Miehen ja sukunsa rajattomuus ja joulun vietto
Olen ihan käsittämättömässä tilanteessa. Meillä on molemmilla ollut aika rankka syksy töiden sun muun puolesta ja ajateltiin, että ei vietetä joulua sen kummemmin vaan ollaan vaan kotona ja vihdoin rentoudutaan kaksin. Lapsetkin ovat toisilla vanhemmillaan, eli heidänkään takiaan ei tarvitse oikeastaan mitään enää pyhinä järjestää.
Meillä on iso talo ja miehen sukua on ollut meillä monesti viettämässä joulua porukalla ja osa varmaankin haluaisi nytkin niin. Mies ei kuitenkaan uskalla sanoa sukulaisilleen, että tänä vuonna haluaisimme viettää joulua ihan vain kaksin. Tämän vuoksi mies yrittää nyt lähes väkisin saada minua lähtemään kanssaan jouluviikoksi pois kotoamme mihin tahansa, ettei tarvitse kestitä sukulaisia eikä toisaalta sanoa heille että tällä kertaa ei sovi.
Mielestäni tämä on aivan käsittämätön kuvio. Saimme tästä jo riidan aikaiseksi, sillä minun mielestäni on täysin kestämätöntä, että en saa tossukkamiehen vuoksi olla kotonani rauhassa vaan sukulaiset voivat ilmeisesti käytännössä tulla kotiini miten haluavat. Mies taas on sitä mieltä, että tilanne ei ole niin yksinkertainen että sukulaisille voisi vain sanoa ei. Miehen sukulaisten kanssa on ennenkin toki ollut sellaista, että ovat vain paukanneet paikalle lyhyellä varoitusajalla sen kummemmin sopimatta ja tyhjin käsin, mutta ovat kuitenkin sen verran järki-ihmisiä, että aivan varmasti ymmärtäisivät ja keksisivät jouluksi muuta, kun näinkin hyvissä ajoin etukäteen kertoisi mikä tilanne on.
Mitä ihmettä teen? Mielestäni on ihan periaatekysymys, että mies itse hoitaa tällaiset asiat sukulaisilleen, eli en aio puuttua ja alkaa soitella ympäriinsä selittäen tilannetta. Alan kallistua siihen, että mies menköön yksinään reissuun jos haluaa ja itse jään kotiin lataamaan akkuja. Jos miehen sukulaiset tulevat, avaan oven kylpytakissa noutopizzan kanssa, eivätköhän palaa sinne mistä tulivatkin.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin yritti äitini. Oli viimeinen loma-ajankohta kuin hänelle päiviä ilmoitin kun hän soittaa iloisena tilanneensa junaliput luokseni! Enkä todellakaan edes kutsunut, olin aivan puhkipoikki töistäni ja olin jo syyslomalle suunnitellut omia harrastuksiani ja rauhaa niin äitini mielestä minun olisi pitänyt monta päivää viihdyttää häntä kotonani eikä mennä omiin menoihini! Ei tullut kauppoja!
Joo, meilläkin miehen veljen perhe asuu noin neljän tunnin ajomatkan päässä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun ovat soittaneet, että ovat tunnin päästä perillä kaupungissamme ja menossa miehen äidin luo viikoksi ja kaikki viisihenkisestä perheestä eivät mahdu äidin kaksioon, voisiko osa tulla meille kun asutaan ihan lähekkäin ja meillä on tilaa. En ole omassa lähipiirissäni koskaan törmännyt tällaiseen. Miestäkin tämä risoo, mutta ei uskalla koskaan sanoa mitään.
Asutteko itse miehen entisessä.lapsuudenkodissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdette pois johonkin rauhalliseen paikkaan jouluksi.
Mutta onko se oikein, että ap ei saa kotonaan olla rauhassa, vaan täytyy kirjaimellisesti lähteä pakoon, jotta saa omaa aikaa?
