Mitä mieltä? Minulla oli nuoruudessa ihastus, mutta juttumme loppui 'lyhyeen' erittäin rumasti ja selvittämättä. Nyt olen kirjoittanut hänel

Jotkut ei näköjään osaa päästä asioiden yli

Nuoruudessa? Ja nyt oot jotain 45v? Anna olla.

Erosin nuoruuden heilasta hieman sekavissa tunnelmissa kauan sitten. Vaihdoimme vuosia myöhemmin somessa pari viestiä ja käytiin läpi menneitä hyvässä hengessä ja sanottiin heipat. Se oli siinä.

Ei ole oikeastaan mistään varsinaisista tilityksestä kyse - en ole tehnyt mitään mistä minun tarttis mitään tilittää. Aika samansuuntaisia ovat vastauksenne. Minusta kuitenkin tuntuu että olen tehnyt oikein ja menen fiilikseni mukaan - teoistani tai tekemättä jättämisistäni olen vastuussa vain itselleni. Harmittaisi aina vaan varmaan jos en tätä olisi tehnyt. Ette voi tietää minkälaisesta asiasta on kyse. Eikä ole niin nuoruuden jutusta kyse että oltas oltu ihan nuoruudenhölmöjä vaan ihan naimaikäisiä, mies varsinkin - ehkäpä just jotain semmosia paineita miksi sörssi kaiken. Olen koko elämäni saanut kuulla, että jätä se sika. Ei miehiä niin vaan jätetä ja heitetä laidan yli - seuraavat teitä uniin ja minne tahansa menettekin... jokaiseen uuteen suhteeseen. Tälle olen nyt laittamassa pisteen omalla tavallani ja tämä on nyt minun tapani eikä kenenkään tartte tykätä. Halusin vaan tietää 'yleistä mielipidettä ja suhtautumista'.  

On kuitenkin 'kiva' lukea mielipiteitänne. Olen tottunut siihen että minulla aina kaikessa jotain poikkeavaa. Niin nyt taas tässäkin. Voi olla täysin väärin sanoa, että toinen on vain mennyt elämässään eteenpäin. Entäs jos ei olekaan vaan junnaa vanhassa selvittämättömässä jutussa? Eikö olisi oikeesti lopulta aika päästää jostain vanhasta oikeasti irti - tai tehdä asialle jotain - tavalla tai toisella? Jotkut kantaa aina raatoja mukanaan matkalaukuissaan. Mätä alkaa lopulta haista!

Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Ties vaikka se toinen osapuoli olisi itsekin miettinyt noita vanhoja asioita. Parhaassa tapauksessa yhteydenotosta voisi seurata paluu yhteen, vaikka epätodennäköistä se toki on.

Itse tein parikymmentä vuotta sitten tosi rumasti lyhytaikaiselle (vuosi) kumppanilleni. Olin todella hukassa siihen aikaan, reilu parikymppisenä. Vuosien päästä kun sain elämäni kuntoon aloin katumaan mm sitä asiaa.  Otin kirjallisesti yhteyttä siihen ihmiseen lähes 20 vuoden jälkeen ja pyysin anteeksi sekä avasin syitä silloiseen toimintaani.

Halusin vain pyytää anteeksi, se oli syy yhteydenottooni. Yllätyksekseni otti muhun yhteyttä ja kiitti anteeksipyynnöstä sekä avasi omaakin elämäänsä. Oli kuulemma helpotus. Nykyään meillä on toistemme numerot ja vaihdellaan kuulumisia välillä. Muuta en halua, eikä hänkään. Tämä riittää meille, traumat on hoidettu tällä tavoin meidän osalta.

Jos mä olisin tällaisen kirjelmän vastaanottaja, niin olisin todella hämmentynyt.

Kirjoitit, että kyseessä oli sun nuoruuden ihastus ja teidän "juttu" päättyi lyhyeen eli mitään seurustelusuhdetta ei ehtinyt edes alkaa?

