Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä

Vierailija kirjoitti:

Minä en usko tiukkoihin rajoihin. Minä uskon, että ihmissuhteet perustuvat vuoropuheluun ja kompromisseihin, ei siihen että yksipuolisesti laaditaan listoja siitä mikä kaikki ei mulle ainakaan käy.

Eri juttu jos ei esim hyväksy väkivaltaa tai valehtelua, ne rajat ei hyvässä ihmissuhteessa tule edes vastaan.

Nuo listojen laatijat ovat usein todella jäykkiä ihmisiä. Kontrollointiin pakenevia. Ehdottomia ja mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kotoisin toiselta puolelta Suomea, kirjaimellisesti. Välimatkaa on siis aivan helvetisti. Käyn kotopuolessa yhdestä kahteen kertaan vuodessa ja samalla reissulla näen sekä suvun, että ystävät. He harvoin kulkevat toiseen suuntaan. Kerron hyvissä ajoin etukäteen, milloin olen paikalla.

Sellaiset "ystävät", jotka omiin rajoihinsa vedoten ovat peruneet näitä harvinaisia tapaamisia "en nyt tänään ole kovin energinen, on kuunneltava rajojaan" -tyylillä ovat kyllä jääneet pois elämästäni.

Joku raja sillä omankin navan kaivelulla.

Hyvä, että ovat jääneet. Heillä kun ei ole mitään velvollisuutta oman jaksamisensa kustannuksella tavata sinua, vaikka olisit juuri silloin (sivumennen sanoen _sinun määrittelemänäsi ajankohtana_ ) saapunut kaupunkiin vaikka mistä Timbuktusta.

Yksi vittumainen ihminen bongattu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua kauraa!

Hämmentää, miten perusystävällisestä ihmisestä voi kuoriutua ihan kamala kiukkupussi, joka sanoo kaikille kaikkeen ei.

No hämmentäähän se, kun on vuosikausia, jopa vuosikymmeniä ollut sinulle mieliksi ihan vaan välttääkseen käninää ja riitaa siitä kuinka hankala olet, ja nyt kun ei enää siedäkään moista paskaa ja uskaltaa sanoa ei, on sekin väärin. 

Tämähän on ihan perus, että se entinen kynnysmatto saa kuulla niiltä aiemmilta hyötyjiltä, että miten sinusta on tullut noin hankala.

Vai niin.

Onneksi näiden rajansa löytäneiden ihmisten tehtävä ei ole miellyttää ketään eikä olla miellyttävä. Hyvä heille.

Vierailija kirjoitti:

Minä en usko tiukkoihin rajoihin. Minä uskon, että ihmissuhteet perustuvat vuoropuheluun ja kompromisseihin, ei siihen että yksipuolisesti laaditaan listoja siitä mikä kaikki ei mulle ainakaan käy.

Eri juttu jos ei esim hyväksy väkivaltaa tai valehtelua, ne rajat ei hyvässä ihmissuhteessa tule edes vastaan.

Sellainen kontrolloiva ja manipuloiva loukkaantuminen kaikesta on kyllä jonkinlaista väkivaltaa myös. Vaikka se loukkaantuja ei tarkoitakaan sitä niin, niin siltä se vastaanottajasta tuntuu, kun pitää kävellä munankuorilla jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua kauraa!

Hämmentää, miten perusystävällisestä ihmisestä voi kuoriutua ihan kamala kiukkupussi, joka sanoo kaikille kaikkeen ei.

No hämmentäähän se, kun on vuosikausia, jopa vuosikymmeniä ollut sinulle mieliksi ihan vaan välttääkseen käninää ja riitaa siitä kuinka hankala olet, ja nyt kun ei enää siedäkään moista paskaa ja uskaltaa sanoa ei, on sekin väärin. 

Tämähän on ihan perus, että se entinen kynnysmatto saa kuulla niiltä aiemmilta hyötyjiltä, että miten sinusta on tullut noin hankala.

Alistunut kynnysmatto on usein piilonarsistisia piirteitä ilmentävä kun asiaa tarkastelee hieman syvemmin. Ja nyt ei puhuta diagnoosista vaan käytöksen piirteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun miellyttäjä alkaa miettiä omia rajojaan, tulee helpisti tehtyä ylilyöntejä siihen toiseen ääripäähän. Tämä on toivottavasti vain vaihe ja lopulta päästään tilanteeseen, jossa rajat voi tuoda esiin ystävällisesti ja jämäkästi. Toisen kontrollointi tai muuttamisyrityksen on sitten ihan toinen juttu, ei liity millään omien rajojen kunnioittamiseen.