Ap:n miehelle nyt vähän ryhtiä.
Onko oikein, että mies ei saa olla sukulaistensa kanssa samalla tavalla iloisena joukkona kuin amerikkalaisissa elokuvissa?
Tarkoitatko niitä elokuvia, joissa naiset raatavat keittiössä ja ikuiset pikkupojat leikkivät pihalla?
Ei ap ole kieltänyt miestään lähtemästä yllätysvierailulle suvun luo.
Tuollaiset ovat vaikeita tilanteita kiltille ihmiselle joka ei pysty kieltäytymään helposti .
Siinä ei auta muu kuin karaista itsensä ja muistuttaa itseään ettei kenenkään tarvitse olla toisten miellyttäjä oman tahtonsa sivuuttaen sekä mielenrauhansa kustannuksella.
Eihän kukaan normaali tervejärkinen ihminen edes halua tupppaantua kylään väkisin ilman talonväen tahtoa.
Itsensä kylään kutsuminen on kyllä niin ajattelematonta ja sivistymätöntä touhua.
Kunpa kaikki ymmärtäisivät mennä kylään vain kutsusta, ettei toisia turhaan kuormitettaisi tällaisilla asioilla.
Itsestäni ainakin tietäisin, etten pystyisi täysin rentoutumaan, jos olisi se mahdollisuus, että yhtäkkiä oven takana kuitenkin kolkutellaan. Maaseudulla ei oviakaan lukita päivällä, koska koko ajan tullaan ja mennään. Välillä puuhastellaan ulkona ja verstaalla, välillä taas sisällä. Lasketaan kissaa ja koiraa ulos ja sisälle. Jos on muita kotieläimiä, niin käydään niitä katsomassa/ hoitamassa. Kannetaan polttopuita jne.
Kyllä ottaisi päähän, että sukulaisten rajattomuuden pelossa ovi pitäisi lukita. Kyräillä piilossa, jos sitten kuitenkin tulevat, vaikka on sanottu, että tänä jouluna ei saa tulla.
Nämä tällaiset "ei kai ovea ole pakko avata" - kommentit tulee varmaan kaupunkilaisilta, jotka oikeasti voivat piiloutua kotiinsa ja mistään ei voi päätellä, että ovatko oikeasti paikalla vai ei."
Ei ole pakko yrittää piiloutua, jos on ilmoittanut, ettei kaipaa vieraita. Jos joku paukkaa pihaan kiellosta huolimatta, hänen voi käskeä painua takaisin sinne, mistä tuli ja jatkaa ihan rauhassa puiden kantamista.
Asun maalla ja ovi on tosiaan päivisin aina lukitsematta. Jos tulee kutsumattomia vieraita, heitä kohdellaan sen mukaisesti, eli ei erityisen lämpimästi, olivat sukua tai ei. Liian montaa kertaa ei tarvitse jatkaa omia puuhiaan ja antaa tunkeilijoiden viihdyttää itse itseään, kun loppuu kutsumatta kylään änkeäminen.
Vierailija kirjoitti:
"Koko ajatuksena oli, että varsinaista joulua ei järjestetä, vaan vietetään joulunaika kuin mikä tahansa vapaa. Kumpikaan meistä ei ole mikään jouluihminen, mutta yleensä lasten vuoksi kunnon joulu on järjestetty. Nyt on ensimmäistä kertaa tilanne että kaikki lapset ovat toisaalla, joten omannäköiseen viettämiseen on sauma."
Vaikka itse pidän kotijouluista, niin kyllä minä tuossa tilanteessa lähtisin jonnekin ihan muualle. En ottaisi sitä riskiä, että meille änkeäisi kutsumattomia vieraita. Kun te ette edes välitä joulusta, niin mikä vika pienessä rentoutumislomassa on?
