Lue keskustelun säännöt.
"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!
08.12.2024 |
Olen seurannut aivan hämilläni erästä keskustelua, jossa on noussut useampikin otsikon kaltainen kommentti. Ihmiset toteavat, että ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, vaan lähinnä määräaikaisia. Ystävyys on ok niin kauan, kun ystävyydestä tulee hyvä mieli ja ystävyys ei millään tavalla kuormita. Jos ystävä jossain pikkuasiassa ärsyttää/hän on jonkin aikaa raskasta seuraa tms, on täysin ok lopettaa ystävyys sen takia. On myös täysin ok lopettaa ystävyys, jos ystävien elämäntilanne muuttuu.
Olen tästä aivan ihmeissäni. Minulle ystävyys on lähtökohtaisesti sitä, että toivoisin aikuisena solmitun ystävyyden kestävän eliniän. Aikuisena sitä kuitenkin jo tietää, millainen ihminen ja persoona on eikä ole samanlaista suurta muutosta kuin lapsena/teininä. Ajattelen, että ystävän kanssa ollaan iloissa ja suruissa, eikä toista hylätä silloin, jos ystävällä on vaikka vaikeaa ja hän kaipaisi tukea. Hyvässä ystävyydessä puolin ja toisin jaetaan ilot ja surut, molempien tunteille ja elämäntilanteille on tilaa.
En myöskään ymmärrä, miksi ystävästä pitäisi luopua elämäntilanteen muuttuessa. Mihin ne hyvät keskinäiset välit häviää, jos vauvavapaalta palataan työelämään/työelämästä siirrytään eläkkeelle tms? Eikä hyvät välit ole nyt synonyymi usein näkemiselle. Monilla on ystäviä, joita näkee harvoin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Minulla on ystäviä, jotka ovat hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin minä itse ja ei se millään lailla ole este ystävyydelle. Päinvastoin on hyvin virkistävää, kun toisella on ihan eri-ikäiset lapset tai muuten erilainen elämäntilanne.
Missä vaiheessa ystävyydestä on tullut tällaista itsekeskeistä kauppatavaraa, jossa ystävyys kuopataan milloin minkäkin syyn takia?
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä niillä ystävillä tekee? Eikö riitä, että on vain tuttavia?
Tarvitaan ihmisiä eri käyttötarkoituksiin on joidenkin itsekeskeisten asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten, kun ystävyydestä alkaa tulla rasite on aika ottaa ystävästä etäisyyttä. Ihmiset elävät omaa elämäänsä ja tilanteet ja elämän olosuhteet muuttuvat vuosien myötä eikä muutoksiin aina sovi vanha ystäväpiiri.
Vierailija kirjoitti:
Monille on iskenyt ystävyyssuhteissa hyötyajattelu. Toisen kanssa ollaan niin kauan, kun toisesta voi hyötyä jotenkin. On se sitten se, että toinen auttaa/kuuntelee/on hauska tms. Jos toinen ei enää täytä tuota tehtävää (tai pahimmillaan alkaa vaatia itselleen jotain, esimerkiksi lohdutusta raskaassa elämäntilanteessa), niin irti päästetään nopeasti. Pahimmillaan vielä syyllistetään sitä jätettyä, että mitäs muutuit tylsäksi/tarvitsevaksi tms.
Enemmän on päinvastaisia tilanteita: ystävyydestä tehdään vankila, jossa - ystävyyteen vedoten - toinen pyritään sulkemaan tähän yhteen ainoaan ystävyyssuhteeseen ja ollaan mustasukkaisia esim. työkavereista.
Elämäntilanteet muuttuvat ja niin tekevät ihmisetkin. Miksi ei saisi lopettaa ystävyyssuhdetta, kun toinen osoittautuu eräänlaiseksi riippakiveksi, joka ei salli muutoksia ja eteenpäinmenoa, vaan pitää ystävää jonkinlaisena terapeuttina ja muistoesineenä menneisyydestä.
Kaikkien ystävyyksien ei ole tarkoitus kestää loppuelämää. Jotkut päättyvät kokonaan, jotkut voivat olla tauolla kunnes molemmilla on taas parempi hetki lähentyä uudelleen.
Ei ystävyyssuhteissa pidäkään aina olla vain kivaa ja helppoa. Mutta jos toisen näkemisestä tai kuulumisten vaihtamisesta tulee aina vain paha olo, eikä asia ratkea keskustelemalla, niin silloin ystävyyden ylläpito ei ainakaan sillä hetkellä ole sen arvoista.
