Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuliko se siis yhteisön vai yhteisöön kuuluvan ihmisen kautta? Siinä on eronsa. 

Sekä että. Ihmisten ja oppien kautta.

Miten ystäväsi koki sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuliko se siis yhteisön vai yhteisöön kuuluvan ihmisen kautta? Siinä on eronsa. 

Sekä että. Ihmisten ja oppien kautta.

Miten ystäväsi koki sen?

Luonnollisesti en voi mennä yksityiskohtiin, mutta kyse on vuosien ja vuosikymmenten asioista. Surullisesti sitten kaikki tämä vaikutti myös perheen lapsiin monella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kaikella ystävyydellä, eikö silloin kannattaisi pyrkiä saamaan jotain terapiaa eikä pilkata tuntemattomia ihmisiä netissä?

Kuka on sanonut ettei terapiassa olisi käyty? Vuosien terapia yhteiskunnan kustantamanakaan ei korjaa välttämättä niitä traumoja ja katkeruutta joita vl-yhteisöön kasvaminen ja kuuluminen aiheutti. Mitä neuvoisi seuraavaksi? Loppuelämä terapiassa, koska oli joskus (vastoin tahtoaan) vl? 

Osaako joku neuvoa, onko se kunnianloukkaus jos sanotaan toisen olevan syntinen ja matkalla helvettiin? Onkohan hengellisestä väkivallasta annettu tuomioita? Entä lastensuojelulain näkökulmasta esimerkiksi lasten julkinenkin pelottelu maailmanlopulla ja helvetillä ja altistaminen ikäänsopimattomille raamatun kuvauksille?  

Vaikka kunnianloukkaus kohdistuu aina yhteen ihmiseen, tuossa edellisessä määritelmässä on aika monta kohtaa, jotka täyttyisivät tässäkin keskustelussa, jos ne kohdistuisivat yhteen henkilöön.

Aika moni lapsi on kasvanut peläten helvettiä, ainakin se on kyllä henkistä väkivaltaa. Näitä on vaan vaikea näyttää toteen, ihan hyvä jos olisi myös juridisia seuraamuksia.

 

"Lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa ovat toistuvat toimintatavat tai yksittäiset vakavat tilanteet, joissa huolta pitävä aikuinen laiminlyö lapsen tunne-elämän, hoivan ja huolenpidon tarpeet. Sitä voivat olla esimerkiksi huutaminen, alistaminen, pelottelu, yksin jättäminen, eristäminen ystävistä, vähättely tai kritisointi, huomioimattomuus, hylkääminen, syntipukiksi tai naurunalaiseksi saattaminen, nöyryyttäminen tai syyllistäminen. Henkistä väkivaltaa voi olla myös lapsen altistaminen järkyttäville tapahtumille kuten väkivallan näkemiselle tai tunteettomuus vuorovaikutuksessa lapsen kanssa."

Vierailija kirjoitti:

Vaikka kunnianloukkaus kohdistuu aina yhteen ihmiseen, tuossa edellisessä määritelmässä on aika monta kohtaa, jotka täyttyisivät tässäkin keskustelussa, jos ne kohdistuisivat yhteen henkilöön.

Niin, että viis kaikista niistä, jotka on kärsineet liikkeen sisällä, pääasia ettei yhteisön kunniaa loukata? 

Niin paljon kuin meitä sukua kuin ystäviä on lestankin hellarit muut uskonnot vainonnut kuin kironnut kuin ortodoksit kuin ties ketkä niin siunausta vaan heille suuresti ei käy kateeksi.  Me on kaikki oltu aina Jeesuksen uskossa vaikka paljon on kirouksia saatu kestää joka helvetin lahkoista kuin uskonnosta ja vääriä syytöksiä jatkuvana nauhana sen päälle vielä pahat teot . Jeesus tietää teidät kyllä.  Hävetkää itse. Ja muut uskonnot ajaisin ARABIAAN ! 

Mikä Jumala suhde hellari .  Kaikki on kuule ristiinnaulitussa SUHTEET JUMALAAN LUOJAAN RISTIIN NAULITUSSA YRITÄT  SELITTÄÄ jotain omia keksintöjäsi !!!!     