Tuo sun ihastus on jo todennäköisesti jatkanut elämäänsä, hänellä voi olla uusi kumppani ja perhekin perustettuna. Hänellä ei ole velvollisuutta toimia sun terapeuttina, vaikka varmasti sulle toi avautuminen voi olla terapeuttista. Mutta ehkä ne jutut voi säästää vaikka päiväkirjalle tai oikealle terapeutille.

Vierailija kirjoitti:

Tein itse suunnilleen noin. En saanut vastausta. Sitten kului joitakin viikkoja ja vastaanottaja kuoli oman käden kautta. Syy ei koskaan selvinnyt, ainakaan minulle.

**

Tästä voi vetää johtopäätöksiä... voisin kuvitella... Olen puolellasi. Älä vaan syytä itseäsi. Tommoseen tekoonhan voi PÄÄTYÄ JUURI MYÖS SEN VUOKSI ETTÄ ASIAT JÄIVÄT SELVITTÄMÄTTÄ... Tätä minäkin siis ajattelen, mutta olen yrittänyt tehdä asioita, jotta ei ainakaan tämmöistä tapahtuisi. Koskaan ei puhuta että suomalaismiehet täällä Suomessa olisivat voineet menettää kasvonsa ja kunniansa, mutta sellaista todellakin tapahtuu. Kauhulla luin kerran palstalta minkälaiset miehet ovat toisten miesten silmissä alinta kastia... olen lukenut kaikenlaista... Olen tehnyt hänelle selväksi kaikenlaista mihin olen valmis, jotta asiamme saisivat hyvän lopun vaikka en niitä nyt tässä voi kertoa... todella pahatkin asiat saattavat loppupeleissä kääntyä joksikin hyväksi. Mutta mistä ihminen sen voi tietää jos kukaan ei tule kertomaan että niin tässä on juuri tapahtumassa. Olen tullut siihen tulokseen että ihmisen elämässä tärkeintä ovat ihmissuhteet, niiden ei kuulu olla lyhytaikaisia, niiden kautta todella kasvamme - ja elämän tarkoituskin saattaa löytyä... parempi myöhään kuin ei milloinkaan... ja iäkkäänä joutuu - ylläri, ylläri - käymään läpi kaiken elämässään. Kirjoita sinä tämän kommentin kirjoittaja teidän stoori oikein 'kirjallisuudeksi'... T. Ap  

Ymmärsköhän se niin että haluat että ootte vaan kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Jos mä olisin tällaisen kirjelmän vastaanottaja, niin olisin todella hämmentynyt.

Kirjoitit, että kyseessä oli sun nuoruuden ihastus ja teidän "juttu" päättyi lyhyeen eli mitään seurustelusuhdetta ei ehtinyt edes alkaa?

Tuo sun ihastus on jo todennäköisesti jatkanut elämäänsä, hänellä voi olla uusi kumppani ja perhekin perustettuna. Hänellä ei ole velvollisuutta toimia sun terapeuttina, vaikka varmasti sulle toi avautuminen voi olla terapeuttista. Mutta ehkä ne jutut voi säästää vaikka päiväkirjalle tai oikealle terapeutille.

Yksi kirje tuskin on vielä mitään terapeuttina toimimista. Eri juttu, jos ap koko ajan lähettäisi jotain.

Vierailija kirjoitti: Jos mä olisin tällaisen kirjelmän vastaanottaja, niin olisin todella hämmentynyt. Kirjoitit, että kyseessä oli sun nuoruuden ihastus ja teidän "juttu" päättyi lyhyeen eli mitään seurustelusuhdetta ei ehtinyt edes alkaa? Tuo sun ihastus on jo todennäköisesti jatkanut elämäänsä, hänellä voi olla uusi kumppani ja perhekin perustettuna. Hänellä ei ole velvollisuutta toimia sun terapeuttina, vaikka varmasti sulle toi avautuminen voi olla terapeuttista. Mutta ehkä ne jutut voi säästää vaikka päiväkirjalle tai oikealle terapeutille.

