Saako lapsen ' tehdä yksin' ?

Usein juuri sellaiset kuin sinä esittävät kysymyksen miksi kaikkien pitäisi saada lapsi? Olet valmis " tuomitsemaan" jonkun lapsettomuuteen, kun itselläsi on lapsi etkä ymmärrä miten iso asia lapsettomaksi jääminen on.



Isättömyys ei mielestäni ole niin suuri lapsen oikeuksien riisto että lapsen kannattaa jäädä syntymättä.

T:7

Tahallaan siis, jos syystä tai toisesta joutuu yksinhuoltajaksi, niin silloinhan sitä selviää niillä edellytyksillä joita on.



Ja syynä on toisaalta se, että silloin lapselta viedään tosi tärkeä osa lapsen elämää lapselta pois. Kyllä isän merkitys on todella iso lapsen kehitykselle, sukupuolesta riippumatta. Ja kyllä isättömät lapset osaavat isää kaivata, iso aukko se on lapsen elämässä.



Et voi tietää etukäteen sairastutko vaikkapa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mikä on melko yleistä. Jos isä on mukana, on olemassa toinen aikuinen joka huomaa milloin homma karkaa käsistä, ja on jakamassa vastuuta jos tarvitset hoitoa. Ei se lähipiiri vastaa lapsen omaa vanhempaa silloin kun on oikeasti vaikeaa, harvalla on niin hyviä ystäviä että olisivat valmiita jakamaan kasvatusvastuun.



Näin joskus vuosi pari sitten dokumentin ulkomaisista isättömistä lapsista, joista yksi oli saanut tiedon spermanluovuttajan henkilöllisyydestä. Oli sydäntä raastavaa katsoa lapsen surua, kun tälle selvisi, ettei isä halunnutkaan olla hänen kanssaan tekemisissä. Lapsi todella kaipasi isää.

Itsekin suunnittelin kolmekymppisenä että jos elämäni miestä ei ole 35-vuotiaaksi mennessä löytynyt, niin teen sitten lapsen " yksin" . Ihana mies kuitenkin löytyi ja lapsikin meillä nyt on. Vauva-aika on ollut todella ranskkaa; lapsi syntyi keskosena, olin itsekin pitkään sairaalassa vaiken raskausmyrkytyksen takia ja lopulta sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Jos olisin ollut yksin tätä kokemassa, en varmaa kestäisi.



Kannattaa harkita tarkkaan ennenkuin lähtee yksin tekemänää lasta. Onko siihen todella voimia.

Vierailija:

TJa kyllä isättömät lapset osaavat isää kaivata, iso aukko se on lapsen elämässä.

Näköjään parhaimpia neuvonantajia ovat ne, joilla ei ole asiasta kokemusta, pelkkää mutu-tietoa vain.

En koe kaivanneeni isää mitenkään jatkuvasti elämäni varrella, toisaalta teini-ikääni asti perheessä vaikutti isäpuoleni.



Eniten otti ja ottaa päähän se, ettei isästä ole minulle edes valokuvaa ollut antaa. >:( Äitini heitti kuulemma jossain puuskassaan kaikki valokuvat nuotioon. :O



Jos mahdollista, niin isästä voisi tehdä tietopaketin lapsen myöhempiä kyselyjä varten. Kannattaa laittaa tietoa muistiin nyt, kun sitä vielä muistaa ja sitä on, se tulee olemaan tärkeä lisä lapselle joskus, kun identiteettiään alkaa rakentamaan.



Jos isästä ei kerta kaikkiaan ole mitään materiaalia, on joku luovuttaja tms, niin lapsihan voi sitten täysi-ikäisenä käydä itse kyselemässä. Kai.



Mutta ihan mahdollista siis tuo isätönnä kasvaminen on, jotkuthan joutuvat tilanteeseen pakostakin. Ei estä normaalia kasvua.

miehille on annettu valta kieltää halutessaan äitiys naiselta. Suurimmalla osalla naisista on kuitenkin voimakas vietti saada lapsi.

Miehellä valta kieltää naiselta äitiys? Kai miehelläkin on sentään oikeus päättää haluaako isäksi vai ei? Tsiisus..

" Et voi yleistää, sori vaan.

