Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?
Nämä ihmiset ei ole joutuneet kokemaan elämässä oikeasti mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Eihän sitä sitten voi tietää.
Kommentit (443)
Mie en hikua turhasta enkä kitise tyhjästä.
Tässä on 14 sivua paskaa jauhettu, lopettakaa jo älkääkä kinastelko, kellä on suurimmat länsimaisen ihmisen elintasokärsimykset :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi on kykyä adaptoitua nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.
Se on kylläkin ihan vain sopeutumista.
Resilienssi on psyykkistä selviytymiskykyä ja joustavuutta. Se on olennainen osa mielenterveyttä. Resilienssi on läsnä sekä yksittäisten ihmisten elämässä että yhteisöjen kyvyssä tukea jäseniään. Resilientti ihminen tai yhteisö pärjää arjen haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta.
R U cool?
Mistä sinä tiedät mitä kukin on kokenut? Ja tuo nyt on ihan ihmisluontoa yleisesti. Useimmat mieltävät itsensä keskivertoa älykkäämmiksi, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs sinä tiedät mitä joku on kokenut?Ei se päällepäin näy eikä kaikki kuuluta ongelmiaan ja kokemuksiaan koko maailmalle. Minua pidetään töissä nuorena ja kokemattomana. Olen 25-vuotias nainen. Työkavereista suurin osa 40-50 vuotiaita miehiä. Suhtaudutaan vähän alentuvasti ja noh, ei niinkuin aikuiseen. Väitän, ettei minulle tarvitsisi yhdenkään keski-ikäisen kaljamahan pyöritellä silmiään ja olettaa, ettei tuokaan mistään mitään tiedä.
Todellisuudessa olen lapsena menettänyt perheenjäsenen, lapsuudessani juuri ollut pysyvyyttä, olen ollut pahasti koulukiusattu ja yksinäinen, nuorena aikuisena olen kohdannut väkivaltaa, olen ollut parisuhteessa pitkään mielenterveysongelmaisen ja taloudellisissa vaikeuksissa olleen miehen kanssa, olen ollut itse rahaton, minulla on useita perussairauksia ja hengenlähtö on ollut lähellä.
Ehkäpä juuri näistä syistä pyrin
En tiedä kettuilitko, mutta itseasiassa pyrin olemaan. Mutta puutun kyllä epäoikeudenmukaisuuksiin. Mun kanssa on helppo tulla toimeen jos ei ole itse ikävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Itse taas en ymmärrä näitä jotka yrittää kääntää kaiken itseensä ja vähätellä muiden kokemuksia vertailemalla niitä. Mikä sen idea on? Mitä he saavat siitä?
Miksi esimerkiksi ap:tä häiritsee noin paljon se että joku toinen kertoo resilienssinsä olevan hyvä? Eihän se kai ap:n asia ole määritellä sitä toisen resilienssiä.
En minäkään, mutta minusta tuntuu, että suurin osa heistä, jotka ovat olleet todella resilienssiä vaativissa tilanteissa ja tulevaisuutensa riippunut siitä, ovat aika nöyriä ja kiitollisia siitä, että oli riittävä resilienssi eivätkä lesoa hyvällä resilienssillä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä tiedät mitä kukin on kokenut? Ja tuo nyt on ihan ihmisluontoa yleisesti. Useimmat mieltävät itsensä keskivertoa älykkäämmiksi, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta.
Älykkyyden mittaamiseen sentään on jonkinlaisia testejä, mutta ei ole testejä joilla voisi mitata, miten paljon itse kukin on kärsinyt elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä tiedät mitä kukin on kokenut? Ja tuo nyt on ihan ihmisluontoa yleisesti. Useimmat mieltävät itsensä keskivertoa älykkäämmiksi, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta.
Älykkyyden mittaamiseen sentään on jonkinlaisia testejä, mutta ei ole testejä joilla voisi mitata, miten paljon itse kukin on kärsinyt elämässään.
Mutta onko se resilienssiä, että kestää sen kärsimyksen vai se, ettei koe kärsimystä?
En jaksa koko termiä. Kukaan ei voi tietää, mitä toisen sisällä liikkuu. Se sentään voidaan tietää, mitä toinen on joutunut kestämään, jos hän kertoo siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.
Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.
Nämä ke
Opettele tekemään lainauksia. Miksi sinua häiritsee noin paljon se miten muut elämäänsä elävät?