Siitäkin voi olla montaa mieltä, onko se jossain muualla pois kotoa aina rentouttavaa. Jos en enää löytäisi mukavaa, siistiä mökkiä kauniin luonnon keskeltä ja niin läheltä, että parin yön takia kannattaa lähteä, niin en kyllä muualle lähtisi. Jos ihan oikeasti pitää saada rentoutua, niin kyllä kotona on paras. Monelle on myös tärkeää, että siellä omassa kodissa voi ottaa välillä täysin rennosti ilman arjen velvollisuuksia.
Onhan tuo nyt muutenkin aivan nurinkurinen asetelma, että ihmisten täytyy lähteä OMASTA KODISTAAN karkuun rajattomia sukulaisia. :(
Vierailija kirjoitti:
"Totta, mut äiti soitteli isäni kälyjen kanssa usienkin, ja rupattelivat kuulumisiaa kuin parhaat ystävät. Nykyään on tuo asenne, että suku on jotenkin ihan kauhea. Muistuttaisin, että itsekin olette sukulaisia, siis hirveitä ihmisiä, joita ei haluta tavata!! Niin metsä v..."
Isäsi kälyt ovat äitisi siskoja. Äitisi soitteli siis siskojensa kanssa useinkin, mitäs ihmeellistä siinä on?
Hän soitteli isäni veljien vaimojen kanssa, siskoja hänellä ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Itsestäni ainakin tietäisin, etten pystyisi täysin rentoutumaan, jos olisi se mahdollisuus, että yhtäkkiä oven takana kuitenkin kolkutellaan. Maaseudulla ei oviakaan lukita päivällä, koska koko ajan tullaan ja mennään. Välillä puuhastellaan ulkona ja verstaalla, välillä taas sisällä. Lasketaan kissaa ja koiraa ulos ja sisälle. Jos on muita kotieläimiä, niin käydään niitä katsomassa/ hoitamassa. Kannetaan polttopuita jne.
Kyllä ottaisi päähän, että sukulaisten rajattomuuden pelossa ovi pitäisi lukita. Kyräillä piilossa, jos sitten kuitenkin tulevat, vaikka on sanottu, että tänä jouluna ei saa tulla.
Nämä tällaiset "ei kai ovea ole pakko avata" - kommentit tulee varmaan kaupunkilaisilta, jotka oikeasti voivat piiloutua kotiinsa ja mistään ei voi päätellä, että ovatko oikeasti paikalla vai ei."
Ei ole pakko yrittää piiloutua, jos on ilmoittanut, ettei kaipaa vieraita. Jos joku paukkaa pihaan ki
No hyvä juttu, jos osaat olla noin "paha-akka". 😄 Omalla luonteellani ei kellekään sanota, että painuu takaisin sinne mistä tuli. Ehkä pitäisi palkata sinut pihanvahdiksi. 😉
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ovat vaikeita tilanteita kiltille ihmiselle joka ei pysty kieltäytymään helposti .
Siinä ei auta muu kuin karaista itsensä ja muistuttaa itseään ettei kenenkään tarvitse olla toisten miellyttäjä oman tahtonsa sivuuttaen sekä mielenrauhansa kustannuksella.
Eihän kukaan normaali tervejärkinen ihminen edes halua tupppaantua kylään väkisin ilman talonväen tahtoa.
Itsensä kylään kutsuminen on kyllä niin ajattelematonta ja sivistymätöntä touhua.
Kunpa kaikki ymmärtäisivät mennä kylään vain kutsusta, ettei toisia turhaan kuormitettaisi tällaisilla asioilla.
Tietyn tyyppisissä suvuissa menee se oma tahto ja suvun tahto usein ihan sekaisin. Kaksiossa asuva anoppi kutsuu kauempana asuvan poikansa perheineen jouluksi luokseen ja sitten vain mennään toisen veljen luo... kun teillähän on sitä tilaa.
