Silmien värin periytyminen ei menekään kuten koulussa opetettiin
Tiesittekö? Silmien väriin vaikuttaa useampi geeni, eikä ne perinteiset kaavat mitä koulussa käytiin läpi pidäkään paikkansa, siis että esimerkiksi kaksi sinisilmäistä ei voisi saada vihreä- tai ruskeasilmäistä lasta. Totuus on kuitenkin se ettei silmienväri periydykään näin yksinkertaisesti.
Kommentit (254)
Mummo oli kotoisin pohjoisesta, joten hänen suvussaan oli varmasti hyvin paljon ruskeasilmäisiä. Tukkansa oli myös ihan tummanruskea. Silti esimerkiksi veljelläni on ihan vaalean siniharmaat silmät, tukka on kyllä ruskea. Minulla taas on ruskeat silmät ja tummat hiukset.
Koulukirjoissa on perustasolla perustiedot "näin asia menee pääsääntöisesti", ei kaikkia poikkeuksen poikkeuksia. Ja toisekseen siitä, kun itelle noita on koulussa opetettu on joku 30 v aikaa eli tutkimustietoakin on tullut lisää. Moni asia on muuttunut/tarkentunut siitä mitä on opetettu, kun asiasta on tullut uutta tietoa.
Ei pitäisi opettaa asioita joita ei tiedetä.
Vierailija kirjoitti:

Tässä tapauksessa on kyseessä jälkimmäinen tilanne, eli tieteellinen tieto on muuttunut. Kyse ei ole mistään poikkeuksesta tai yksinkertaistuksesta, vaan siitä, että silmien värin perinnöllisyys toimii aivan eri mekanismilla kuin vanhojen oppikirjojen aikaan on tieteessäkin uskottu. Tätä pidettiin ennen yksigeenisenä ominaisuutena, jossa on dominoiva ja resessiivinen muoto, mutta nykyään tiedetään että vaikuttavia geenejä on yli 20 ja lähes mikä tahansa yhdistelmä vanhempien ja lasten silmien värejä on mahdollinen.
Toistan vielä, kouluopetuksessa ei ole ollut kyse monimutkaisen asian yksinkertaistamisesta suunnilleen todellisuutta vastaavaksi, vaan yksinkertaisesti sellaisen tieteellisen tiedon opettamisesta, joka olisi kyllä pitänyt poikkeuksetta paikkansa, jos se olisi perustunut todellisuutta vastaavalle mallille, mutta joka on sittemmin osoittautunut virheelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Koulukirjoissa on perustasolla perustiedot "näin asia menee pääsääntöisesti", ei kaikkia poikkeuksen poikkeuksia. Ja toisekseen siitä, kun itelle noita on koulussa opetettu on joku 30 v aikaa eli tutkimustietoakin on tullut lisää. Moni asia on muuttunut/tarkentunut siitä mitä on opetettu, kun asiasta on tullut uutta tietoa.
No kun niissä oppikirjoissa ei edes viel 15 vuotta sitten lukenut tuota, että näin tämä menee pääsääntöisesti ja että käytännössä periytyminen on monimutkaisempaa, vaan esitettiin yleisenä totuutena vain ne yksinkertaiset kaaviot mitä kirjassa luki.
Aika huonosti tutkittu asia, kuka, milloin, miten. Banaanikärpäsillä, hiirillä vai ihmisillä.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi opettaa asioita joita ei tiedetä.
Alapeukuttaja on eri mieltä. Pitää opettaa asioita joista ei tiedetä?
Muistan saman tiedon, mikä nimenomaan kerrottiin lukiossa faktana. Samoin se, että O-veriryhmän oikein painotettiin olevan oikeasti 0-veriryhmä. Eli aa, bee, aabee ja nolla. Paljon myöhemmin tuli hämmentyneenä todettua, että kyllä sitä ihan ooksi kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi opettaa asioita joita ei tiedetä.
Empiirinen tiede ei toimi niin, että jokin asia tiedettäisiin lopullisesti, ja voitaisiin olla täysin varmoja, että tieteellinen käsitys asiasta ei enää ikinä tule muuttumaan.
Isäni oli ruskeasilmäinen ja äidilläni on vihreä-ruskeat silmät, joten minulla on yllättäen vihreä-ruskeat silmät. Lapsuuden aikana ruskea osuus lisääntyi ja vihreä osuus kaventui ja tummeni. Nykyään silmäni on ruskeat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi opettaa asioita joita ei tiedetä.
Empiirinen tiede ei toimi niin, että jokin asia tiedettäisiin lopullisesti, ja voitaisiin olla täysin varmoja, että tieteellinen käsitys asiasta ei enää ikinä tule muuttumaan.
Miksi sitten lääkärit aina puhuvat totuuksia. Ja halveksuvat potilaitaan.
Empiirisenkin tutkimuksen voi tehdä kunnolla.
Jostain syystä lääketiede, tai tämä nyt on enemmän kai genetiikkaa, on juuri tällaista.
Pidetään totena tällaisia uskomuksia. Sitten joku uusi tutkimusryhmä lanseeraa "tutkimuksensa tuloksena" jotain aivan päinvastaista. Samalla kun siitä tutkimusryhmästä leivotaan parikymmentä uutta lääketieteen tohtoria.
Tuo uusi tieto on voimassa kymmenkunta vuotta, kunnes taas joku kääntää asian päälaelleen.
Vaikka kananmunien syöminen, jota pidettiin erittäin vaarallisena kolesteroliarvon nostajana. Kunnes tieto yhtäkkiä peruutettiin. Odotan mielenkiinnolla kauanko "pätee" tämä uusi makkaransiivujen myrkyllisyystieto?
Vierailija kirjoitti:
Empiirisenkin tutkimuksen voi tehdä kunnolla.
?
Eikö ruskeat silmät ole joku dominoiva geeni. Jokatapauksessa geeniasiat voi tulla kaukaakin jostain isovanhempiakin aiemmilta sukupolvilta. Hyvinkin kaukaa. Ahdistaa olla mitään sukua, mutta jostain sukupolvien ketjusta on jokainen putkahtanut. Jo se että sukulaiset voi olla hyvinkin erilaisia keskenään kertoo että vähän kustakin oudostakin purkista.
Helppoa arvata miksi tieto on muutettu.
Ihmisillä on elämänsä aikana niin paljon seksisuhteita ja avioliittojen aikoina pettämistä, että parempi antaa uusi selitys.
Ei tule ylimääräistä riitaa ja epäluuloa.

Semmoset luulot.

Semm
/////
Tuo on helppo päätellä Omassa suvussani on pelkkiä sini - ja vihreäsilmäisiä.
Jos tulisin näkemään jonkun ruskeasilmäisen, heräisi heti epäilys. Paitsi en voi tietää kaikkien syrjähyppyjä, entisiä ja nykyisiä puolisoja. Eronneita saattaa olla eniten.
No miten se sitten on? Voiko kaksi sinisilmäistä vanhempaa saada ruskeasilmäisen lapsen? Minun 80-luvun tiedoilla ei.
😂 tämä olisikin hyvä aloitus jokaiselle oppitunnille, opetan teille nyt yksinkertaistetun mallin joka ei pidä paikkaansa koska totuus on niin monimutkainen että ette kuitenkaan ymmärtäisi. Ette kai hölmöt oppilaat yllättyneet tästä. Hölmöt keskustelijat. Hölmöt kaikki.