Haluatteko, että kehitysvammainen lapsi aikuistuttuaan asuu kotona luonanne vai muuttaa hoitokotiin.

Saksassa oli suomalaisen naisen pyörittämä firma joka piti helpoissa töissä kehitysvammaisia.Näin he pystyivät hankkimaan itse toimeentulonsa ilman tukirahaa.Firman toimintaideaa ylistettiin ja syystä.

Riippuu tietenkin miten minä ja kuvitteellinen lapsi tulisimme toimeen. Jos päivittäistä taistelua niin ehkä muu paikka parempi. Muuten joo. Mitään kokemusta aiheesta ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Saksassa oli suomalaisen naisen pyörittämä firma joka piti helpoissa töissä kehitysvammaisia.Näin he pystyivät hankkimaan itse toimeentulonsa ilman tukirahaa.Firman toimintaideaa ylistettiin ja syystä.

On tainnut kyllä yritykselle tulla jos jonkinlaista tukiaista heidän palkkaamisesta. 

Olen huomannut, että monet kehitysvammaisen lapsen vanhemmat mieluummin sysäävät lapsensa yhteiskunnan huollettavaksi hoitokotiin kuin hoitavat itse lapsensa.

Vanhempien pitäisi ottaa enemmän vastuuta kehitysvammaisen lapsen hoidosta kuin monet heistä tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon kehitysvammaisia Islannissa, jossa on tehokkaat mittaukset, syntyy?

Kehitysvamma ei näy seulonnoissa eikä mittauksissa.

Eikö Downin syndrooma ole kehitysvamma? Luulin, että on.

Se ei ole ainoa kehitysvamma. 

En niin väittänytkään, mutta sinä sanoit "Kehitysvamma ei näy seulonnoissa eikä mittauksissa". Downin syndrooma kuitenkin näkyy, ja se on kehitysvamma. Koska se näkyy seulonnoissa, Islannissa Downin syndroomalaisia ei käsittääkseni enää synny, sillä siellä panostetaan raskaudenaikaiseen seurantaan meitä enemmän.

Downin syndrooma ei sinällään ole kehitysvamma, vaan se on oireyhtymä, jonka yhtenä oireena on kehitysvammaisuus.

Eipä onneksi ole moista ongelmaa.

Monet kehitysvammaiset nuoret aikuiset muuttaa asumisyksiköihin, joissa on oma yksiö keittokomeroineen ja kylpyhuoneineen. Lisäksi on yhteistiloja ja mm. ruokala, missä voi syödä kaikki ateriat tai osan niistä, oman osaamisen mukaan. Yhteistä toimintaa on päivittäin ja tarvittaessa saa apua. 

Siskoni muutti 20-vuotiaana palvelukotiin ohjattuuun siiipeen. Ohjattu tarkoittaa sitä, että hän syö valmiit ateriat siellä, mutta asuu melko omatoimisesti. Ohjaajat tulevat auttamaan suihkussa (epilepsiakohtausriskin takia) ja ohjaavat siivoamisessa, mutta hän pärjäilee hyvin, pukeutuu ja peseytyy itse, käy lenkillä yhdessä toisten kanssa, lueskelee lehtiä ja katsoo tv:tä. Ohjaajat huolehtivat lääkkeiden otosta oikeaan aikaan.

Toki se muutto palvelukotiin oli hyvä ratkaisu, kun äiti ja isä olivat vielä työelämässä. Minä asuin toisella paikkakunnalla opiskelemassa. Siinä oli ehtinyt olla jo vaihe, jolloin aamuisin hän lähti päivätoimintaan paljon ennen kuin muut (eli aamuhoito oli järjestetty klo 07-09 päivätoiminnan tiloihin) ja samoin iltapäivällä kun päivätoiminta meni kiinni klo 14.30-15, siskoni jäi sinne vielä yli tunniksi. Häntä ei epilepsian takia voi jättää koskaan yksin. Kyllähän se muutto palvelukotiin helpotti siskonkin elämää. Äitini on sairaanhoitajana tehnyt työuransa, eikä ne työajat kovin paljon jousta, vaikka hän päivätyössä kävikin.

