Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä kuin muutama. Hyvä resilienssi? Huono?

Toi

Ei kai se nyt resilienssin vika ole jos edellämainitut ovat puutteellisia? Yhteiskunta tietää nämä asiat, muttei ole kokenut tarpeelliseksi rahoittaa ennaltaehkäisyä. Suomessa syntyneellä on kuitenkin tähän maailman aikaan mahdollisuus etsiä apua ja tietoa.

Mihin viittaat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä kuin muutama. Hyvä resilienssi? Huono?

Toinen selvisi lapsuustraumasta sillä, että pisti mui

Tosiaan, olisi kiva kuulla kuinka monta prosenttia ihmisistä saa traumaattisten kokemusten jälkeen riittävästi apua oikea-aikaisesti. Ei taida olla kovin korkea luku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehheh

Kaikille tapahtuu aina jotain vastoinkäymisiä tai jopa outoja.

No ilman yhtään harhaisuutta ja ylimielisyyttä väitän että kenellekään ei ole tapahtunut tai tehty samoja asioita mitä mulle. Osa jopa rikoksia. Nauran vaan sille joka yrittää uskotella noin ja lisäksi vielä luulee, että menisi läpi tuo selitys mulle. 

Elämän_koulu haiskahtaa.

 

Onko mitään muuta merkittävämpää koulua?

Ainakaan missään koulussa ei vaadita enempää resilienssiä kuin siellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä k

Lukutaito, vapaa internet,  tiedonhankkimiskyky.

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Olet varmaan myös niitä jotka sanovat olevansa resilienssejä?

Pelle olet ainakin 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nykyinen työelämäkin jo vaatii resilienssiä. Jos työhistoria on suht eheä ilman burn out -saikkuja niin kyllä siinä voi jo resilienssistä puhua. Minulle on tapahtunut lapsuudessa ikäviä juttuja joten minulla on hieman varaa sanoa, vaikka mitään sota- tai kidutuskokemuksia nyt ei olekaan. 

Paitsi että turvallisen lapsuuden eläneelle melko älykkäälle ihmiselle nykypäivän työelämä ei ole mikään resilienssiä vaativa urakka vaan mielenkiintoinen ura asiantuntijatyössä. 

En usko tähän. Työelämä on muuttunut niin vaativaksi, että jo kesätöissä olevat korkeakouluopiskelijat vaikuttavat olevan kesän jälkeen ihan lopussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Olet varmaan myös niitä jotka sanovat olevansa resilienssejä?

Pelle olet ainakin 

No tuo Pelle tajuaa sanan resilienssi siinä vaiheessa, jos hänen elämänsä joskus murenee käsiin. Jos ei murene, ei tule koskaan tietämään. 

"Lukutaito, vapaa internet,  tiedonhankkimiskyky."

Mitä joku halusi sanoa tuolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella meistä on varmaan se oma versio pahimmasta mahdollisesta. Sen takia en aio eritellä näitä vastoinkäymisiä täällä. 

Ja sekin on vain pahinta tähän asti. Ei ole kuitenkaan tervettä pyöritellä koko ajan mielessään skenaarioita siitä mitä muuta hirveää mahdollisesti vielä voisi tapahtua.

Pahin mahdollinen on kai jo määritelmän mukaan jotain sellaista, minkä jälkeen ei voi tulla mitään pahempaa. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei voisi tulla mitään pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella meistä on varmaan se oma versio pahimmasta mahdollisesta. Sen takia en aio eritellä näitä vastoinkäymisiä täällä. 

Ja sekin on vain pahinta tähän asti. Ei ole kuitenkaan tervettä pyöritellä koko ajan mielessään skenaarioita siitä mitä muuta hirveää mahdollisesti vielä voisi tapahtua.

 

Pahin mahdollinen on kai jo määritelmän mukaan jotain sellaista, minkä jälkeen ei voi tulla mitään pahempaa. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei voisi tulla mitään pahaa.

Pahinta mitä osaa odottaa. Ei tietysti edes voi tietää sitä miten hirveitä asioita periaatteessa voisi eteen tulla.

Henkilökohtaisesti en ole varma siitä onko herätyskellon laittaminen päälle seuraavaa päivää varten osoitus optimismista kuten jotkut uskovat vai pessimismistä (todennäköisesti tämä ei huomennakaan vielä ole ohi).

Aina on tilaa tapahtua pahempaa. Vasta kuolema pelastaa siltä vaaralta. 

Vierailija kirjoitti:

"Lukutaito, vapaa internet,  tiedonhankkimiskyky."

 

Mitä joku halusi sanoa tuolla?

Että on ihan oma vika, jos ei toivu traumoistaan av-palstan gurujen vinkeillä!

Pahin mitä minulle voi tapahtua on katoaminen mustaan aukkoon. Eli kun tätä ei tapahdu niin sitten on säästynyt "pahimmalta". 

On myös niin, että katkera ihminen kuvittelee että positiivinen ei ole kohdannut vastoinkäymisiä, koska eihän se muuten voisi olla iloinen. Joskus on niinkin, että katkeran ihmisen vastoinkäymiset paljastuvat melko pieniksi.

Minulla on esim kaksi tuttua joilla on ollut samanlaisia (tavallisin hankalia) haasteita lastensa kanssa. Toinen kertoo niistä huumorilla eikä jumita niissä, toinen on vuosienkin jälkeen kokee että hänen vaikeutensa ovat olleet pahemmat kuin muiden kun hänellä on aina niin ylitsepääsemättömän hirveää ja traumatisoivaa kaikki.

