Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?
Nämä ihmiset ei ole joutuneet kokemaan elämässä oikeasti mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Eihän sitä sitten voi tietää.
Kommentit (443)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen menettänyt terveyteni, melkein koko lapsuudenperheeni suht nuorena niin että he on kuolleet ja minulla on joka päivä elämänlaatua haittaava terveyshaitta. Kaipaan aikaa kun suhtauduin elämään vielä valoisammin. En tiedä onko tämä resiliensisä vai onko elämä vain traumatisoinut minut asteelle jossa millään ei ole enää mitään väliä. Olo on vähän sellainen "bring it on", kun elämässä tapahtuu kokoajan jotain kurjaa ja odottamatonta. Odottelen itsekin omaa kuolemaani usein.
On niin helppo aina viisastella toisille miten heidän pitäisi esim ongelmiaan ratkoa. Oikeasti sen tajuaa vasta ehkä sitten kun kaikkia pahoja asioita on sattunut, kuinka syvällä ihminen voi käydä. Moni pääsee huomattavan helpolla tässä elämäsäs, toki luopumisten aika on heillekin joskus.
Lähes kaikki ihmiset menettää lapsuud
voin kertoa että on sillä jos koet isoja menetyksiä jo teini-iässä ja perheesi on pieni ja yhtäkkiä sun on pakko pärjätä omillaan. Että äläpä lässytä siinä. Tiedän monia ihmisiä ketkä on neljissäkymmenissä ja koko lapsuudenperhe elossa. Lisäksi elin koko lapsuuteni köyhyydessä, kyllä koen että itseäni on resilienssin kannalta koulutettu enemmän kuin montaa muuta pullamössöä. Tapasin eksäni niin hänellä oli kaikki ollut täysin samalla tavalla lapsuudesta asti. On myös jo neljänkymmenen puolella ja edelleen kaikki on samalla tavalla. Ei ole joutunut kohtaamaan juuri mitään muutoksia. Perhe elossa ja niin päin pois.
Minulla ei myöskään ole omaa perhettä terveyssyistä. Minulla on syytä pelätä että jään täysin yksin. Ei ole sisaruksia enää elossa myöskään. Että äläpä lässytä.
Miksi esität tuon, että neljäkymppisillä on lapsuudenperhe elossa, ihan kuin se olisi negatiivinen asia?
Tunnut ajattelevan muutenkin aika yksioikoisesti tämän asian, yhdistät lapsuudenperheen elossa olemisen siihen että näillä ihmisillä on varmaan asiat hyvin. Ei kaikki ole välttämättä siten kuin miltä se sinun silmiin näyttää. Ihmisillä voi olla hyvin rankkoja kokemuksia ja suuria huolia tai vaikeita tilanteita niiden läheisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein itsemurhan ja selvisin siitä. Aika napakka resilienssi, vai mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen menettänyt terveyteni, melkein koko lapsuudenperheeni suht nuorena niin että he on kuolleet ja minulla on joka päivä elämänlaatua haittaava terveyshaitta. Kaipaan aikaa kun suhtauduin elämään vielä valoisammin. En tiedä onko tämä resiliensisä vai onko elämä vain traumatisoinut minut asteelle jossa millään ei ole enää mitään väliä. Olo on vähän sellainen "bring it on", kun elämässä tapahtuu kokoajan jotain kurjaa ja odottamatonta. Odottelen itsekin omaa kuolemaani usein.
On niin helppo aina viisastella toisille miten heidän pitäisi esim ongelmiaan ratkoa. Oikeasti sen tajuaa vasta ehkä sitten kun kaikkia pahoja asioita on sattunut, kuinka syvällä ihminen voi käydä. Moni pääsee huomattavan helpolla tässä elämäsäs, toki luopumisten aika on heillekin joskus.
Usein on pelkästään järkevää, ettei kerro vaikeuksistaan kaikille, koska ihmiset voivat myös käyttää kuulemaansa sinua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä voi tietää heidän kokemuksistaan.