Eräs ystäväni muuttui ihan jäätäväksi, kun "löysi rajansa". Tapaamisten jälkeen laittoi aina tekstarilla viestiä ja kertoi, mikä keskustelu tapaamisen aikana oli ollut hänestä ikävä ja miten seuraavalla kerralla pitää sitten olla puhumatta asiasta x tai puhua aiheesta vain myönteiseen sävyyn. Suoraa kommenttia tuli, miten minun pitäisi puhua eri tavalla, jotta hänelle ei tulisi paha mieli. Hän oli esimerkiksi yhdessä keskustelussa puhunut pahaa työkaverista y ja jälkikäteen laittoi minulle viestiä, miten hänell

Onkohan meillä sama kaveri. Ihan samanlaisia kokemuksia. 

Tämä mun kaveri myös valitti minulle, että hänen sukulaiset olivat hänestä puhuneet keskenään, ilman että hän oli paikalla. Siis eivät olleet puhuneet mitään pahaa, vaan olivat olleet hänestä huolissaan ja puhuneet niihin huoliin liittyen, niin otti sen verisenä loukkauksena, koska ei ollut antanut kenellekään lupaa puhua itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Rajojen opettelu on tärkeä prosessi kun etsitään rauhallisuutta omaan elämään. Alkuun ne ovat todella joustamattomat ja kankeat, koska niitä opetellaan. Niiden ei kuitenkaan kuuluisi jäädä sellaiseksi, vaan sitten kun ihminen on päässyt eteen päin ja antanut itselleen anteeksi, niin hän alkaa ymmärtämään myös muiden erehtyvyyden ja inhimillisyyden. Näin kasvaa aidosti eteen päin. Harmi, että jotkut jäävät ilmeisesti polulla kesken. 

Ja se pitää myös mainita, ettei myöskään ap:lla tunnu olevan empatiaa, tämän prosessin ymmärtämiseen. Se ottaa aikansa ja sitä pitäisi tukea ja myös rohkaista. Voi toki suoraan ottaa myös puheeksi sen, että tukee rajojen kasvua, mutta myös inhimillisyyden kasvua. 

Sen tajuan, jos joku loukkaantuu siitä, jos toinen tulee kotiisi vieraaksi ja menee penkomaan kaappejasi. Mutta sitä en tajua, jos loukkaannutaan siitä, että toinen koskee näkyvillä olevaan arkiseen tavaraan (astia, lelu, valokuva tms) katsoakseen sitä lähemmin. 

Sen tajuan, jos joku loukkaantuu siitä, että ystävä kysyy, miksi erositte tapailukumppanisi kanssa. Mutta sitä en tajua, jos loukkaannutaan siitä, että ystävä kysyy miten tapailukumppanin kanssa menee (tilanteessa, jossa ystävä on aiemmin kertonut tapailustaan ihan avoimesti). 

Minulle on suututtu kummastakin jälkimmäisen esimerkin mukaisesta tilanteesta. En mielestäni ole käyttäytynyt tökerösti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua kauraa!

Hämmentää, miten perusystävällisestä ihmisestä voi kuoriutua ihan kamala kiukkupussi, joka sanoo kaikille kaikkeen ei.

No hämmentäähän se, kun on vuosikausia, jopa vuosikymmeniä ollut sinulle mieliksi ihan vaan välttääkseen käninää ja riitaa siitä kuinka hankala olet, ja nyt kun ei enää siedäkään moista paskaa ja uskaltaa sanoa ei, on sekin väärin. 

Tämähän on ihan perus, että se entinen kynnysmatto saa kuulla niiltä aiemmilta hyötyjiltä, että miten sinusta on tullut noin hankala.

Alistunut kynnysmatto on usein piilonarsistisia piirteitä ilmentävä kun asiaa tarkastelee hieman syvemmin. Ja nyt ei puhuta diagnoosista vaan käytöksen piirteistä.