Oho. Olen tainnut loukata omaa kunniaani esittämällä kritiikkiä. ;)

Vierailija kirjoitti:

Oho. Olen tainnut loukata omaa kunniaani esittämällä kritiikkiä. ;)

Unohtui tästä, olen siis vl.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kaikella ystävyydellä, eikö silloin kannattaisi pyrkiä saamaan jotain terapiaa eikä pilkata tuntemattomia ihmisiä netissä?

Kuka on sanonut ettei terapiassa olisi käyty? Vuosien terapia yhteiskunnan kustantamanakaan ei korjaa välttämättä niitä traumoja ja katkeruutta joita vl-yhteisöön kasvaminen ja kuuluminen aiheutti. Mitä neuvoisi seuraavaksi? Loppuelämä terapiassa, koska oli joskus (vastoin tahtoaan) vl? 

Itse suosittelisin näkökulman laajentamista. Ongelma ei ole pelkästään siinä, että olit vastoin tahtoasi vl ja sellaisen kodin lapsi vaan siitäkin, mitä se sai ihmiset siellä tekemään ja olemaan tekemättä ja mitä valintoja he sen vuoksi päättivät tehdä, mikä johtuu uskonnosta ja mikä dynamiikasta. Eri perheissä on suhtauduttu asioihin eri tavalla ja myös käsitelty lapsia eri tavoin. 

Ei minun omaa terapiaani ainakaan auta yhtään se, että supistan asian siihen pääotsikkoon ja sen alle vaan laajemmin ja vanhempiin henkilöinä, jotka ovat valinneet elää miten elävät ja sanoa lapsille mitä sanovat ja tehdä mitä tekevät ja kasvattaa miten kasvattavat. 

- eri, sivusta

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku neuvoa, onko se kunnianloukkaus jos sanotaan toisen olevan syntinen ja matkalla helvettiin? Onkohan hengellisestä väkivallasta annettu tuomioita? Entä lastensuojelulain näkökulmasta esimerkiksi lasten julkinenkin pelottelu maailmanlopulla ja helvetillä ja altistaminen ikäänsopimattomille raamatun kuvauksille?  

Kirkon työntekijän kommentti:

-On mielestäni kaksi eri asiaa puhua synnistä/helvetistä yleisesti tai pelotella henkilökohtaisesti synnillä/helvetillä. En näe väärää siinä, että yleisesti kerrotaan kristittyjen pitävän syntinä asioita, jotka vievät eroon Jumalan yhteydestä ja helvetistä paikkana, joka Raamatun mukaan on kuoleman jälkeisessä elämässä ihmisille, jotka eivät ole uskoneet. Tähän liittyy myös mielestäni näkemys siitä, että kukaan toinen ihminen ei voi arvioida kenenkään uskoa/sen määrää. Sinapinsiemenenkin verran riittää, joku saattaa uskoa hiljaa mielessään ja joku "kääntyy" juuri ennen kuolemaansa. Se taas on mielestäni henkistä väkivaltaa, jos esimerkiksi lapselle (tai aikuiselle) puhutaan, miten joudut helvettiin, jos et lopeta asioita x, y ja z tai teet a, b tai c. Uskossa ei ole kyse meidän ihmisten teoista, vaan uskosta Jumalan lahjana.

-Epäilen, että lastensuojelun/rikosoikeuden on haastava puuttua hengellisiin opetuksiin. Usein on annettu paljon joustonvaraa siinä, mitä uskonnon varjolla on lupa tehdä. Esimerkkinä mus.limilasten paasto: virallisesti uskonto ei vaadi lapsilta paastoa, mutta monet melko pienet lapset paastoavat pitkän päivän omasta toiveestaan. Jos kyse ei olisi uskonnollisesta asiasta, tulisi äkkiä lastensuojeluilmoitus kyseeseen, jos perhe ja lapsi paastoaisivat ison osan vuorokaudesta pitkän aikaa. Syömättömyyttä/juomattomuutta ei katsottaisi pienelle lapselle sopivaksi. Hengellisiin puheisiin ei oikeastaan puututa. Lapsille siis voisi saarnata Raamatusta tai muusta uskonnollisesta kirjasta hyvin väkivaltaisia kertomuksia ja sen voitaisiin katsoa kuuluvan uskonnon harjoittamiseen. Se toki olisi toinen kysymys, jos kertomusten varjolla lapsi laitettaisiin itse tekemään joitakin haitallisena pidettyjä asioita (vaikka nyt kuvitteellisena esimerkkinä raahaamaan kivirekeä, jotta hän tuntisi syntien painavan). Ja esimerkiksi tuohon kunnianloukkausasiaan liittyen: en usko, että kunnianloukkaussyytettä saa siitä, että toista haukkuu yksittäisen kerran syntiseksi helvettiinmenijäksi. Jos taas tuo puhe olisi toistuvaa ja sisältäisi muuta asiatonta puhetta, voisi kunnianloukkaussyyte olla toinen juttu. Esimerkiksi osa kirkon työntekijöistä saa tällaista "vihapostia".

