Miehen ja sukunsa rajattomuus ja joulun vietto
Olen ihan käsittämättömässä tilanteessa. Meillä on molemmilla ollut aika rankka syksy töiden sun muun puolesta ja ajateltiin, että ei vietetä joulua sen kummemmin vaan ollaan vaan kotona ja vihdoin rentoudutaan kaksin. Lapsetkin ovat toisilla vanhemmillaan, eli heidänkään takiaan ei tarvitse oikeastaan mitään enää pyhinä järjestää.
Meillä on iso talo ja miehen sukua on ollut meillä monesti viettämässä joulua porukalla ja osa varmaankin haluaisi nytkin niin. Mies ei kuitenkaan uskalla sanoa sukulaisilleen, että tänä vuonna haluaisimme viettää joulua ihan vain kaksin. Tämän vuoksi mies yrittää nyt lähes väkisin saada minua lähtemään kanssaan jouluviikoksi pois kotoamme mihin tahansa, ettei tarvitse kestitä sukulaisia eikä toisaalta sanoa heille että tällä kertaa ei sovi.
Mielestäni tämä on aivan käsittämätön kuvio. Saimme tästä jo riidan aikaiseksi, sillä minun mielestäni on täysin kestämätöntä, että en saa tossukkamiehen vuoksi olla kotonani rauhassa vaan sukulaiset voivat ilmeisesti käytännössä tulla kotiini miten haluavat. Mies taas on sitä mieltä, että tilanne ei ole niin yksinkertainen että sukulaisille voisi vain sanoa ei. Miehen sukulaisten kanssa on ennenkin toki ollut sellaista, että ovat vain paukanneet paikalle lyhyellä varoitusajalla sen kummemmin sopimatta ja tyhjin käsin, mutta ovat kuitenkin sen verran järki-ihmisiä, että aivan varmasti ymmärtäisivät ja keksisivät jouluksi muuta, kun näinkin hyvissä ajoin etukäteen kertoisi mikä tilanne on.
Mitä ihmettä teen? Mielestäni on ihan periaatekysymys, että mies itse hoitaa tällaiset asiat sukulaisilleen, eli en aio puuttua ja alkaa soitella ympäriinsä selittäen tilannetta. Alan kallistua siihen, että mies menköön yksinään reissuun jos haluaa ja itse jään kotiin lataamaan akkuja. Jos miehen sukulaiset tulevat, avaan oven kylpytakissa noutopizzan kanssa, eivätköhän palaa sinne mistä tulivatkin.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat, että asiat menevät niin kuin sinä tahdot ei auta kuin ottaa itse yhteyttä. Miehesi kanssa tilanne on nyt jumissa, eikä etene mitenkään.
Tai voitko harkita kompromissia, että jos miehesi kuitenkin haluaisi nähdä sukuansa (ei kehtaa sanoa sinulle sitä, koska tuntee sinut ja ehdottomuutesi tässä asiassa) miehesi käy heidän luonaan joulukierroksella ennen joulua? Tai menet mukaan ja samalla kerrotte, että raskaan syksyn jälkeen ette jaksa tehdä muuta kuin levätä kaksin.
Liika tiukkuus voi kostautua sinulle tulevina vuosina. Karman laki seuraa etenkin jouluperinteiden kiertämisessä,jolloin diplomatia muita kohtaan voi olla hyvä ratkaisu saada se haluamansa joulu. Ystävällinen selitys usein riittää. Asiat eivät muutu muutoin.Mies ei halua nähdä sukuansa. Hänestä tämä ajatus alun perin lähti, että vietetään joulu kahdestaan, minä olisin
Eikö mies halua nähdä veljeään, joka ilmeisesti asuu muualla kuin Suomessa ja näkevät varmasti harvoin? Eikö olisi kiva nähdä? En tarkoita jouluaattona teillä yhteistä joulun viettoa ja majoittumista, vaan voisitte tavata veljeä jonain muuna päivänä esim Tapaninpäivänä ja muualla kuin teillä kotona (ulkoillen, ravintolassa, kahvilassa). Silloin tapaaminen rajoittuisi muutamaan tuntiin ja olisi selvä, ettei teille ole tarkoitus tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat, että asiat menevät niin kuin sinä tahdot ei auta kuin ottaa itse yhteyttä. Miehesi kanssa tilanne on nyt jumissa, eikä etene mitenkään.
