Lue keskustelun säännöt.
Syöpää ei voiteta taistelulla
09.12.2024 |
Tämän päivän Hesarissa hyvä kirjoitus tästä. Karmaisevia ja inhottavia puheet, että kun taistelin niin voitin syövän. Oksettavaa. Itsellä on henkilökohtaista kokemusta syövästä. Läheiseni nuori ihminen kuoli syöpään. Näistä taistelupuheista tulee olo, että kun nuori ja muutoin terve ihminen ei "taistellut" tarpeeksi niin hän kuoli. Tällaiset taistelupuheet on lopetettava.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
Täysin arvailua ja uskomusta, mitään tieteellistä näyttöä tuollaisesta mielen voimasta ei ole.
On. Siitä on esitetty aikanaan muistaakseni yleltä minisarjakin nimeltä "Mielen salattu voima". Ei siinä erikseen ollut syöpäpotilasta, mutta käsiteltiin kyllä mielen vaikutuksesta paranemisprosessiin/paranemattomuuteen. Plasebovaikutus perustuu juuri samaan ilmiöön. Sarjassa plasebo vietiin niinkin pitkälle, että ihmiselle tehtiin kirurginen operaatio uskotellen, että se oli korjausleikkaus, vaikka mitään ei korjattu viiltämisen ja ompelemisen lisäksi.
Nocebo on vastakkainen vaikutuksiltaan. Ihmisen oma mieli saa terveen ihmisen oireilemaan, ja saa sen aikaan, ettei sairas parannu ajatustensa takia. Luultavasti tätä nimenomaan tarkoitetaan sillä, kun sanotaan, että joku "luovutti". Tuttu jo vanhalle kansalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
Täysin arvailua ja uskomusta, mitään tieteellistä näyttöä tuollaisesta mielen voimasta ei ole.
On siitä. Mutta ei sitä voi yleistää kaikkia koskevaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisteluahan se on, että kestää ne oireet ja ne hoidot, jotka syövän parantaa. Mutta ei toki sillä taistelulla noin lääketieteellisessä mielessä syöpää voiteta, vaan ne hoidot sen tekee.
Mutta kyllä siis syöpään sairastunut yleensä taistelee!
Höpsis. Ne oireet ja hoidot on pakko kestää, ei siinä ole mitään vaihtoehtoa. Mitään aktiivista "taistelua" ei voi käydä, sen kun kärsii ja toivoo että paranee.
Mene sanomaan tuo syöpään sairastuneelle, joka on rankoissa hoidoissa, hiukset lähteneet ja painoa on tippunut 25 kiloa. Sano sille että turhaan se väittää taistelevansa, että hän vain kärsii ja toivoo, mutta tuo ei ole mitään taistelua nähnytkään!
Ai itselleni? Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
Saivartelua sanoilla. Kyllä syöpää sairastava taistelee usein elämästä ja kuolemasta. Lääkkeet auttaa jos auttaa, elimistö voittaa tai häviää taistelun syövälle. Ei sillä tarkoiteta sitä että henkisesti olisi luovuttanut jos kuolee.
Moni on kyllä tarpeeksi tyhmä käsittääkseen sen juuri niin.
Tähän kiteytyy koko ihmisen elämä: kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen on vain uhritujille, että pitää saada joku uusi syy uhriutuja, olkoonpa se nyt vaikka sanonta "taistelin syöpää vastaan ja voitin sen". Kun se vain on jollekin kokemus syövästä selviytymisesta, että se oli taistelua ja koska hän siitä selvisi, niin hän kokee sen voittaneensa. Sen voisi ihan hyvin suoda syövästä selvinneelle ihmiselle ja pitää järki itsellä päässä ja tajuta, että tuollainen sanonta ei tarkoita sitä, että ne, jotka eivät selviä olisivat jotenkin huonoja tai epäonnistuneita. Annetaan kaikkien syöpäpotilaiden sanoittaa itse oma prosessinsa oman syöpänsä kanssa.