Jos tulisi yllätysvieraita niin keittiön pöydälle kaalimadon joulukalenterin lelut ja seksikeinu katossa. Miehellä stringit ja sinulle ap joku niukka seksiasu niin suku lähtisi just niin äkkiä kuin tulikin.

Nonni, semmoset fantasiat. Kaikiltahan tällaiset rekvisiitat löytyy sukulaisten karkottamiseksi...
No ei pidä olla niin tiukkapipoinen. Konstit on monet.
Kuinka kovasti haluatte olla rauhassa? Jotain pitää kuitenkin tehdä. Elämä on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Totta, mut äiti soitteli isäni kälyjen kanssa usienkin, ja rupattelivat kuulumisiaa kuin parhaat ystävät. Nykyään on tuo asenne, että suku on jotenkin ihan kauhea. Muistuttaisin, että itsekin olette sukulaisia, siis hirveitä ihmisiä, joita ei haluta tavata!! Niin metsä v..."
Isäsi kälyt ovat äitisi siskoja. Äitisi soitteli siis siskojensa kanssa useinkin, mitäs ihmeellistä siinä on?
Hän soitteli isäni veljien vaimojen kanssa, siskoja hänellä ei ollut.
Ymmärsit muuten taatusti, etten tarkoittanut äitini siskoja, ihan niin tyhmä ei täällä sentään kukaan ole, riidanhaluisia sen sijaan näkyy piisaavan.
Vierailija kirjoitti:
"Koko ajatuksena oli, että varsinaista joulua ei järjestetä, vaan vietetään joulunaika kuin mikä tahansa vapaa. Kumpikaan meistä ei ole mikään jouluihminen, mutta yleensä lasten vuoksi kunnon joulu on järjestetty. Nyt on ensimmäistä kertaa tilanne että kaikki lapset ovat toisaalla, joten omannäköiseen viettämiseen on sauma."
Vaikka itse pidän kotijouluista, niin kyllä minä tuossa tilanteessa lähtisin jonnekin ihan muualle. En ottaisi sitä riskiä, että meille änkeäisi kutsumattomia vieraita. Kun te ette edes välitä joulusta, niin mikä vika pienessä rentoutumislomassa on?
Se, että haluaisin olla kotona ja esimerkiksi edistää remonttia jos siltä tuntuu, laittaa jotain hyvää ruokaa, ylipäänsä kotoilla. Se on liian harvoin arjessamme mahdollista.
Ap
Ap:n pitää nhyt päättää kuinka tärkeä se rauha on, vai onko periaate sittenkin tärkeämpi. Selkärangan kasvattaminen miehelle voi viedä enemmän aikaa kuin nyt on käytettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin yritti äitini. Oli viimeinen loma-ajankohta kuin hänelle päiviä ilmoitin kun hän soittaa iloisena tilanneensa junaliput luokseni! Enkä todellakaan edes kutsunut, olin aivan puhkipoikki töistäni ja olin jo syyslomalle suunnitellut omia harrastuksiani ja rauhaa niin äitini mielestä minun olisi pitänyt monta päivää viihdyttää häntä kotonani eikä mennä omiin menoihini! Ei tullut kauppoja!
Joo, meilläkin miehen veljen perhe asuu noin neljän tunnin ajomatkan päässä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun ovat soittaneet, että ovat tunnin päästä perillä kaupungissamme ja menossa miehen äidin luo viikoksi ja kaikki viisihenkisestä perheestä eivät mahdu äidin kaksioon, voisiko osa tulla meille kun asutaan ihan lähekkäin ja meillä on tilaa. En ole omassa lähipiirissäni koskaan törmännyt tällaiseen. Miestäkin tämä risoo,
Emme asu miehen lapsuudenkodissa, vaan ihan normaalisti itse hankkimassamme talossa johon kenelläkään sukulaisella ei ollut mitään sidettä ennen meidän muuttoamme.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat, että asiat menevät niin kuin sinä tahdot ei auta kuin ottaa itse yhteyttä. Miehesi kanssa tilanne on nyt jumissa, eikä etene mitenkään.
