Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 2.
Kommentit (7588)
Srk:n johtokunta koostuu pelkästään naisista. Mikko on ollut koti-isänä 20v, Maija pitää Mikon uhrausta arvossa, onhan Maija voinut keskittyä luomaan uraa. Tänään kuulimme jälleen seurapuheessa rakkaan sisaren kautta lohduttavia sanoja. Ehtoollista oli jakamassa 150 naispappia, veljet teki tärkeää työtä avustajina.
Mies, sinun on otettava joka toinen vuosi terveydellinen riski seksin takia. Ethän silti välttele puolisoa, muuten pääsee paholainen kiusaamaan, yhteisestä sopimuksesta pidätte korkeintaan hetken taukoa.
Kyllä minä miehenä ajattelen, että puhujan ja papin tehtävä on naisille varmaan siitäkin syystä tarkoitettu, kun meillä miehillä on vihanhallinta- ja tunteidensäätelyongelmia. Se on henkireikä kun koti-isä Mikko pääsee tunnin lenkille. Kyllä me äiditkin saadaan nopeasti lapsille ruoka pöytään, isossa perheessä tottuu siihen, ettei ruuanlaitto ole aina isän vastuulla. Näppärästi me naisetkin se lapsen vaippa vaihdetaan, tuosta vaan.
Minä en miehenä saa päättää mitä minun keholle tapahtuu. Kyllä näin naisena on myönnettävä, että miehen elämää se jatkuva lapsien vastaanottaminen rajoittaa enemmän. Isät siellä kotona teette tärkeää työtä ihmistaimien kasvattamisessa, isyys ei ole valinta vaan tehtävä. Rukoillaan erityisesti isille voimia ottaa jokainen lapsi vastaan. Väsymyksenkin saa uskoa anteeksi. . .
Harrastan ajattelua, suosittelen muillekin. Ei ehkä joudu sitten niin herkästi muiden alistamaksi.
Vierailija kirjoitti:
Hei, mitäpä ootte tykännyt Ollen ja Eevan uusimmasta videosta?
En seuraa, eikö ne ole vaan tavallista perhe-elämää? Tätäkin ketjua tulee luettua lähinnä muiden vl-juttujen takia.
Vierailija kirjoitti:
Minulle se ristin kantaminen merkitsee sitä, että haluan syntieni, huonojen puolieni ja elämän tuomien vastoinkäymisten kanssa seurata Jeesusta ja luotan siihen, että hän kantaa elämäni raskaat asiat.
Niin, vl antaa Jumalan haltuun kaiken (myös ne lapsiasiat). Siinä mielessä usko on turvallista ja lapsenkaltaista, Taivaan Isä huolehtii kaiken
VL jättää ovet ja autot lukitsematta? Jättää hampaat pesemättä? Jättää turvavyön kiinnittämättä? Ei tarvitse itse huolehtia? Herran haltuun vaan? Vai olisiko kuitenkin niin, että itsellä on myös erittäin iso vastuu.
Alussa oisko ollut eka kysymys miten vl eroaa perusluterilaisuudesta. Vastaus oli että vl elävät Raamatun mukaan niin kuin Raamattu opettaa ja vl on syntien anteeksiantamus eikä vl siihen tarvita pappia.
Mistä he olettavat etteivät muka perusluterilaiset elä niin kuin Raamattu opettaa ja Raamatun mukaan? Onhan meilläkin syntien anteeksi antaminen siinä voi toimia maallikko tai kuka tahansa uskovainen.
Lisäksi se että luterilaisuuteen heidän mielestään jotenkin liitytään kuin johonkin urheiluseuraan. Se liittyminen Jumalan yhteyteen tapahtuu kun lapsi kastetaan. Kastavathan hekin lapsensa.