Mua myös suututtavat nämä taistelin ja voitin syövän-puheet. Ihan kuin syövästä paraneminen olisi vain taistelutahdosta kiinni ja ne, jotka kuolevat ovat luusereita eivätkä vain taistelleet tarpeeksi. On syöpiä ja sitten on toisia syöpiä, toiset ovat ennusteeltaan huonompia kuin toiset. Äitini sairastui haimasyöpään, eikä siinä auttanut mitkään taistelut. Vaikka olisi kuinka taistellut niin mitään toivoa ei ollut. Alle puoli vuotta ja moro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä keho taistelee syöpäsoluja vastaan. Keho saattaa luovuttaa, mutta mieli ei.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
Ei vaikuta. Minä ja mieheni oltiin vastarakastuneita ja juuri menty naimisiin, onnellisempia kuin koskaan. Ja silti hän kuoli vaikka todellakaan ei halunnut kuolla. Ei voi puhua taistelusta. Syöpä tekee mitä tekee mistään riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini ei voinut mitenkään taistella vastaan. Kuoli alle 60-vuotiaana. Syöpä oli levinnyt joka puolelle kroppaa, "emokasvain" oli keuhkoissa. Tämä emokasvain rikkoi kylkiluita tieltään kasvaessaan. En ikinä unohda niitä tuskan ilmeiltä lopussa. Kipulääkettä meni sen mitä vaan mahdollista oli saada. Ja arvatkaa mitä? Kyseessä oli maailman herttaisin ihminen, paras anoppi mitä olisi koskaan voinut toivoa. Ja näin kamala loppu. Kyllä elämä on epäreilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
Ei vaikuta. Minä ja mieheni oltiin vastarakastuneita ja juuri menty naimisiin, onnellisempia kuin koskaan. Ja silti hän kuoli vaikka todellakaan ei halunnut kuolla. Ei voi puhua taistelusta. Syöpä tekee mitä tekee mistään riippumatta.
jos syöpä tekee mitä tekee mistään riippumatta, niin silloinhan syöpähoidot ovat täysin turhia.
Jotkut ihmiset oikeasti kokevat taistelevansa syöpäänsä vastaan ja se on heille niin, miksi ihmiset haluavat riistää heiltä heidän oman kokemuksensa.
Mutta toiselle ei ole ok sanoa, että "nyt taistelet ja voitat syöpäsi" (ellei toinen sitten ole sitä laatua, että kokee tervehtymisprosessin taisteluksi), koska se toinen voi tosiaan olla joku mielensä pahoittaja (en tarkoita pahalla) ja saa siiten sitten mielensä harmaaksi ja suuttuu, kun joku rinnasti syövän sairastamisen taisteluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
Ei vaikuta. Minä ja mieheni oltiin vastarakastuneita ja juuri menty naimisiin, onnellisempia kuin koskaan. Ja silti hän kuoli vaikka todellakaan ei halunnut kuolla. Ei voi puhua taistelusta. Syöpä tekee mitä tekee mistään riippumatta.
jos syöpä tekee mitä tekee mistään riippumatta, niin silloinhan syöpähoidot ovat täysin turhia.
Jotkut ihmiset oikeasti kokevat taistelevansa syöpäänsä vastaan ja se on heille niin, miksi ihmiset haluavat riistää heiltä heidän oman kokemuksensa.
Mutta toiselle ei ole ok sanoa, että "nyt taistelet ja voitat syöpäsi" (ellei toinen sitten ole sitä laatua, että
Ei syöpähoidot ole turhia. Niillä voi saada lisää aikaa, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Mutta syöpää hoidetaan lääkkeillä ja hoidoilla, ei ihmisen taistelutahdolla. Ja hoidothan on aina paras arvaus koska jokaisen syöpä käyttäytyy eri tavalla. Ei ole koskaan kahta samanlaista tapausta vaikka diagnoosi olisi sama syöpä.
Olen nähnyt lapsen kuolevan syöpään. Aikuisten ihmisten on lopetettava omaan napaan tuijottaminen ja säälin vinkuminen ja itsensä korokkeelle nostaminen puhumalla voittamisesta. Kukaan ei halua mitään itseensä käpertyneiden juttuja kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa ihmisen motivaatio ja "taistelutahto" on tärkeässä osassa. Se nostaa elimistön tiettyjä hormonitasoja, sellaisia, jotka liittyvät mm. immuunipuolustukseen ja immuunpuolustos taas on tärkeässä osassa sairauksista toipumisessa.
Ja koska tässä ketjussa on mielensä pahoittajia, niin heti laitan disclaimerin: en väittänyt äsken, että ne potilaat, jotka syöpään kuolivat, eivät olisi motivoituneet hoitoonsa tai halunneensa parantua.