Tämä. Edes kaikki läheisimmät ystäväni eivät tiedä osaa pahimmista kokemuksistani. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta on sellaista, josta ihminen ei välttämättä puhu koko elämänsä aikana kenellekään, mutta kärsii sen seurauksista kokoajan. Myöskin parisuhdeväkivaltaa saatetaan peitellä jopa ystäviltä. Kaikki eivät avaudu sairauksistaan, mielenterveyden ongelmista, riippuvuuksista, talousvaikuksista tai suvun/perheen ongelmista. Ja sitten ulkopuoliset ajattelevat, että tuo ei ole joutunut kokemaan mitään, kun ei ole eronnut tmv. muuta näkyvää, tai juuri samaa kuin itse. Harvan elämän varrelle osuu tasan ne samat vastoinkäymiset kuin toiselle. Sitä en tiedä, kertooko se mitään resilienssistä, että pystyy kampaamaan hiuksensa aamulla ja käyttäytymään normaalisti, vaikka kävisi mitä tuskaa läpi.
Kyllähän ihmiset selviävät vastoinkäymisistään aina jotenkin. Onko se sitten resielienssiä vai normaalia ajan kulumista ja arjen asettumista uusiin uomiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on hassua kun jotkut puhuu elämän jatkumisesta vastoinkäymisten jälkeen selviytymisen ja resilienssinä. Onko siinä paljon vaihtoehtoja? Jos lapselta kuolee vaikka vanhempi niin ei se lapsi siihen kuole itse. Elämä jatkuu tavalla tai toisella. Ja koska olemme Suomessa, niin lapsen elämän jatkumisesta huolehtii viimeistään sosiaalihuolto.
Ei sitä voi tietää, mitä kukin kohtaa elämässään.
Jos jotain pitää suhteuttaa, olen käyttänyt itse siihen avuksi ammattilaisia, jotka työkseen hoitavat ihmisten vaikeuksia ja kysynyt heiltä, miten tavallista tämä on ja onko tervettä reagoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hassua kun jotkut puhuu elämän jatkumisesta vastoinkäymisten jälkeen selviytymisen ja resilienssinä. Onko siinä paljon vaihtoehtoja? Jos lapselta kuolee vaikka vanhempi niin ei se lapsi siihen kuole itse. Elämä jatkuu tavalla tai toisella. Ja koska olemme Suomessa, niin lapsen elämän jatkumisesta huolehtii viimeistään sosiaalihuolto.
Resilienssiin kuuluu psyykkinen palautuminen.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ihmispaskalta
Lääkkeet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ihmiset selviävät vastoinkäymisistään aina jotenkin. Onko se sitten resielienssiä vai normaalia ajan kulumista ja arjen asettumista uusiin uomiinsa?
Sinä et voi tietää millainen jonkun toisen kokemus. Sinä saatat nähdä ulkopuolelta asian siten, että joku on selvinnyt, jos jostain on kulunut pitkä aika. Kyseinen henkilö voi kuitenkin itse kokea, että vieläkin kamppailee paljon tuon asian kanssa eikä elämä ole asettunut, vaikka aikaa onkin kulunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hassua kun jotkut puhuu elämän jatkumisesta vastoinkäymisten jälkeen selviytymisen ja resilienssinä. Onko siinä paljon vaihtoehtoja? Jos lapselta kuolee vaikka vanhempi niin ei se lapsi siihen kuole itse. Elämä jatkuu tavalla tai toisella. Ja koska olemme Suomessa, niin lapsen elämän jatkumisesta huolehtii viimeistään sosiaalihuolto.
Resilienssiin kuuluu psyykkinen palautuminen.
Palautuminen kuulostaa toipumiselta ennalleen. Eihän se edes mahdollista. Keskitysleiriltä palasivat aivan toisenlaiset ihmiset kuin ne, jotka sinne joutuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastoinkäymishullu taas vauhdissa. Aloitat näitä keskusteluja kuin sieniä sateella.
Vierailija kirjoitti:
Vastoinkäymishullu taas vauhdissa. Aloitat näitä keskusteluja kuin sieniä sateella.
Jotkut ilmeisen tosissaan kuvittelevat, että AV:lla pyörii vain hyvin pieni joukko keskustelijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö resilienssiä kasvata tai ylläpidä juuri se ettei ole joutunut kohtaamaan suuria traumoja?
Resilienssi = mieltä suojaavat resurssit
Mitä enemmän resilienssi-resursseja on joutunut elämässään käyttämään, sitä vähemmän niitä on jäljellä. Joillekin näitä resursseja kertyy ylipäätään vähän, ja ne viedään jo varhaislapsuudessa. Toisille kertyy resilienssi-pääomaa paljon ja he säilyttävät saldon plussalla kuolemaansa saakka.