Vierailija kirjoitti:
Mie en hikua turhasta enkä kitise tyhjästä.
Tässä on 14 sivua paskaa jauhettu, lopettakaa jo älkääkä kinastelko, kellä on suurimmat länsimaisen ihmisen elintasokärsimykset :D
Kitiset kuitenkin ihmisten kitinöistä?
Mikä edes on resilienssi? Voisiko AP puhua suomea?
Vielä keski-iässäkin on ihmisiä joille ei ole sattunut kohdalle muita kuolemantapauksia kuin joku isovanhemman kuolema. Eikä omia sairastumisia, läheisten itsemurhia, ei väkivallan kokemuksia. Sitten nämä ihmiset kummastelevat että en ole päässyt traumoistani yli ja korostavat omaa resilienssiään... Itse koen, että jokainen traumaattinen kokemus elämässäni on rikkonut minua vähän ja kun niitä kokemuksia on tarpeeksi, jossain vaiheessa on vaikea selvitä, ainakaan jos ei saa tukea. Kaikki jättävät jälkensä, eivät suinkaan vahvista.
Vierailija kirjoitti:
Mikä edes on resilienssi? Voisiko AP puhua suomea?
"Resilienssissä on kyse yksilön tai yhteisön henkisestä kapasiteetista, kyvystä selvitä toimintakykyisenä läpi kriisien ja kuormittavien tilanteiden. Yksilötasolla resilienssin arvellaan vaikuttavan laajemminkin elämänkulkuun."
"Joissain tilanteissa sana kannattaa kokonaan korvata suomennoksella. Substantiivin resilienssi tilalla on käytetty esimerkiksi suomennoksia kriisinkestävyys, kriisinsietoisuus; selviytymiskyky(isyys); palautumiskyky tai palautuvuus; häiriönsietokyky; pärjäävyys, pärjääminen; muutosjoustavuus. Joihinkin yhteyksiin voi myös sopia henkinen kestävyys tai kolmiosainen ilmaus mielen sinnikkyys, joustavuus ja palautumiskyky."
https://kielikello.fi/resilienssi-eli-kriisinkest%c3%a4vyys/
Kuten tästä ketjustakin voi huomata, ei ole hyväksyttyä, ettei vaikeuksien jälkeen pärjää entistä paremmin (itsetuntemus kasvoi, aloin arvostaa pieniä asioita jne.). Jos vaikeudet rikkovat ihmistä pahasti, tulee rajua arvostelua siitä, ettei ole tehnyt toipumisen eteen tarpeeksi työtä, vaikka ihminen kuinka paljon uurastaisi pitääkseen itsensä kasassa ja edes jossain määrin toimintakykyisenä.
Ei ole hyväksyttyä kertoa kokemistaan vaikeuksia kuin vaikeuksista voittoon -narratiivin kautta. Mutta jos oikeasti ollaan täysin rehellisiä: moni ihminen varmasti mielellään jättäisi elämässä joitakin todella pahasti hajottavia kokemuksia kokematta, jos sen voisi valita. Toki vaikeuksien kautta usein tulee myös jonkinlaista kasvua, mutta se voi olla todella pientä koetun kärsimyksen rinnalla. Pahimmillaan vaikeuksien myötä ihminen voi jopa henkisesti taantua.
Vierailija kirjoitti:
Kuten tästä ketjustakin voi huomata, ei ole hyväksyttyä, ettei vaikeuksien jälkeen pärjää entistä paremmin (itsetuntemus kasvoi, aloin arvostaa pieniä asioita jne.). Jos vaikeudet rikkovat ihmistä pahasti, tulee rajua arvostelua siitä, ettei ole tehnyt toipumisen eteen tarpeeksi työtä, vaikka ihminen kuinka paljon uurastaisi pitääkseen itsensä kasassa ja edes jossain määrin toimintakykyisenä.
Ei ole hyväksyttyä kertoa kokemistaan vaikeuksia kuin vaikeuksista voittoon -narratiivin kautta. Mutta jos oikeasti ollaan täysin rehellisiä: moni ihminen varmasti mielellään jättäisi elämässä joitakin todella pahasti hajottavia kokemuksia kokematta, jos sen voisi valita. Toki vaikeuksien kautta usein tulee myös jonkinlaista kasvua, mutta se voi olla todella pientä koetun kärsimyksen rinnalla. Pahimmillaan vaikeuksien myötä ihminen voi jopa henkisesti taantua.