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että katkera ihminen kuvittelee että positiivinen ei ole kohdannut vastoinkäymisiä, koska eihän se muuten voisi olla iloinen. Joskus on niinkin, että katkeran ihmisen vastoinkäymiset paljastuvat melko pieniksi.

Minulla on esim kaksi tuttua joilla on ollut samanlaisia (tavallisin hankalia) haasteita lastensa kanssa. Toinen kertoo niistä huumorilla eikä jumita niissä, toinen on vuosienkin jälkeen kokee että hänen vaikeutensa ovat olleet pahemmat kuin muiden kun hänellä on aina niin ylitsepääsemättömän hirveää ja traumatisoivaa kaikki.

Ei voi tietysti tietää mitä kaikkea muuta on taustalla. Ihmisillä voi olla kaikenlaisia aiempia taakkoja, jotka ovat vieneet ne voimat 

Mitä enemmän näen ja koen elämää, tuntuu että resilienssi on pelkkä myytti.

Kun vähän lähtee kaivelemaan, näillä "kestävillä" tyypeillä on ollut apua/aikaa/muita resursseja tukenaan. Kun meillä saman vuoden aikana lapsi joutui pyörätuoliin ja puoliso sairastui vakavasti, ei sitä apua tullut mistään vaikka tuntui että täyttelin työkseni hakemuksia. Kun pahin oli ohi, romahdin itse. Helppohan siihen on tulla ilkkumaan resilienssistä...

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että katkera ihminen kuvittelee että positiivinen ei ole kohdannut vastoinkäymisiä, koska eihän se muuten voisi olla iloinen. Joskus on niinkin, että katkeran ihmisen vastoinkäymiset paljastuvat melko pieniksi.

Minulla on esim kaksi tuttua joilla on ollut samanlaisia (tavallisin hankalia) haasteita lastensa kanssa. Toinen kertoo niistä huumorilla eikä jumita niissä, toinen on vuosienkin jälkeen kokee että hänen vaikeutensa ovat olleet pahemmat kuin muiden kun hänellä on aina niin ylitsepääsemättömän hirveää ja traumatisoivaa kaikki.

Joo. Nuo ovat reaktioita eikä toinen ole sen parempi toista. Minä olen se, joka terapiassakin voi nauraa ja puhuu asioista kuin kauppalistasta ja muutenkin positiivinen. Toinen sitten taas jumittaa sinne negatiivisen puolelle. Oikeasti terve reaktio on surra/suuttua/pettyä/ tuntea jotain "negatiivista" tunnetta oikea määrä. Jumittaminen jommassa kummassa ääripäässä on epätervettä. 

Samoin joku lapsuudessa kaltoinkohdeltu ei voisi ikinä tehdä lapselleen mitään pahaa ja tekee KAIKKENSA, että lapsella olisi hyvä olla. Toinen taas on katkera lapselle ja haluaa sen jäävän paitsi, koska itsekin jäi. Traumareaktioita molemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella meistä on varmaan se oma versio pahimmasta mahdollisesta. Sen takia en aio eritellä näitä vastoinkäymisiä täällä. 

Ja sekin on vain pahinta tähän asti. Ei ole kuitenkaan tervettä pyöritellä koko ajan mielessään skenaarioita siitä mitä muuta hirveää mahdollisesti vielä voisi tapahtua.

 

Pahin mahdollinen on kai jo määritelmän mukaan jotain sellaista, minkä jälkeen ei voi tulla mitään pahempaa. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei voisi tulla mitään pahaa.

Pahinta mitä osaa odottaa. Ei tietysti edes voi tietää sitä miten hirveitä asioita periaatteessa voisi eteen tulla.

Henkilökohtaisesti en ole varma siitä onko herätyskellon laittaminen päälle seuraavaa päivää varten osoitu

Minä ymmärrän pahimman mahdollisen niin, että se on hirveintä mitä periaatteessa voisi tapahtua. Riippumatta siitä onko ko. tapahtuma jotenkin arvattavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että katkera ihminen kuvittelee että positiivinen ei ole kohdannut vastoinkäymisiä, koska eihän se muuten voisi olla iloinen. Joskus on niinkin, että katkeran ihmisen vastoinkäymiset paljastuvat melko pieniksi.

Minulla on esim kaksi tuttua joilla on ollut samanlaisia (tavallisin hankalia) haasteita lastensa kanssa. Toinen kertoo niistä huumorilla eikä jumita niissä, toinen on vuosienkin jälkeen kokee että hänen vaikeutensa ovat olleet pahemmat kuin muiden kun hänellä on aina niin ylitsepääsemättömän hirveää ja traumatisoivaa kaikki.

Ei voi tietysti tietää mitä kaikkea muuta on taustalla. Ihmisillä voi olla kaikenlaisia aiempia taakkoja, jotka ovat vieneet ne voimat 

Sen verran tiedän että turvallinen ja tasainen lapsuudenperhe ja hyvin sujunut koulut ja opiskelut. Jotkut ihmiset myös elävät elämäänsä negatiivisella draamailulla ja tunnemyrkyissä. Eli draamakuningatar..

Uskon kyllä että hänen kokemuksensa on tosi, ja hänen kokemansa hätä on tosi. Ja kun ei tunnu siltä että jollain toisella on sama hätä, niin ajattelee että toisella on täytyy olla helpompaa, hänellä ei ole sama tilanne koska eihän tätä kauheaa ja hirvittävää tilannetta voisi ottaa noin rauhallisesti. Omasta päästään ei kukaan pääse pakoon.

En jaksa sellaisia ihmisiä jotka tuo aina vaikeita kokemuksiaan esille, aina ja joka paikassa. Usein nämä sanovat olevansa resilienssejä, ei kyllä siltä vaikuta