Ajatteleeko joku oikeasti, että vaikka yliopiston professori ja Alepan kassa ovat samaa yhteiskuntaluokkaa?
Että elämäntapa, arvot, maku, habitus ovat samankaltaisia? Vai mitä nämä yhteiskuntaluokkadenialistit oikein ajattelevat?
Kommentit (248)
Kuningas Charles ei ollut kummoinenkaan koulussa, eikä hänellä ole 'edes' maisterin titteliä. Kuitenkin hän on paljon korkeampaa yhteiskuntaluokkaa kuin kukaan professori (ellei joku toinen kuningas nyt satu olemaan professori).
Sitten joku aatelinen, joka sattuu olemaan sähkömies (niitäkin on) on korkeampaa yhteiskuntaluokkaa kuin professori.
Yhteiskuntaluokan määrittelee kyllä enemmän ihmisen koko sukutausta kuin koulutus, ammatti ja varakkuus. Mahdollisesti nämä ovat joskus ennen menneet enemmän käsi kädessä kuin tänä modernina aikana jolloin eletään working class heroes / heroesness eli näiden aikaa. Tämä ei enää ole poikkeus vaan sääntö eli tämä tausta on edellytys menestymiselle. Tämän lisäksi jo kauan on puhuttu nousukkaista ja nousukkuuttakaan ei ole voinut toteuttaa yhdessä sukupolvessa eli nousua yhteiskuntaluokassa. Sitten on ollut jonkunmoinen porvaristo joka asettunut oikeasti kaikista korkeampiluokkaisten ihmisten alle kun nämä kadonneet yhteiskunnasta. Nyt elämme aikoja jolloin EHKÄ korkein luokka on akateemisesti koulutettujen luokka, mutta siellä on kaikenlaista porukkaa. Jos tulee vaikeat ajat ja kaikki varallisuus katoaa ihmisiltä niin taas ollaan samalla linjalla, missä rahvas on eri juttu kuin oikeasti yläluokkaiset ihmiset. Onko Suomen rahvas ollut sama kuin tämä uusi käsitte WT? Nyt taidetaan elään rahvaan aikaa ja heidän arvoillaan ja tyylillään! Pitäisikö sana 'rahvas' kokonaan kieltään suomenkielestä ja korvata jollain 'hienommalla' ilman mitään stigmaa?
Minä en usko marxilaiseen luokkateoriaan joten en usko että ovat samaa luokkaa.
Voi olla professorin tytär tai tuleva pääministeri, mutta ei välttämättä ole. Siitä että jotain voi olla ei voida johtaa vielä mitään sääntöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kastijako on hyvin vahva Suomessa, on rikas eliitti ja sitten köyhät tavalliset ihmiset ja kuilu on vain syventynyt muutamassa vuodessa.
Ja vielä vuonna 2024 joku ajattelee näin Suomessa, jossa ihan jokainen pääsee kouluun ja voi kouluttautua niin pitkälle vaan kun kapasiteettia on. Ai niin unohdin, muiden syytähän kaikki on.
Ei se vanha peritty raha kouluttautumallakaan köyhälle tule.
Vierailija kirjoitti:
Kassa voi olla korkeampaa yhteiskuntaluokkaa, jos sattuu esim. olemaan aatelinen.
Nykyään puhutaan yhteiskuntaluokista vain materialistisessa merkityksessä (tai koulutus), mutta oikeastaan yhteiskuntaluokka määräytyy vain sukuperimän mukaan. Yleensä sen huomaa käytöksessä ja tavoissa.
Olet väärässä. Sinä puhut säädyistä. Sääty ja yhteiskuntaluokka on eri asioita. Luokkayhteiskunta on syrjäyttänyt sääty-yhteiskunnan. Luokkaan vaikuttaa monet asiat eikä rajat ole selkeitä.
Alepan kassa monesti on viisaampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntaluokkia ei ole Suomessa. Ovat eri palkkaluokkaa. Alepan kassatyöbtekijä voi olla professorin tytär.
Suomessako ei ole duunareita?
Aika monen mielestä täällä ei ole. Onko siis todella niin, että kaikki Suomen suorittavassa työssä tai ns. duunariammateissa olevat ovat joko korkeakouluopiskelijoita ja / tai professorien tyttäriä? En oikein usko.
Vierailija kirjoitti:
Kassa voi olla korkeampaa yhteiskuntaluokkaa, jos sattuu esim. olemaan aatelinen.