Voi pitää paikkansa. Siksi onkin sitä tärkeämpää hänelle oppia asettamaan ne rajat ja lakata olemasta kynnysmatto.

Eräs rajansa löytänyt ystävä loukkaantui syvästi, kun kehtasin kysyä hänen kuulumisiaan muodossa "miten jaksat?" sen sijaan, että olisin kysynyt "mitä kuuluu?" Suhtauduin kuulemma alentuvasti, kun kysyin jaksamisesta. Taustatietona, että hänellä oli todella kuormittava elämäntilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajojen opettelu on tärkeä prosessi kun etsitään rauhallisuutta omaan elämään. Alkuun ne ovat todella joustamattomat ja kankeat, koska niitä opetellaan. Niiden ei kuitenkaan kuuluisi jäädä sellaiseksi, vaan sitten kun ihminen on päässyt eteen päin ja antanut itselleen anteeksi, niin hän alkaa ymmärtämään myös muiden erehtyvyyden ja inhimillisyyden. Näin kasvaa aidosti eteen päin. Harmi, että jotkut jäävät ilmeisesti polulla kesken. 

Ja se pitää myös mainita, ettei myöskään ap:lla tunnu olevan empatiaa, tämän prosessin ymmärtämiseen. Se ottaa aikansa ja sitä pitäisi tukea ja myös rohkaista. Voi toki suoraan ottaa myös puheeksi sen, että tukee rajojen kasvua, mutta myös inhimillisyyden kasvua. 

Empatiaa voi suoda jos ihminen ei rajojensa asettamisen varjolla käyttäydy tahallaan muita loukkaavasti.

Vierailija kirjoitti:

Eräs rajansa löytänyt ystävä loukkaantui syvästi, kun kehtasin kysyä hänen kuulumisiaan muodossa "miten jaksat?" sen sijaan, että olisin kysynyt "mitä kuuluu?" Suhtauduin kuulemma alentuvasti, kun kysyin jaksamisesta. Taustatietona, että hänellä oli todella kuormittava elämäntilanne.

Kuormittuneet aivot, uhkia ja vaaroja kaikkialla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajojen opettelu on tärkeä prosessi kun etsitään rauhallisuutta omaan elämään. Alkuun ne ovat todella joustamattomat ja kankeat, koska niitä opetellaan. Niiden ei kuitenkaan kuuluisi jäädä sellaiseksi, vaan sitten kun ihminen on päässyt eteen päin ja antanut itselleen anteeksi, niin hän alkaa ymmärtämään myös muiden erehtyvyyden ja inhimillisyyden. Näin kasvaa aidosti eteen päin. Harmi, että jotkut jäävät ilmeisesti polulla kesken. 

Ja se pitää myös mainita, ettei myöskään ap:lla tunnu olevan empatiaa, tämän prosessin ymmärtämiseen. Se ottaa aikansa ja sitä pitäisi tukea ja myös rohkaista. Voi toki suoraan ottaa myös puheeksi sen, että tukee rajojen kasvua, mutta myös inhimillisyyden kasvua. 

Empatiaa voi suoda jos ihminen ei rajojensa asettamisen varjolla käyttäydy tahallaan mu

Kukahan tässä nyt on se ammattiloukkaantuja?

Vierailija kirjoitti:

Eräs rajansa löytänyt ystävä loukkaantui syvästi, kun kehtasin kysyä hänen kuulumisiaan muodossa "miten jaksat?" sen sijaan, että olisin kysynyt "mitä kuuluu?" Suhtauduin kuulemma alentuvasti, kun kysyin jaksamisesta. Taustatietona, että hänellä oli todella kuormittava elämäntilanne.

Jos toinen kysyy miten jaksat, niin hänen tarkoituksensa on hyvä. Ihan sama, onko nyt toisen mielestä kysymys aseteltu juuri oikein, mutta pahantahtoista jaksamisen kysyminen ei ole.

Meillekin kävi näin. Olimme tuttavapariskunnan kotona käymässä ja toinen omista lapsista ei suostunut syömään. Erehdyin sanomaan että "pitää syödä että kasvaa". En tajunnut että tämä loukkasi niin kovasti tuttavapariskunnan rouvaa, että hän laittoi välit poikki. Heidän omalla lapsellaan on siis kasvuhäiriö, nuorempi lapsi on pidempi kuin 2v vanhempi.

