Tulin kiusatuksi työssäoppimisen aikana
Enpä olisi uskonut, että tällaistakin vielä joutuu kokemaan. Olin erittäin innoissani alkavasta uudesta työssäoppimisjaksosta. Ensimmäinen viikko oli kaaos. En saanut ohjausta, ilmapiiri huono. Ohjaajani alkoi sanoa minulle päin naamaa todella henkilökohtaisia asioita ja lähdin kesken päivän pois, koska pidättelin vain itkua. Koulun kanta oli, että minun vain pitäisi jatkaa. Kerroin, että minä en jää muiden kiusattavaksi. Ohjaaja oli saanut puhuttua opettajan kanssa asian niin, että en ota ohjausta vastaan. Todella huono fiilis ja jotenkin myös häpeän tilannetta.
Kommentit (105)
Ja enään enään enään enään. Huoh. Nyt joku varmaan keksii "nokkelana", että minä olen työpaikkakiusaaja. Ihan olen ollut itse kohteena lähes kaikissa työssäoppimispaikoissani.
On ihan tuurista kiinni työssäoppimispaikat ja ohjaajat. Minä kun olin viime syksynä työssäoppimisjaksolla, niin minun ohjaajani ohjasi minua yhden päivän. Muun ajan hän juoksi minua karkuun työpaikalla. En ymmärrä miten hän pystyi minusta jonkun arvion antamaan, kun ei edes kunnolla minua ohjannut.
Vierailija kirjoitti:
Katsoppa peiliin näkyykö siellä itse kiusaaja. Aina syyttelemässä toisia kun itse kiusaat.
Tämä alkaa olla tuttua. Olet ihan niin kuin yksi tosi kauhea nainen vuosia sitten. Kiusasi yhtä nuorta ujoa tyttöä ja yhtä aikuista. Vaikeutti työntekoa, panttasi tietoa ja valehteli esimiehelle. Muun muassa. Sitten kun asiaan yritettiin puuttua, käänsi sen niin että häntä kiusataan.
Ohjaaja sanoi, että kun hän yrittää ohjata minua, niin minä alan kuulemma tärisemään... Ihan kuin olisin muka pelännyt häntä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös nukkunut huonosti tuon tapahtuneen jälkeen. Ohjaajani alkoi tosiaan ladella asioita, jotka meni jo henkilökohtaisuuksiin. Sitten toinen työkaveri hänen rinnallaan puolusteli tätä kiusaajaa. He alkoivat lisäksi minulle sanomaan, että työ on kiireistä ja täällä ei ole aikaa ohjata. En enää tiennyt mitä tekisin. Ensin ajattelin että vedän päivän kunnialla loppuun. En pystynyt. Kerroin, että lähden nyt kesken päivän pois ja soitan opettajalle mitä tämän jatkon kanssa tehdään. Ohjaaja nauroi.
Töitä on niin paljon, ettei uusia ehditä opastaa? Onpa kaukonäköistä toimintaa. Fiksua suorastaan.
Hoivakoti. Arvaus.
Outoa että otetaan työssäoppimisjaksolle ja siellä paikassa ei sitten ohjaajaa kiinnosta ohjaaminen ensinkään. Olen kokenut samaa kuin ap. Oli pikkukaupungin hoivakoti. Siellä vaihdevuosissa kärvistelevät eukot keskittyi lähinnä vikojen etsimiseen. Ohjaajan kanssa kerkesin olla vain kahdessa vuorossa yhtäaikaa. Veetumaisempaa ak kaa saa hakea. Hölisi opettajalle ihan outoja. Nostin kytkintä viikon kuluttua.
Sain samaa kohtelua kuin ap. Sanoin suoraan sen hoivakodin esimiehelle, että miksi tämä ohjaaja valikoitui ohjaajaksi, vaikka se selvästi on ylikierroksilla käyvä asiaton stressikimppu.