Nykyään puhutaan yhteiskuntaluokista vain materialistisessa merkityksessä (tai koulutus), mutta oikeastaan yhteiskuntaluokka määräytyy vain sukuperimän mukaan. Yleensä sen huomaa käytöksessä ja tavoissa.
Aatelissuvuilla ei ole minkäänlaista merkitystä ainakaan Suomessa. Me emme elä sääty-yhteiskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, joku keski-ikäinen mies oli Subwayssa myymässä, ilahduin, että ei aina ole vain opiskelijoita.
Hänkin saattoi olla opiskelija, vaikka alanvaihtaja. Silloinhan on pakkokin olla kassalla, koska opintotuki on jo käytetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä päin monet kaupankassat ovat yliopisto-opiskelijoita. On myös vuosia työskennelleitä vakkareita, jotka ovat ilemisen tyytyväisiä työhönsä. Vapaa-ajallahan itse kukin voi vaikkka mölytä typeriä netissä tai opiskella vaikka avaruusfysiikkaa.
Tämä, lisäksi monet väikkäritutkijat tekee apurahojen puutteessa myös kassatyötä.
Se, että on tyytyväinen työhönsä ei vaikuta yhteiskuntaluokkaan millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
AP siis arvottaa ihmisiä heidän koulutuksensa mukaan? Tuokin on eräänlaista r*sismia.
Missäon sanottu, että AP arvottaa ihmisiä?
sivusta
Olihan Sanna Marinkin ennen pääministeriuraa Sokoksen kassa.
Edennyt jo "miss maailma"- tasolle.
Kummallista, että joillakin on suoranainen himo siihen, että yhteiskunnassa on välttämätöntä olla luokkia, joista jokaisen on kuuluttava johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kaksi luokkaa, maailman rikas rahastava eliitti kuten WEF joka ajaa erilaisia agendoja kuten köyhdyttämisen agenda - et omista mitään ja olet onnellinen, ja sitten ovat tavalliset ihmiset jotka noudattavat näitä annettuja agendoja...
Yks denialisti löysi keskustelun. VL, vkk
Ootko oppinut uuden sanan, kun koko ajan pitää toistaa??
Vierailija kirjoitti:
Ainakin lapsena 90-luvulla luulin, että suomessa jokainen työläinen on arvokas ja tärkeä, joka paikasta tuli mielikuvaa, että suomi on hyvä ja tasa-arvoinen maa, joka iskostui lapsena tajuntaani. Puhuttiin, että meillä ei ole orjatyövoimaa ja työntekijöilläkin on oikeus nauttia elämästä ja elää tasa-arvoisesti, että pomot, esimiehet ja johtajat suhtautuvat työntekijöihinsä perheenjäseninä ja lämmöllä.
Aikuistuttani olen työskennellyt monessa paikassa esimerkiksi siivoojana ja se on orjatyötä, jossa juostaan pää kolmantena jalkana, kun kohteisiin on lisätty aivan liian vähän aikaa. Palkasta jää laskujen jälkeen muutama hassu satanen ja leipäjonossa on käytävä. Monissa paikoissa, kuten kassalla työskennellessäni sain vain 25 h viikossa sopimuksen ja vaikka tuntipalkka ja lisät tekivät siitä paremman palkan kuin siivoojana, niin ei siitä vähien tuntien takia hirveästi käteen jäänyt.
Eli se mitä minulla lapsena op
Puhut asiaa. Tämän todellisuuden luokkadenialistit haluavat väen väkisin kiistää.
Mun veli on yliopiston professori, äitini taas kassalla/myyjänä ollut koko työuransa. En osaa mitenkään kuvitella, että he olisivat jotain eri "luokkia". Ihan tavallisia ihmisiä molemmat, tavanomaisine keskiluokkaisine elämäntapoineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kastijako on hyvin vahva Suomessa, on rikas eliitti ja sitten köyhät tavalliset ihmiset ja kuilu on vain syventynyt muutamassa vuodessa.
Ja vielä vuonna 2024 joku ajattelee näin Suomessa, jossa ihan jokainen pääsee kouluun ja voi kouluttautua niin pitkälle vaan kun kapasiteettia on. Ai niin unohdin, muiden syytähän kaikki on.
Sepä siinä onkin, että kapasiteettia ei ole siunaantunut kaikille yhtä paljon. Ei ole pelkästä omasta ahkeruudesta kiinni.
Hehhehheh, aika vitsin murjaisit