Tai voitko harkita kompromissia, että jos miehesi kuitenkin haluaisi nähdä sukuansa (ei kehtaa sanoa sinulle sitä, koska tuntee sinut ja ehdottomuutesi tässä asiassa) miehesi käy heidän luonaan joulukierroksella ennen joulua? Tai menet mukaan ja samalla kerrotte, että raskaan syksyn jälkeen ette jaksa tehdä muuta kuin levätä kaksin.
Liika tiukkuus voi kostautua sinulle tulevina vuosina. Karman laki seuraa etenkin jouluperinteiden kiertämisessä,jolloin diplomatia muita kohtaan voi olla hyvä ratkaisu saada se haluamansa joulu. Ystävällinen selitys usein riittää. Asiat eivät muutu muutoin.Mies ei halua nähdä sukuansa. Hänestä tämä ajatus alun perin lähti, ett
Veli perheineen on tämän hetken suunnitelman mukaan täällä uuden vuoden yli. Ehdimme siis joka tapauksessa nähdä. Tuo sanamuoto ei halua nähdä tuli suoraan tuosta kommentista jota lainasin ja on ehkä turhan jyrkkä.
Meidän suunnitelmiemme osalta on kyse joulun pyhistä tai vaihtoehtoisesti koko jouluviikosta.
Ap

Mitä oikein horiset? Miten tämä liittyy aloitukseen ja siihen että ap:n mies ei uskalla kertoa, että haluaa viettää joulun kaksin? Miten tämä ratkaisee ongelman?
Lisäksi, ketjussa on tullut ilmi että veli asuu tuntien ajomatkan päässä, ei ulkomailla.

Liika tiukkuus voi kostautua sinulle tulevina vuosina. Karman laki seuraa etenkin jouluperinteiden kiertämisessä,jolloin diplomatia muita kohtaan voi olla hyvä ratkaisu saada se haluamansa joulu. Ystävällinen selitys usein riittää. Asiat eivät muutu muutoin.Mies ei halua nähdä suku

No sitten voitte ihan hyvin siirtää sukulaisten näkemisen joulunpyhien jälkeen. Mikä se muutenkin on, että juuri jouluna on hirveä tarve nähdä sukulaisia kun voisi tavata muulloinkin.
Mitä jos autat miestäsi kirjoittamaan sinne sisaruswhatsappiin viestin, että vietätte joulua tänä vuonna kahdestaan rentoutuen ja akkuja lataillen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat, että asiat menevät niin kuin sinä tahdot ei auta kuin ottaa itse yhteyttä. Miehesi kanssa tilanne on nyt jumissa, eikä etene mitenkään.
Tai voitko harkita kompromissia, että jos miehesi kuitenkin haluaisi nähdä sukuansa (ei kehtaa sanoa sinulle sitä, koska tuntee sinut ja ehdottomuutesi tässä asiassa) miehesi käy heidän luonaan joulukierroksella ennen joulua? Tai menet mukaan ja samalla kerrotte, että raskaan syksyn jälkeen ette jaksa tehdä muuta kuin levätä kaksin.
Liika tiukkuus voi kostautua sinulle tulevina vuosina. Karman laki seuraa etenkin jouluperinteiden kiertämisessä,jolloin diplomatia muita kohtaan voi olla hyvä ratkaisu saada se haluamansa joulu. Ystävällinen selitys usein riittää. Asiat eivät muutu muutoin.Mies ei halua nähdä suku
Mitä oikein horiset? Miten tämä liittyy aloitukseen ja siihen että ap:n mies ei uskalla kertoa, että haluaa viettää joulun kaksin? Miten tämä ratkaisee ongelman?
Lisäksi, ketjussa on tullut ilmi että veli asuu tuntien ajomatkan päässä, ei ulkomailla.
mitähän sinä itse horiset ja kenelle
Olen samaa mieltä että mies on tossukka, mutta itse suostuisin tuossa tilanteessa lähtemään ihanalle matkalle, ei tarvitsisi sukuloida välipäivinäkään.
AP kaivaa itselleen kuoppaa, johon voi marttyyrina heittäytyä sitten kun miehen sukua pelmahtaa paikalle kielloista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sinua. Miksi ihmeessä et halua viettää joulua sukulaisten kanssa? Miehen sukulaisia, mutta jos te nyt olette pidempään olleet yhdessä (uskoisin, koska iso talo) niin kai ne aika tuttuja henkilöitä sinullekin ovat. Kylpytakissa noutopizzaa? Ei kuulosta kovin joululta.
kuulostat juuri sellaiselta sukulaiselta joka tulisi sinne valmiiseen pöytään, sitten valittaisi että tarjottavat eivät ole hyviä ja emäntäkin on ihme vaisu, ei mitään käytöstapoja vieraita kohtaan :D Suku on pahin ja syystä.