Minusta tuntuu, että siskoni elää sellaista elämää, mitä on toivonutkin. Hän on usein äidin luona viikonloppuja, isä kuoli 3 vuotta sitten koronaan. Meillä on melko tiivis suku, ja kesäisin tehdään yhdessä asioita. Se on ollut siskolleni ehkä raskain kohdattu asia, ettei voi hankkia lapsia. Minulla on 3 lasta, ja siskoni pitää kovasti erityisesti pienistä lapsista, mutta sen hyväksyminen, ettei hänestä tule äitiä, on ollut rankkaa. Lomilla haen häntä meille muutamaksi päiväksi ja tehdään yhdessä kivoja asioita, kuten käydään kirppiksillä ja kahvilassa, uimassa tai paistetaan yhdessä lettuja kuten lapsena. Minä tiedän, että sitten kun äiti vielä vanhenee, eikä jaksa hoitaa siskon laskuasioita, edunvalvonta jää minun vastuulle. Me myös soittelemme torstai-puhelun siskoni kanssa. Hän ei tarvitse apua kännykän käyttöön, mutta niin on sovittu, että soitellaan torstai-iltana. Kun sovittua aikaa ei ollut, hänellä oli tapana hätääntyä, jos en vastannut tai en ehtinyt puhua, kun olin vaikkapa pojan futispelisså. Torstaipuhelut on minullekin aina kivoja. Miten viikko on mennyt, mitä suunnitelmia viikonlopuksi, mitä minä olen puuhaillut jne. Minä soittaisin torstaipuheluita varmaan vaikkei siskoni olisi kehitysvammainen, koska yhteydenpito on tärkeää sisarusten kesken. Hän tuntee minut tavoilla, joilla muut eivät tunne, koska elettiin lapsuus yhdessä.

Monet kehitysvammaiset nuoret aikuiset haluaa myös itse itsenäistyä.

olen kehitysvammainen downin syndrooma aikuinen nainen asun itsenäisesti kerrostalossa Asikkalassa ( vääksyssä) huolehdin pyykihuollosta, siivouksen, ruoan teon, on kuitenkin hyvä että joku katsoo varmistaa vieressä. itsenäisesti. laskut vien vanhemmille Huom eräpäivä ajallaan. 

Vanhempien pitää osata ajatella lapsen parasta. Kun heistä aika jättää niin mitä käy lapselle joka on koko ikänsä asunut kotona.

Kaikin puolin järkevää opettaa aikuistuva nuori omaan elämään tuetussa asumismuodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vammaaset pitääs poistaa vahvuudesta jo heti synnyttyä. Olisivt sitten pois syömästä. Ja vammautuneet kans. Se on luonnonlaki. Ei vammaanen elukkakaan kauvaa elos pysy.

Kerros nyt alkuun vaikka mitä merkittävää olet tehnyt omassa elämässäsi, kun kirjoittaminenkin tekee noin tiukkaa?

Osasi äänestää persuja?

On tästä karuja esimerkkejä kun aikuista kehitysvammaista ei ole laitettu laitokseen. Vanha äiti tuo laitokseen kaapin kokoisen kehitysvammaisen miehen, joka ei meinaa sopeutua laitokseen. Ajaa takaa hoitajia ja puistelee nyrkkiä. Vanha äiti hoitanut ikänsä. Lopulta asukas saatiin rauhalliseksi vain lääkityksen avulla. Ne vanhemmat ei jaksa ikäänsä lasta hoitaa. Jossain vaiheessa siitä on luovuttava. Piste.

Olen tavannut kauan sitten down miehen joka asui vanhan äitinsä kanssa. Huolehti äidistä enemmän kuin äiti hänestä. Äidin kuoltua tuli kuitenkin eteen uuden kodin etsintä. Haluttiin varmistaa miehen erään kroonisen sairauden hoito vaikka melko itsenäisesti oli hoitanut aiemmin.

minä Aloitin palveluasumisessa harjoittelin. siellä ohjaajat sitä varten tarvittaessa auttavat päivitäsissä toimimassa kun muutin asumaan itsenäisesti minulla kävi kahden viikon välein asumisen ohjaajat tukikäynillä. myöhemmin minun pyynnöstäni kerran kuukaudessa tuettu asuminen 

Jos olisi sellainen lapsi, varmaan kokisin että koti (ja suku) on parempi paikka kuin laitos, jos saa elää vapaasti tai lähellä oleva asunto johon voi tuoda jotain ja viedä. On mahdollista että laitoksissa on rajoitettua ja lääkittyä. Vaikka voihan joku ensin kokea että laitos vapauttaa teini-iässä tai aikuisena, muttei se ihan taida olla vapaata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon kehitysvammaisia Islannissa, jossa on tehokkaat mittaukset, syntyy?

Kehitysvamma ei näy seulonnoissa eikä mittauksissa.

Eikö Downin syndrooma ole kehitysvamma? Luulin, että on.

Downin syndrooma ei ole kehitysvamma. Se on syndrooma, jonka oireista yksi on kehitysvammaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien pitäisi ottaa enemmän vastuuta kehitysvammaisen lapsen hoidosta kuin monet heistä tekevät.

Miksi? Nytkin monet vanhemmat haluavat pitää vammaiset aikuiset lapsensa väkisin kotona, vaikka lapset itse haluaisivat itsenäistyä.

Eikös se tähän ole menossa, että itse hoidetaan omat sairaat ja vammaiset?