-Lapsille tulisi puhua ikätasoisesti uskontoon liittyvistä asioista. Olen itse omille lapsille opettanut jo pienestä asti esimerkiksi pääsiäisestä isompana kokonaisuutena. Pienin taisi olla 3-vuotiaana katsomassa seurakunnan pääsiäisnäytelmää, eikä jäänyt mitään traumoja. Olen itsekin kotona kertonut, että Jeesus ristiinnaulittiin, Jeesus kuoli, hänet haudattiin ja lopuksi Jeesus nousi kuolleista. Lapset ovat pienestä asti laulaneet esimerkiksi pääsiäiseen liittyviä virsiä. Olen kertonut, että kuoleman jälkeen ollaan taivaassa Jumalan luona. Paljon on myös kyse siitä, miten asioista puhutaan. Meillä ei ole lapsia koskaan peloteltu helvetillä, vaan on kerrottu Jumalan rakastavan jokaista ja uskosta on puhuttu myönteiseen sävyyn.

Kirkon työntekijältä hyvä kirjoitus! Samaa mieltä ja samat ajatukset kasvatuksesta. -vl

Vierailija kirjoitti:

Siitä syystä osa vl-perheiden lapsista traumatisoituu ja osa ei. Osan vanhemmat ovat traumatisoivia ja osan suojelevia. Niitä traumoja syntyy sitten hengellisestä väkivallasta, henkisestä väkivallasta, fyysisestä väkivallasta, lapsen laiminlyönnistä jne. 

 

Sama tietysti pätee kaikenlaisiin, myös ei-vl perheisiin.

Vanhemman yliymmärtäminen ja syyn etsiminen vanhemman itsensä ulkopuolelta on perustavanlaatuinen traumaoire, koska vamhempi haluaa uskoa vanhemmastaan hyvää. Sillonkin, kun siihen ei ole mitään aihetta.

En vähättele sitä, etteikö ole traumatisoivaa olla lapsuutensa pakko-vl, mutta paraneminen jää junnaamaan, jos demonisoi ainoastaan uskonnon. Sitä hengellistä väkivaltaa käytti kotonakin joku. Luultavasti käytti muutakin väkivaltaa ja hengellisyyttä kontrolloivasti, pelotellen, lasta kohtaamatta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sinänsä liity ketjun aiheeseen, mutta:

Oikeusnotaari on oikeustieteellisen alan kandidaattitutkinto, joka antaa perustiedot oikeusjärjestelmästä ja valmiuksia oikeudellisiin asiantuntijatehtäviin, mutta ei yksinään oikeuta toimimaan esim. lakimiehenä. Se on osa kaksivaiheista tutkintorakennetta, jonka ylempi osa on oikeustieteen maisteri.

Mitä mieltä olet tämän oikeusnotaari kommentista?

Hänhän osoitti, ettei ymmärrä kommentoimasta asiasta mitään!

Se oli siinä ketjussa, jossa puhuttiin poikkeuksellisen rumasti jopa vauva-palstaksi. Esim. vl-äitejä sanottiin lisääntymisemakoiksi jne. Tämä ketju on siistimpi vaikka välillä osa vetää övereitä.