Olen pahoillani. En vielä lukenut ketjua aloitusta pidemmälle, mutta olisiko ohjaajaa mahdollista vaihtaa, tai jopa kokonaan työssäoppimispaikkaa? Joissakin paikoissa opiskelijoita pidetään systemaattisesti niin huonosti, että koulut eivät enää anna opiskelijoita tiettyihin paikkoihin. Jos ohjaaja on huono, pitäisi hänen esimiehensä puuttua tähän. Jos taas ohjaava opettajasi on huono, voisit olla yhteydessä hänen esimieheensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menopaussihirviöt tuota tekevät, ja heidän tarkoituksensakin on saada kaunis nuori nainen savustettua ulos. Itse olen aina jäänyt hirveisiin paikkoihin kiusallani, kun vainuan heidän motiivinsa. Siinä ehtii huomata saman kuvion muidenkin kohdalla.
Ei tuo kyllä ihan noin ole. Kyllä nämä aloittavat jo päiväkodissa. Sitten heistä tulee koulukiusaajia ja lopulta työpaikkakiusaajia.
Voi olla, että joillakin on motiivina sekin, mitä sanoit, mutta ovat ihan samanlaisia kaikennäköisille ja ikäisille ihmisille.
Joskus olen miettinyt, että samat varmaan kirjoittelevat törkyviestejä poliitikoille ja laittelevat tänne näitä julkkistenhaukkumis- ja miesvihaketjuja.
Tunnen yhden tuollaisen ja hän tosiaan kirjoittelee myös just tuollaisia haukkumisviestejä, saletisti löytyisi persoonallisuushäiriö jos tutkittaisiin. Myös alhainen älykkyys on todettu. Siinä yhden kiusaajan tarina ainakin
Miten tuollaisessa paikassa voisi antaa edes näyttöjä? Kun tietää, että kiusaaminen jatkuisi vain
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisessa paikassa voisi antaa edes näyttöjä? Kun tietää, että kiusaaminen jatkuisi vain
Ja ne arvosanat on sitten huonoja takuuvarmasti myös.
Vierailija kirjoitti:
Töitä on niin paljon, ettei uusia ehditä opastaa? Onpa kaukonäköistä toimintaa. Fiksua suorastaan.
Luuletko, että naiset pystyy näin pitkälle ja loogisesti ajattelemaan?
Meillä on ollut kymmeniä opiskelijoita ja sitten joukossa pari tällaista jotka eivät ota vastaan opetusta. On työ ja tuska saada heidän tutkintonsa läpi kuten tässä ap:nkin tapauksessa huomaa. Kaikki saavat saman opetuksen ja useimmat ovat päätyneet meille töihinkin ja samoin yleensä opiskelijoiden palaute meistä on ollut kiitettävää. Paitsi nämä pari jotka eivät suostu kuuntelemaan ohjeita tai noudattamaan niitä. Minkäs sitten teet 🤷🏻
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. En vielä lukenut ketjua aloitusta pidemmälle, mutta olisiko ohjaajaa mahdollista vaihtaa, tai jopa kokonaan työssäoppimispaikkaa? Joissakin paikoissa opiskelijoita pidetään systemaattisesti niin huonosti, että koulut eivät enää anna opiskelijoita tiettyihin paikkoihin. Jos ohjaaja on huono, pitäisi hänen esimiehensä puuttua tähän. Jos taas ohjaava opettajasi on huono, voisit olla yhteydessä hänen esimieheensä.
Tämä on ihan suunnitelmallista: Olin töissä jossa työkaverit kohteli opiskelijoita todella karusti. Sanoivat syyn, kuulemma pitäisi saada extra palkkaa näiden ohjaamisesta ja kohtelu oli tuollaista sen vuoksi etteivät halunneet opiskelijoita enää. Oli kuulemma liian rasittavaa ohjata heitä. Kummallista, itse tykkäsin ja toi vaihtelua työhön. No jossain vaiheessa ei tullut enää opiskelijoita mutta työkokeilijoita ja kuntouttavan porukkaa. Nyt heillä on urakka saada nämäkin savustettua pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Anna kun arvaan: päiväkoti.
Typerä. 🤦🏻
Tällaisen tapauksen tiedän, että pitkään kasvatus-alalla ollut henkilö halusi sinetöidä virallisesti pätevyyden (lähihoitaja, lapset) ja aloitti opiskelut ja sitten tuli työssäoppimijakso.
