Miten pääsee eroon siitä, että tajuaa arkielämässään häiritsevän paljon sen faktan, että kaikki me kuollaan joskus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elä omaa elämääsi ja hanki lapsia.

Elän elämääni ja on teini-ikäiset lapset

ap

 

Eli prosessointia. Onko ehkä vähän väljähtynyttä tilaa elämässä? Nyt on aikaa ajatuksille ja tunteille. Näitä tilanteita voi tulla elämässä joitakin, osalle riittää vähemmän, osa käy läpi enemmän ja useammin. Teini-ikäiset lapset ovat jo itsenäisempiä joten sinullakin on aikaa itsellesi. Valmistat samalla itseäsi tulevaisuuttasi varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

Tämä väistämättömän kuoleman kohtaaminen sen ahdistuksen juuri aiheuttaa.

 

-eri

Eli tarvitaan harjoitusta tässäkin asiassa. 

Itseä alkaa ahdistaa kaikki uskontohömppä vielä enemmän. Kaikki tuntuu olevan sen mukaan vain paholaisen kieroa huijausta ja lopulta ei voi tietää itsekään, että onko se Raamattukaan totta vai sekin sittenkin paholaisen vielä kierompaa huijausta ja alkaa pelkäämään vain jonnekin hel vettiin joutumista huijattuna. Mukavempi loppujen lopuksi uskoa vain ateistin tavoin, että kuoleman jälkeen kuolee, ei jää mitään. Eipähän joudu kärsimään enää sitten kun on kuollut.

Ala tekemään hyviä asioita ja uskomaan, että niillä saat hyvää karmaa ja mukavan seuraavan elämän. Vaikka sitä seuraavaa elämää ei tuliskaan, niin olemalla hyvä ihminen saa varmasti myös hyvä mielen tässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuolemassa oikein ahdistaa? Eikö se ole helpotus, ettei tämä maallinen vaellus kestä ikuisesti?

Eiku se just ahdistaa, että tää kestää tässä näin hetken. Koet kaiken, rakennat elämäsi ja hups, sitten onkin aika kuolla vanhana (ellet kuole ennenaikaisesti).

Tuntuu ahdistavalta, että sitten tää mun keho tässä maatuu tuolla mullassa, enkä enää ikinä näe tätä elämää, miten kaikki kehittyy maapallolla jne. Että ihan oikeesti me eletään tää hetki tässä vain. Helvetin ahdistavaa.

ap

Me jatketaan kyllä elämää tuonpuoleisessa. Siellä tosin on hyvä ja huono vaihtoehto. Kannattaa katsoa, että on varmasti oikealla puolella, niin silloin kuolema ei enää ahdista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuolemassa oikein ahdistaa? Eikö se ole helpotus, ettei tämä maallinen vaellus kestä ikuisesti?

Eiku se just ahdistaa, että tää kestää tässä näin hetken. Koet kaiken, rakennat elämäsi ja hups, sitten onkin aika kuolla vanhana (ellet kuole ennenaikaisesti).

Tuntuu ahdistavalta, että sitten tää mun keho tässä maatuu tuolla mullassa, enkä enää ikinä näe tätä elämää, miten kaikki kehittyy maapallolla jne. Että ihan oikeesti me eletään tää hetki tässä vain. Helvetin ahdistavaa.

ap

Me jatketaan kyllä elämää tuonpuoleisessa. Siellä tosin on hyvä ja huono vaihtoehto. Kannattaa katsoa, että on varmasti oikealla puolella, niin silloin kuolema ei enää ahdista.

Siitä ei vai voi olla koskaan täysin varma, että on menossa sinne hyvälle puolelle. Se se vasta ahdistaakin

eri

Vierailija kirjoitti:

Uskon iankaikkiseen elämään Jumalan luona. Siksi kuolema on vain portti sinne, ei lopullinen sammuminen. Tämä usko tuo toivon näkökulman siihen että saa nähdä rakkaat läheiset vielä.  Lue siis Raamattua, käy kirkossa ja tutustu Jumalan sanaan. Löydät siitä elämälle ja myös kuolemalle merkityksen. 