Mielellä vain on tärkeä rooli kaikkien sairauksien hoidossa. On eri asia, että takertuuko potilas ajatukseen, että olen sairas, en voi tehdä sitä ja tätä, voi minua parkaa, vai lähteekö potilas ajattelemaan, että ok, en voi nyt tehdä kaikkea, mutta kai nyt jotain on, mitä voin tehdä. SItten hän etsii tekemistä itselleen. Ahdistavat ajatukset ja negatiivisiin asioihin takertuminen lisää elimistön stressitasoja ja tämä taas vaikeuttaa/hidastaa sairauksista parantumista.
"Olet niin vahva ihminen, että selviät kyllä."
Kiitos, mutta ei kiitos. En todellakaan ole, etkä voi tietää selviänkö.
X
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisteluahan se on, että kestää ne oireet ja ne hoidot, jotka syövän parantaa. Mutta ei toki sillä taistelulla noin lääketieteellisessä mielessä syöpää voiteta, vaan ne hoidot sen tekee.
Mutta kyllä siis syöpään sairastunut yleensä taistelee!
Höpsis. Ne oireet ja hoidot on pakko kestää, ei siinä ole mitään vaihtoehtoa. Mitään aktiivista "taistelua" ei voi käydä, sen kun kärsii ja toivoo että paranee.
Täh? Miten ne on PAKKO kestää? Moni valitsee toisin. Itse olen hoitanut lukemattomia potilaita jotka ovat kieltäytyneet hoidoista. Lääkäri suosittaa jotain ja potilas valitsee mitä haluaa. Joskus potilas haluaa myös muitakin hoitoja ja ottaa myös niitä, ulkomaisia tai vaihtoehto tai sekäettä. Onhan nuo kaikki ihan valintoja, taistelusta puhuminen on ihan ok, on monia jotka vain kieltäytyvät kaikesta, masentuvat samantien ja näkee ihan että luovuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Saivartelua sanoilla. Kyllä syöpää sairastava taistelee usein elämästä ja kuolemasta. Lääkkeet auttaa jos auttaa, elimistö voittaa tai häviää taistelun syövälle. Ei sillä tarkoiteta sitä että henkisesti olisi luovuttanut jos kuolee.
Miten syöpää sairastava tarkkaan ottaen taistelee?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
Haista sinä paska. Mielialalla ei ole mitään tekemistä lopputuloksen kanssa. Ja mikä vtun toivonkipinä? On täysin yhdentekevää toivooko syöpäpotilas hoidon tehoamista vai ei. Se joko tehoaa tai ei tehoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oma mieliala vaikuttaa lopputulokseen. Jos ei ole mitään halua tai toivonkipinää niin syöpä vie melkovarmasti. Siinä mielessä voi puhua taistelusta.
En usko, että tuosta on mitään tieteellistä näyttöä. Tuskin se potilaan mieliala nyt millään tapaa on ratkaiseva tekijä siinä, että tehoaako hoidot vai ei.
Mieliala, tunteet ja asenne on erittäin merkittävä ja olennainen osa paranemista missä tahansa paranemisprosessissa. Järkyttävää etteivät ihmiset vieläkään ymmärrä tällaisten asioiden merkitystä.
Minä sairastan parantumatonta syöpää eikä minulla ole toivoa, niin että älä sinä lässytä asiasta josta et mitään tiedä.
Olen tulkinnut niin, että taistelu syövän kohdalla tarkoittaa sitä päivästä toiseen kamppailua mm. rankkojen hoitojen ja pelon keskellä. Sitä, että selviytyy päivästä toiseen kun tilanne on vaikea yrittäen näin antaa itselleen mahdollisuuden elää pidempään. En ole ajatellut, että ihminen itse on tässä taistelussa aktiivinen "voittaja" tai "häviäjä" vaan ennemminkin kuin sodan keskelle joutunut sivullinen, joka voi tehdä lopulta vähän lopputuloksen kannalta mutta jonka on silti yritettävä jaksaa päivästä toiseen kauheassakin tilanteessa.
Varmaan hyvin harva ajattelee, että syöpään sairastunut olisi joku kirjaimellinen taistelija, kuin sodassa joku erikoisjoukkojen kärkihenkilö. Vielä harvempi todennäköisesti syyllistää ihmisiä joiden syöpää lääketiede ei tällä hetkellä kykene parantamaan (eikä yksikään mieleltään terve tee näin). Jokainen syöpään sairastunut voi mielestäni käyttää omasta tilanteestaan mitä termiä haluaa. Kyllä suurempi murhe on se sairaus seurauksineen, ei sanat joilla sitä kuvaillaan.