Hei kommentoija! Arvelet tässä asioita joita en sano kirjoituksessani. Kaikki on täysin pielessä näissä arveluissasi! Tämä kuvaamasi ei ole meidän tapaus! Meillä meni niin lujaa että lyhyessä ajasssa tapahtui niin paljon asioita että ikinä ei edes ehdi tapahtua jossain pitkässäkään parisuhteessaan. Sillä näköjään jotenkin kytkeydyimme toinen toisiimme hirveällä traumamäärällä ja tavalla jonka päälle on mahdotonta aloittaa ja rakentaa mitään uutta suhdetta. Sellaisen päälle olemme sitten eläneet elämämme miten nyt sitten olemmekaan pystyneet. 

Tapasin työn merkeissä salaisen ihastukseni kouluajoilta.

Hän ei tietenkään tunnistanut minua, koska oli salainen muille kuin minulle.

Oli kyllä ihastuttava persoona edelleen, mutta vuodet olivat tehneet tehtävänsä ja onnittelin itseäni siitä, että ihastus oli jäänyt ikiomaksi suloiseksi haaveekseni.

Jotkut näköjään takertuu tohon että joku luulee täällä toimivansa kuin jonkun terapeuttina. No ei todellakaan. Asiat voivat olla jotenkin terapeuttisia ihmisille ilman että yrittävät olla jotain ammateiltaan terapeutteja. Joillekin kristinusko toimii terapiana. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Let it go. Omaksi iloksesi voit kirjoitella, mutta älä toimita sitä exälle, joka on varmaankin jatkanut elämäänsä ilman sinua. Kirjoita ajatuksesi paperille ja revi paperi päästäen näin menneisyyden vapaaksi.

Ehdit ensin.

Jos on niin traumatisoitunut vuosikymmenien takaisesta suhteesta että ajatuksia pitää purkaa paperille ja tämä helpottaa oloa niin hyvä homma mutta tuota sepustusta EI ANNETA kennellekään vaan tuhotaan kun se on saatu valmiiksi

Jos minuun ottaisi joku entinen heila yhteyttä ja alkaisi tilittämään kauan sitten tapahtuneita asioita, ahdistuisin. Tulisi tunne, että on menettänyt elämänhallintansa jollain tavalla, ja elää vielä menneiden asioiden keskellä. Se kertoo ihmisestä ja hänen kehityksestä oikeasti tosi paljon, jos muistelee jotain vanhoja heiloja ja nuoruudessa pieleen menneitä parisuhteita. Ei minua vaan yksinkertaisesti kiinnosta jonkun menneisyyden ihmisen asiat enää, ja huolestun, jos heitä kiinnostaa minun asiat. Se ei vaan ole normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Let it go. Omaksi iloksesi voit kirjoitella, mutta älä toimita sitä exälle, joka on varmaankin jatkanut elämäänsä ilman sinua. Kirjoita ajatuksesi paperille ja revi paperi päästäen näin menneisyyden vapaaksi.

Ehdit ensin.

Jos on niin traumatisoitunut vuosikymmenien takaisesta suhteesta että ajatuksia pitää purkaa paperille ja tämä helpottaa oloa niin hyvä homma mutta tuota sepustusta EI ANNETA kennellekään vaan tuhotaan kun se on saatu valmiiksi

EI TÄÄLLÄ VOI MÄÄRÄTÄ KETÄÄN TEKEMÄÄN YHTÄÄN MITÄÄN. Vaikea ymmärtää teidän määräilyänne! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Let it go. Omaksi iloksesi voit kirjoitella, mutta älä toimita sitä exälle, joka on varmaankin jatkanut elämäänsä ilman sinua. Kirjoita ajatuksesi paperille ja revi paperi päästäen näin menneisyyden vapaaksi.

Ehdit ensin.