Oli siellä jotain muitakin eroja heidän mielestään tosin ne oletukset oli vääriä. Heidän pitäisi paremmin tutustua luterilaisuuteen eikä vain mutulla kertoa
Tulihan se sieltä rivien välistä selväksi, että vl on tässä ainoassa oikeassa uskossa. Ikävästi se kalskahti korvaan. Sanottiin kyllä etteivät (vl) ole parempia kuin muutkaan ihmiset, mutta (olenko nyt ilkeä) kun sanon, että tuli mieleen jatko mikä olisi siihen sopinut, että ei ne muut ole yhtä hyvä kuin vl.
Vierailija kirjoitti:
Alussa oisko ollut eka kysymys miten vl eroaa perusluterilaisuudesta. Vastaus oli että vl elävät Raamatun mukaan niin kuin Raamattu opettaa ja vl on syntien anteeksiantamus eikä vl siihen tarvita pappia.
Mistä he olettavat etteivät muka perusluterilaiset elä niin kuin Raamattu opettaa ja Raamatun mukaan? Onhan meilläkin syntien anteeksi antaminen siinä voi toimia maallikko tai kuka tahansa uskovainen.
Lisäksi se että luterilaisuuteen heidän mielestään jotenkin liitytään kuin johonkin urheiluseuraan. Se liittyminen Jumalan yhteyteen tapahtuu kun lapsi kastetaan. Kastavathan hekin lapsensa.
Oli siellä jotain muitakin eroja heidän mielestään tosin ne oletukset oli vääriä. Heidän pitäisi paremmin tutustua luterilaisuuteen eikä vain mutulla kertoaTulihan se sieltä rivien välistä selväksi, että vl on tässä ainoassa oikeassa uskossa. Ikävästi se kalskahti korvaan. Sanottiin kyllä et
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvatkin hyväksytään, jo elää kuin VL.
"Sanottiin kyllä etteivät (vl) ole parempia kuin muutkaan ihmiset..." Tuo vain pitää sanoa, jotta vaikuttaa suvaitsevalta, mutta ei se tarkoita mitään. Eli pelkkä savuverho, jonka takana voi olla mitä mieltä vain.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa kun e:n instassa joku teini(?) kommentoinut, että etkö saanut kotona riittävästi huomiota. No niin, nyt kun e:n isä on alustamassa nuorille suviseuroissa niin tämä sama teini menee varmaan kuuntelemaan. Eli tämä teini syyttää ettei kyseinen mies ole antanut lapselleen riittävästi huomiota ja menee kuitenkin kuuntelemaan saman miehen mielipiteitä ohjeena elämälleen. Erittäin hauska ristiriita.😃
Kannustan yhden teinin mielenilmaukseen ja huutamaan seurateltassa "miksi et antanut lapsellesi huomiota". Kun kerta siitä syyttää, niin syyttäköön sitten oikeaa kohdetta.

Oho, siis viittaan tässä tarratoimikuntaan.
Tällainen on vanhoillislestadiolainen käsitys sukupuolisesta suuntautumisesta:
Transsukupuoliset eivät saa yhteisön sisällä korjata sukupuoltaan tai elää oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti, vaan ihmisten oletetaan aina elävän sen sukupuolen mukaan, johon he olivat syntyneet.
Myöskään muunsukupuolisuutta ei tunnusteta, vaan se liitetään osaksi mielenterveydenhäiriötä tai sairautta.
on vain kaksi sukupuolta, se on joku häiriö tai sairaus, jos kokee olevansa jotain muuta.
Ei ole olemassa mitää "välimalleja", vain mies ja nainen. Jos menet transhoitoihin, olet omalla toiminnalla kieltänyt uskon.
Korjataan, jos käsitys on väärä!

Ei ole noin selkeää kantaa. Trans-kysymys on hyvin monimutkainen. Sanoisin, että sukupuolen korjaus hyväksytään jollain tasolla, mutta sitten tässä tulee sellaisia piilo-odotuksia, että ei saisi hankkia parisuhdetta jne. Myöskään naisesta mieheksi "vaihtanutta" ei takuulla kelpuutettaisi puhujaksi, vaikka olisi papiksi vihitty. Näin otaksun, aika uusi juttu tämä on vl-liikkeessä.
Eräs lestadiolaistaustainen transhenkilö kertoi, että hänen sukupuolenmuutoksensa oli vanhemmille vaikea asia, jonka he ovat ajan kuluessa sitten kuitenkin hyväksyneet. Hän syytti suhtautumisesta lestadiolaisuutta.
Kun luin tuon haastattelun, jäin miettimään, miten tuommoinen asia voisi olla kenellekään helppo, taustasta riippumatta. Vanhemmat ovat saaneet tytön ja oppineet rakastamaan häntä tyttönä. Sitten hän päättää vaihtaa sukupuolta eli se rakastettu tyttö lakkaa olemasta, hän ikään kuin kuolee vanhemmiltaan. Tilalle tulee aikuinen poika/mies, jota et ole koskaan tuntenut. Se oma tyttö on muuttunut ventovieraaksi.
Joskus joissakin haastatteluissa transihmiset sanovat, että muutos oli helppo ja helppo kaikkien hyväksyä. Siihen en usko. Prosessiin sisältyy pakostakin paljon kipuilua ja paljon kysymyksiä.
Viime aikoina on tullut parikin dokumenttia, joissa transhenkilö kertoo katuvansa liian nuorena tekemäänsä päätöstä vaihtaa sukupuolta. Ainakin toinen oli aloittanut takaisinvaihtoprosessin. Voi vain kuvitella, millaista tuskaa on taas edessä.
Minäkin laitan lusikkani tähän tarratoimikuntasoppaan.
En pidä ollenkaan hyvänä sitä, että mikään taho menee tärvelemään toisten omaisuutta. En välitä elokapinoista ja muista. Mielestäni on aina vastuutonta sotkea toisten omaisuutta ja tuhlata toisten aikaa/luonnonvaroja/rahaa siivouskuluihin. Minulle on sinällään sama, mikä taho tällaista tekee - se on aina väärin. Vaikka joku tulisi liimailemaan Suviseuroille tarroja, joissa kannustetaan käyttämään vain kotimaisia tuotteita, mainostettaisiin Oulun kaupunkia tai kannatettaisiin Kärppiä, niin en siitäkään tykkäisi. Samoin en tykkäisi, jos esimerkiksi joku uskonnollinen ryhmittymä menisi liimailemaan tarroja Priden kulkuerekkoihin.
Toisekseen en ymmärrä, mitä näillä protesteilla kuvitellaan saavutettavan. Kuvitteellisia esimerkkejä: jos minä vaikka menisin lihantuottajien konferenssipäiville mainostamaan veganismia, papiston päiville ateistien järjestötoimintaa tai viiniharrastajien messuille 100 % alkoholittomuutta, niin en uskoisi saavani innokasta vastaanottoa. Enkä usko, että kukaan lähtisi kelkkaani. Minusta ihmiset ovat ratkaisunsa tehneet, jos johonkin tapahtumaan osallistuvat ja heitä on silloin turha "käännyttää". Ne sateenkaarevat vanhoillislestadiolaiset etsivät kyllä vertaistukensa muualta. Ja ne ehkäisyn mahdollisuutta pohtivat toivottavasti keskustelevat asiasta puolisonsa kanssa sen sijaan, että tekevät ratkaisuja jonkun ulkopuolisen tähden suuntaan tai toiseen.
Olipa kyse mistä tahansa tapahtumasta, niin toivoisin ihmisten saavan kokoontua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin laitan lusikkani tähän tarratoimikuntasoppaan.
En pidä ollenkaan hyvänä sitä, että mikään taho menee tärvelemään toisten omaisuutta. En välitä elokapinoista ja muista. Mielestäni on aina vastuutonta sotkea toisten omaisuutta ja tuhlata toisten aikaa/luonnonvaroja/rahaa siivouskuluihin. Minulle on sinällään sama, mikä taho tällaista tekee - se on aina väärin. Vaikka joku tulisi liimailemaan Suviseuroille tarroja, joissa kannustetaan käyttämään vain kotimaisia tuotteita, mainostettaisiin Oulun kaupunkia tai kannatettaisiin Kärppiä, niin en siitäkään tykkäisi. Samoin en tykkäisi, jos esimerkiksi joku uskonnollinen ryhmittymä menisi liimailemaan tarroja Priden kulkuerekkoihin.
Toisekseen en ymmärrä, mitä näillä protesteilla kuvitellaan saavutettavan. Kuvitteellisia esimerkkejä: jos minä vaikka menisin lihantuottajien konferenssipäiville mainostamaan veganismia, papiston päiville ateistien järjestötoimintaa tai vii
Onhan toi juttu saanut jo nyt monenlaista keskustelua aikaan, voi näistä jotain hyvääkin itää. Eri näkökulmat on aina hyvä juttu, vaikka ihminen pitäisi kantansa, tuleepahan pohdittua.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin laitan lusikkani tähän tarratoimikuntasoppaan.
En pidä ollenkaan hyvänä sitä, että mikään taho menee tärvelemään toisten omaisuutta. En välitä elokapinoista ja muista. Mielestäni on aina vastuutonta sotkea toisten omaisuutta ja tuhlata toisten aikaa/luonnonvaroja/rahaa siivouskuluihin. Minulle on sinällään sama, mikä taho tällaista tekee - se on aina väärin. Vaikka joku tulisi liimailemaan Suviseuroille tarroja, joissa kannustetaan käyttämään vain kotimaisia tuotteita, mainostettaisiin Oulun kaupunkia tai kannatettaisiin Kärppiä, niin en siitäkään tykkäisi. Samoin en tykkäisi, jos esimerkiksi joku uskonnollinen ryhmittymä menisi liimailemaan tarroja Priden kulkuerekkoihin.
Toisekseen en ymmärrä, mitä näillä protesteilla kuvitellaan saavutettavan. Kuvitteellisia esimerkkejä: jos minä vaikka menisin lihantuottajien konferenssipäiville mainostamaan veganismia, papiston päiville ateistien järjestötoimintaa tai vii
Miten suvaitsevaisuuden edistäminen mitään käännyttämistä olisi, tarran liimaajissa on myös nykyisiä VL henkilöitä. Niiden mainittujen exien lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Eräs lestadiolaistaustainen transhenkilö kertoi, että hänen sukupuolenmuutoksensa oli vanhemmille vaikea asia, jonka he ovat ajan kuluessa sitten kuitenkin hyväksyneet. Hän syytti suhtautumisesta lestadiolaisuutta.
Kun luin tuon haastattelun, jäin miettimään, miten tuommoinen asia voisi olla kenellekään helppo, taustasta riippumatta. Vanhemmat ovat saaneet tytön ja oppineet rakastamaan häntä tyttönä. Sitten hän päättää vaihtaa sukupuolta eli se rakastettu tyttö lakkaa olemasta, hän ikään kuin kuolee vanhemmiltaan. Tilalle tulee aikuinen poika/mies, jota et ole koskaan tuntenut. Se oma tyttö on muuttunut ventovieraaksi.
Joskus joissakin haastatteluissa transihmiset sanovat, että muutos oli helppo ja helppo kaikkien hyväksyä. Siihen en usko. Prosessiin sisältyy pakostakin paljon kipuilua ja paljon kysymyksiä.
Viime aikoina on tullut parikin dokumenttia, joissa transhenkilö kertoo katuvansa liian nuorena tekemäänsä päät
Miksi nämä ääriesimerkit pitää aina ottaa esille, poikkeus vain vahvistaa säännön, eikä kumoa niin kuin sinä ajattelet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin laitan lusikkani tähän tarratoimikuntasoppaan.
En pidä ollenkaan hyvänä sitä, että mikään taho menee tärvelemään toisten omaisuutta. En välitä elokapinoista ja muista. Mielestäni on aina vastuutonta sotkea toisten omaisuutta ja tuhlata toisten aikaa/luonnonvaroja/rahaa siivouskuluihin. Minulle on sinällään sama, mikä taho tällaista tekee - se on aina väärin. Vaikka joku tulisi liimailemaan Suviseuroille tarroja, joissa kannustetaan käyttämään vain kotimaisia tuotteita, mainostettaisiin Oulun kaupunkia tai kannatettaisiin Kärppiä, niin en siitäkään tykkäisi. Samoin en tykkäisi, jos esimerkiksi joku uskonnollinen ryhmittymä menisi liimailemaan tarroja Priden kulkuerekkoihin.
Toisekseen en ymmärrä, mitä näillä protesteilla kuvitellaan saavutettavan. Kuvitteellisia esimerkkejä: jos minä vaikka menisin lihantuottajien konferenssipäiville mainostamaan veganismia, papi
Minusta on täysin eri asia keskustella jostakin asiasta kuin tuhota toisten omaisuutta, aatteesta viis. Keskustelullekin voisi olla joku parempi paikka, kuin vuoden suurin tapahtuma. En minäkään haluaisi, että joku tulisi ruotimaan kipeitä/vaikeita asioita esimerkiksi äitini syntymäpäiväjuhlissa, mummoni hautajaisissa tai lapseni valmistujaisissa. Viisaat ihmiset valitsevat myös viisaasti sen, mikä on järkevä aika ja paikka keskustelulle.
Ja kun joku kommentoi, että suvaitsevaisuuden edistäminen ei ole käännyttämistä. Anteeksi, mutta en usko, että yksikään oikein perinteisen vannoutunut vl muuttaisi näkemystään ehkäisystä/vähemmistöistä yms siksi, että joku haluaa keskustella asiasta hänen kanssaan. Jotkut ihmiset nyt vain ovat ehdottomia omissa mielipiteissään ja he eivät siitä muutu, vaikka kuinka yritettäisiin lisätä suvaitsevaisuutta. Tämä ei koske vain vanhoillislestadiolaisia, vaan ihan kaikenlaisia ajatusmaailmaltaan ehdottomia ihmisiä.
T. Tuo aiempi soppakauhailija
Juuri siksi seuroja järjestetään, kun ollaan huolissaan ihmisistä.
Että mahdollisimman moni kuulisi Jumalan sanaa ja tekisi parannuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs lestadiolaistaustainen transhenkilö kertoi, että hänen sukupuolenmuutoksensa oli vanhemmille vaikea asia, jonka he ovat ajan kuluessa sitten kuitenkin hyväksyneet. Hän syytti suhtautumisesta lestadiolaisuutta.
Kun luin tuon haastattelun, jäin miettimään, miten tuommoinen asia voisi olla kenellekään helppo, taustasta riippumatta. Vanhemmat ovat saaneet tytön ja oppineet rakastamaan häntä tyttönä. Sitten hän päättää vaihtaa sukupuolta eli se rakastettu tyttö lakkaa olemasta, hän ikään kuin kuolee vanhemmiltaan. Tilalle tulee aikuinen poika/mies, jota et ole koskaan tuntenut. Se oma tyttö on muuttunut ventovieraaksi.
Joskus joissakin haastatteluissa transihmiset sanovat, että muutos oli helppo ja helppo kaikkien hyväksyä. Siihen en usko. Prosessiin sisältyy pakostakin paljon kipuilua ja paljon kysymyksiä.
Viime aikoina on tullut parikin dokumenttia, joissa transhenkilö
Tällä palstallahan on yleinen tapa ottaa ääriesimerkit esille ja niiden perusteella yleistää. En kylläkään ymmärrä, miten minun kommenttini oli jokin ääriesimerkki.
Eli sinäkin tunnistit mikä ryhmä!
Minä en ole VL, ja muutaman naaman tunnistin kuvasta, kun ovat milloin missäkin mediassa. Eli minäkin tunnistin.
Mutta se pointti oli tämän ryhmän koostumus.
Montako naista näet?
Tai edes montako ei vanhuusiän ylittänyttä näet?
Tosia ei näy lainkaan, eikä niitä toisiakaan juuri.
Eli opilliset asiat ovat vanhojen miesten asia.