Kannattaa monessa tapauksessa harkita sitä vaihtoehtoa, ettei kerro kokemistaan vaikeuksista muille juuri mitään, jos ei ole aivan pakko. Välttämättä ihmisiltä ei ole saatavilla kovin paljon ymmärrystä toisten kokemuksille.
Vierailija kirjoitti:
Vielä keski-iässäkin on ihmisiä joille ei ole sattunut kohdalle muita kuolemantapauksia kuin joku isovanhemman kuolema. Eikä omia sairastumisia, läheisten itsemurhia, ei väkivallan kokemuksia. Sitten nämä ihmiset kummastelevat että en ole päässyt traumoistani yli ja korostavat omaa resilienssiään... Itse koen, että jokainen traumaattinen kokemus elämässäni on rikkonut minua vähän ja kun niitä kokemuksia on tarpeeksi, jossain vaiheessa on vaikea selvitä, ainakaan jos ei saa tukea. Kaikki jättävät jälkensä, eivät suinkaan vahvista.
Juurihan tuolla yksi julisti, että länsimaisella ihmisellä ei voi olla vaikeita asioita (oikeita). Todistaa vain, että elää pää syvällä takapuolessaan, ei kai siltä voi välttyä, että tietäisi Suomessakin tapahtuvan vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä keski-iässäkin on ihmisiä joille ei ole sattunut kohdalle muita kuolemantapauksia kuin joku isovanhemman kuolema. Eikä omia sairastumisia, läheisten itsemurhia, ei väkivallan kokemuksia. Sitten nämä ihmiset kummastelevat että en ole päässyt traumoistani yli ja korostavat omaa resilienssiään... Itse koen, että jokainen traumaattinen kokemus elämässäni on rikkonut minua vähän ja kun niitä kokemuksia on tarpeeksi, jossain vaiheessa on vaikea selvitä, ainakaan jos ei saa tukea. Kaikki jättävät jälkensä, eivät suinkaan vahvista.
Juurihan tuolla yksi julisti, että länsimaisella ihmisellä ei voi olla vaikeita asioita (oikeita). Todistaa vain, että elää pää syvällä takapuolessaan, ei kai siltä voi välttyä, että tietäisi Suomessakin tapahtuvan vaikka mitä.
Todennäköisesti trollaa huvikseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuten tästä ketjustakin voi huomata, ei ole hyväksyttyä, ettei vaikeuksien jälkeen pärjää entistä paremmin (itsetuntemus kasvoi, aloin arvostaa pieniä asioita jne.). Jos vaikeudet rikkovat ihmistä pahasti, tulee rajua arvostelua siitä, ettei ole tehnyt toipumisen eteen tarpeeksi työtä, vaikka ihminen kuinka paljon uurastaisi pitääkseen itsensä kasassa ja edes jossain määrin toimintakykyisenä.
Ei ole hyväksyttyä kertoa kokemistaan vaikeuksia kuin vaikeuksista voittoon -narratiivin kautta. Mutta jos oikeasti ollaan täysin rehellisiä: moni ihminen varmasti mielellään jättäisi elämässä joitakin todella pahasti hajottavia kokemuksia kokematta, jos sen voisi valita. Toki vaikeuksien kautta usein tulee myös jonkinlaista kasvua, mutta se voi olla todella pientä koetun kärsimyksen rinnalla. Pahimmillaan vaikeuksien myötä ihminen voi jopa henkisesti taantua.
Koettujen vaikeuksien vuoksi maksaa yhteiskunta suuren määrän menetettyjä työvuosia. Mieluummin kuin auttaisi näitä ihmisiä.
Kriisin kestävyyttähän tuolla tarkoitetaan.Itse huomaan resilienssin siinä, että traumaattisen kokemuksen jälkeen ei pienemmät kriisit enään tunnu isoilta(esim vanhempien kuolema)vaan sitä huokaisee ja toteaa että eipä tämä nyt niin kauheaa ollut kuin se aikaisempi kriisi.Siis pystyy suhteuttaa asiat helpommin kun on kokenut jonkin ääripään kriisin.
Se on kylläkin ihan vain sopeutumista.
Resilienssi on psyykkistä selviytymiskykyä ja joustavuutta. Se on olennainen osa mielenterveyttä. Resilienssi on läsnä sekä yksittäisten ihmisten elämässä että yhteisöjen kyvyssä tukea jäseniään. Resilientti ihminen tai yhteisö pärjää arjen haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta.