Miten pääsee eroon siitä, että tajuaa arkielämässään häiritsevän paljon sen faktan, että kaikki me kuollaan joskus?

Mietipä vaihtoehtoa, ikuista olemassaoloa. Se se vasta helvettiä olisi!

Ja jos luulet, että ikuinen elämä olisi hieno asia, et ole miettinyt asiaa tarpeeksi pitkälle.

Kuolema on kuin syntymä, siirrytään toiselle puolelle mistä ei ole mitään tietoa. Täytyy yrittää suhtautua sekä elämään että kuolemaan luottamuksella. 



Kaikki järjestyy. Lopussa kaikki on hyvin, jos ei ole hyvin ei olla vielä lopussa.0

Meitä johtaa harhaan se nykyajan usko järkeen ja logiikkaan, kaikki ei ole niin loogista. Tunteet saa meidät valtaansa ja epävarmuus valtaa mielen. Hengittele, vaikka kuinka olisit ahdistunut, ei se muuta kuolevaisuutta miksikään.

Input tärkeä asia elämässä on minne menet kuoleman jälkeen. Valintoja on kaksi.

Olen pohtinut kuolemaa ihan nuoresta saakka, en pelkää kuolemaa. Näin 40 vuotiaana olen jo menettänyt kaikki olennot joita olen koskaan rakastanut, joten voisin itsekin jo hyvin mennä. Elämä on lähes aina ollut itselleni raskasta, muutamaa hyvää aikaa lukuun ottamatta. Niinpä odotan jo kuolemaa.

Ja päinvastoin kuin aloittajaa, minua lohduttaa ajatus siitä että kuolema tapahtuu kaikille. Ei ole pelättävää, niin monelle se on ennen meitä jo tapahtunut.

Mulla viime aikoina ollut samaa,50+ ikää. Yrittänyt tätä tunnetta järkeistää,että niinhän se olemassaolo menee kaikella elollesella. Synnytään, eletään kuollaan. Kuka elää lyhyemmin,kuka kauemmin.

Ehkä se nuoruuden kaikkivoipaisuus ja kuolemattomuus karisee viimeistään tässä iässä. Asioita js elettyä elämää kelaa enemmän.

Teen töitä kuoleman parissa. Oma arvio on, että kuolemasta ahdistujat ovat heitä, joilla ei ole itsellään selkeää ajatusta kuoleman jälkeisestä elämästä. Niillä ihmisillä näyttää olevan rauha, joilla on selkeä ajatus siitä, mitä uskoo kuoleman jälkeen olevan. On se sitten ajatus iankaikkisesta elämästä, jälleensyntymästä tms.

Kannattaa siis uskoa mihin tahansa harhaan ettei pelota niin paljon.

Tietysti vois ajatella, että onko mielenteveydelle hyväksi rauhoittaa itseään uskomalla yksisarvisiin tai vastaaviin.

Onko silloin mielenterveys vakaalla pohjalla?

Ei kuolema pelota vaan se että kuolee kesken askareiden,kyllä vituttaa saada järttäslaaki kun pitäisi juuri alkaa syömään herkkuateriaa yms.

Sehän on just hyvä muistaa. Elää kuin viimeistä päivää

Jos tulis mahdolliseksi elää vaikka miljoona vuotta, suostuisin heti. 

Jokainen päivä voi olla viimeinen ja se ei katso ikää.

niin kuin tuon näyn olematon kudelma,

myös pilviin ulottuvat tornit, suurenmoiset

palatsit ja juhlalliset temppelit

ja koko tämä suuri pallo tulevine asukkaineen

katoavat aineettoman kuvitelman tavoin,

usvan henkäystäkään ei siitä jää.

Meidän tomustamme kudottuja ovat unelmat,

ja uni saartaa pientä elämäämme

Vierailija kirjoitti:

Jos tulis mahdolliseksi elää vaikka miljoona vuotta, suostuisin heti. 

Minä en,koska siinä ei ole mitään järkeä ,miljoonan vuoden säryt ja tuskat..tervetuloa kuolema sanon minä.

