Miten pääsee eroon siitä, että tajuaa arkielämässään häiritsevän paljon sen faktan, että kaikki me kuollaan joskus?

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

Tämä väistämättömän kuoleman kohtaaminen sen ahdistuksen juuri aiheuttaa.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

No nyt oli kyllä harvinaisen typerä postaus. Minulta on kuollut lapsi, ja olen itse sairastunut parantumattomaan syöpään. Kuoleminen ahdistaa ihan helvetisti, ja eniten ahdistaa se ettei kukaan voi auttaa. Pelko on läsnä koko ajan.

Mua pelotti kuolema siihen asti kun menetin kaikki rakkaani. Nyt kun he ovat jo poistuneet, pikemminkin odotan, että saisin itsekin kuolla. Olen ihan kyllästynyt tähän yksinäiseen elämääni. Ilmeisesti tätä kuitenkin pitää jaksaa vielä monta vuosikymmentä.

N46

Tuossa 45+ tuo ajatus yleensä tulee. Ennen sitä yleensä ajattelee olevansa kuolematon. Ei siitä eroon pääse ja onko tarkoituskaan, päinvastoin tulee tietoisemmaksi asiasta, mitä enemmän ikää tulee. Sen ajatuksen kanssa on vain opittava elämään.

Itselläni pyöri nuo ajatukset  ja minulla oli myös kuolemanpelkoa.

50 v ikäisenä, kohta neljä vuotta sitten sain ottaa uskoa vastaan Jumalalta , uudestisynnyin ja Jeesus tuli elämääni ,toi rauhan. Kuolemanpelko hävisi.

Raamatullinen Jeesus on ainoa Tie Taivaaseen. Tämä maallinen elämä on vain pieni hetki, sitten koittaa ikuisuus, joko ikuisessa Taivaassa, tai ikuisessa Helvetissä. 

Käänny Jumalan puoleen, ja pyydä että Hän antaisi sinulle uskon. Jumala on mahtava ja rakastava.

Kaikkea Hyvää! 

Elämä on kuolemantuomio, Mutta asiaa helpottaa kun ikää tulee lisää ja kaikenlaiset ikävät vaivat alkavat lisääntyä. Yhtäkkiä ajatus kuolemasta ei enää tunnukaan niin pahalta.

Nainen tienasi yhdessä vuodessa 43 milj USD, OnlyFans taiteilijana

Poikkeuksellisen ruma tatuoitu nainen, mutta on kasvoiltaan OK. Uskmatonta! Hannah Pearl Davis aktivoitui kommentoimaan hauskasti:

Sophie Rain, kuvia: https://yandex.com/images/search?from=tabbar&text=sophie%20rain%20nude

Vierailija kirjoitti:

Enemmän surettaa niiden puolesta jotka tänne jäävät.

Oman aikansa ne tänne jäävätkin vain elävät, ei tänne kukaan jää ikuisesti pyörimään. Jokainen lähtee vuorollaan, mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän tämä on lähinnä helpottava tieto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuolemassa oikein ahdistaa? Eikö se ole helpotus, ettei tämä maallinen vaellus kestä ikuisesti?

Eiku se just ahdistaa, että tää kestää tässä näin hetken. Koet kaiken, rakennat elämäsi ja hups, sitten onkin aika kuolla vanhana (ellet kuole ennenaikaisesti).

Tuntuu ahdistavalta, että sitten tää mun keho tässä maatuu tuolla mullassa, enkä enää ikinä näe tätä elämää, miten kaikki kehittyy maapallolla jne. Että ihan oikeesti me eletään tää hetki tässä vain. Helvetin ahdistavaa.

ap

Ymmärrän ihan täysin. Juuri tuon takiahan uskonnotkin on keksitty, paljolti iankaikkisen elämän toivosta ja kuoleman lopullisuuden pelosta. -eri 

Ihmisen elämä ei lopu kuolemaan vaan jatkuu ikuisesti joko taivaassa tai helvetissä. Taivaaseen pääsee antamalla elämänsä Jeesukselle, syntymällä uudesti ylhäältä. 

Olen itse 45-vuotias ja odotan jo, että pääsisin taivaan kotiin. Siellä ei ole murheita, huolia, surua ja kaikkia niitä paineita joita täällä maailmassa on. Tämä maailma on niin vajavainen. Kuoleman varjon laakso niinkuin raamatussa kuvataan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuolemassa oikein ahdistaa? Eikö se ole helpotus, ettei tämä maallinen vaellus kestä ikuisesti?