Ystävät ja elämäntilanteen mukanaan tuomat kaverit on erikseen. Jälkimmäiset jää kun ei ole luontevaa enää viettää aikaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Minulle ystävyys on lähtökohtaisesti sitä, että toivoisin aikuisena solmitun ystävyyden kestävän eliniän."
Paino sanalla toivoisin. Eiköhän aika iso osa ihmisistä toivo että ystävyyssuhteet olisivat pysyviä. Aina se ei vain ole mahdollista. Ihmiset ja tilanteet elävät eikä ole mitään järkeä roikuttaa väkisin toista ihmistä elämässään ellei toista tai kumpaakaan enää seura kiinnosta, syystä tai toisesta.
Joskus on parempi päästää irti ja etsiä muuta seuraa. Pätee ystävyys- ja rakkaussuhteisiin.
Yksi sana kuvaa koko aikakautta: narsismi.
Ei se psykologinen häiriö vaan opittu luonteenpiirre. Kaikilla on vain oikeuksia ja vuosikymmeniä on joka puolella hoettu miten pitää kuunnella itseään ja (sanoittaa) omia tunteitaan. Jos ei tunnu kivalta, pitää päästä eroon siitä ihmisestä tai asiasta joka häiritsee.
Pitäisi sen sijaan puhua resilienssistä ja tunteiden ohittamisesta. Jokaista tunnetta ei kannata miettiä ja märehtiä, niitä tulee ja menee joka päivä kymmenittäin. Osa ikäviä ja ahdistavia mutta niistä selviää, ne menee ohi kun ei jää märehtimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykytrendi tuntuu siis olevan että on ok ghostata ja jättää ystävä mikäli kokee ystävyyssuhteen "negatiiviseksi" ym. En ymmärrä. Tuntuu että ihmisiä oikein kehotetaan jättämään ihmissuhteet joita ei sillä hetkellä koeta positiivisiksi.
Elämäntilanteet vaihtelevat ja ystävyyssuhteet siinä mukana. Ketään ei voi pakottaa olemaan vastentahtoisesti raskaassa seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Yksi sana kuvaa koko aikakautta: narsismi.
Ei se psykologinen häiriö vaan opittu luonteenpiirre. Kaikilla on vain oikeuksia ja vuosikymmeniä on joka puolella hoettu miten pitää kuunnella itseään ja (sanoittaa) omia tunteitaan. Jos ei tunnu kivalta, pitää päästä eroon siitä ihmisestä tai asiasta joka häiritsee.
Pitäisi sen sijaan puhua resilienssistä ja tunteiden ohittamisesta. Jokaista tunnetta ei kannata miettiä ja märehtiä, niitä tulee ja menee joka päivä kymmenittäin. Osa ikäviä ja ahdistavia mutta niistä selviää, ne menee ohi kun ei jää märehtimään.
Aika moni käyttää ystävyyssuhdetta oman narsisiminsa (sinun tässä tarkoittamassa merkityksessä) tukemiseen eli ystävän kanssa tai ystävälle halutaan selittää ja ruotia jokaista tunnetta ja kokemusta ja sitä, miten vielä seuraavanakin päivänä se asia mielessä velloi. Tunteita, kokemusta, omaa pahaa oloa pitää päästä purkamaan. Kun ystävä onkin mieleltään aikuisempi ja tietää, että tunne on vain tunne, ei siihen kannata jäädä vuosikausiksi, niin ystävyys hiipuu pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelin siinä ketjussa ja elämässä muutenkin. Ennen myös ystävyyssuhteisiin mahtui erilaisia vaiheita ja riitojakin, ne osattiin sopia ja laittaa mittasuhteisiin. Nyt ystävyyden tulee aina vain loputtomasti antaa ja tuoda hyvää mieltä. Olen kuullut useammankin toteavan, että ystävyys on kevyttä, se ei ole mikään sitoumus ja sen voi lopettaa, jos tulee negatiivisia fiiliksiä.
Eikö ystävyys ole kuitenkin yksi elämään kuuluva asia, jonka kautta voi kasvaa jo oppia? Ehkä ystävyyden haasteet tulevat vastaasi ihan tarkoituksella? Etenkin, jos löydät itsesi aina katsomasta välejä, voi vika olla siellä peilissä.
Ja miksi ylipäätään sillä toisella osapuolella on oikeus lopettaa ystävyys negatiivisten fiilisten myötä ja aiheuttaa näin sille toiselle kenties loppuelämän haavan?
En keksi muuta selitystä kuin itsekeskeisyys.
Millä oikeudella se toinen osapuoli vaatii ylläpidettävä ystävyyttä, jos se aiheuttaa toiselle vain niitä *negatiivisia fiiliksiä*.