Enää ei tervehditä edes kuntosalilla. Hän ilmoitti suoraan että poistaa negatiiviset ihmiset elämästään.

Jos ei toisissa kestä normaaleja vikoja ja virheitä, niin kohta ei ole elämässä enää yhtäkään pitkäaikaista ystävää/tuttavaa. Se vaan on niin, että kaikki tekee virheitä ja kaikissa on hankalia piirteitä ja puolia.

Jos joku on ihan mahdoton, niin toki rajat on syytäkin pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajojen opettelu on tärkeä prosessi kun etsitään rauhallisuutta omaan elämään. Alkuun ne ovat todella joustamattomat ja kankeat, koska niitä opetellaan. Niiden ei kuitenkaan kuuluisi jäädä sellaiseksi, vaan sitten kun ihminen on päässyt eteen päin ja antanut itselleen anteeksi, niin hän alkaa ymmärtämään myös muiden erehtyvyyden ja inhimillisyyden. Näin kasvaa aidosti eteen päin. Harmi, että jotkut jäävät ilmeisesti polulla kesken. 

Ja se pitää myös mainita, ettei myöskään ap:lla tunnu olevan empatiaa, tämän prosessin ymmärtämiseen. Se ottaa aikansa ja sitä pitäisi tukea ja myös rohkaista. Voi toki suoraan ottaa myös puheeksi sen, että tukee rajojen kasvua, mutta myös inhimillisyyden kasvua. 

Empatiaa voi suoda jos ihminen ei rajojensa asettamisen varjolla käyttäydy tahallaan mu

Sinun mukaasi rajojen laittajan pitää ymmärtää inhimillisyyttä ja virheitä, mutta sinun ei hänen inhimillisyyttään ja ihmisenä kasvua? Kuka siis nyt empatiaa vaatii yhteen suuntaan? 

Ps. Ja minä puhun vain ihmisistä, jotka käyvät psykoterapiassa ja sen kautta ovat lähteneet opettelemaan rajoja. 

Kun pitkään alistettu sairaan kiltti alkaa toipua, aluksi voi tulla ylilyöntejä. 

Olen entinen ylikiltti lattiarätti ja kaipa minusta tuli lopulta tällainen omat rajat löytänyt. Ja kyllä se niin oli, että osalle etenkin pitkäaikaisista tuttavista täytyi olla välistä hyvinkin tiukka kun eivät suostuneet ymmärtämään, että en kiukuttele, draamaile ja ole hankala akka, vaan haluan välillemme samaa vastavuoroisuutta kuin kaikissa terveissä suhteissa on. Kuin heillä toistensa kanssa on. En ole "suuren raivokkaan purkauksen vallassa" kun amatöörin kankeudella ilmaisen että en ole itsestäänselvyys. En ole "laiskuuttani saattamassa jotakuta hankalaan tilanteeseen" kun en pääse tekemään palvelusta x ilmaiseksi, ainoastaan palvelukset y, z ja å.

Tällaisista ivaavista hiljentämis- ja syyllistämisyrityksistä voikin päätellä että se rajojen asettaminen ei ole vain sitä että välillä sanotaan pehmeällä äänellä "Ei" ja asia on siinä. Kynnysmaton yhtäkkinen "hankaluus" on hämmentävää ja herättää voimakkaitakin vastareaktioita ja näihin on pakko laittaa kova kovaa vastaan. Ja vanhoihin tapoihin lipsuu helposti jos ei tee kantaansa todella selväksi. 

Ja niitä välejäkin minun oli pakko viilentää kun täytyi valita oman hyvinvoinnin ja kaverin/perheenjäsenen tyytyväisyyden väliltä. Eipä sitä ole helppoa luopua saavutetuista eduista ja ihmiset pitää normina sitä mihin ovat tottuneet: tuntuuhan se toki syrjinnältä, kun joutuukin yhtäkkiä puntit tasan sen tyypin kanssa, jota on aina vähän katsonut alaspäin. Tämän käsitteleminen on varmasti jokaisella ex-kynnysmaton läheisellä jossain vaiheessa edessä ja, vaikka sopeutuminen vastavuoroisuuteen toki sisältää virheitä ja takapakkia kaikilla, niin ei niitä toisia mahdollisuuksia voi määräänsä enempää antaa.