivista toimintaa. Syöpäpotilas ei voi taistella soluja vastaan millään tavalla, ne joko lisääntyvät tai eivät, täysin riippumatta potilaan omasta tahdosta.

Joskus vaaditaan paljon että kykenee menemään raskaisiin hoitoihin ja sietämään ne järkyttävät sivuoireet. Jotkut jättävät hoidot kesken, koska eivät jaksa niitä oireita. 

Niin. Toiset pelkää jo hammaslääkäriin menoa. Että kyllä se onkin rankkaa nykyajan ihmi

Pienet reiät voivst parantua itsestäänkin hyvällä kotihoidolla. Se hyvä kotihoito on taistelua hammasbakteeria vastaan

Kyllä se on Melkosta taisteluasyödä noita syöpäläälleitä koska niistä tulee huono olo. Sen takia lopetin ne ja odotan kuolemaa paremmalla ololla. 

Lääkkeitä kannattaa syödä niin pitkään kuin lääkäri suosittelee. Tulee siinäkin tietysti raja vastaan jos hoidot ei auta.