Joo just näitä, joille ensin äiti on passannut joulun valmiiksi ja sitten on siirrytty seuraavaan valmiiseen joulupöytään. Joka on ikinä perhe- ja sukujouluja järjestänyt, niin tietää mikä työ ja raha on taustalla, että se joulunäyttämö on siinä pystyssä notkuvine joulupöytineen. Sitten jotkut sukulaiset tulevat kahta kättä heilutellen joulun viettoon, että tokihan sukutalon valmis joulupöytä on heille syntymäoikeus.
Juu kyllä mummun perinteitä on vaalittava ja se on hieno joulupöytä on tässä suvussa oltava. Saa tuo keittiössä häärivä pikku rouva olla kiitollinen, että on päässyt näin hienoon sukutaloon emännäksi että joutaakin siellä koko suvulle joulunruuat häärimään.
Miehellä suvussaan apukoulun tarkkailulokka ja/tai amistausta. Jos en, ei edes amk pelasta, yliopisto pelastaisi mutta sinne ei tuolla taustalla pääse. Mitäs otit tuon jännemmän miehen. Hylkäämäsi tunnollinen kilttimies asuu isossa ok-talossa vaalean, pitkän akateemisen naisensa kanssa eikä enää edes muista sinua.
Jos meette kerran matkoille, niin ehtivät tottua joulunviettoon, joka meneekin ihan hyvin ilman näitä vierailuja. Tiedä haluaako niistäkin pariskunnista aina molemmat tulla vai vain toinen. Voi helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos autat miestäsi kirjoittamaan sinne sisaruswhatsappiin viestin, että vietätte joulua tänä vuonna kahdestaan rentoutuen ja akkuja lataillen.
Oma sukuni on sellaista, että tuollaisen viestin saatuaan pamahtaisivat paikalle satavarmasti. Rentoutumaan ja akkuja lataamaan, meidän kanssa.
Vaikka niille huutaisi kurkku suorana, että ei saa tulla, niin silti tulevat. Kun onhan se nyt niiiiin kiva nähdä. "Saat sinäkin vähän rentoutua, kun kuulostit stressaantuneelta."
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä että mies on tossukka, mutta itse suostuisin tuossa tilanteessa lähtemään ihanalle matkalle, ei tarvitsisi sukuloida välipäivinäkään.
Minäkin suostuisin matkoille ihan vain siksi, että heidän kotiinsa jouluna ilmestymisen kierre katkeaa. Sinnehän tulevat sukulaiset sitten pihalle kolkuttelemaan aattona kun kukaan ei ole kotona. Seuraavana jouluna voi tulla mieleen etukäteen vähän kysellä mitä suunnitelmia toisilla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä aloituksen kuvauksessa on rajaton suku? Ainoa rajaton tuossa tarinassa on miehesi, ap.
Tämä ei kuulosta rajattomuudelta, vaan kulttuurieroilta:
Miehen sukulaisten kanssa on ennenkin toki ollut sellaista, että ovat vain paukanneet paikalle lyhyellä varoitusajalla sen kummemmin sopimatta ja tyhjin käsin, mutta ovat kuitenkin sen verran järki-ihmisiä, että aivan varmasti ymmärtäisivät ja keksisivät jouluksi muuta, kun näinkin hyvissä ajoin etukäteen kertoisi mikä tilanne on.
Sinä, ap, olet tässä se joka on kasvanut erilaisessa kulttuurissa. Haluaisit miehesi kommunikoivan omat tapasi miehen suvulle, mutta hän selkeästi elää tuossa samassa tapakulttuurissa kuin sukunsa.
Vaikuttaa siltä, että mies on rajaton ja haluaisi toimivan kuten suvussaan on tapana. Hän ei uskalla kertoa tätä sinulle ap, venkoilu johtuu siitä. Ei siitä, että hän haluaisi elää
Minusta kannattaa suhtautua toisiin ihmisiin pääsääntöisesti avoimen ystävällisesti. Se, että jossain suvussa on erilaiset tavat toimia, ei tarkoita että tuo porukka olisi jotenkin erityisen rajatonta. Yleensä suoraan puhuminen auttaa. Suoraan, mutta ystävällisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos autat miestäsi kirjoittamaan sinne sisaruswhatsappiin viestin, että vietätte joulua tänä vuonna kahdestaan rentoutuen ja akkuja lataillen.