Käytännössä voit rukoilla joka päivä Isä meidän rukouksen. Ja myös Herran siunauksen. Aloita Raamatun lukeminen Johanneksen tai Markuksen evankeliumista. Kuuntele radio Dei ohjelmia. Käy laulamassa Kauneimmat joululaulut kirkossa tai kuuntele Jouluradiota. Pääasia että aloitat jostain. Siunausta elämääsi. 

Teen kaikkes tuota. Mutta pelottaa epäuskon hetket kun miettii onko kaikki vain ihmisen keksintöä. Silloin ei tarvitse pelätä kadotusta. Mutta ei ole ikuista elämää kuoleman jälkeen mikä tuntuu kauhealta. Tämä epäusko kun usko horjuu on pahinta. 

Täällä esitetyt ajatukset että kuolema on olisi hyvä asia ovat antikristillisiä. Samoin en kaipaa höpötyksiä kristityiltä jotka eivät todella usko. Näitä on jopa papeissa jotka kieltävät jopa Jeesuksen tekemät ihmeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

Tämä väistämättömän kuoleman kohtaaminen sen ahdistuksen juuri aiheuttaa.

 

-eri

Eli tarvitaan harjoitusta tässäkin asiassa. 

Ei tässä olla ratkaisuja etsimässä vaan avaamassa tunnetiloja ja hakemassa ehkä vertaistukea. Oletko itse koskaan antautunut sille, että uppoutuisit vaikeiden tunteidesi alkulähteille, tunnistat ne ja sanoitat ne?

Suosittelen katsomaan Netflixistä komediasarjan "The Good Place". Siinä nainen kuolee ja luulee ensin päätyneensä taivaaseen... Oikeasti syvällistä settiä, ja käsitellään tätä aihetta, vaikka onkin hauska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

Tämä väistämättömän kuoleman kohtaaminen sen ahdistuksen juuri aiheuttaa.

 

-eri

Älä mieti asiaa liikaa. Vastauksia et löydä kuin Raamatusta. Minuakin pelottaa ajatus kuolemasta hirveästi.

Muistan selkeästi tilanteen jossa tilanne "valkeni" minulle...eräänlainen herääminen.

Olib 18v, ja hengasin kavereideni kanssa eeäällä tarhan pihalla.

Sen jälkeen elämä ei ole ollut entisensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kuolemassa oikein ahdistaa? Eikö se ole helpotus, ettei tämä maallinen vaellus kestä ikuisesti?

Eiku se just ahdistaa, että tää kestää tässä näin hetken. Koet kaiken, rakennat elämäsi ja hups, sitten onkin aika kuolla vanhana (ellet kuole ennenaikaisesti).

Tuntuu ahdistavalta, että sitten tää mun keho tässä maatuu tuolla mullassa, enkä enää ikinä näe tätä elämää, miten kaikki kehittyy maapallolla jne. Että ihan oikeesti me eletään tää hetki tässä vain. Helvetin ahdistavaa.

ap

Me jatketaan kyllä elämää tuonpuoleisessa. Siellä tosin on hyvä ja huono vaihtoehto. Kannattaa katsoa, että on varmasti oikealla puolella, niin silloin kuolema ei enää ahdista.

Mutta voi olla, ettei jatketakaan. Ja jos jatketaan, voi olla vähemmän tai enemmän kuin kaksi vaihtoehtoa, joista kaikki tai osa vaihtoehdoista voi olla hyviä tai ei yksikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

Tämä väistämättömän kuoleman kohtaaminen sen ahdistuksen juuri aiheuttaa.