Vierailija:

TJa kyllä isättömät lapset osaavat isää kaivata, iso aukko se on lapsen elämässä.







Näköjään parhaimpia neuvonantajia ovat ne, joilla ei ole asiasta kokemusta, pelkkää mutu-tietoa vain. "



Suurimmalle osalle isän puuttuminen on iso aukko MUTTA ei onnellisuuden este sinänsä kenellekään. Äläkä lätise mistään mututiedosta. Ihan perustuu faktatietoon =)

4lasta jotka ovat syntyneet 2v3vko:n sisällä, saman miehen lapsia kaikki. Erottiin viimeisen raskauden (kaksosraskaus) aikana. Oltiin ihan aviossa ja lapsetkin yhteisymmärryksessä hankittiin.



Eron jälkeen mies katkeroitui niin paljon ettei ole sen koommin lapsia tavannut kuin pari kertaa. Nyt viimeisestä tapaamisesta on jo vuosi. Lapset nyt 6v, 5v ja 2x4v.



Kaipaavat isää. Ovat vuorotellen kysyneet uudelta mieheltäni voisiko tämä olla heidän isänsä kun eivät omaa isäänsä näe koskaan. Isänpäivät yms ovat hankalia kun päiväkodissa tehdään kortit isälle (lapsilla ei ole isoisiäkään), tänä vuonna tekivät kortit isäpuolelle.



Meillä ei lasten isän kanssa ole mitään riitaa. Häntä ei vaan kiinnosta. Asuu muuten vajaan kahden kilometrin päässä meistä joten sekään ei ole syynä tapaamattomuuteen.



Eli en suosittelisi kenellekkään tietoista valintaa tehdä isätön lapsi. Olen vuosien aikana nähnyt omien lapsieni tuskan kun isää ei ole. Ikinä en sitä pahaa oloa tietoisesti lapsilleni aiheuttaisi.

taloudellisesti ja tukiverkot ovat kunnossa. Esim. jos sinulle sattuu jotakin, onhan joku huolehtimassa ja rakastamassa lastasi?



Isän kaipuu näin mutu-tunteella on myös isän idealisointia. Ne, jotka elävät kahden vanhemman perheessä, oppivat näkemään sekä isän että äidin inhimillisyyden. Se, joka elää ilma isää (tai äitiä) helposti kuvittelee puuttuvasta vanhemmasta jotain suurta. Esimerkkinä lapsuuden tuttava, jonka mielestä kaikki olisi ollut toisin, siis paremmin, jos hänen isänsä ei olisi kuollut nuorena. Kyseinen mies oli juopotteleva, väkivaltainen ja vastuuton aikalaistensa mukaan.

...mutta huolehtikaa lapsesta kans kunnolla! Etenkin eräs tietämäni tälllainen yksin lapsen tehnyt tapaus on niiiin säälittävä, ettei sen ois pitänyt antaa lisääntyä ollenkaan. Lapsiraukka joutuu tästä kärsimään. Ja todellakin siis joutuu kärsimään. Ulospäin annetaan kuva että kaikki on hyvin, tosiasiassa en kyllä tiedä sairaampaa tapausta.

Itse olen tällainen isätön lapsi, isääni en ole tavannut sitten ihan pikkulapsivuosien ja kyllä sellaistakin osaa kaivata mitä ei ole koskaan ollut. Myös se pelko, kun on vain yksi vanhempi. Kyllähän molemmatkin vanhemmat voivat kuolla, mutta on se hirveämpää silti, että on vain yksi vanhempi ja sitä myöten myös vain yhden puolen suku. samoin ihan rahallisesti ym.

Vierailija:

Itse olen tällainen isätön lapsi, isääni en ole tavannut sitten ihan pikkulapsivuosien ja kyllä sellaistakin osaa kaivata mitä ei ole koskaan ollut.

Minä en ole koskaan ollut missään tekemisissä isäni kanssa, enkä kaivannut koskaan oikeastaan. Pikkuveljeni, joka näki isäänsä n. 3-veeksi asti, kaipasi kovastikin. Tässä kysyttiinkin nyt yksin lapsen tekemisestä, ei mistään tapailuista. Tottakai silloin jää kaipaamaan.