Oma sukuni on sellaista, että tuollaisen viestin saatuaan pamahtaisivat paikalle satavarmasti. Rentoutumaan ja akkuja lataamaan, meidän kanssa.
Vaikka niille huutaisi kurkku suorana, että ei saa tulla, niin silti tulevat. Kun onhan se nyt niiiiin kiva nähdä. "Saat sinäkin vähän rentoutua, kun kuulostit stressaantuneelta."
Myötätuntoinen osanottoni. Käsittämätöntä, että selvä viestikään ei kaikille mene perille.
Jos tapaaminen myöhemmin joulun pyhien jälkeen kuitenkin teille sopisi hyvin, eikö voisi lähteä tästä? Eli sen sijaan, että viestin sisältö olisi, että ette halua tavata jouluna, pääviesti olisi, että ehdottaisitte tapaamista johonkin tiettyyn muuhun päivään. Toki voi olla tarpeen lisätä, että joulun pyhät eivät valitettavasti sovi.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sinua. Miksi ihmeessä et halua viettää joulua sukulaisten kanssa? Miehen sukulaisia, mutta jos te nyt olette pidempään olleet yhdessä (uskoisin, koska iso talo) niin kai ne aika tuttuja henkilöitä sinullekin ovat. Kylpytakissa noutopizzaa? Ei kuulosta kovin joululta.
Talo siivoutuu itsestään miehen suvun naisten katseen kestäväksi? Herkulliset koko suvulle riittävät ja sopivat ruoat taikoutuu pöytään itsestään? Ilmaistakin on ruokkia iso sakki?
Mukavahan se tietysti olisi työpäivien päälle iltapuhteina järjestellä joulua muille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä AP olet saanut ihmeellisiä neuvoja täällä. Ikäänkuin naisen pitäisi vaan sopeutua tähän tai hoitaa itse asia. Minusta sinun pitää tehdä just niin kuin itse ehdotit eli mies menköön yksinään reissuun jos haluaa. Eihän sun ole pakko avata ovea, jos joku tulee jouluna koputtelemaan. Tai sanot, että olet vaikka kipeä. Ei ole sun vastuulla tämä.
Onkohan tämä jotenkin sukupolvikysymys. Kun nykyään tuntuu olevan hirveän tarkkaa se, että ei vaan joudu kommunikoimaan puolison sukulaisten kanssa. Kyllä minä aikoinaan tarvittaessa saatoin sopia myös miehen sukulaisten kanssa vierailuista yms. Eikä se nyt ollut mikään ongelma, soiteltiin ja viestiteltiin myös muuten. Tuo *ei ole sun vastuulla* on todella outo asenne, ainakin jos on vähänkään pidemmästä parisuhteesta kyse.
Totta, mut äiti soitteli isäni kälyjen kanssa usienkin, ja rupattelivat kuulumisiaa kuin parhaat ystävät. Nykyään on tuo asenne, että suku on jotenkin ihan kauhea. Muistuttaisin, että itsekin olette sukulaisia, siis hirveitä ihmisiä, joita ei haluta tavata!! Niin metsä v...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos autat miestäsi kirjoittamaan sinne sisaruswhatsappiin viestin, että vietätte joulua tänä vuonna kahdestaan rentoutuen ja akkuja lataillen.
Oma sukuni on sellaista, että tuollaisen viestin saatuaan pamahtaisivat paikalle satavarmasti. Rentoutumaan ja akkuja lataamaan, meidän kanssa.
Vaikka niille huutaisi kurkku suorana, että ei saa tulla, niin silti tulevat. Kun onhan se nyt niiiiin kiva nähdä. "Saat sinäkin vähän rentoutua, kun kuulostit stressaantuneelta."
Onko heillä siis avain teille vai miksi sillä on väliä että tulevaf?
Mielestäni osoittaa aikamoista rajattomuutta saapua yökylään viikoksi ja käytännössä vain ilmoittaa tuntia ennen tai vain saapua viettämään joulua toisten luo ennalta sopimatta kuten ap on tuossa suvussa kertonut tehtävän.