Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 2.
Kommentit (7596)
Vierailija kirjoitti:
Joku tuolla ihmetteli miksi lestaatiolaisuus on hajaantunut eriherätysliikkeisiin. Olisiko vaikka siksi, että näkevät vaihtoehdoksi vain oman näkemyksen ja se on tiukkaehtoinen näkemys.Ei voida sopia ja antaa myönnytyksiä.
Mua nauratti, kun jossain ehdotettiin, että konservatiivisemmat uskonliikkeet (esim. vl, sley, kansanlähetys) löisivät hynttyyt yhteen ja perustaisivat oman kirkkokunnan. Tähän joku vl-päättäjä totesi, että ei tule kuuloonkaan. Ongelma on siinä, että kun muut eivät ole heistä pelastuskelpoisia, kun eivät jaa 100 % samaa käsitystä heidän kanssaan.
Sivusta seuranneena itselleni on ollut vaikea ymmärtää tuota anteeksiantamuksen jatkuvaa korostamista. Hämmentää nähdä, miten vanhoillislestadiolaiset halailevat toisiaan itkien ja siunaavat toisilleen syntejä anteeksi ennen ehtoollista.
Se anteeksiantamus on annettu jo jumalanpalveluksen alussa synninpäästön kohdalla. Eikä sitä paitsi tavallisen kristityn tarvitse olla jatkuvasti anomassa itkien syntejä anteeksi ja pyytää muilta synninpäästöä. Kyllä, kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tekevät syntiä, mutta ei sekään henkisesti kestävää ole, että kaikesta tehdään niin iso kysymys ja syntejä pitää itkien tai ahdistuneena pyydellä anteeksi.
Eikä sitäkään ole ollut kiva katsoa, miten moni liikkeestä lähtenyt on pysyvästi ahdistunut ja peloissaan, kun syntikäsitykset ja oppi pelastuksesta on istutettu niin tiukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, täältä näköjään poistatettiin myös ne kreikankieliset litteroidut raamatunkohdat, joista selkeästi tuli ilmi se että raamattu ei hyväksy homoutta.
Sun Raamatun tulkinta ei hyväksy homoutta. Tieteellisen tutkimuksen kautta tarkasteltuna Raamatussa ei ole löydettävissä selkeää kantaa romanttiseen homoseksuaaliseen suhteeseen. Pedofilia tuomitaan sen sijaan hyvin selkeästi, muistetaan Jeesuksen sanat myllynkivestä jne. Jeesus ei tainnut sanoa homoudesta mitään, eikä muuten naispappeudestakaan. Kertooko se jotain, sitä voi miettiä.
Ei ole mun tulkinta, vaan miljoonien kristittyjen.
Ei ole miljoonien kristittyjen tulkinta vaan miljoonien kristittyjen uskomus oikeasta tulkinnasta, jonka siis joku muu on joskus tehnyt. Miljoonatkin voi olla väärässä kuten olemme vl-opin kautta saaneet oppia. ;)
Vierailija kirjoitti:
Joku tuolla ihmetteli miksi lestaatiolaisuus on hajaantunut eriherätysliikkeisiin. Olisiko vaikka siksi, että näkevät vaihtoehdoksi vain oman näkemyksen ja se on tiukkaehtoinen näkemys.Ei voida sopia ja antaa myönnytyksiä.
Valtataisteluitahan ne on. "Minä haluan päättää miten pitää uskoa." Kuvittelepa tämmösiä pääosin miehiä lukuisia samaan porukkaan. On selvää, että jonkun alistuttava tai lähdettävä. Tais olla maallikkopuhujien egolle liian iso kolaus, ettei papit olleetkaan heidän kanssaan samaa mieltä kaikesta, siitä sitten syntyi ns. pappiseriseura aikanaan, satoja pappeja lähti liikkeestä. Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena itselleni on ollut vaikea ymmärtää tuota anteeksiantamuksen jatkuvaa korostamista. Hämmentää nähdä, miten vanhoillislestadiolaiset halailevat toisiaan itkien ja siunaavat toisilleen syntejä anteeksi ennen ehtoollista.