 

-eri

Älä mieti asiaa liikaa. Vastauksia et löydä kuin Raamatusta. Minuakin pelottaa ajatus kuolemasta hirveäs

Tai voi olla, että löytyy muualtakin. Tai vain muualta. Tai ei mistään.

En tiedä mikä siinä luvussa 45 on, mutta minäkin aloin miettiä silloin kuolemaani. Että tosiaan tässä kuollaan joku päivä ja se oli sitten siinä. Jälkeeni syntyy lukemattomia sukupolvia ja minä, lapseni, laosenlapseni, kaikki ihmiset joihin olen elämäni aikana tutustunut painuvat unohduksiin ihan kuin meitä ei olisi ikinä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Uskon iankaikkiseen elämään Jumalan luona. Siksi kuolema on vain portti sinne, ei lopullinen sammuminen. Tämä usko tuo toivon näkökulman siihen että saa nähdä rakkaat läheiset vielä.  Lue siis Raamattua, käy kirkossa ja tutustu Jumalan sanaan. Löydät siitä elämälle ja myös kuolemalle merkityksen. 

Käytännössä voit rukoilla joka päivä Isä meidän rukouksen. Ja myös Herran siunauksen. Aloita Raamatun lukeminen Johanneksen tai Markuksen evankeliumista. Kuuntele radio Dei ohjelmia. Käy laulamassa Kauneimmat joululaulut kirkossa tai kuuntele Jouluradiota. Pääasia että aloitat jostain. Siunausta elämääsi. 

Mulle rakkaimpia on eläimet, vaikka toki on rakkaita ihmisiäkin ollut. Luotan siihen että Jeesuksessa on toivo koko luomakunnalle, ei vain ihmisille. Vaikka joskus masentaa viisastelijoitten puheet ettei taivaassa ole eläinyksilöitä, ihan jotain nimettömiä eläimiä vaan.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

Tämä väistämättömän kuoleman kohtaaminen sen ahdistuksen juuri aiheuttaa.

 

-eri

Älä mieti asiaa liikaa. Vastauksia et löydä kuin Raam

Tarkoitin ettei yhdelläkään ihmisellä ole vastauksia. Ihan turhaan etsit viisautta vaikka johonkin sairauteen kuolleiden kirjoituksista kuoleman ollessa lähellä. Ainut minkä niistä oppii on arvostaa elämän pieniäkin asioita.

Vastauksia ei ole kuin Raamatussa uskovalle. Pakanoiden löpinöille en anna mitään arvoa. Kuolema pelottaa mielettömästi. Mutta liikaa siinä ajatuksessa velloessa et saa muuta kuin ahdistuksen. Tämä on ristiriitaista mutta vaikka hyväksyt pakolla ajatuksen että kuolet joskus. Kun huomaat vanhenevasi. Et pääse kuoleman pelosta eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Pitää kohdata kuolemaa. Oletko kohdannut? Elävätkö vanhempasi? Eihän sitä kellekään toivo, mutta nykyihminen on erkaantunut kuoleman kokemuksesta. Aiemmat sukupolvet ovat tottuneet kuoleman läsnäoloon enemmän. Lapsikuolleisuus oli suurempi eikä sairauksia pystytty hoitamaan yhtä hyvin. Agraarikulttuurissa myös eläinten kuolemat olivat osa elämää.  Jo lapset tottuivat kuoleman läsnäoloon. 

Keski-ikä tuo oman säväyksensä. Sitä tajuaa, miten väistämättä ollaan vähintään elon puolivälissä.  Aiemmin on voinut olettaa olevan enemmän edessä kuin takana. 

On minulla ainakin läheisiä kuollut, silti oma kuolema ikävä ajatus tavallaan. 

Minä jouduin 46v katsomaan kuolemaa silmästä silmään ja täysin yllättäen kesken työaamun. Sillä kertaa hilkulla selvisin ja opin ettei kannata tuhlata elämäänsä pelkäämiseen vaan elää jokapäivä niin pitkälle kun päiviä annetaan.