Hän sai työssäopimispaikan päiväkodista ja oli tosi fiksu ja teki työnsä hyvin. Kun työssäoppimisjakson viimeinen päivä koitti, ohjaaja kertoikin tylysti ettei tämä ole tehnyt/osannut muka tarpeeksi ja sen vuoksi tämän työssäoppimisjakso jatkuu vielä ainakin 2 viikkoa.
Siis oikeasti! Tuossa päiväkodissa ei ollut tarpeeksi työntekijöitä ja tarvitsivat lisäkäsiä niin keksivät tuollaisen. Onneksi siihen puuttui paikan toinen työntekijä joka oikeasti huusi sille ohjaajalle vihaisesti, että mitä helevettiä sä yrität sössöttää, hänhän on asiallinen ja hyvä ja nyt se työssäoppimisarviointi hänelle ja heti! Esihenkilö ei puuttunut mitenkään, luimi vain toimistossaan kuulokkeet päässä tietokoneen äärellä.
Arviointi oli ollut sitten tosi huono vaikka opiskelija oli ollut osaava ja ahkera!
Mutta karma kostaa ja menee päiväkodilta maine jos siellä on mulkkuja työntekijöitä. Tokihan opiskelijat kertoo mistä paikoista kannattaa pysyä kaukana.
Kuinka joku voi olla niin tyhmä että uskaltaa kohdella jotakin tuntematonta työssäoppijaa törkeästi? Ei koskaan tiedä missä merkeissä tulee vastaan elämässä. Eihän kukaan umpiossa elä vaan tuntee ihmisiä.
Sehän se vasta on hyvää työssaoppimista kun oppii heti työelämän nurjista puolista. Sitten vain selvittämään tessiä ja lakiasioita, joihin vedoten lähdet tuolta työpaikalta voittajana. Eli työhyvinvointiin vedoten saat irtisanoutua sopimuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut kymmeniä opiskelijoita ja sitten joukossa pari tällaista jotka eivät ota vastaan opetusta. On työ ja tuska saada heidän tutkintonsa läpi kuten tässä ap:nkin tapauksessa huomaa. Kaikki saavat saman opetuksen ja useimmat ovat päätyneet meille töihinkin ja samoin yleensä opiskelijoiden palaute meistä on ollut kiitettävää. Paitsi nämä pari jotka eivät suostu kuuntelemaan ohjeita tai noudattamaan niitä. Minkäs sitten teet 🤷🏻
Ja mistä sinä tiedät että AP olisi tällainen? Hän ainakin kertoo, että on ollut innoissaan ja pettynyt kohteluun.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisen tapauksen tiedän, että pitkään kasvatus-alalla ollut henkilö halusi sinetöidä virallisesti pätevyyden (lähihoitaja, lapset) ja aloitti opiskelut ja sitten tuli työssäoppimijakso.
Hän sai työssäopimispaikan päiväkodista ja oli tosi fiksu ja teki työnsä hyvin. Kun työssäoppimisjakson viimeinen päivä koitti, ohjaaja kertoikin tylysti ettei tämä ole tehnyt/osannut muka tarpeeksi ja sen vuoksi tämän työssäoppimisjakso jatkuu vielä ainakin 2 viikkoa.
Siis oikeasti! Tuossa päiväkodissa ei ollut tarpeeksi työntekijöitä ja tarvitsivat lisäkäsiä niin keksivät tuollaisen. Onneksi siihen puuttui paikan toinen työntekijä joka oikeasti huusi sille ohjaajalle vihaisesti, että mitä helevettiä sä yrität sössöttää, hänhän on asiallinen ja hyvä ja nyt se työssäoppimisarviointi hänelle ja heti! Esihenkilö ei puuttunut mitenkään, luimi vain toimistossaan kuulokkeet päässä tietokoneen äärellä.
A
Olen itse katsonut vierestä samanlaista tilannetta. Jossa siis halusi lähihoitaja käydä tuon uuden osaamisalan ja oli meillä päiväkodissa. Hänen ohjaaja/työpari alkoi näyttöjen aikana aivan hirveäksi...
OPETELKAA PILKUTTAMAAN!!!!!!