Se anteeksiantamus on annettu jo jumalanpalveluksen alussa synninpäästön kohdalla. Eikä sitä paitsi tavallisen kristityn tarvitse olla jatkuvasti anomassa itkien syntejä anteeksi ja pyytää muilta synninpäästöä. Kyllä, kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tekevät syntiä, mutta ei sekään henkisesti kestävää ole, että kaikesta tehdään niin iso kysymys ja syntejä pitää itkien tai ahdistuneena pyydellä anteeksi.
Ei tarvitse itkeä ja olla ahdistunut pyytäessään syntejä anteeksi. Sinulla taitaa olla visuaalinen kokemus vain suviseurojen ehtoollisesta. Ehtoollinen on aina tärkeä ja herkistävä ja suviseurat vuoden kohokohta.
Syntien anteeksi pyytäminen esim . iltaisin on jopa arkinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, täältä näköjään poistatettiin myös ne kreikankieliset litteroidut raamatunkohdat, joista selkeästi tuli ilmi se että raamattu ei hyväksy homoutta.
Sun Raamatun tulkinta ei hyväksy homoutta. Tieteellisen tutkimuksen kautta tarkasteltuna Raamatussa ei ole löydettävissä selkeää kantaa romanttiseen homoseksuaaliseen suhteeseen. Pedofilia tuomitaan sen sijaan hyvin selkeästi, muistetaan Jeesuksen sanat myllynkivestä jne. Jeesus ei tainnut sanoa homoudesta mitään, eikä muuten naispappeudestakaan. Kertooko se jotain, sitä voi miettiä.
Ei ole mun tulkinta, vaan miljoonien kristittyjen.
Ei ole miljoonien kristittyjen tulkinta vaan miljoonien kristittyjen uskomus oikeasta tulkinnasta, jonka siis joku muu on joskus tehnyt.
Hassua, miten miljoonat ovat vlväen mielestä ihan väärässä. Paitsi oikeassa tässä yhdessä asiassa, muka. Naurettavaa epäloogisuutta
Tämän päivän teksti armollisuusdeta. Kuunnelkaa mitä saarnataan, niin ei tarvitse luulla:
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena itselleni on ollut vaikea ymmärtää tuota anteeksiantamuksen jatkuvaa korostamista. Hämmentää nähdä, miten vanhoillislestadiolaiset halailevat toisiaan itkien ja siunaavat toisilleen syntejä anteeksi ennen ehtoollista.
Se anteeksiantamus on annettu jo jumalanpalveluksen alussa synninpäästön kohdalla. Eikä sitä paitsi tavallisen kristityn tarvitse olla jatkuvasti anomassa itkien syntejä anteeksi ja pyytää muilta synninpäästöä. Kyllä, kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tekevät syntiä, mutta ei sekään henkisesti kestävää ole, että kaikesta tehdään niin iso kysymys ja syntejä pitää itkien tai ahdistuneena pyydellä anteeksi.
Eikä sitäkään ole ollut kiva katsoa, miten moni liikkeestä lähtenyt on pysyvästi ahdistunut ja peloissaan, kun syntikäsitykset ja oppi pelastuksesta on istutettu niin tiukkaan.
Pelkojen ja painajaisten asettaminen herkimpien taakaksi tiukalla synnistä ja kadotuksesta saarnaamisella ei ole hyväksi. Ihan turhasta herkille aiheutettu painajaisia, kun pelkäävät vahingossa tekevänsä syntiä.
Jumalan valtakunnassa syntistä hoidetaan armolla ja totuudella. Ei ole mitään syytä pelätä, vaan kannattaa uskoa kaikki synnit anteeksi<3
Vierailija kirjoitti:
Jumalan valtakunnassa syntistä hoidetaan armolla ja totuudella. Ei ole mitään syytä pelätä, vaan kannattaa uskoa kaikki synnit anteeksi<3
Ja mitähän mahdat tarkoittaa Jumalan valtakunnalla? Lähinnä Suomessa, erityisesti Pohjanmaalla, vaikuttavaa vanhoillislestadiolaista uskonnollista liikettäkö?

Joo, ei ole mitään eksklusiivista seurakuntaoppia, ei...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalan valtakunnassa syntistä hoidetaan armolla ja totuudella. Ei ole mitään syytä pelätä, vaan kannattaa uskoa kaikki synnit anteeksi<3
Ja mitähän mahdat tarkoittaa Jumalan valtakunnalla? Lähinnä Suomessa, erityisesti Pohjanmaalla, vaikuttavaa vanhoillislestadiolaista uskonnollista liikettäkö?
Toivon että mahdollisimman moni vl-liikkeen ihmisistä kuuluisi Jumalan valtakuntaan.
KRISTUKSEN SEURAKUNTA on Pyhän Hengen kokoama uskovien yhteisö maan päällä. Siinä uskovat ovat elävässä yhteydessä Kristukseen ja toinen toisiinsa. Seurakunta ei ole ensisijaisesti ulkonainen yhteisö, vaan sen jäseniä yhdistää toisiinsa henkilökohtainen sydämen usko. Ulkonainen yhteys syntyy siitä, että seurakunnan jäsenet kilvoittelevat samankaltaisessa uskossa.
JUMALAN VALTAKUNNASSA on kaksi osaa. Sen muodostavat kilvoitteleva seurakunta maan päällä ja riemuitseva seurakunta taivaassa. Kaikki, jotka maan päällä pysyvät loppuun saakka kilvoittelevan seurakunnan yhteydessä, pääsevät kerran riemuitsevaan seurakuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena itselleni on ollut vaikea ymmärtää tuota anteeksiantamuksen jatkuvaa korostamista. Hämmentää nähdä, miten vanhoillislestadiolaiset halailevat toisiaan itkien ja siunaavat toisilleen syntejä anteeksi ennen ehtoollista.
Se anteeksiantamus on annettu jo jumalanpalveluksen alussa synninpäästön kohdalla. Eikä sitä paitsi tavallisen kristityn tarvitse olla jatkuvasti anomassa itkien syntejä anteeksi ja pyytää muilta synninpäästöä. Kyllä, kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tekevät syntiä, mutta ei sekään henkisesti kestävää ole, että kaikesta tehdään niin iso kysymys ja syntejä pitää itkien tai ahdistuneena pyydellä anteeksi.
Ei tarvitse itkeä ja olla ahdistunut pyytäessään syntejä anteeksi. Sinulla taitaa olla visuaalinen kokemus vain suviseurojen ehtoollisesta. Ehtoollinen on aina tärkeä ja herkistävä ja suvis
En ole koskaan käynyt suviseuroissa, nämä kokemukset ovat ihan muualta. Ja useammasta paikasta eli eri ihmisistä on kyse.
selittäkää tietämättömälle: mikä tuo eriseuraisuus on ja mistä ne papit oli eri mieltä maallikoiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
selittäkää tietämättömälle: mikä tuo eriseuraisuus on ja mistä ne papit oli eri mieltä maallikoiden kanssa?
Seksi on vain lestadiolaisille Moses käskee .
Lesaperhe. Kaikki synnit veressä sitten viedään hoitokokoukseen lapset ja teinit laitetaan saatanalle ! Ettei sitten saatuaan KAIKKIA anteeksi se oli vitsi.
Mitään et saa anteeksi Lasse leeviläinen Mooses rabbi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalan valtakunnassa syntistä hoidetaan armolla ja totuudella. Ei ole mitään syytä pelätä, vaan kannattaa uskoa kaikki synnit anteeksi<3
Ja mitähän mahdat tarkoittaa Jumalan valtakunnalla? Lähinnä Suomessa, erityisesti Pohjanmaalla, vaikuttavaa vanhoillislestadiolaista uskonnollista liikettäkö?
Toivon että mahdollisimman moni vl-liikkeen ihmisistä kuuluisi Jumalan valtakuntaan.
KRISTUKSEN SEURAKUNTA on Pyhän Hengen kokoama uskovien yhteisö maan päällä. Siinä uskovat ovat elävässä yhteydessä Kristukseen ja toinen toisiinsa. Seurakunta ei ole ensisijaisesti ulkonainen yhteisö, vaan sen jäseniä yhdistää toisiinsa henkilökohtainen sydämen usko. Ulkonainen yhteys syntyy siitä, että seurakunnan jäsenet kilvoittelevat samankaltaisessa uskossa.
Kuinka yksinkertaisina meitä oikein pidät, kun luulet, ettemme näe tuon kaksoisviestinnän läpi?
Myllynkivi on niillä jotka erottaa ristiin NAULITUSTA JEESUKSEEN KASTETTUJA JÄLKEEN RISTIN ILMESTYSKIRJA . KUN ET ÄLYÄ MISSÄ KOHTAA JEESUS ON YLÖSNOUSSUT.