Vierailija kirjoitti:

Tube on täynnä kuoleman rajoilla käyneiden ihmisten juttuja miten elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin, joten hmmmm miten lie.

On varmasti täynnä, uniaan muistavat. Yksikään ei ole tullut kertomaan mitä sitten tapahtuu. 

Aloittajalla minulla on samanlaisia kausia, en haluaisi ajatella, aiemmin en pelännyt mutta luin tutkimuksen että ihminen ehtii tajuta että nyt tuli lähtö, siitä asti olen pelännyt 

Vierailija kirjoitti:

Minua ahdistaa ja pelottaa vanheneminen. Se, kun mieli on vielä kaksvitosen mutta keho kuusvitosen, ei voi enää mennä ja elää kuin kaksvitosena, koska yhteiskunnan normit, ihmisten asenteet ja vanhuuden tuomat kehon rajoitteet. Ahdistaa kun pitää oppia tyytymään osaansa, tehdä ikäiselleen sopuvana pidettäviä asioita, tuntuu että sielu ja mieli on vankina vanhenevassa rapistuvassa kehossa ja sitä pitäisi vielä kestää ehkä ysivitoseksi. 

Kuolema ei pelota, jos saisi elää elämänsä nuoressa kehossa ja sitten huos vaan kuolla kerralla pois. Vanheneminen pelottaa ja vanhuus koska se on vaan rajoitteita ja luopumista ja tyytymistä. Ei voi enää toteuttaa unelmiaan, pitää opetella hissuttelemaan ja sitä pitäisi kestää seuraavat vuosikymmenet. 

 

Koko elämänkaaressa vanhuuden aika on liian pitkä. 

Kyllä 65-vuotiaana voi vielä aloittaa urheilulajin, juhlia yökerhoissa aamuviiteen, lähteä kiertämään maailmaa reppu selässä, rakastella ihania 20v tytyjä, perustaa perheen, saada 6 lasta, opiskella hyväpalkkaiseen työhön. Eiku.

Mitä siinä iässä enää ylipäätään voi enää tehdä muuta kun jäädä eläkkeelle, hoitaa puutarhaa, käydä vesijumpassa, seurailla muiden elämänmenoa, käydä Aurinkorannikolla pakettimatkalla, tehdä ristikoita, istua takan edessä nojatuolissa viskilasi kädessä? 

Minä uskon että jotain on tämän fyysisen elämän jälkeen,täytyy olla muutenhan me olemme vaan tulevaa multaa madoille ja onko siinä sitten kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Mietipä vaihtoehtoa, ikuista olemassaoloa. Se se vasta helvettiä olisi!

Ja jos luulet, että ikuinen elämä olisi hieno asia, et ole miettinyt asiaa tarpeeksi pitkälle.

Miksi se ei olisi hienoa? Oletan, että kaikki muutkin eläisivät ikuisesti tässä skenaariossa. Eivätkä mätänisi sängyissä 80 vuoden jälkeen vaan aidosti ihmiskeho olisi ikuinen. Tai tietoisuus olisi siirretty johonkin verkkoon. Aivan mahtavaa. Olisi loputtomasti mahdollisuuksia kokea asioita ja pääsisi näkemään kaiken edistyksen, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä vaihtoehtoa, ikuista olemassaoloa. Se se vasta helvettiä olisi!

Ja jos luulet, että ikuinen elämä olisi hieno asia, et ole miettinyt asiaa tarpeeksi pitkälle.

Miksi se ei olisi hienoa? Oletan, että kaikki muutkin eläisivät ikuisesti tässä skenaariossa. Eivätkä mätänisi sängyissä 80 vuoden jälkeen vaan aidosti ihmiskeho olisi ikuinen. Tai tietoisuus olisi siirretty johonkin verkkoon. Aivan mahtavaa. Olisi loputtomasti mahdollisuuksia kokea asioita ja pääsisi näkemään kaiken edistyksen, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. 

Todellakin, elämä ikuisesti, terveessä nuoressa kivuttomassa kehossa, olisi unelma.