Vaikeuksien ja traumojen myötä resilienssin tilalle voi toki muodostua muita selviytymiskeinoja kuten tunteiden jäädytys, sitkeys, kyynisyys ym.
Vierailija kirjoitti:
Eikö resilienssiä kasvata tai ylläpidä juuri se ettei ole joutunut kohtaamaan suuria traumoja?
Resilienssi = mieltä suojaavat resurssit
Mitä enemmän resilienssi-resursseja on joutunut elämässään käyttämään, sitä vähemmän niitä on jäljellä. Joillekin näitä resursseja kertyy ylipäätään vähän, ja ne viedään jo varhaislapsuudessa. Toisille kertyy resilienssi-pääomaa paljon ja he säilyttävät saldon plussalla kuolemaansa saakka.
Vaikeuksien ja traumojen myötä resilienssin tilalle voi toki muodostua muita selviytymiskeinoja kuten tunteiden jäädytys, sitkeys, kyynisyys ym.
Tunnistan selviytymiskeinot. Minä ole elänyt vaikean lapsuuden ja kyllä, olen kova, kyyninen ja sitkeä. Tulen toimeen ilman apua. Ne ovat ne keinot, joiden avulla olen selvinnyt lapsuudesta. Ei ollut vaihtoehtoja, kukaan ei auttanut. Mutta hyvä asia se ei ole. Samoilla keinoilla olen selvinnyt muista elämän vastoinkäymisistä, joita on ollut paljon. Näennäisesti pärjään, mutta en ole kosketuksissa tunteisiini. Olen erittäin ratkaisukeskeinen, empatia on minulle aika vierasta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hassua kun jotkut puhuu elämän jatkumisesta vastoinkäymisten jälkeen selviytymisen ja resilienssinä. Onko siinä paljon vaihtoehtoja? Jos lapselta kuolee vaikka vanhempi niin ei se lapsi siihen kuole itse. Elämä jatkuu tavalla tai toisella. Ja koska olemme Suomessa, niin lapsen elämän jatkumisesta huolehtii viimeistään sosiaalihuolto.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihmisten näkeminen vaikeiden kokemusten jälkeen pelkästään selviytyjinä vie tilaa tunnekokemuksen jakamiselta, joka olisi todella tärkeä asia henkilön voimavarojen kannalta. Ei kukaan halua enää kuunnella miltä jostakin henkilöstä tuntuu, kun onhan hän jo "selvinnyt". Tuo on vain yksi tapa jättää ihmiset vaikeassa tilanteessa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hassua kun jotkut puhuu elämän jatkumisesta vastoinkäymisten jälkeen selviytymisen ja resilienssinä. Onko siinä paljon vaihtoehtoja? Jos lapselta kuolee vaikka vanhempi niin ei se lapsi siihen kuole itse. Elämä jatkuu tavalla tai toisella. Ja koska olemme Suomessa, niin lapsen elämän jatkumisesta huolehtii viimeistään sosiaalihuolto.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihmisten näkeminen vaikeiden kokemusten jälkeen pelkästään selviytyjinä vie tilaa tunnekokemuksen jakamiselta, joka olisi todella tärkeä asia henkilön voimavarojen kannalta. Ei kukaan halua enää kuunnella miltä jostakin henkilöstä tuntuu, kun onhan hän jo "selvinnyt". Tuo on vain yksi tapa jättää ihmiset vaikeassa tilanteessa yksin.
Sitten ihmiset sinnittelevät ja sinnittelevät siihen pisteeseen asti, kunnes voimavarat ovat täysin lopussa. Sen jälkeen sitten ihmetellään miksei henkilö hakenut apua, jos ei kerran ollutkaan toipunut kokemuksistaan. Yritti todennäköisesti kyllä hakea apua, mutta sitä ei ollut saatavilla. Hukkuvalle tarjolla oli vain pari maireaa sanaa millainen selviytyjä onkaan kyseessä ja kehotus jatkaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
kyynel
Tähän joidenkin kirjallinen ilmaisukyky rajoittuu.
Eihän kaikille vanhempien kuolema ole minkäänlainen kriisi. Silloin se ei myöskään koettele kriisinsietokykyä.
Jos taas vanhempien kuolema on henkilölle kriisin paikka, voi yksi kova kokemus lisää aiempien päälle romahduttaa koko vaivalla kyhätyn korttitalon pitkäksi aikaa.