Tai voitko harkita kompromissia, että jos miehesi kuitenkin haluaisi nähdä sukuansa (ei kehtaa sanoa sinulle sitä, koska tuntee sinut ja ehdottomuutesi tässä asiassa) miehesi käy heidän luonaan joulukierroksella ennen joulua? Tai menet mukaan ja samalla kerrotte, että raskaan syksyn jälkeen ette jaksa tehdä muuta kuin levätä kaksin.
Liika tiukkuus voi kostautua sinulle tulevina vuosina. Karman laki seuraa etenkin jouluperinteiden kiertämisessä,jolloin diplomatia muita kohtaan voi olla hyvä ratkaisu saada se haluamansa joulu. Ystävällinen selitys usein riittää. Asiat eivät muutu muutoin.Mies ei halua nähdä suku
Koko ajatuksena oli, että varsinaista joulua ei järjestetä, vaan vietetään joulunaika kuin mikä tahansa vapaa. Kumpikaan meistä ei ole mikään jouluihminen, mutta yleensä lasten vuoksi kunnon joulu on järjestetty. Nyt on ensimmäistä kertaa tilanne että kaikki lapset ovat toisaalla, joten omannäköiseen viettämiseen on sauma.
Ap
Tiedän mitä tarkoitat, en minäkään alkaisi laittamaan täysimittaista jouluspektaakkelia, jos lapset eivät ole kotona. Enkä haluaisi alkaa sukulaisiakaan varten laittamaan. Miehen kanssa vietettäisiin pienimuotoisesti joulua, ulkoiltaisiin, katsottaisiin sarjoja, nukuttaisiin pitkään, kaivetaan jotain jääkaapista pöytään milloin on nälkä. Ei tuohon kuvioon nyt omassa kodissa vierailevat jouluvieraat sovi.
Eli nyt vaan rimpuilemaan täysillä irti siitä, että joku aikoi kolkutella aattona ovea. Kun on itse ensimmäisenä ehdottamassa jotain muuta kun perinteistä jouluksi teille asetelmaa, niin saa etulyöntiaseman. Voihan senkin ihan sanoa, että ette aio perinteisesti viettää joulua tänä vuonna ja vastaanottoa ei ole - voidaanko keksiä muuta joulunpyhien ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdette pois johonkin rauhalliseen paikkaan jouluksi.
Mutta onko se oikein, että ap ei saa kotonaan olla rauhassa, vaan täytyy kirjaimellisesti lähteä pakoon, jotta saa omaa aikaa?
Ap:n miehelle nyt vähän ryhtiä.
Ei voi kai sanoa että se olisi aivan oikein mutta ehkä se olisi käytännöllisintä ja vähiten stressaavaa.
Ei matkustelu ole kaikille semmoinen ihkupihku rentouttava elämän tarkoitus. Jos on uuvuksissa oikeasti, niin ihan viimeinen asia mitä haluaa tehdä, on pakkaaminen ja lähtötohina. Ruuhkassa ajaminen, aikataulut, ruokien miettiminen. Mahdolliset lemmikit. Lentokentälle lähteminen, aikataulut, ylipäätään lentomatkustaminen ja siirtymiset. Budjetti, jos syödään koko ajan ravintolassa. Ravintoloihin laittautuminen, vaatteiden vaihdot, meikit, tukka hyvin. Semmoinen on kivaa vain, jos on jonkun verran edes ylimääräistä energiaa. Kuormittuneet aivot eivät jaksa kaikkea sitä säätämistä, mitä matkustelu aiheuttaa.
Kotona tietää, mitä kaapissa on, eikä tarvitse miettiä vaatteita, säänmukaista vaatetusta, sitä tuliko laturi mukaan, entä hammasharja, villasukat, kirja.
Käly on myös isän veljen vaimo.