Kasvoin paikkakunnalla, jossa oli vanhoillislestadiolaisia, mutta selkeänä vähemmistönä. Yllättävän moni ikäisistäni on luopunut uskosta. Erään pappi-isän perheessä vanhimmat lapset elivät melko pitkään liikkeessä, nuorimmat taas ovat irtautuneet jo varhain murrosiässä. Nuorimpien kohdalla vanhemmat ovat selvästi myös olleet jo suvaitsevaisempia: liikkeestä lähteneet tytöt ovat saaneet meikata ja värjätä hiukset, vaikka asuvat yhä kotona ja sama ei tullut kuuloonkaan isompien sisarusten kohdalla. Niin se vain aika muuttuu.

Moni liikkeeseen jäänyt tuttuni on mielestäni tehnyt hienon valinnan. Nämä nuoret naiset eivät menneet naimisiin lukion loputtua, vaan lähtivät opiskelemaan. Jokainen heistä avioitui vasta, kun tutkinto oli tehtynä tai ihan viimeistä vaille valmis. Nyt n. 35-vuotiaina tekevät työuraa/ovat kotona lasten kanssa, jokaisella on n. 3-5 lasta eli selvästi vähemmän, kuin omilla vanhemmillaan samassa iässä. Arvostan tuota, että haluavat elää perhe-elämää, mutta opiskelivat ensin rauhassa. Jokainen vl-nuori ansaitsisi rauhaisan opiskeluajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä syystä osa vl-perheiden lapsista traumatisoituu ja osa ei. Osan vanhemmat ovat traumatisoivia ja osan suojelevia. Niitä traumoja syntyy sitten hengellisestä väkivallasta, henkisestä väkivallasta, fyysisestä väkivallasta, lapsen laiminlyönnistä jne. 

En ole vl, mutta pakko huomauttaa yleisesti:

Kaikki vl-perheissä koetut traumat eivät liity millään lailla uskontoon, vaan ihan vaan suurperhearjen kuormittavuuteen ja vanhempien rajallisiin voimavaroihin. Samat traumat olisivat tulleet, vaikka perhe ei olisi ollut vl, vaan muu suurperhe. Joissakin tilanteissa uskonto vaan pahentaa tilannetta, vaikka ongelma olisi ollut jo valmiiksi.

Sekin on muuten erikoinen asia, että saman perheen lapsista kaikki eivät välttämättä traumatisoidu. Osa sisaruksista voi kokea lapsuutensa oikein hyvänä ja turvallisena, kun taas osalle lapsuus on ollut hirveä ja hengellisesti v

Miten voisi olla mahdollista, että vl-perheen ainoat traumanaiheet olisivat uskonto ja suurperhe? 

Mietin asiaa näin ei-vl pienperheessä traumatisoituneena. Plus tietäen useammankin vl-perheen, missä lasten potentiaalinen traumatisoituminen johtuu vanhemman silkasta luonnehäiriöstä (persoonallisuushäiriö tai muu vastaava). 

"Sekin on muuten erikoinen asia, että saman perheen lapsista kaikki eivät välttämättä traumatisoidu. Osa sisaruksista voi kokea lapsuutensa oikein hyvänä ja turvallisena, kun taas osalle lapsuus on ollut hirveä ja hengellisesti väkivaltainen. En siis vähättele kumpaakaan kokemusta, vaan totean, että samassa perheessäkin voi olla hyvin erilaisia tilanteita."

Ei siinä sinänsä ole mitään erikoista, että kaikki saman perheen lapset eivät traumatisoidu. Merkittävät tekijät ovat jokaisen lapsen erilainen persoona ja se seikka, että mitä suurempi perhe, sitä todennäköisemmin lapset kasvatetaan "laumana".

Eli vanhemmilla ei ole aikaa/voimavaroja tutustua jokaiseen lapseen riittävän yksilöllisesti ja huomata, mitä juuri tämä lapsi tarvitsisi. Eikä useinkaan käsitetä, miten pahasti esim. joku uskonnollinen sanasto voi pelottaa herkkiä lapsia.

Monesti tällaiset lapset ovat vieläpä sellaisia, etteivät halua kuormittaa vanhempia omilla huolillaan vaan jäävät yksin pelkoineen ja niin on trauman synty hyvässä vauhdissa.