Ystävästä tuli alkoholisti, ja sitä kautta ihan uskomaton draamakuningatar, joka oli jatkuvasti käräjillä saatuaan turpaansa tai riideltyään milloin kenenkin kanssa. Ystävyys loppui, kun hän yritti alkaa vetää minuakin mukaansa kostamaan kokemiaan vääryyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen "lopettanut" muutamankin ystävyyssuhteen, koska minä olin aina se joka otti yhteyttä ja järjesti kaikenlaista. Jossain vaiheessa totesin, että jos toinen ei koskaan ota yhteyttä, niin eipä taida häntä paljon kiinnostaa.
Eli jäin odottamaan, että nämä ottavat yhteyttä seuraavaksi. Eivät ottaneet, joten sinne jäivät.
Erään kerran törmäsin yhteen näistä, joka harmitteli, kun ei olla tavattu aikoihin ja miksi näin. Kysyin onko hän soitellut? Kerroin, että katsoo vaikka puhelimestaan monesti on soittanut minulle/minä hänelle ja toivotin hyvää päivänjatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on ollut, että monien on vaikea sietää toisissa epätäydellisyyttä, heikkoutta ja tarvitsevuutta. Epäilen, että tämä juontuu kasvatuskulttuuriin. Moni on saanut kasvatuksen, että vaikeissa tilanteissa on jätetty yksin ja lapset/nuoretkin ovat jääneet vaikeissa tilanteissa omilleen. Vaikeiden tunteiden kohtaamisessa ei ole autettu, ei ole lohdutettu ja tuettu. Sitten ei aikuisena osata kohdata muissa inhimillisyyttä, kun sitä ei ole kukaan kohdannut omalla kohdalla silloin, kun sitä olisi tarvinnut.
Tai sitten ei osaa lainkaan käsitellä omaa heikkouttaan ja tarvitsevuuttaan, vaan purkaa sitä jatkuvasti toiselle. Ei kukaan jaksa pidemmän päälle olla pelkkä olkapää. Olen itse päättänyt pari vastaavaa ystävyyssuhdetta, jossa toisen vaikeita tilanteita puitiin vuodesta toiseen ja tunnista toiseen. Kun olisin itse tarvinnut ystävän pohtimaan omaa tilannettani ja kertomaan näkemyksensä, minulle vastattiin "aijaa." Heippa vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käsitä, että jonkun mielestä jopa riitely on ok ystävyyssuhteissa. Minun mielestäni se ei ole. Enkä myöskään ymmärrä, että raskaaksi taakaksi muodostunutta ihmissuhdetta täytyisi pitää yllä ihan vaan ystävyyden nimissä. Elämässä on muutenkin niin paljon huolta.
Mikä on resilienssi? Yhtäkkiä sitä käytetään joka paikassa. Stiiknafuulia?
Jos oli alkaa muuttua raskaaksi jonkun ihmisen seurassa niin on hyvä miettiä onko tämä enää hyväksi itselle. En tarkoita surua tai elämän katastrofeja joita jokainen kokee elämänmatkan aikana vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Itselläni oli ystävä, joka roikkui ja ripustatui omien traumojensa vuoksi. Vuosikymmeniä katsoin tätä läpi sormien.Huomauteli että minulla on kaikki hyvin vaikka ei ollut. Olin vain tottunut siihen, etten kertonut omia asioitani tai surrut lapsuuttani hänen kauttaan kuten hän teki. Ihminen puhui asioita joita oli läpikäynyt 20 -30 vuotta sitten aivan kuin ne olisivat olleet tätä päivää.Yksi silmitön raivokohtaus hänen puoleltaan ja siihen päättyi se "ystävyys".
Kovin mustavalkoinen ajatusmaailma, jos kuvitellaan ystävyyden olevan ikuista. Varmaan moni naimisiinkin menevä kuvittelee liiton kestävän hautaan asti.
Ongelmana tässä on että tähän vällin mahtuu elämä. Aina asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kovin mustavalkoinen ajatusmaailma, jos kuvitellaan ystävyyden olevan ikuista. Varmaan moni naimisiinkin menevä kuvittelee liiton kestävän hautaan asti.
Ongelmana tässä on että tähän vällin mahtuu elämä. Aina asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.
No, on ihmisiä joille muut ihmiset ovat vain hyötyesineitä. Kuin Ikeasta haettavia pöytiä.
Aikaisemmin tuli parhaan kaverin kanssa oltua tekemisissä kerran kuukaudessa, nykyään kerran neljässä kuukaudessa ehkä. Voisi olla hyvä viedä tämä kerran vuodessa -tyyppiseksi.
Mitäpä niillä ystävillä tekee? Eikö riitä, että on vain tuttavia?