Jos on niin traumatisoitunut vuosikymmenien takaisesta suhteesta että ajatuksia pitää purkaa paperille ja tämä helpottaa oloa niin hyvä homma mutta tuota sepustusta EI ANNETA kennellekään vaan tuhotaan kun se on saatu valmiiksi

Ei se välttämättä helpota oloa, jos sitä ei toimita perille. Kun se juttu, mikä siinä helpottaa oloa, voi olla juuri se että tietää asianomaisen myös lukevan tekstin. Pelkkä kirjoittaminen ei kaikissa tapauksissa riitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole oikeastaan mistään varsinaisista tilityksestä kyse - en ole tehnyt mitään mistä minun tarttis mitään tilittää. Aika samansuuntaisia ovat vastauksenne. Minusta kuitenkin tuntuu että olen tehnyt oikein ja menen fiilikseni mukaan - teoistani tai tekemättä jättämisistäni olen vastuussa vain itselleni. Harmittaisi aina vaan varmaan jos en tätä olisi tehnyt. Ette voi tietää minkälaisesta asiasta on kyse. Eikä ole niin nuoruuden jutusta kyse että oltas oltu ihan nuoruudenhölmöjä vaan ihan naimaikäisiä, mies varsinkin - ehkäpä just jotain semmosia paineita miksi sörssi kaiken. Olen koko elämäni saanut kuulla, että jätä se sika. Ei miehiä niin vaan jätetä ja heitetä laidan yli - seuraavat teitä uniin ja minne tahansa menettekin... jokaiseen uuteen suhteeseen. Tälle olen nyt laittamassa pisteen omalla tavallani ja tämä on nyt minun tapani eikä kenenkään tartte tykätä. Halusin vaan tietää 'yleistä mielipidettä ja suhtautumista'. 

Jos se häntä olisi painanut niin olisi varmaan ottanut itse jo yhteyttä. Älä pety, jos toinen ajattelee toisin. Minä en kirjettä lähettäisi. Entä jos sen avaa vaikka hänen vaimo? 

Vierailija kirjoitti:

Jos minuun ottaisi joku entinen heila yhteyttä ja alkaisi tilittämään kauan sitten tapahtuneita asioita, ahdistuisin. Tulisi tunne, että on menettänyt elämänhallintansa jollain tavalla, ja elää vielä menneiden asioiden keskellä. Se kertoo ihmisestä ja hänen kehityksestä oikeasti tosi paljon, jos muistelee jotain vanhoja heiloja ja nuoruudessa pieleen menneitä parisuhteita. Ei minua vaan yksinkertaisesti kiinnosta jonkun menneisyyden ihmisen asiat enää, ja huolestun, jos heitä kiinnostaa minun asiat. Se ei vaan ole normaalia. 

Sekä sitten on muka normaalia, ettei pysty olemaan mistään menneisyyden asioista kiinnostunut? Edes itselleen tapahtuneista asioista?

Vierailija kirjoitti:

Itse tein parikymmentä vuotta sitten tosi rumasti lyhytaikaiselle (vuosi) kumppanilleni. Olin todella hukassa siihen aikaan, reilu parikymppisenä. Vuosien päästä kun sain elämäni kuntoon aloin katumaan mm sitä asiaa.  Otin kirjallisesti yhteyttä siihen ihmiseen lähes 20 vuoden jälkeen ja pyysin anteeksi sekä avasin syitä silloiseen toimintaani.

Halusin vain pyytää anteeksi, se oli syy yhteydenottooni. Yllätyksekseni otti muhun yhteyttä ja kiitti anteeksipyynnöstä sekä avasi omaakin elämäänsä. Oli kuulemma helpotus. Nykyään meillä on toistemme numerot ja vaihdellaan kuulumisia välillä. Muuta en halua, eikä hänkään. Tämä riittää meille, traumat on hoidettu tällä tavoin meidän osalta.

Mielestäni tällaisessa tapauksessa, jossa tietää kohdelleensa toista paskasti, yhteydenotto on täysin perusteltua. Tuollaiset asiat saattavat nimittäin jäädä sen toisen päähän pitkäksikin aikaa ja vaikuttaa elämään negatiivisesti.