Eiku se just ahdistaa, että tää kestää tässä näin hetken. Koet kaiken, rakennat elämäsi ja hups, sitten onkin aika kuolla vanhana (ellet kuole ennenaikaisesti).

Tuntuu ahdistavalta, että sitten tää mun keho tässä maatuu tuolla mullassa, enkä enää ikinä näe tätä elämää, miten kaikki kehittyy maapallolla jne. Että ihan oikeesti me eletään tää hetki tässä vain. Helvetin ahdistavaa.

ap

Ymmärrän. Jos mä ajattelisin että kuoleman jälkeen ei ole mitään, tappaisin itteni heti. Eihän tässä olis mitään järkeä. 

Mutta jostain syystä mulla on ollut lapsesta asti mielessä että taivas on ihana paikka, eikä elämä lopu kuolemaan.

Tosin nyt aikuisena en ajattele mitään Taivasta vaan sitä jonkinlaista rauhan tilaa mihin uskon meidän pääsevän. 

 

Sinuhe egyptiläisessä sanottiin jotenkin sillai että Elämä on kuuma ja helteinen pätsi ja kuolema ihana viileä virta, näin mä sen näen. Nähdään meidän rakkaat siell toisella puolella eikä ole näitä maallisia murheita. Jee!

Jeesus on vastaus kuolemanpelkoon ja oikeastaan minkä tahansa muunkin pelkoon. Kuolemahan minäkin pelkäsin niin paljon että oli lopulta pakko tulla uskoon. Enkä edes pelännyt helvettiä vaan sitä että en yhtään tiedä mitä tulee tapahtumaan. Pelotti erilaiset ikuisuuteen imeytymisajatukset. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuolemassa oikein ahdistaa? Eikö se ole helpotus, ettei tämä maallinen vaellus kestä ikuisesti?

Ahdistaa! Luuletko että elämä jatkuu vaikka ihminen lakkaa hengittämästä ja sydän lyömästä.

Yleensä voi ahdistaa elämä itse, ellei se mene kuten ajatteli. Tai kuolema vaikka se on siirtyminen, enemmän ehkä tuntemattomuus siinä tai mitä sitä ennen joillekin tapahtuu. Tulee uusia mahdollisuuksia elää, toisella puolella tai maapallolla. Aina voi tehdä vaikka tehtäväkirjoja ja oppia uutta. Kieltä. Se vie huomiota muualle. Luonto. Hyvät asiat.

Elämä on pitkä puutelista

Se silloin tällöin täyttyy suudelmista

Elämä on elämää varten annettu

Ja se on ihanasti sanottu

Minua ahdistaa ja pelottaa vanheneminen. Se, kun mieli on vielä kaksvitosen mutta keho kuusvitosen, ei voi enää mennä ja elää kuin kaksvitosena, koska yhteiskunnan normit, ihmisten asenteet ja vanhuuden tuomat kehon rajoitteet. Ahdistaa kun pitää oppia tyytymään osaansa, tehdä ikäiselleen sopuvana pidettäviä asioita, tuntuu että sielu ja mieli on vankina vanhenevassa rapistuvassa kehossa ja sitä pitäisi vielä kestää ehkä ysivitoseksi. 

Kuolema ei pelota, jos saisi elää elämänsä nuoressa kehossa ja sitten huos vaan kuolla kerralla pois. Vanheneminen pelottaa ja vanhuus koska se on vaan rajoitteita ja luopumista ja tyytymistä. Ei voi enää toteuttaa unelmiaan, pitää opetella hissuttelemaan ja sitä pitäisi kestää seuraavat vuosikymmenet. 

Koko elämänkaaressa vanhuuden aika on liian pitkä. 

Ihminen tulee tyhjästä ja menee tyhjään. Se on kontrollifriikinkin vain hyväksyttävä.

45+ on ikäkriiseilyä. Mutta 50+ tajuaa ettei ole aikaa hukattavaksi ja 60+ alkaa hissukatkin elää täysillä. Ei tarvi sen enempiä miettiä. Eletään kun vielä ehditään. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen tulee tyhjästä ja menee tyhjään. Se on kontrollifriikinkin vain hyväksyttävä.

45+ on ikäkriiseilyä. Mutta 50+ tajuaa ettei ole aikaa hukattavaksi ja 60+ alkaa hissukatkin elää täysillä. Ei tarvi sen enempiä miettiä. Eletään kun vielä ehditään. 

Ihmisen sielu on ikuinen, eikä mene tyhjään. Kuoleman jälkeen koittaa ikuisuus, joko Taivaassa tai Helvetissä.

Raamatullinen Jeesus on ainoa Tie Taivaaseen!